Miehet pyrkivät lutkittelulla tukahduttamaan naisen

Naisen luonnollinen tila on haluta suuri määrä seksiä, joka sisältää useita yhdyntöjä monien kumppanien kanssa. Mutta miehet liittoutuvat keskenään tukahduttaakseen naisen seksuaalisuuden.
"Hyvän naisen" malliksi tulee seksuaalisuutensa tukahduttava perheelleen omistautuva nainen.
Miesten motiivi tehdä näin johtuu miesten epävarmuudesta. Miehet kadehtivat naisten suurempaa fyysistä kapasiteettia yhdyntään. Miehet ovat erityisen kiinnostuneita tukahduttamaan omien vaimojensa seksuaalisuutta ja muitten miesten seksuaalisuutta
6497
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Yhdessäkään moraalia kunnioittavassa maassa ei satunnainen suhaaminen ole missään arvossa. Vakavamielinen seurustelu erikseen. Jos nyt sattuu vain kovasti mieli tekemään niin sitä varten on sauvat ja omat kädet. Turha selittää mitään luonnollisuudella, yksinhuoltajien luvatussa maassa.

Äänestä

noin.

Samasta syystä uskonnot ovat olleet suosittuja, koska ne rajoittavat naisen eläimellisyyttä uhaten koko yhteiskunta rauhaa.

Lutkittelun (aiemmin avioerokin oli suuri häpeä) ja uskontojen vaikutuksen laimennettua koko sukupuolten välinen seurustelu onkin pienoisessa myllerryksessä kuten täälläkin näkyy.

Lopulta tämä kaikki toimi kuitenkin naisenkin parhaaksi.

Äänestä

Miehet ovat tietoisesti rakentaneet yhteiskunnan sellaiseksi etteivät naiset lutkailisivat ympäriinsä. Miehet tietävät etteivät naiset pysty olemaan jakamatta itseään jokaiselle miehelle joten on rakennettu systeemi missä tälläisiä naisia halveksitaan.
Nyt tämä miesten vaivalla rakentama yhteiskunta on murtumassa, koska naisten perustama yhteisö (feminismi) on antanut naisille luvan hyvällä omallatunnolla jakaa persettään ympäriinsä.
Tää systeemi minkä miehet ovat tehneet on teidän naisten omaksi parhaaksi. Sillä jos te juoksette ympäriinsä kylilä panettamassa itseänne niin jossain vaiheessa sattuu vahinko ja saatte äpärän jota sitten joudutte kasvattamaan yksin.
Tietenkin jos olette valmiita sitten kantamaan yksin vastuun siitä lapsesta jonka olette hankkineet kylillä juoksemalla (aivan kuten naaras leijonat kantavat vastuun lapsistaan yksin) niin sitten ei mitään, mutta yleensä nää tapaukset päätyy oikeuteen missä te vaaditte rahaa siltä mieheltä.

Veikkaisin muutenkin, että suurin osa naisista haluaa tälläisen suhteen missä ollaan vain yhden miehen kanssa, aivan kuten suurin osa miehistäkin haluaa. Tota sun kannattamaa systeemiä haluaa vain murto-osa ja niistäkin enemmistö on miehiä. Miehille varmasti kävisi aivan hyvin systeemi missä pannaan jokaista liikkuvaa ilman mitään jälkiseurauksia, mutta en usko kovinkaan monen naisen siihen suostuvan, paitsi sinä.

"Miehet ovat erityisen kiinnostuneita tukahduttamaan omien vaimojensa seksuaalisuutta"

Jos se vaatii tuota "tukahduttamista" ettei nainen juokse naapurin pertin luona joka päivä niin sitten se kai täytyy niin tehdä.

Äänestä

Väärin. Mua ei kiinnosta yhtään mitä sä teet omalla elämälläs.

Mua kiinnostaa se että oma tuleva tyttökaveri/elämänkumppani ei ole kovaksi keitetty lutka jolle seksi on pelkkää panemista.

Ja sama kiinnostaa montaa muutakin miestä. Ei me estetä - vapaata ei voi kahlita tekemästä mitä tahansa - mutta vapaa voi tehdä itsestään varsin monen jannun silmissä täysin arvottoman panopuun tekemällä holtittomia valintoja seksikumppaniensa suhteen.

Ja sitä asiaa ei voi peitellä koska se loppujen lopuksi näkyy naisen käytöksessä ja asenteissa miehiä kohtaan kuinka paljon sitä on rytätty eestä ja takaa ja millaisilla eväillä. Tyhmä lutka on ja pysyy sellaisena niin emotionaalisesti kuin älyllisesti - ja sellaista ei voi arvostaa. Joten jos me miehet kerrotaan että mitä ME arvostetaan naisissa se ei ole "tukahduttamista" vaan ihan oikeasti jotain josta te naiset voitte ottaa opiksenne.

Aivan samalla tavalla kuin te naiset ohjaatte miehiä kertomalla että haluatte kukkia ja että mies maksaa leffaliput niin me miehet ohjataan naisia sanomalla että meille ei kelpaa puhkinussittu huora.

Valitse ties, nyt sulle on kerrottu.

Äänestä

ja naiset pyrkivät pedofiiliksi haukkumalla tukahduttamaan miehen luonnolista seksuaalisuutta.

Äänestä

Mitä ihmeen suurempaa kapasiteettia yhdyntään? Onko tämä samanlainen totuus kuin se että klitoris tuntuu paremmalta kuin penis? Mutta kun asiaa vähän kaivellaan niin paljastuu että useat naiset kieltävät masturboivansa, osa väittää ettei tee sitä ikinä ja monet "kärsivät" orgasmittomuudesta ja frigidiydestä. Jos seksi olisi niin hienoa naisille niin miksi se sitten kiinnostaa naisia niin paljon vähemmän, jopa oman itsensä kanssa?

Jos tuo viittaa jotenkin miesten palautumiseen laukeamisten välillä niin kyseessä on siis samanlainen etu kuin se että nainen voi piilottaa esineitä emättimeen eli kyseessä on todellinen etu mutta sellainen jota ei ikinä hyödynnetä käytännössä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


luonnollista seksuaalisuutta. kirjoitti:

Naisen luonnollinen tila on haluta suuri määrä seksiä, joka sisältää useita yhdyntöjä monien kumppanien kanssa. Mutta miehet liittoutuvat keskenään tukahduttaakseen naisen seksuaalisuuden.
"Hyvän naisen" malliksi tulee seksuaalisuutensa tukahduttava perheelleen omistautuva nainen.
Miesten motiivi tehdä näin johtuu miesten epävarmuudesta. Miehet kadehtivat naisten suurempaa fyysistä kapasiteettia yhdyntään. Miehet ovat erityisen kiinnostuneita tukahduttamaan omien vaimojensa seksuaalisuutta ja muitten miesten seksuaalisuutta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu