milloin on oikea aika kertoa vakavasta sairaudesta?

aihe... Mun mielestä viimeistään siinä vaiheessa, kun suhteesta alkaa kehittymään niin vakava, että yhteisestä tulevaisuudesta aletaan keskustelemaan.

Kukaan meistä ei tiedä mitään tulevaisuudesta ja siitä, onko nyt "terve" aina sitä. Jos on riittävästi tunteita toista kohtaan, niin toisen menettämistä ei pitäisi pelätä.

Avomies tiesi nivelreumastani (joka ei näy siitä tietämättömille ulospäin ja on pysähtyneenä toista kertaa) ennen seurustelun alkua. Kerroin hänelle kaveri-vaiheessa.

Olen samassa tilanteessa, alkavassa suhteessa. Itselläni on sydänvika ja se vaatii elinikäistä hoitoa. Vaikea paikka tämä sairaudesta kertominen. Eka kerta, kun olen tässä tilanteessa:S Pelkään todella, että mies karkaa, kun kerron..

Odottelen minäkin vastauksia tähän:)

Parantumaton etenevä sairaus kuulostaa tosi pahalta, jo se on totta. Aikatauluista ei kukaan kumminkaan yleensä tiedä, vaikkakin todennäköisyyksiä voi laskea. Miten näissä ennustuksissa osataan huomoioida lääkkeitten kehittäminen, yksilöllilset poikkeavuudet ja mahdolliset ihmeparantumiset, jos niitä on?
Mikä vaikutus sillä on, jos sairastumista odottaa ja pelkää?

Minusta riippuu vähän sairaudesta ja sen ilmenemisestä ja sen vaikutuksistakin. .. vaikutuksista fysiikkaan ja ihmisten korvien väliin. Sairauksilla on myös sosiaalisia vaikutuksia, joita ei välttämättä tunnusteta.

Todellisuudessa olemme, niin kuin sanoit, liian pinnallisia ja vaadimme kamppanilta täydellisyyttä. Minusta on niin, että epätäydelllset jäävät luultavammin yksin kuin ns. täydelliset/ei-sairaat ainakin, jos kyseessä on nuori henkilö. Mutta mikä on se ikä, jossa ei tarvita kumppania? Kerro yst., jos tiedät. Tilanne on toki erilainen, jos ollaan ns. lisääntymisikäisiä ja perheenperustamisikäisiä tai kuuskymmpisiä. Nuoruus ja sairaus on pelottava yhdistelmä sen sijaan vanhuuteen kuuluu jo kaikenlaiset krempat. Silloin aika monella on jo ehkä jotain parantumatonta ja etenevääkin.

Minusta riippuu myös ihmisestä, jolle asian kertoisit. Millainen on ko. ihminen, millainen on hänen ymmärtämiskykynsä ja miten hän suhtautuu asioihin yleensä. Mitä hän sinusta haluaisi? Ilmeisesti sinä et halua hänestä yhden illan seuraa. Mitä, jos kerrot? Sitä et ehkä tiedä, ennen kuin kokeilet. Vai olisiko niin, että joku toinen kertoo, jos sinä et kerro? Toisaalta, jos et kerro, kuinka kauan voit olla kertomatta ja tavallaan esittää priimaa? Arvostatko itse rehellisyyttä ja kannattaako sinun tässä kohtaa arvostaa senkin uhalla, että sen jälkeen olet hänelle persona non grata l. ei toivottu henkilö? Ja sinusta taatusti löytyy paljon enemän anteeksiantamattomia vikoja kuin olisi löytynyt, jos et olisi kertonut.

Mieti sitä...

Joku on joskus, itse asiassa aika monetkin, ehdottonut että sairaat ihastuisivat toisiin sairaisiin (ja antaisivat terveitten olla rauhassa, ikäänkuin rauhoitettuina). Olen tässä parin kymmenen vuoden aikana nähnyt ainakin pari kolme sellaista elokuvaa, joitten juoni on perustunut siihen että elokuvan "onnellisessa" lopussa sairas on löytänyt veroisensa sairaan, jalkapuoli änkyttäjän jne. Ikäänkuin keittokirjaohje tavalla tai toisella epätäydellisille ihmisille, miten heidän olisi parasta suuntautua parinvalinnoissaan.

Sanoisin, että älä kerro nyt ainakaan heti kättelyssä, jos kertominen on sinun vallasssasi. Mitä myöhemmin kerrot, sitä kauemmin saat tutustua ja nauttia uuden tuttavuutesi seurasta.

No nyt pistitte vaikean...

Itse kertoisin kyllä hyvinkin nopeasti.

Aika usein hän joka sairastuu, kasvaa vahvemmaksi kuin ympäristö.
Ero on tuskallisempi molemmille mitä myöhemmin se tapahtuu.

Monet ihmiset ymmärtävät aika hyvin tosiasioita, hyvin tärkeä fakta on ettei sairaus tartu.
Se ei välttämättä ole mikään ongelma jos sairaus vaatii elinikäistä hoitoa.
Tästä esim; Diabetes, en tunne paljoa faktoja mutta tietääkseni se voi aiheuttaa pahojakin vaurioita, mutta hyvillä elämäntavoilla ja hoidon kera näkyy kaverilla psysvän aika pikku juttuna.

Esim. menneisyydestä; eräs nainen kertoi tosi pian (muistaakseni toinen tai kolmas tapaaminen) että hänellä on kaatumatauti.
Oltiin nuoria eikä mietitty asioita liikaa, ei saanut apuja internetistä...
Minä en tiennyt kaatumataudista tosiaankaan yhtään mitään, pyysin kertomaan mitä se tarkoittaa... nainen kertoi minulle faktoja kuten se ei tartu jne.
Minusta se oli oikein tehty, ja kun asiasta puhuimme, niin pyysin että hän kertoo tietämättömälle kuinka minun pitää toimia "kun on tilanne päällä".
Sain toimintaohjeet siihen jos/kun tulee se pahin tilanne, ja sen jälkeen asia oli aikalailla selvää.
Nooh, koskaan ei tullut tosi pahaa tilannetta (lääkitys puri aika hyvin), ja niille jotka alkavat kommentoida että jatkuuko suhde niin minut siinä jätettiin, sairaudella ei ollut mitään vaikutusta asiaan.

Sydänvika nyt ei ole mikään este suhteelle, eräs tuttavani (35v) sanoi ettei voi aloittaa vuorikiipeilyä, eipä ole muuten haitannut.
Tietysti jos sairaus estää seksin (ei välttämättä ehkä fyysisesti vaan pelon takia) niin siitä tulee ongelma.

AIDS onkin jo sitten liian vaikea minun mietittävkseni, mutta jos sitä ei kerro niin se on rikos!

Ihminen on periaatteessa aika typerä, me tosiaan vaadimme muilta jotain itse määrittelemäämme täydellisyyttä jota toinen ei voi tietää ja vieläpä olematta itse lähellekään sitä täydellisyyttä.

Voimia teille ;)

On tosi vaikeaa vastata kun kaikki ihmiset ja tilanteet ovat niin erilaisia.. Mutta - olen itse hyvin tutustumisen alkuvaiheessa vielä, mutta pidän tästä ihmisestä hurjan hurjan paljon! Jos hän nyt kertoisi jotain tuollaista minulle ja samalla olisi valmis suhteeseen minun kanssani, en kyllä välittäisi sairaudesta yhtään. Juuri hän on minulle tärkeä ja hänen seurassaan haluan olla. En esim. halua "hänen tuomaansa mahdollisuutta saada perhe" vaan ihan hänet. Tulevaisuudesta ei yhtään kukaan tiedä mitään, joten sellaisen varaan on turha laskea oikein mitään muutenkaan.

Jos taas itseni pitäisi kertoa jotain sellaista, niin luulen, että jopa haluaisin kertoa mahdollisimman pian. Siksi, että sellaisessa tilanteessa näkee toisesta aika paljon. Ja varmasti toinen voikin järkyttyä ja voi tarvita hetken totutella asiaan - mutta sen jälkeen kaikki voi kuitenkin olla hyvin ja hän valmis suhteeseen kaikesta huolimatta. Mielestäni avoimuus on tosi tärkeää - että itse ottaa vastaan toisen mahdolliset reaktiot ja toisaalta pitää huolen, että keskustelukanava on auki molempiin suuntiin. En tiedä osaisinko edes tutustua toiseen avoimin mielin, jos koko ajan tietäisin kantavani tietoa tuonkaltaisesta isosta asiasta.

Tämä kaikki on spekulaatiota. Tutkiskele mitä omat tunnelmat ja tilanteet kertovat (niin kulunut "neuvo" kun se onkin...). Toivon teille kaikkea hyvää ja ymmärtämystä ja rakkautta.

jos ootte ihastunu tai jopa rakstunu ja kumppanisi välittää susta todellakin nii sairaudesta joka ei edes tartu ei pitäisi olla haittaa.. tuskin kumppani pelästyy jos kummiskin siinä vaiheessa kerrot kun kumpikin luottaa.. yhdessä vaikeistakin ajoista pääsee yli ;)

Tokihan sitä mielellään kertoo rehellisesti ja mahdollisimman pian. Mutta jos tämänhetkinen tilanne on se että kävelet ja suunta on se että olet pyörätuolissa ennemmin kuin arvaatkaan. Ei siinä pelkkä rakkaus riitä. Se vain on totuus.
Tiedän että kukaan ei koskaan tiedä tulevasta, ainahan kumppani voi tapaturmaisesti loukkaantua tai tapahtua ihan mitä vain. Mutta sitä ei voi verrata siihen tilanteeseen että toinen on jo valmiiksi sairas.
Sitä kuitenkin kuulee aina sen että tää nyt on vähän turhan iso juttu mulle. Haluan terveen puolison ja sen tavallisen haaveen perheestä. Mikä ei ole paha asia. Kaikkihan me haaveilemme. Mutta monelle se todellisuus on karu. Ja samalla surullista. En osaa sanoa kuinka itse reagoisin siinä tilanteessa kun asia olisikin toisin päin. että olisin itse se terve ja toinen sairas. Käyttäytyisinkö silloin itse samallalailla.

Sairastuminen jo itsellään on iso kriisi ihmiselle ja nujertaa vahvempaakin. Ja jos tulee hylätyksi siitä johtuvista syistä se tekee sisällä todella kipeää. Tulee varovaiseksi ja pelokkaaksi. Pelkää kertoa hylätyksi tulemisen pelossa. Kumppanin löytäminen on jo sinäänsä vaikeaa kenelle vaan, mutta nyt se tuntuu mahdottomalta.

...ovat hyviä. Myös kysymyksesi on hyvä. Sillä se pistää miettimään asioita myös minut, jonka ei tarvi kertoa sairaudestaan kun se näkyy heti.

Minä odottelisin jonkin aikaa ja kuulostelisin kaveria, että mitä mieltä hän yleensäkkin on sairauksiata?
Polttaisiko hän sairaat saippuaksi ?,, vai näkisikö hän elämän mielekyyden myös ei tydellisten elämässä.