Monet kristityt

evoluutioteoriaan (darwinismiin) sillä erotuksella, että kolmiyhteinen Jumala on luonut tuon ensimmäisen kantasolun elottomasta aineesta.
7591
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

kristityt uskovat alkuräjähdysteoriaan, kuitenkin sillä edellytyksellä, että Jumala sai aikaan alkuräjähdyksen ja tämän myötä tarkat luonnonlait.

Äänestä
  • Esimerkiksi kuolleiden heräämiseen, veden päällä kävelemiseen tai veden viiniksi muuttumiseen?

    Tai ylipäätään persoonalliseen jumalaan, ihmeisiin ja Jeesuksen asemaan kristinuskossa?

    Äänestä

Määrittelisitkö minulle kristityn?

Kuinka paljon raamatusta pitää uskoa, että voi sanoa itseään kristityksi?

Kuinka paljon raamatusta voi uskoa olematta vihjeetön idiootti? Uskon, että kristityn määritelmä menee pitkälti yli tämän rajan.

Jumaluskoinen voi olla toki ilman, että ajattelu kärsii - kunhan määrittelee jumalan persoonattomaksi ja asioiden alkuunlaittoa vaille merkityksettömäksi voimaksi.

Äänestä
  • sellainen henkilö jokaa hyväksyy ja sitoutuu uskomaan kolme pääuskontunnustusta. Tietysti kristitty on kastettu kolmiyhteisen Jumalan nimeen.

    Kummitätini on harras kristitty ja koulutukseltaan biologi, hän pitää darwinismin evoluutioteoriaa pätevänä mutta kuitenkin niin, että Jumala on luonut ensimmäisen kantasolun.

    Sitten on niitä kristittyjä jotka pitävät kiinni Raamatun luomiskertomuksesta. Tämän mukaan Jumala loi kaikki olennot myös ihmiset kukin oman lajinsa mukaan.

    Äänestä

  • .......... kirjoitti:

    sellainen henkilö jokaa hyväksyy ja sitoutuu uskomaan kolme pääuskontunnustusta. Tietysti kristitty on kastettu kolmiyhteisen Jumalan nimeen.

    pitää ymmärtää luonnontiede niin, että luonnontiede lukee/tutkii kolmiyhteisen Jumalan käsialaa.

    Tiede pyrkii antamaan vastauksia "miten" muotoisiin kysymyksiin ja kristinusko antaa vastauksia "miksi" muotoisiin kysymyksiin.

    Kristitty luonnontieteilijä on siis kuten kuka tahansa luonnontieteilijä, paitsi että hänen todistusaineistoon perustumaton uskonsa estää häntä hyväksymästä tiettyjä mahdollisia selityksiä tietyille ilmiöille.

    Toisin sanoen, vakaumuksellisesti kristitty luonnontieteilijä on aina lähtökohtaisesti huonompi tieteentekijä kuin kaikkeen skeptisesti suhtautuva.

    Äänestä

  • Luterilainen kristitty kirjoitti:

    pitää ymmärtää luonnontiede niin, että luonnontiede lukee/tutkii kolmiyhteisen Jumalan käsialaa.

    Tiede pyrkii antamaan vastauksia "miten" muotoisiin kysymyksiin ja kristinusko antaa vastauksia "miksi" muotoisiin kysymyksiin.

    että miksi? Eli miksi fossiilisarjat ovat olemassa? Vastaa Raamatulliselta kannalta kun kerran mielestäsi se usko siihen vastaa.

    Miksi eliöitä on kuollut sukupuuttoon? Vastaa taas Raamatulliselta kannalta, eli miksi se Jumala olisi nuo kaikki tapattanut?

    Ymmärtänet että ei se kristinusko vastaa että miksi. Sensijaan tieteeltä löytyy vastauksia noihin edellä oleviin miksi -kysymyksiin.

    Sensijaan kysymykseen että miksi olemme olemassa eli mikä on elämän tarkoitus ei löydy sen kummemmin vastausta tieteestä kuin kristinuskostakaan. Kas kun kristinuskon pitäisi tässä yhteydessä vastata kysymykseen "miksi Jumala olisi olemassa?" sekä perustella se vastaus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

uskovat kirjoitti:

evoluutioteoriaan (darwinismiin) sillä erotuksella, että kolmiyhteinen Jumala on luonut tuon ensimmäisen kantasolun elottomasta aineesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu