Olen työskennellyt eräässä valtion liikelaitoksessa ja siellä jouduin yhden vanhan piian syötäväksi. Olen perheellinen ihminen ja hän ei kestänyt sitä, että miehet edelleenkin olivat kiinnostuneita seurastani ja kostoa, hankalia tilanteita ja mustasukkaisuutta esiintyi aina kotisoittoihin asti. Koko ajan piti olla varpaillaan ja ottaa huomioon, että tämä kiusaaja ei saisi enempää aihetta hyökätä kimppuuni. Kyllähän tätä hyökkäämistä jatkui kymmeniä vuosia ja esimiehenikin oli tietoinen tästä vakavasta tilanteesta, mutta siihen aikaan ei ollut lääkkeitä puuttua tällaisiin asioihin, vaan kaikki mitä tuleman piti kestää, kestää enemmänkin.
Tämä kiusaaminen ulottui yksityisyyteeni, minuuteni tuhoamiseen ja minulta varastettiin lompakkokin ja kotini avaimet, mutta minkäs teet muuuta, kuin enemmän olemaan varovainen. Vanhalla piialla oli aikaa suunnitella näitä kiusaajaiskuja ja kyllähän niitä tuli, mutta esimiesteni tuella selvisin kaikesta tästä.
Tämä kiusaaminen ulottui yksityisyyteeni, minuuteni tuhoamiseen ja minulta varastettiin lompakkokin ja kotini avaimet, mutta minkäs teet muuuta, kuin enemmän olemaan varovainen. Vanhalla piialla oli aikaa suunnitella näitä kiusaajaiskuja ja kyllähän niitä tuli, mutta esimiesteni tuella selvisin kaikesta tästä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hei, voi asia olla toisinkin päin. Esimies, oikein hallinnon ylilääkäri kolleegoineen kiusasivat pois työelämästä. Hurskaita olivat kaikki, oikein hyviä ihmisiä. Minä olin paha, syntinen, eronnut nainen, lasteni äiti.
Järjestivät ajojahdin, mitätöivät ja veivät ihmiarvoni, siten etten ollut kyllin arvokas edes hoidettavaksi vaikka olin vakavasti sairas.
Nämä voivat harjoittaa edelleenkin tuhoamista, ovat saaneet pitää virkansa. Minä olen vienyt lapsia piiloon ja hoidattanut itseni yksityisellä.
Tällaista tapahtuu terveydenhuollossa. Näin julma on maailma.
totta on, että kun oikean sopiva hullu osuu esimieheksi niin pelolle on aihetta. eivät kaihda mitään keinoa. vaikka kaikki tietävät niin kukaan ei tee mitään. tällainen esimies voi sairastuttaa koko henkilöstöä: koston,hovin ja vallan vääristymän avulla. lopulta pelko tekee ihmisistä petoja, oman nahkansa pelastamiseksi ovat valmiita uhraamaan hyvänkin ystävän. tosiasiassa kaikki tietävät mitä tapahtuu, kukaan ei vaan tee mitään. porukka lähtee ja esimies tulee päivä päivältä hullumaksi, juonineen ja peleineen. valehtelee aivan käsittämätöntä soopaa ja kuitenkin asema voi olla hyvinkin merkittävä. loppu sillekin tulee mutta liian myöhään-
niinpä kaikki kiusaajat ovat itse narsistisia ihmisiä jotka nauttii kun saavat toiset ihmiset sairaaksi ja heissähän ei ikinä mitään vikaa/ väärää , kun osaavat selitellä asiat niin pirun hyvin ,näyttämään toisen vialle.. näitä paskoja työelämässä paljon sekä pomoina että muina piruina..Kyl olisi paljon tehtävää!
Osuit nappiin kirjotuksellasi ja olen juuri tuollaisen narsistisen esimieheni uhri!! Pinnalle noustaan ja kosto elää :)
vaikuttaa että vanhat piiat ovat pahimpia työpaikoilla - ehkä katkeroituneita?