Sain viimevuonna kaksi uutta ihanaa ystävää. Muita ystäviä ei sitten kauhean paljon olekaan, he ovat olleet minulle jot pitkän aikaa tärkeimmät. Vaikka satuttaa kyllä aina välillä se miten läheisiä he ovat toisilleen - tunteneet toisenta lapsesta saakka ja ovat aivan sydänystävät. Vaikka kuinka joskus väittävät että olen heidän paras kaverinsa niin paistaa se läpi ettei niin ole. Eivät kuitenkaan sulje kokonaan pois ja jos heidän mielestään olisin täydellinen maanvaiva niin eivätkö tyypit olisi jo antaneet mun selvästi ymmärtää sen? Kun välillä meillä on ihan kivaa yhdessä mutta välillä.. No.. Niin.
Ollaan kaikki kolme tyttöjä, ja seiskaluokalla. Sovittakoon vaikka että heidän nimensä on Kati ja Jonna (nimet tietenkin muutettu). Kati on heistä minulle hieman vieraampi, ei tulla aina kauhean hyvin toimeen (johtuen siitä että hän on Jonnasta välillä niin mustasukkainen että siitä että yhteen aikaan hän yritti selvästi koko ajan iskeä poikaystävääni). Jonnan kanssa taas tullaan todella hyvin toimeen, ajatusmaailmamme on samanlaisempi kuin minulla ja Katilla ja sellaista.
Ensinnäkin, on minua jo pitkään häirinnyt se miten.. No, he ovat niin läheisiä. Ei minkäänlaista ilmarakoa välissä minulle. En heitä haluaisi erottaa mutta olisi kiva jos he huomioisivat minuakin välillä yhtä paljon kuin toisiaan. Satuttaa olla päivästä toiseen koko ajan sellaisten ihmisten seurassa jotka juoksevat jatkuvasti toistensa perässä. Tuntuu että olisin vain joku hätävara, että jos vaikka toinen on kipeä eikä tule kouluun niin ompahan joku jonka seurassa roikkua samalla kun pommittaa toisiaan viesteillä silloinkin.
Olen oikeasti ajatellut jättää heidät keskenään ja etsiä seuraa joka sentään välittäisi minusta yhtä paljon kuin minä hänestä, mutta vaikea on olla olemattakaan heidän kanssaan kun ovat luokallani ainoat ystäväni ja muut vähäiset kaverini ovat sitten lähinnä kasilta ja ysiltä, ellei poikaystävää lasketa.
No, varsinainen aiheeni (josta lahjakkaasti eksyin) on tämänpäiväinen tapahtuma. Olimme jo pitkään Katin ja Jonnan kanssa suunniteltu retkeä laskettelemaan ja sieltä sitten jonkun meistä luo yöksi. Olimme sopineet ajankohdaksi tämän viikonlopun ja odotin sitä jo innolla. No, enköhän sitten tänään kuullut pariskunnalta että Kati on menossa Jonnalle yöksi juuri kun meidän juttumme olisi ollut. Tiesivät kyllä asiasta mutta piti sitten minun tietämättäni sopia muuta, eivät olisi tuotakaan kertoneet ellen olisi itse kysellyt tänään retkestämme. Että ihanaa, senkun nussitte siellä keskenänne, kun ei seura kelpaa.
Pian keskustelu kääntyi siihen että mitä tehtäisiin kesälomalla. Voin sanoa että elämässäni kaksi asiaa ovat melkeimpä tärkeimmät - ystävät ja kesä! Kesä on ihaninta aikaa vuodessa, mun omaa aikaa, jolloin oon melkein kuin eri ihminen. Tahdoin tehdä silloin paljon kaikkea ystävieni kanssa. Suunniteltiin sitten Jonnan kanssa innokkaasti mitä kaikkea tehtäisiin kun Kati alkoi aivan _helvetin_ vittumaiseksi. Marisi siinä jotain että turhaan me suunnitellaan kun ei kuitenkaan toteuteta mitään ja ettei häntä kiinnostaisi olla koko aikaa meidän kanssa ja että kuitenkin koko loma menee perseelleen ja kaikkea sellaista! Mie ja Jonna sitten siinä vähän suututtiin ja lopulta sitten kivahdettiin että istu sitten saatana koko loma kotonas, jos ei seura kelpaa. Vaikka tietysti Jonnan seura kelpaisi, teki hyvin selväksi ettei haluaisi nähdä meitä (tai varsinkin minua) koko lomana. Että kiitos, niin mäkin sua! Aloin oikeasti tuossa melkein itkemään, olen melko herkkä ihminen ja satutti oikeasti huomata kuinka paljon minulle tärkeä(t) ihmiset mustakin sitten välitti. Ton jälkeen oltiin hetki hiljaa ja sitten Jonna ja Kati alko puhuu jotain ja oli taas pian niin hyvää pataa että! Koulussa sitten viimeiset kaksi tuntia, eli aika tuon jälkeen, oli tilanne itseni ja Katin välillä hyvin jäätävä eikä puhuttu mitään. Tuntuu ettei välit mennyt poikki mutta olen silti oikeasti hyvin loukkaantunut ja vieläkin vihainen, vaikka eihän tuo kaikkien mielestä iso asia olekaan.
Muilla kokemuksia vastaavanlaisesta?
Ja nyt huolettaa huominen, kun on koulua ja näin. Mitä kannattaisi tehdä? Esittää vain kuin mitään ei olisi tapahtunut, mennä tämänpäivän kylmän ja kireän parin tunnin jälkeen huomenna iloisesti kouluun? Vaiko olla muissa porukoissa ja "mököttää", odottaa että tyyppi itse tulee pyytämään anteeksi jos niin edes aikoo tehdä? En tiedä mitä pitäisi tehdä, en haluaisi (itsepäisenä ihmisenä) antaa niin helpolla anteeksi mutta toisaalta en jaksaisi alkaa pitkään vihoittelemaan, vaikka vaihtoehto houkutteleekin..
Ollaan kaikki kolme tyttöjä, ja seiskaluokalla. Sovittakoon vaikka että heidän nimensä on Kati ja Jonna (nimet tietenkin muutettu). Kati on heistä minulle hieman vieraampi, ei tulla aina kauhean hyvin toimeen (johtuen siitä että hän on Jonnasta välillä niin mustasukkainen että siitä että yhteen aikaan hän yritti selvästi koko ajan iskeä poikaystävääni). Jonnan kanssa taas tullaan todella hyvin toimeen, ajatusmaailmamme on samanlaisempi kuin minulla ja Katilla ja sellaista.
Ensinnäkin, on minua jo pitkään häirinnyt se miten.. No, he ovat niin läheisiä. Ei minkäänlaista ilmarakoa välissä minulle. En heitä haluaisi erottaa mutta olisi kiva jos he huomioisivat minuakin välillä yhtä paljon kuin toisiaan. Satuttaa olla päivästä toiseen koko ajan sellaisten ihmisten seurassa jotka juoksevat jatkuvasti toistensa perässä. Tuntuu että olisin vain joku hätävara, että jos vaikka toinen on kipeä eikä tule kouluun niin ompahan joku jonka seurassa roikkua samalla kun pommittaa toisiaan viesteillä silloinkin.
Olen oikeasti ajatellut jättää heidät keskenään ja etsiä seuraa joka sentään välittäisi minusta yhtä paljon kuin minä hänestä, mutta vaikea on olla olemattakaan heidän kanssaan kun ovat luokallani ainoat ystäväni ja muut vähäiset kaverini ovat sitten lähinnä kasilta ja ysiltä, ellei poikaystävää lasketa.
No, varsinainen aiheeni (josta lahjakkaasti eksyin) on tämänpäiväinen tapahtuma. Olimme jo pitkään Katin ja Jonnan kanssa suunniteltu retkeä laskettelemaan ja sieltä sitten jonkun meistä luo yöksi. Olimme sopineet ajankohdaksi tämän viikonlopun ja odotin sitä jo innolla. No, enköhän sitten tänään kuullut pariskunnalta että Kati on menossa Jonnalle yöksi juuri kun meidän juttumme olisi ollut. Tiesivät kyllä asiasta mutta piti sitten minun tietämättäni sopia muuta, eivät olisi tuotakaan kertoneet ellen olisi itse kysellyt tänään retkestämme. Että ihanaa, senkun nussitte siellä keskenänne, kun ei seura kelpaa.
Pian keskustelu kääntyi siihen että mitä tehtäisiin kesälomalla. Voin sanoa että elämässäni kaksi asiaa ovat melkeimpä tärkeimmät - ystävät ja kesä! Kesä on ihaninta aikaa vuodessa, mun omaa aikaa, jolloin oon melkein kuin eri ihminen. Tahdoin tehdä silloin paljon kaikkea ystävieni kanssa. Suunniteltiin sitten Jonnan kanssa innokkaasti mitä kaikkea tehtäisiin kun Kati alkoi aivan _helvetin_ vittumaiseksi. Marisi siinä jotain että turhaan me suunnitellaan kun ei kuitenkaan toteuteta mitään ja ettei häntä kiinnostaisi olla koko aikaa meidän kanssa ja että kuitenkin koko loma menee perseelleen ja kaikkea sellaista! Mie ja Jonna sitten siinä vähän suututtiin ja lopulta sitten kivahdettiin että istu sitten saatana koko loma kotonas, jos ei seura kelpaa. Vaikka tietysti Jonnan seura kelpaisi, teki hyvin selväksi ettei haluaisi nähdä meitä (tai varsinkin minua) koko lomana. Että kiitos, niin mäkin sua! Aloin oikeasti tuossa melkein itkemään, olen melko herkkä ihminen ja satutti oikeasti huomata kuinka paljon minulle tärkeä(t) ihmiset mustakin sitten välitti. Ton jälkeen oltiin hetki hiljaa ja sitten Jonna ja Kati alko puhuu jotain ja oli taas pian niin hyvää pataa että! Koulussa sitten viimeiset kaksi tuntia, eli aika tuon jälkeen, oli tilanne itseni ja Katin välillä hyvin jäätävä eikä puhuttu mitään. Tuntuu ettei välit mennyt poikki mutta olen silti oikeasti hyvin loukkaantunut ja vieläkin vihainen, vaikka eihän tuo kaikkien mielestä iso asia olekaan.
Muilla kokemuksia vastaavanlaisesta?
Ja nyt huolettaa huominen, kun on koulua ja näin. Mitä kannattaisi tehdä? Esittää vain kuin mitään ei olisi tapahtunut, mennä tämänpäivän kylmän ja kireän parin tunnin jälkeen huomenna iloisesti kouluun? Vaiko olla muissa porukoissa ja "mököttää", odottaa että tyyppi itse tulee pyytämään anteeksi jos niin edes aikoo tehdä? En tiedä mitä pitäisi tehdä, en haluaisi (itsepäisenä ihmisenä) antaa niin helpolla anteeksi mutta toisaalta en jaksaisi alkaa pitkään vihoittelemaan, vaikka vaihtoehto houkutteleekin..
Vastaukset 2
Vanhimmat
Unohin sanoo viel et yks päivä toine niist oli poistanu kaikki meidän kaverikuvat ircist ja jättäny vaa niitten kahen kuvat sinne.
Ei mikää iso juttu mut pikkuse jäi häirittee et oonko mä sanonu tai tehny jotai ku yhtäkkii vaa nii teki, ymmärtäsin kyl jos poistais vaa vaik yhen tai kaks siks ku olis ollu esim. vanhoi kuvii mutta meist oli aika paljon uusiiki kuvii nii yhtäkkii poisti ne kaikki.
No johan on kolmio-draamaa! En sen enempää nyt kommentoi muuta ku että mun mielestä olis hyvä, jos löytäisit itsellesi muuta seuraa. Tuossa iässä kaverit voi olla aika korkealla paikalla elämässä.
Luulen että varsinkin se Kati pelkää ehkä oikeasti menettävänsä ystävänsä.. Ehkä hän on sen luontoinen, ettei halua jakaa omastaan. Jonna taas vaikuttaisi olevan sosiaalisempi, jolle kelpais enemmänki ku yks kaveri ympärille. Tavallaan ymmärrän teitä kumpaakin. Mutta mikäli ystävyys on heille noin tulenarka asia, ni luulen että säästyy monelta kärsimykseltä kun sullakin olis muita kavereita. Niitä, ketkä jaksaa ensisijaisesti keskittyä sinuunkin. Todennäkösesti se Kati pelkää, että jotenki ottaisit hänen paikkansa, tai ainakin samanveroisen paikan hänen kanssaan Jonnan edessä. Kun hän on kenties lapsesta saakka tottunut olemaan Jonnan paras kaveri, niin se voi olla hällekin kova paikka huomata, miten joku tulee hänen rinnalleen. Luulen myös, että aikuiset osaa käsitellä näitä asioita paremmin. Joten jätä nuo teinit keskenään ja etsi kavereita, jotka arvostaa sua oikeesti.