Olen suomalainen, mutta näytän ulkomaalaiselta. Aasialaiselta, jos tarkkoja ollaan. Uskon tämän johtuvan siitä, että sukuni on pohjoisesta - minua ei tietääkseni ole esimerkiksi adoptoitu (tiedä sitten kenen kanssa äitini on seksiä harrastanut). Olen asiasta edelleen epävarma, ja aihe on minulle liian arka otettavaksi esimerkiksi vanhempien/äidin kanssa puheeksi. Näytän kuitenkin ulkomaalaiselta.
Mielestäni valtaosalla suomalaisista on vahvoja ennakkoluuloja ulkomaalaisia kohtaan. Sitä ei välttämättä huomaa kun sen "uhriksi" ei itse jokapäiväisessä elämässä joudu, tai kun siihen ei muuten vain kiinnitä huomiota. Lasin toiselta puolelta katsottuna sitä taas ei voi olla huomaamatta. Paheksuvat katseet, ylimielisyys esimerkiksi asiakaspalvelutilanteessa, selän takana naureskelu, suorat huomautukset, suora kuittailu, vitsailu mamuista kavereille liian kovaan ääneen kun olen lähettyvillä ynnä muut.
En huomannut näitä edes itse, ennen kuin ymmärsin todella näyttäväni erehdyttävästi ulkomaalaiselta. Tämä tapahtui ollessani eräässä puljussa työharjoittelussa vuosia sitten. Olin ensimmäisiä päiviä töissä, en tiennyt mistään mitään ja muutenkin jännitti olla ensimmäistä kertaa "kunnon" töissä. Asiakas kysäisi minulta jotain, jonka jälkeen jäädin hetken miettien kuumeisesti vastausta. Ennen kuin ehdin suutani avata, tokaisee tämä tuohtuneena "anna olla, kysyn joltain suomalaiselta." ja marssii pois. Menin täysin lukkoon, enkä ole oikeastaan vieläkään toipunut tuosta.
Tuo silmiä avaava kokemus laukaisi minulla vuosikausia kestäneen identiteettikriisin jonka aikana olen tarkastellut asioita uudesta näkökulmasta. Oli tilanne mikä vain, huolimatta siitä miten hyvin ja kuinka nopeasti hoidan jonkin asian tai menestyn elämässä, jos vieressäni on suomalainen johon verrata, tunnun aina olevan häntä arvottomampi. Tuntuu että joutuisin joka päivä todistamaan olevani kunnollinen mamu asumaan Suomessa, vaikka vain näytän ulkomaalaiselta. Oikeastaan olennaista ei edes ole se, onko ihmisillä oikeasti ennakkoluuloja ulkonäköni suhteen, vaan sillä että minä hyvin vahvasti koen niin olevan.
Eri roduista väännetyt vitsit muuten ovat joillekin loukkaavia, vaikka se saattaa oudolta kuulostaakin.
Tuo on siis ongelmani. Sitten ratkaisuun - olen harkinnut avun hakemista jostain, mutta en oikein tiedä mitään kyllin helppoa vaihtoehtoa. Tällä hetkellä olen sellaisessa tilanteessa että jokainen työpäivä on taistelu, enkä jaksa oikeastaan tehdä edes kotitöitä. Mikään ei huvita, haluaisin vain makoilla sängyssä ja nukkua. Tähän tilaan jouduin hieman ennen joulua - tuo oli erityisen stressaavaa aikaa töissä, joka ehkä laukaisi tämän tilan(?). Tämän vuoksi en kuitenkaan jaksaisi raskasta paperisotaa kelan tukeman hoidon yms. järjestämiseksi, se kaikki tuntuu nyt jotenkin niin monimutkaiselta ja vaikealta. Puhun siis terapiaan hakeutumisesta - mitä tuossa jonkin aikaa sitten googlettelin, pitäisi hankkia "kelakelpoinen" terapeutti tms. ja kelalta anoa tukia. Apua kuitenkin tarvitsisin - itsetuhoiset ajatukset, jotka eivät ole käväisseet mielessäni vuosiin, ovat tulleet taas takaisin.
Meni taas jaaritteluksi, mutta terapiasta piti kysymäni, että miten se toimii? Olen nuorempana käynyt nuorisoterapiassa tms. muutaman kerran, mutta se oli lähinnä sitä että minä puhuin niitä näitä ja terapeutti vain nyökytteli myötätuntoisen näköisenä. Mikä se taika siinä on? Miten sen kuuluisi toimia? Tämäkin identiteettikriisini on sellainen, joka on varmaan syvälle alitajuntaan juuttunut ja jota ei voi järkeilemällä ratkaista. Siksi en itse pysty kuvittelemaan, mikä sen voisi ratkaista. Oletetaan, että käyn vuoden terapiassa - mitä on tapahtunut? Missä tulos näkyy? Onko terapiassa tehty muuta kuin kuultu minun puhuvan? Onko se taika siinä että saan vain avautua jollekin ja se jotenkin avaa sisäisiä lukkojani, vai saanko siitä jonkin tyhjentävän analyysin itsestäni ja ongelmani? En väitä ettei se toimi, ihmettelen vain että mikä sen idea on.
Pitkiä kappaleita juu, mutta en jaksa edes niitä siivota. Olen kiitollinen jos joku edes jaksaa lukea tämän. Kiitos.
Mielestäni valtaosalla suomalaisista on vahvoja ennakkoluuloja ulkomaalaisia kohtaan. Sitä ei välttämättä huomaa kun sen "uhriksi" ei itse jokapäiväisessä elämässä joudu, tai kun siihen ei muuten vain kiinnitä huomiota. Lasin toiselta puolelta katsottuna sitä taas ei voi olla huomaamatta. Paheksuvat katseet, ylimielisyys esimerkiksi asiakaspalvelutilanteessa, selän takana naureskelu, suorat huomautukset, suora kuittailu, vitsailu mamuista kavereille liian kovaan ääneen kun olen lähettyvillä ynnä muut.
En huomannut näitä edes itse, ennen kuin ymmärsin todella näyttäväni erehdyttävästi ulkomaalaiselta. Tämä tapahtui ollessani eräässä puljussa työharjoittelussa vuosia sitten. Olin ensimmäisiä päiviä töissä, en tiennyt mistään mitään ja muutenkin jännitti olla ensimmäistä kertaa "kunnon" töissä. Asiakas kysäisi minulta jotain, jonka jälkeen jäädin hetken miettien kuumeisesti vastausta. Ennen kuin ehdin suutani avata, tokaisee tämä tuohtuneena "anna olla, kysyn joltain suomalaiselta." ja marssii pois. Menin täysin lukkoon, enkä ole oikeastaan vieläkään toipunut tuosta.
Tuo silmiä avaava kokemus laukaisi minulla vuosikausia kestäneen identiteettikriisin jonka aikana olen tarkastellut asioita uudesta näkökulmasta. Oli tilanne mikä vain, huolimatta siitä miten hyvin ja kuinka nopeasti hoidan jonkin asian tai menestyn elämässä, jos vieressäni on suomalainen johon verrata, tunnun aina olevan häntä arvottomampi. Tuntuu että joutuisin joka päivä todistamaan olevani kunnollinen mamu asumaan Suomessa, vaikka vain näytän ulkomaalaiselta. Oikeastaan olennaista ei edes ole se, onko ihmisillä oikeasti ennakkoluuloja ulkonäköni suhteen, vaan sillä että minä hyvin vahvasti koen niin olevan.
Eri roduista väännetyt vitsit muuten ovat joillekin loukkaavia, vaikka se saattaa oudolta kuulostaakin.
Tuo on siis ongelmani. Sitten ratkaisuun - olen harkinnut avun hakemista jostain, mutta en oikein tiedä mitään kyllin helppoa vaihtoehtoa. Tällä hetkellä olen sellaisessa tilanteessa että jokainen työpäivä on taistelu, enkä jaksa oikeastaan tehdä edes kotitöitä. Mikään ei huvita, haluaisin vain makoilla sängyssä ja nukkua. Tähän tilaan jouduin hieman ennen joulua - tuo oli erityisen stressaavaa aikaa töissä, joka ehkä laukaisi tämän tilan(?). Tämän vuoksi en kuitenkaan jaksaisi raskasta paperisotaa kelan tukeman hoidon yms. järjestämiseksi, se kaikki tuntuu nyt jotenkin niin monimutkaiselta ja vaikealta. Puhun siis terapiaan hakeutumisesta - mitä tuossa jonkin aikaa sitten googlettelin, pitäisi hankkia "kelakelpoinen" terapeutti tms. ja kelalta anoa tukia. Apua kuitenkin tarvitsisin - itsetuhoiset ajatukset, jotka eivät ole käväisseet mielessäni vuosiin, ovat tulleet taas takaisin.
Meni taas jaaritteluksi, mutta terapiasta piti kysymäni, että miten se toimii? Olen nuorempana käynyt nuorisoterapiassa tms. muutaman kerran, mutta se oli lähinnä sitä että minä puhuin niitä näitä ja terapeutti vain nyökytteli myötätuntoisen näköisenä. Mikä se taika siinä on? Miten sen kuuluisi toimia? Tämäkin identiteettikriisini on sellainen, joka on varmaan syvälle alitajuntaan juuttunut ja jota ei voi järkeilemällä ratkaista. Siksi en itse pysty kuvittelemaan, mikä sen voisi ratkaista. Oletetaan, että käyn vuoden terapiassa - mitä on tapahtunut? Missä tulos näkyy? Onko terapiassa tehty muuta kuin kuultu minun puhuvan? Onko se taika siinä että saan vain avautua jollekin ja se jotenkin avaa sisäisiä lukkojani, vai saanko siitä jonkin tyhjentävän analyysin itsestäni ja ongelmani? En väitä ettei se toimi, ihmettelen vain että mikä sen idea on.
Pitkiä kappaleita juu, mutta en jaksa edes niitä siivota. Olen kiitollinen jos joku edes jaksaa lukea tämän. Kiitos.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kyllä mä luulen, sun pitäisi saada taustasi selville, tai jos se ei ole mahdollista, niin hyvä terapeutti, joka auttaisi sinua työstämään identiteettisi "sellaisena, kuin olet".
Joku muu voisi pitää tilannettasi etuna, vähän eksoottisena ja erikoisena ja mielenkiintoa herättävänä. Eli ongelma ei ole se mikä olet, vaan se miten koet itsesi korvien välissä.
Tuli vaan tällaisia ajatuksia mieleen, toivottavasti ei ihan potaskaa.