Onko se vaan niin että avioliitossa mies tekee loppujen lopuksi mitä mielii, kysymättä vaimon mielipidettä? Tai jos kysyy niin kuitenkin tekee kuten itse haluaa...
Miehelläni on aina ollut läheiset välit kavereihinsa ja viettää paljon aikaa poikaporukalla erilaisissa riennoissa (jonne ei naisia mielellään oteta mukaan). Musta on hyvä juttu että mies on menevä ja on kavereita, eikä vaan luuhaa kotona. Mutta väliin on alkanut tuntua että kaverit on tärkeämpiä kuin perhe.
Joka viikonloppu on päästävä kavereiden kanssa kallistamaan tuoppia, pelaamaan korttia tms. Joskus jää kotiin jos huomaa että asia harmittaa mua, mutta näen että on pettynyt, siksi usein päästän hänet mieluummin menemään.
Nytkin mies on pämppäämässä poikaporukalla, on ollut menossa koko päivän. Esitin toiveen että tulisi illaksi tai edes yöksi kotiin, mutta miehestä ei aamupäivän jälkeen kuulunut mitään ja äsken soitti ja ilmoitti jäävänsä kavereilleen yöksi.
Asiasta keskustelu ei tuota tulosta, sillä miehen mielestä haluan vain rajoittaa tai määrätä hänen elämäänsä. Olen pyytänyt että edes ilmoittelisi vähän useammin mitä on tekemässä. Enää en jaksa olla huolissani jos miehestä ei kuulu mitään ja hän ilmestyy vasta seuraavana päivänä.
Itse en pääse kotoa mihinkään kun on puolivuotiasta hoidettava. Vauva on ihana, eikä juuri nyt olisi intoakaan lähteä baariin, tms.
Mutta kysymys kuuluukin, rajoitanko mieheni elämää liikaa, kun haluan viettää hänen kanssaan enemmän aikaa ja hankkia yhteisiä urheiluharrastuksia?
Tylsää viettää usein viikonloppuiltaa yksikseen kotosalla. Alkaa pikkuhiljaa rassaamaan ja tuntuu että pää kohta hajoaa tähän hommaan!!
Kertokaa, onko harrastaminen vaimon kanssa tylsää? Olen kuvitellut avioliittoa toisenlaiseksi. En että vietetään aikaa yhdessä ainoastaan kotona, hoidetaan taloutta ja lasta, ja se on sitten siinä.
Miten houkuttelen miehen yhteiseen urheiluharrastukseen?
Apua! Neuvokaa miehet. Mistä kiikastaa?
Tai naiset, miten olette ongelman ratkaisseet?
Ehkä urheilen vaan omien kavereiden kanssa... Mutta tuntuu ettei meillä miehen kanssa ole paljon yhteisiä juttuja ja erkaannutaan tätä menoa kokonaan toisistamme.
Miehelläni on aina ollut läheiset välit kavereihinsa ja viettää paljon aikaa poikaporukalla erilaisissa riennoissa (jonne ei naisia mielellään oteta mukaan). Musta on hyvä juttu että mies on menevä ja on kavereita, eikä vaan luuhaa kotona. Mutta väliin on alkanut tuntua että kaverit on tärkeämpiä kuin perhe.
Joka viikonloppu on päästävä kavereiden kanssa kallistamaan tuoppia, pelaamaan korttia tms. Joskus jää kotiin jos huomaa että asia harmittaa mua, mutta näen että on pettynyt, siksi usein päästän hänet mieluummin menemään.
Nytkin mies on pämppäämässä poikaporukalla, on ollut menossa koko päivän. Esitin toiveen että tulisi illaksi tai edes yöksi kotiin, mutta miehestä ei aamupäivän jälkeen kuulunut mitään ja äsken soitti ja ilmoitti jäävänsä kavereilleen yöksi.
Asiasta keskustelu ei tuota tulosta, sillä miehen mielestä haluan vain rajoittaa tai määrätä hänen elämäänsä. Olen pyytänyt että edes ilmoittelisi vähän useammin mitä on tekemässä. Enää en jaksa olla huolissani jos miehestä ei kuulu mitään ja hän ilmestyy vasta seuraavana päivänä.
Itse en pääse kotoa mihinkään kun on puolivuotiasta hoidettava. Vauva on ihana, eikä juuri nyt olisi intoakaan lähteä baariin, tms.
Mutta kysymys kuuluukin, rajoitanko mieheni elämää liikaa, kun haluan viettää hänen kanssaan enemmän aikaa ja hankkia yhteisiä urheiluharrastuksia?
Tylsää viettää usein viikonloppuiltaa yksikseen kotosalla. Alkaa pikkuhiljaa rassaamaan ja tuntuu että pää kohta hajoaa tähän hommaan!!
Kertokaa, onko harrastaminen vaimon kanssa tylsää? Olen kuvitellut avioliittoa toisenlaiseksi. En että vietetään aikaa yhdessä ainoastaan kotona, hoidetaan taloutta ja lasta, ja se on sitten siinä.
Miten houkuttelen miehen yhteiseen urheiluharrastukseen?
Apua! Neuvokaa miehet. Mistä kiikastaa?
Tai naiset, miten olette ongelman ratkaisseet?
Ehkä urheilen vaan omien kavereiden kanssa... Mutta tuntuu ettei meillä miehen kanssa ole paljon yhteisiä juttuja ja erkaannutaan tätä menoa kokonaan toisistamme.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Tuli kirjoitettua aika pitkästi, toivottavasti kuitenkin saatte selkoa ongelman ytimestä. Mietin, pitääkö laittaa mies vaihtoon kun fiilikset on väliin niin kurjat.
Mielestäni miehesi on vastuuton. Jos kaverit ja viikonloppu aika heidän kanssaan on noin tärkeää, ei perhettä pitäisi perustaa mutta kun se on perustettu, ei enää se mikä on kivaa äperiaate pitäisi olla ohjenuorana ajankäytössä vaan se, mikä on oikein ja mikä on yhteinen hyvä.
Minun mieheni on aina harrastanut ja pitänyt työtään ja omia menojaan tärkeinä. Seurauksena on paljon riitoja vuosien varrella ja se, etten kunnoita häntä aviopuolisona tai isänä juuri lainkaan; tällä hetkellä en edes välitä missä hän on tai mitä tekee, kunhan maksaa asumisen jne. Olen sen hänelle sanonutkin ja eroonkin olen valmis, näin on vain edullisempaa ja helpompaakin asua. Tavoitteni on, että kun nuorimmainen aloittaa lukion minäkin nostan kytkintä ja aloitan toisenlaisen elämän, johon mieheni ei kuulu, näin hän voi myös omistautua täysin niille asioille, johon tähänkin asti, joskin veikkaan että luu hänelle jää vain käteen kun peruskuviot muuttuvat.
No älä nyt sentään vaihtoon laita.Meitä on paljon
vaimoja joiden miehet on jatkuvasti urheilujoukkuei-
den pelimatkoilla ja harrastuksissa.Naftisti jää ai-
kaa yhdessäoloon.Ehkä sinulla on vähän yksinäistä
vauvan kanssa kahdestaan.Kutsu joku hyvä ystäväsi
kyläilemään.Tee muutenkin olosi mukavaksi.Sopikaa
nyt joku viikonloppu jotain yhteistäkin menemistä.
Avioliitto on välillä vähän "pakkopullaa",kun mieli
tekis rentoutua kavereiden kans,ja vaimonkin kanssa
pitäis lenkkeillä.Kyllä se siitä iloksi muuttuu!!
mutta miehesi ei ole kypsä aviomieheksi ja isäksi.
Tuollainen "kavereiden" kanssa luuhaaminen on lapsellista ja ainakin näin ulkopuolisella herää epäilys kavereiden sukupuolesta...
Toivon sinulla olevan vahvuutta nostaa kissa pöydälle ja puhua asiat puhki miehesi kanssa. Mikäli hänestä ei ole aikuistujaksi, olisi sinulla varmaan onnellisempi tulevaisuus ilman häntä lapsesi kanssa...
Joo , olet Eivind nainen ja katkera vielä.. ei voisi enempää näkyä rivien läpi. Kyllä se ukko siitä rauhoittuu vielä, ei se siellä ulkona naista etsi vaan vapautta vielä hetken, ennen kuin tajuaa olevansa perheen isä. Valitettavasti sen tajuaa vasta about 35v. Lähde itse ulos myös ja jätä ukko lapsen kanssa? Jos ei suostu niin sitten olet väärän kanssa sorry....
tapailee kavereitaan satunnaisesti. Eikä tosiaan ole joka viikonloppu yötä myöten poissa.
Nyt on järjen käyttö sallittu!
Pieni lapsennekin tarvitsee isäänsä muulloinkin kuin arkipäiviä jakamaan.
Ajattele nyt minkä mallin annatte lapsellenne tuolla menolla.
Miehen pitää olla juoksunsa juossut jos meinaa perhe-elämää alkaa viettää. Perhe menee aina ensimmäisenä ja sitten vasta muut asiat.
Nyt vaadit miestä ottamaan vastuuta myös lapsesta joka tapahtuu myös viikonloppuisin.
Itse en missään tapauksessa hyväksyisi sitä että mies olisi öitä poissa jos siihen ei ole todella painavaa syytä. Mitähän mies tuumaisi jos jättäisi lapsen kanssa ja soittelisi että meneekin seuravalle päivälle meno ja kauniita unia vaan?
Jos on halunnut perheen isäksi niin vastuu pitää kantaa kuin MIES.
Älä anna käyttää itseäsi enää hyväksi ja vaadit vastuun ottamista.
Kiitos kaikista näkökulmista.
Mies tulikin yöllä 03 aikaan kotiin. Oli ajanut kaiken huipuksi humalassa!! Todella pelottava ajatus. Halusi kai olla mieliksi kun tiesi että haluaisin hänet yöksi kotiin. Vaaransi sitten oman ja muiden turvallisuuden. Nyt nukkuu krapulaansa pois, joten menee toinenkin päivä yksin lasta hoitaessa.
Mies on järkevää tyyppiä, mutta jostain ihmeen syystä on alkanut viime aikoina käyttäytyä todella edesvastuuttomasti usean asian suhteen. Ei kai 30-kriisi voi mitään tällaista aiheuttaa? Viisi vuottako vielä on aikuistumista ootettava?
Milloinkohan mies itse tajuaa missä mennään. Ei huomaa olevansa nykyään oikea tuuliviiri. Skarppaisi edes itsensä vuoksi. Opiskelutkin jäi hänellä kesken. Onneksi on päässyt työkokemuksen avulla vaativampiin töihin ja vakityöhön. Tosin itse olen oman koulutuksen takia edennyt häntä vaativampiin hommiin, joka sekin saattaa rassata miestä. Muutenkin hän on päästänyt itsensä rapakuntoon, ei enää urheile niin paljon eikä viitsi panostaa ulkonäköön.
On oltu yhdessä pian 10 v. Ei tee mieli heittää kaikkea roskiin ja aloittaa jonkun muun kanssa alusta. Mutta en halua lapselle tällaista elämän mallia ja roolikuvaa. Ehkä oisi hyvä pitää vähän "taukoa" ja palailla yhteen sitten jos hän saa itsensä ja asiansa kuntoon. Yksinhuoltajuus vaan pelottaa. Omaa aikaa on jo nyt niin vähän. Sitten ei oisi miestä, joka edes suurimman osan aikaa ottaa vastuuta yhteisestä arjesta ja lapsesta. Muutenkin on ihanaa kun on joku arkea jakamassa.
Läheiset neuvovat yrittämään korjata suhdetta, koska ei mies kuulemma vaihtamalla parane. Mutta en kohta kyllä enää ole varma. Miten sais taottua sille päähän että olen tosissaan enkä vain "lämpimikseni" asiasta nalkuta? Saisinpa miehen ryhdistäytymään ilman eroa.
Haluaisin tietää tuon "ei mies vaihtamalla parane"-sanonnan alkuperäisen keksijän. Välillä tuntuu, että sitä viljellään kovin usein! Se on samanlainen älyttömyys kuin "pojat on poikia"-sanontakin.
Noiden lauseiden avulla mies voi huidella kuinka vaan ilman vastuuta ja perehtymistä todelliseen ongelmaan. Tavallaan pyyhkäistään toisen huolet tuollaisilla sananparsilla, että ääh, anna olla, miehet nyt vaan ovat tuollaisia!
Olet ihan oikeassa vaatiessasi miehen tukea ja hyvää roolimallia lapsellenne. Ei baarireissu kavereiden kanssa silloin tällöin kaada suhdetta, se tiedetään, mutta välinpitämättömyys, jatkuva liehuminen ulkona ja vielä humalaisena ajelu laittavat jo ajattelemaan!
Suhdetta on hankala parantaa yksin, kun toinen haraa vastaan. Läheiset eivät näe kaikkia suhteen asioita eivätkä välttämättä edes usko, että muuten fiksu mies voisi oikeasti käyttäytyä noin. Heidän neuvonsa ja tarkoituksensa ovat tavallaan hyviä, mutta lopullisen ratkaisun voitte tehdä vain keskenänne. Ja tässä tapauksessa sinä taidat olla se, joka joutuu tekemään suurimman siirron...
eikä mieheksi. miksi ihmeessä olet tuollaisen edes hankkinut? onko sinulla paikkaa jonne mennä lapsesi kanssa kun miehesi lähtee rientoihin? menisit sinne pariksi viikoksi pitemmäksi aikaa ja miettisit mitä sinä halua.
entäs onkohan toista naista kuvioissa "kaverilla yötä"...
Hyvä idea sinänsä. Olen välillä ollut vanhemmillani yötä ja miettinyt asioita. Harmi vaan että itse viihdyn niin hyvin kotona, että en jaksa olla kuin yhden yön poissa ja sitten tekee mieli taas kotiin.
Alunperin mies ei siis ole tuollainen ollut. On pikkuhiljaa päästänyt itsensä renttuuntumaan, eikä ole neuvoja tai vaatimuksia kuunnellut. Niistä syntyy aina hirmuinen riita. Ehkä olen liian läheinen kertomaan niitä hänelle, eikä hän siksi halua kuunnella arvostelua.
Toisaalta, kaveritkin on samaa sorttia, muuten kunnollisia mutta nuoruuden "viikonloppupämppäys" on jäänyt päälle, eikä miesporukka tajua että ikää alkaa jo olla liikaa siihen. Osa heistä on sinkkuja, osa naimisissa mutta lapsettomia. Taitaa muilla vaimoilla ja tyttöystävillä olla sama ongelma kuin itsellä, mutta ei vaan tunnuta saavan miehiämme tajuamaan asiaa. Ehkä se vaan on niin että kouluajoilta lähtien yhdessä hengannut kaveriporukka on niin vahva että vaimot ja perheet jäävät kakkoseksi. Onkohan niin että mies on valintansa tehnyt, ja itse pitäisi vaan tehdä omansa...
tuttavallani sama ongelma kun sinulla.. hänkin on miettinyt eroa tai mitä syytä olla ko miehen kanssa. (mutta yhdessä ovat edelleen). sanotaan näin että hänen miehensä on ihan mukava mutta hänkään ei oikein osaa puolisoaan kunnioittaa.
mutta toki se on vaikeaa jos on pitkään ollut yhdessä.. mutta tietysti elämässä voi tapahtua joku käänne kohta joka auttaa sitten päätöksen teossa:)
mieheltäni ja jo noinkin alussa kun perhe on perustettu ja saatu pieni yhteinen lapsi.
Olisin laittanut valitsemaan perhe-elämän ja kaveri-elämisen välillä, ainakin kaveri-elämän vähentämisen.
En puolusta sitä että mies viettää bubi-iltoja kave-
reiden kanssa vaan että 10:n vuoden yhteiselo on teh
nyt teistä jo "vanhan avioparin".Miten oli 10 vuotta
sitten,harrastitteko yhdessä jotain?Myös vauvan tulo
parisuhteeseen tuo muutoksia.Sinun huomio keskittyy
nyt suurimmaksi oloksi vauvaan.Tunteeko mies vähän
olonsa ulkopuoliseksi?Isäksi kasvaminenkin vie aikaa
En tekisi sinun paikallasi muuta kuin kertoisin so-
pivan hetken tullen omista toiveistani.Ei ne asiat
erouhkauksilla etene.Sopikaa ajankäytöstänne.
Otappa yhteyttä miehen kavereiden vaimoihin ja tyttöystäviin. Saat huomata etteivät he tykkää miestensä tyylistä sen enempää kuin sinäkään.
Tehkää te naiset porukalla jotain. Jos jokainen puhaltaa samaan hiileen, etteköhän te porukalla, yhteisvoimin saa miehenne ulos tuosta lapsellisesta ja jälkeenjääneestä "kavereitten kaaaaaa viikonloput" vöyhötyksestä.
Nuo miehet elävät myöhästynyttä murrosikää ja seurassa tyhmyys tiivistyy.
Nyt on teidän naisten aika toimia eikä valittaa!!!
Vaimot mukaan juopotteluviikonloppuihin EI ole vaihtoehto.
Miehet eroon juopotteluviikonlopuista ja ottamaan vastuu perheestään, on teidän tähtäimessä.
sinun miehesi ole kasvanut ulos edes lapsenkengistään.
Justiinsa tuollainen mies on minullakin ollut.Juoksenteli kuin hännätön susi minne tahtoi. Kun pahoitin mieleni,syyllisti minut ja vertasi muihin naisiin kuinka mahtavia ovat.Oltiin kauan naimisissa mutta hän ei koskaan miehistynyt vaikka saatiin lapsiakin. Jos käytiin yhdessäkin kylässä ja jotain harrastettiinkin, se ei riittänyt kuitenkaan.Oli tunne aina että olen hyväksikäytetty ja hyljätty.Kaverit ja sukulaiset ovat olleet hänelle aina minua ja lapsia tärkeämpiä.Jotain kovin kehittymätöntä miehessäni oli.Tosi paljon sain kärsin hänen takiaan.No, nyt saa mennä miten tahtoo,ei vois vähempää minua enää kiinnostaa.
juuri tätä. Mieheni "käy kioskilla" ja katoaa. Saattaa olla poissa monta päivää ilmoittamatta itsestään, puhelin pysyy kiinni. Istuu haisevassa äijäporukassa, minä hoidan yksin kolme lasta ja huushollia. Mieheni on työtön, joten hän saattaa kadota arkenakin. Ärsyttää vielä se, että kun hän vihdoin ja viimein saapuu kotiin, hänellä on hyvin koppava asenne eikä anna minun puhua asiasta. Hän menee nukkumaan, jolloin minä taas olen yksin vastuussa kaikesta, 3-vuoro työn ohella. Tunnen hänet, tiedän ettei hän muutu. Näiden päivien välissä hän on hyvä perheenisä. Olemme lähes 40v, yhdessä oltu n. 20v.
Pitikö mennä tekemään lapsia moisen idiootin kanssa ? Asiasta kärsii eniten lapsi.
Kiitti kaikille kommenteista. Antoi kyllä ajattelemisen aihetta.
Keskusteltiin (tai riideltiin) taas asiasta miehen kanssa tuon viime episodin jälkeen. No tuloksena se että olen taas viettämässä kotosalla lauantai-iltaa kaksin tytön kanssa. Mies kavereillaan. Tulee ehkä huomenna.
No sitä saa mitä tilaa... Mies on aina ollut tuollainen, ja itseä saan kai syyttää siitä että kuvittelin että olisi 10 vuoden aikana iän myötä rauhoittunut. Tai että perhe jotain muuttaa. Jotenkin olen kuvitellut että kaverit saakin nuoremmalla iällä olla tärkeitä, ovat itsellenikin olleet, mutta nyt kun ikää ja perhettä alkaa olla enemmän niin muut asiat painaa itsellä enemmän vaakakupissa.
Itse aion hankkia enemmän omaa tekemistä ja harrastuksia, ja kun vauvakin alkaa olla sen ikäinen että pärjää jo mummolassa hoidossa, niin pääsen enemmän näkemään omia kavereita. Aion tässä katsoa, muuttuuko tilanne, tai tajuaako mies missä mennään (siis että olen jo hyvin kyllästynyt tähän tilanteeseen), ja haluaako hän muuttua vai ollaanko vaan eri mieltä näistä asioista.
Tsemppiä kaikille muille samassa tilanteessa kärsiville! Ainakin huojentaa ajatus siitä, että teitä yksinäisiä perheenäitejä on siellä muuallakin "netin toisella laidalla". :)
Kommentti vielä tuohon muiden miesten vaimojen kanssa asiasta keskusteluun. Samassa veneessä ollaan, tosin eri elämäntilanteessa, suurella osalla ei ole perhettä. Pääsevät vielä menemään omien kavereidensa kanssa silloin kun miehet ovat keskenään rälläämässä. Ollaan joskus naisporukalla oltu samoissa pippaloissa miesten kanssa mukana ja joskus tavattu keskenämmekin, mutta sen verran erihenkisiä ollaan että ei ole tullut kovin usein nähtyä, mikä on vähän sääli. Olen omalta mieheltä kuullut huhuja että muut ovat "vääränlaisia" vaimoja vähän suunnitelleet laittavansa vaihtoon. Tosin luulen etten itsekään ole kovin suuressa suosiossa tuossa miesporukassa. Mahtavatko olla kaikki tulevia vanhoja poikia, en sitten tiedä... :D
Tää on aina mun mielestä niin käsittämätöntä.
Miten voi olla mahdollista, ettei mies muka ole antanut mitään merkkejä aikaisemmin siitä kuinka viihtyy kavereiden kanssa. Vai kuvittelitko että lapsi oikeasti muuttaa häntä jotenkin?
Monet naiset tuntuu sortuvan sitten aina samaan. Rakkaus sitoo meitä yhteen, ja vie muka kaverit mennessään..häh?. Jos äijä on ollut kova liikkumaan viihteellä aikaisemminkin, kyllä se tekee sitä vielä vihkimisen jälkeenkin.
Itselläni on onneksi mukavan tossukka mies, joka viihtyy omien sanojensa mukaan ja nelisen vuotta todistetusti mielummin kanssani kotona. Mutta likkakaverini on pullollaan juuri näitä reissuäijiä, keiden perään sitten itketään. Olen monet kerrat kavereille todennutkin, että kyllähän tiesit mitä valitsit..