Clarks kengät hajosivat alle vuodessa

Missä laatu?

Ostin miesten kengät, tuollaiset välikauden kengät Tammikuussa 2008 pienestä alennusmyynnistä Aleksi 13:sta. Maksoi reilu 50 euroa. Loppusyksystä 2008 toisesta kengästä meni jo pohja puhki, pehmusteet tulivat esiin. Muuten rakenteellisesti ovat melkein kuin uudet, saumat ja pinnat ovat ehjät ja siistit. Joten se kertoo myös jotain käyttömäärästä. Kengät eivät ole kesällä käytettävät, joten ne ovat olleet vain keväällä ja syksyllä käytössä muiden kenkien ohella. Missään muissa kengissä ei vastaavassa määrin ole kulumista minun käytössä ollut. Omistan huomattavasti vanhempia (ja halvempia) kenkiä, joiden pohjissa kuluminen on aivan toista luokkaa.

Toimitin huvikseni kengät sitten liikkeeseen, josta lähettivät maahantuojalle. Tulivat takaisin selityksellä: "Kengissä ei ole havaittu materiaali- tai valmistusvirhettä! Kuluminen käytöstä johtuvaa! Emme hyvitä kenkiä."

Onko todella niin, että nykyaikaiset kengät eivät kestä edes vuotta? Ja vielä, kun kyseessä on tällainenkin "merkki" valmistaja? Ajattelin vain mainita muillekkin tiedoksi, että eipä tuo Clarksinkaan laatu kovin hääviä ole, kannattaa harkita ostaako kyseisen merkin kenkiä. Toki kulutukseen vaikuttaa paino, mutta olen kuitenkin normaalipainoinen.

Matti

21

7785

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KenkäFriikkiNainen

      Kengän ikään vaikuttaa hoito ja käyttö. En oikein saanut käsitystä oletko vaihdellut kenkiä säännöllisesti, koska jalat erittävät päivän aikana runsaasti nestettä. Tämän vuoksi kengällä pitäisi olla päivän palautuminen ennen uutta käyttöä.

      Et myöskään maininnut kenkäsi materiaalia. Kaikki kengät ei ole tarkoitettu maastokävelyyn vaan ihan juhliin yms. (etenkin kalliit kengät). Tuskin kukaan nainen esim. laittaa Pura Lopezit shoppailessaan jalkaan. En tiedä onko miehillä näitä ns. sisäkenkiä.

      • Missä laatu?

        Kuten totesin, on kengät muuten ihan kunnossa, vain pohja kului puhki, siis siltä puolelta, joka koskee maahan. Mitä lie tuo pohjan musta massa... Joten sinänsä hoidolla ei pitäisi olla tässä tapauksessa merkitystä. Kävelytyylillä ehkä, mutta kuten totesin, ei mulla muissa kengissä niin nopeaa kulumista oo näkyvissä.

        Kenkien vaihtelu on mulla aika satunnaista, mutta ei ne tosiaan ainoat kengät ole.
        Nuo kait on tuollaiset vapaa-ajan kengät. Kävelykenkiä selvästi tukevammat, joten niitä ei tosiaan voi edes lämpimällä säällä oikein käyttää.


    • harmistunut

      Moi
      Meillä isäntä on ollut tyytyväinen Clarksin magneettisandaalien käyttäjä ja viime kesänä viimeksi ostettiin kahdet sellaiset, toiset duunikäyttöön (sisätyö) ja toiset vapaa-ajalle.
      Nyt on molemmat rikki ! Magneetit irtosivat normaalikäytössä.
      Enää ei ostettu sellaisia vaan vaihdettiin merkkiä.

    • ienkisko

      näin kävi minullekin, olin puhumassa ja kenkä halkesi alta

    • rumbatyttö

      onpa outoa: TAmariksen gladiaattorisandaalit maksavat Din Sko:ssa 49 euroa ja samat ALPPILAN KENGÄssä 78 euroa!! törkeetä riistoa Kalliossa!!!!

    • Clarksiton

      Minulle kävi myös, että Clarksin kevät/syyskengät hajosivat. Minun tapauksessani ostin kengät jo 5-6 vuotta sitten, mutta ruskean värisinä niillä on ollut tosi vähän käyttöä. Nyt pitkästä aikaa (vuosi?) otin nämä kalliit kengät käyttöön ja alle kilometrin kävelyn jälkeen havaitsin, että molempien kenkien pohja oli revennyt päällyksestä. Nahka ja ompeleet kunnossa, mutta pohja revennyt ompeleen kohdalta lähes koko matkaltaan. No tuuletus kyllä pelaa näissä kengissä, mutta niitä ei voi korjata. Minusta laatukenkinä ostettujen jalkineiden tulisi kestää vähäistä käyttöä ainakin kymmenen vuotta.

      Kari

      • Paulii

        Omat Clarksin kengät hajosivat vastaavalla tavalla. Saman ikäiset, ja samalla tavalla molemmat kengät hajosivat samana päivänä. Muuten kengät loistokunnossa, joten mielestäni materiaalivika, mutta ikää sen verran ettei mene takuuseen (kysyin maahantuojalta). Muun merkkiset kengät eivät ole hajonneet käytössäni samalla tavalla, joten taitaa olla viimeiset kengät tuota merkkiä.


      • Seikku
        Paulii kirjoitti:

        Omat Clarksin kengät hajosivat vastaavalla tavalla. Saman ikäiset, ja samalla tavalla molemmat kengät hajosivat samana päivänä. Muuten kengät loistokunnossa, joten mielestäni materiaalivika, mutta ikää sen verran ettei mene takuuseen (kysyin maahantuojalta). Muun merkkiset kengät eivät ole hajonneet käytössäni samalla tavalla, joten taitaa olla viimeiset kengät tuota merkkiä.

        Mistä saa yhteystiedot Clarks kenkien maahantuojaan? Kauppa ei enää ota asiaa hoitaakseen, koska kenkien ostosta yli 6 kk. Minulla selvä valmistusvirhe kyseessä!


    • Ardusss

      Itse olen ostanut Clarksin desert bootsit, ja tähän mennessä olen ollut tyytyväinen: Ovat nahkaa ja raakakumia pohjasta.

      Raakakumipohja arvelluttaa kyllä, se ei tunnu niin kestävältä kuin nuo synteettiset valmisteet...

      Ostin juuri eilen vielä toiset Clarksit, koska olen ollut ensimmäisiin niin tyytyväinen. Sellaiset mustat nahka-tennarit, joissa on taas raakakumi pohjalla... Mä luulen ettei ne kestä ihan mahottomia määriä, koska se materiaali tuntuu niin paljon pehmeämmältä kuin semmoinen synteettinen kumi, mutta ne on kuitenkin tosi hienon näköiset ja mukavat kävellä. Saa nähdä! Desert Bootsit ovat vielä ihan ok kunnossa, ja niitä on käytetty satunnaisesti n. 9 kuukautta.

      Ehkä talvikengiksi pitäisi hankkia sellaiset Sioux Pampas kengät... niissä on paksu nahka, lampaanvilla vuori, ja paksu raakakumipohja. Luulisin niiden kestävän muutaman vuoden!

      (btw. olen käyttänyt Asicsin 25e lenkkikenkiä kun olen ollut töissä -lähes päivittäin pitkiä ajanjaksoja, ja ne ovat mukavat ja todella kestävät! Tuollaisia parempia kenkiä en tietenkään halua käyttää duunarin hommissa, ja olen aivan varma että ne hajoaisivat muutamassa viikossa tai kuukaudessa... Ei ole kuitenkaan ihan tervettä käyttää samoja kenkiä kokoajan, joten pitäisi keksiä jotkut toiset kengät niiden rinnalle)

    • M

      Clarksin miesten kävelykenkien pohjamateriaalina käytettiin kymmenen vuotta sitten polyuretaania, joka nyt vaan kuulemma vanhenee...
      Mulla kävi aivan samoin kuin parilla edellä kirjoittaneella: pohja halkeilee ja repeilee. Uutena aivan mahtavat mukavat ja kevyet kengät ja alle 5 vuodeniässä hyvin vähäisen mutta keväisin ja syksyisin säännöllisen käytön jälkeen korjauskelvottomat! Maahantuoja ei ole Stockmannin kenkäosaston myyjän mukaan ollut kiinnostunut "näin vanhojen" kenkien vioista. Koen itseni petetyksi.

    • huoltaminen tärkeää

      Kengät pitää viedä suutarille puolipohjattavaksi heti kun kuminen puolipohja alkaa kulua puhki. Koko pilalle kuluneen pohjan uusiminen on huomattavasti kalliimpaa.
      Myös kantalaput kannattaa uusia suutarilla heti kun kuluneen kumikannan alta alkaa näkyä vaaleaa väriä. Jos kenkiä vain käyttää edelleenkin, joudutaan suutarilla uusimaan koko kantaosa ja se on taas huomattavasti kalliimpaa (n. 10e enemmän) kuin pelkkä kantalapun vaihto.
      Hyvin hoidettuna kengät kyllä kestävät kymmeniä vuosia ja n. 10e suutarin maksut parin vuoden välein eivät ole korkeita verrattuna siihen että joka vuosi ostaa uudet kengät.
      Voi olla että uuden halvan kengän kantalappu kuluu puhki jo parissa kuukaudessa, mutta suutari laittaa tilalle hyvät ja kestävät laput joita ei tarvitse pariin vuoteen uusia.

    • suutarin lapsenlapsi

      Eipä nykykengissä juuri kantalappuja ole paitsi korkokengissä. Itse korostaisin kenkien vahaamista, joku tuntuu olevan monille vieras tapa.

      • .........

        Olis varmaan pitänyt vahata tai rasvata kotimaiset Solenan avokkaat vm 1983, kun säilytin niitä vuosikausia kenkälaatikossa. Nahka on kuivunut ja halkeillut, tai sitten ei nahkaa olekaan, nahkakenkinä olen ostanut.
        Äitini kotimaisia nahkakenkiä 60-luvulta on vielä kaappien kätköissä, ei mahdu mun jalkaan, nahka on aivan ehjää.


      • ....

        "Eipä nykykengissä juuri kantalappuja ole"

        Kyllä lähes kaikissa miesten kävelykengissä on kantalaput ja usein nahkapohjakin, eli edelleenkin miesten kenkäosaston kengät ovat rakenteeltaan normaaleja perinteisiä kenkiä (ihan halosellakin ja peruskenkäkaupoissa, eikä ainoastaan stockan kenkäosastolla). Teinien skeittikengät ovat erikseen.


      • suutarin lapsenlapsi
        .... kirjoitti:

        "Eipä nykykengissä juuri kantalappuja ole"

        Kyllä lähes kaikissa miesten kävelykengissä on kantalaput ja usein nahkapohjakin, eli edelleenkin miesten kenkäosaston kengät ovat rakenteeltaan normaaleja perinteisiä kenkiä (ihan halosellakin ja peruskenkäkaupoissa, eikä ainoastaan stockan kenkäosastolla). Teinien skeittikengät ovat erikseen.

        Nahkapohjaiset kengät lienevät nykyään pelkästään juhlakäytössä. Harva kävelee niillä kilometrikaupalla.

        Kenkäkaupoissakin nahkapohjat ovat harvinainen ilmestys. Myytävät kävelykengät ovat yleensä yhtenäisellä pohjalla varustettuja ilman irto-osia.


      • ....
        suutarin lapsenlapsi kirjoitti:

        Nahkapohjaiset kengät lienevät nykyään pelkästään juhlakäytössä. Harva kävelee niillä kilometrikaupalla.

        Kenkäkaupoissakin nahkapohjat ovat harvinainen ilmestys. Myytävät kävelykengät ovat yleensä yhtenäisellä pohjalla varustettuja ilman irto-osia.

        Juhlakäyttöön sopii musta pelkistetty oxford kenkä. Sen sijaan Haloseltakin löytyy myös mm. burgundia brogueta nahkapohjalla, stockalta kaikenlaisia erivärisiä ja erityylisiä Canalin ym. kenkiä nahkapohjalla, jotka ovat ihan arkikenkiä ja käyttökenkiä, ei missään tapauksessa muodolliseen juhlavaan tilaisuuteen soveltuvia. Kävelykenkänä nahkapohjainen on myös huomattavasti mukavampi kuin joku kumikoppura.

        Nahkapohjaisia kenkiä löytyy myös kirppareilta kohtalaisen paljon. Arvioisin että 50% helsinkiläismiesten käyttämistä kävelykengistä on nahkapohjaisia kirppareille päätyneiden kenkien perusteella.

        Itse ostin viimeksi viime keväänä vaaleat nahkapohjaiset oxfordit (espanjalaiset käsintehdyt nahkakengät, tarjouksessa 50€ alppiharjussa olevasta kenkäkaupasta), ne ovat olleet erinomaiset kesäkengät joilla on tullut kilometritolkulla myös käveltyä. Kantalappu piti jo uusia suutarilla mutta kyllä näillä kävellään vielä monen vuoden ajan ja satoja kilometreja.


      • suutarin lapsenlapsi
        .... kirjoitti:

        Juhlakäyttöön sopii musta pelkistetty oxford kenkä. Sen sijaan Haloseltakin löytyy myös mm. burgundia brogueta nahkapohjalla, stockalta kaikenlaisia erivärisiä ja erityylisiä Canalin ym. kenkiä nahkapohjalla, jotka ovat ihan arkikenkiä ja käyttökenkiä, ei missään tapauksessa muodolliseen juhlavaan tilaisuuteen soveltuvia. Kävelykenkänä nahkapohjainen on myös huomattavasti mukavampi kuin joku kumikoppura.

        Nahkapohjaisia kenkiä löytyy myös kirppareilta kohtalaisen paljon. Arvioisin että 50% helsinkiläismiesten käyttämistä kävelykengistä on nahkapohjaisia kirppareille päätyneiden kenkien perusteella.

        Itse ostin viimeksi viime keväänä vaaleat nahkapohjaiset oxfordit (espanjalaiset käsintehdyt nahkakengät, tarjouksessa 50€ alppiharjussa olevasta kenkäkaupasta), ne ovat olleet erinomaiset kesäkengät joilla on tullut kilometritolkulla myös käveltyä. Kantalappu piti jo uusia suutarilla mutta kyllä näillä kävellään vielä monen vuoden ajan ja satoja kilometreja.

        Helsingin meininki on ehkä toinen kuin meillä maalla. Hyvin tehtyjä kenkiä ei löydy kuin kirpputoreilta, jos sieltäkään.


    • Yrjö V

      Vastaava kokemus tänä syksynä. Ostin kengät vuosi sitten ja pidin niitä muiden jalkineitten ohessa kylmillä ilmoilla. Otin kengät uudelleen käyttöön kesän jälkeen pari viikkoa sitten. Kävelin n. 2 km. matkan päällystetyillä jalkakäytävillä ja tuona aikana toisesta kengstä hajosi kantapää totaalisesti. Vihreä täyttöaine tuli ulos ja osa ulkokumista leikkautui irti. Toinen kenkä lähti purkautumaan kärjen ulkosyrjästä.

      Yritin palauttaa kengät Ison Omenan liikkeeseen, josta olin ne ostanut. Liike oli lopetettu. En ole löytänyt Claks-kenkien maahantuojaa. Näyttää siltä, että ovat siirtyneet tällä kenkämerkillä täysimääräisesti verkkomyyntiin. Sen ymmärtää kun on kokenut tämän totaalisen laatukatastrofin.
      Kengät olivat Clarksin mustat vanhan perinteisen mallin mukaiset jalkineet.

      Antti S

    • Hermonni

      Sama kokemus, kengässä lukee "made in Vietnam". Ommel repesi heti ja aika lailla tympii. Edelliset Clarksit toimi kymmenen vuotta.

    • Kotimaiset

      Vanhempani olivat kotimaisten kenkien kuluttajia. Heille oli kauhistus jos edes joku mainitsi ostavansa ulkomailla valmistetut kengät. Opin myös aikuisena, että ostin vain kotimaisia kenkiä. Nyt on tullut muutos. En koskaan osta kotimaisia kenkiä, en minkäänlaisia. Minulla on jo monet kenkäparit rikkoutuneet pohjista. Pohjat ovat jotenkin purukumimaiset lohkeilevat ja murenevat. Nyt syksyllä otin varastosta käyttöön talvikengät joissa sisäpuolella oli teksti: TAATUSTI KOTIMAINEN ja pohjassa: OIL RESISTANT. Nämäkin kengät ovat nyt käyttökelvottomat, uudennäköiset muuten mutta pohjat täysin pilalla. Joku mainitsi joskus, että varastossa olo ei olisi hyväksi kengälle, mutta jotenkaan ei sovi järkeen, että talvikenkiä pitäisi käyttää myös kesällä ja kesäkengät ovat kylmät talvella. On siis täysi syy, etten enää haaskaa lanttejani ala-arvoisten kotimaisten kenkien ostamiseen. Kotimainen kenkä on ollut hyvä ja jalkaan sopiva, mutta jotenkin nykyisten kenkienlaatu on aivan surkea.

    • Anonyymi

      Vanha ketju, mutta nostan sen esiin, koska minullakin on Clark's kenkien kestävyyden ja käytettävyyden kanssa ollut ongelmia.
      Vietnamissa valmistetut ja uutena ulkonäöllisesti siistit ja vahvan näköiset, jonka perusteella niitä virheellisesti luulee ns. välikausikengiksi.
      Totesin yllättäen, että kengän pohjassa keskellä oleva indigonvärinen materiaali ei kestä vettä ollenkaan! Ymmärrän jotenkin, ettei niitä ehkä voi käyttää sateella, mutta se, että pelkästään märkä asvaltti kastaa kengän sisustan, on kyllä ennenkuulumatonta!
      Tästä ominaisuudesta johtuen kengät jäivät kohdaltani varsin vähälle käytölle, koska ovat kesäkäyttöön sopimattomat ja jo syksyllä ne kastuvat.
      En ole niitä heittänyt pois - enkä edes vienyt suutarille, vaan olen niitä itse liimaillut. Molemmat pohjat ovat ajat sitten katkenneet keskeltä, mutta olen kuivalla säällä jatkanut niiden käyttöä - kenkä kun itsessään pysyy kasassa.
      Mielipiteeni on, että jos kenkien pohja katkeaa ennen kolmatta kautta, on kenkä liian heikko.
      Kenkää mainostetaan ja myydäänkin useassa myymälässä paljon, mutta epäilen, että itse tuote on tehty myyjille halvaksi ns. "kertakäyttökengäksi", jotta heillekin jäisi niiden myymisestä jotakin käteen.
      Tästä lähtien kiinnitän valmistajaan huomiota ennen ostamista, mutta jos nykykengissä samat ominaisuudet en voi suositella.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    6. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3035
    7. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3035
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    9. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3029
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3026
    Aihe