kotiin Kemppaan eilen iltasella. Kempan tytöt ihastuivat pilkkireissusta erämaahan ikihyväksi. Tammakkoa syötiin ja kampanisua kahvin kanssa, kovin oli tytöt kiitollisia Saun sonnille ja kylläpä he sen osoittivatkin.
Hastala vista allpee päk.
Sonni toi neitoset
12
801
Vastaukset
- kun suurin osa
Kempankin pojista joutuu katselemaan vain lehdestä kuvia. Oli kolmen naisen vienti sinne suuruuden hulluutta, mutta toisaalta silloin pitää painaa kun rauta on kuumana. Etelässä olisi astuttavaa rutosti, mutta toisaalta taitaa ne Kempankin naiset olla puutteessa. Kemijärven miesten pitäisi tehdä kaljoittelulakko, että omillakin miehillä olisi sarvet pystyssä.
- koon sonni
Sinä et ole tammukoita saanut, ellei niitä joku ole antanut. Paskaa puhuu tämä taudinkantaja lämpimikseen. Ei munaton mies pysty tyydyttämään, niin jotenkinhan se täytyy itsetuntoa nostaa eli puhua paskaa niin että tänne asti haisee.
- yksi mukanaollut
Kyllä nuotiolla kalaa paistoimme, muutakin kivaa oli. Harrastimme toli paljon muutakin kuin seksiä, täytyy myöntää että kova jätkä hän on. On törkeätä väittää ketään taudinkantajaksi, siitä voisi haastaa vaikka kunnianloukkauksesta. Tautisella vehkeellä ei pysty tekemään noin valtavasti työtä. Joten tarkisteleppas ensin omat helistimiset, ja puhu sitten vasta muista.
- koon sonni
yksi mukanaollut kirjoitti:

Ei voi syyttää mistään. Saun Sonnilla on tauti. Voin kertoa sen vaikka sata kertaa peräkkäin. Labrassa yksi tuttu vahvistaa asian, joten on turha pullikoida...häh-häh-hää.
- pari viikkoa sitten
koon sonni kirjoitti:
Ei voi syyttää mistään. Saun Sonnilla on tauti. Voin kertoa sen vaikka sata kertaa peräkkäin. Labrassa yksi tuttu vahvistaa asian, joten on turha pullikoida...häh-häh-hää.
Vaimo oli hänen kanssaan metsäretkellä, eikä sieltä mitään tauteja ole tullut. Toisekseen labrasta ei kertoilla.
- koon sonni
pari viikkoa sitten kirjoitti:
Vaimo oli hänen kanssaan metsäretkellä, eikä sieltä mitään tauteja ole tullut. Toisekseen labrasta ei kertoilla.
Tuttu tululle kertoo. Että taati taati.
- T2K
Sinulle, met otamma tosissaan nuo jutut ja met kostamma. Sinut tullaan hakkaan toiveesi mukaan tammakoksi ja huulet hampaineeen tulee myös toiveesi mukaan muistuttaan kampanisua. Jokainen ens viikonloppuna savukosken raitilla kävelevä alle 65-vuotias saa trasit kyytin muljuaavalle.
Pyydä julkisesti haureuttasi anteeksi! tai...- tuskimpa koko sonnia
On edes olemassakaan, luulempa hänen olevan ihan satuolento. Ihmiset täällä aikansa kuluksi heittävät herjaa.
- jaskapaakko
tuskimpa koko sonnia kirjoitti:
On edes olemassakaan, luulempa hänen olevan ihan satuolento. Ihmiset täällä aikansa kuluksi heittävät herjaa.
Näin on närreet.
- en ymmärrä
Miksi näistäkin sonni-jutuista on pitänyt avata järkyttävä määrä eri viestiketjuja. Ei ymmärrä. Tämänkin kemijärvi-foorumin taso laskee vain laskemistaan...
- taso????????
eihän täällä mitään tasoa ole ollut olemassakaan.
- Sonnia
Sonni uuuuhhh
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475345Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "602042Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181750Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1381723- 141445
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol301397Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4130081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171087Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771048Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60887