Kallis leipä

Lainaan pelkistetysti Kauppalehteä:
Leivän hinnassa kiteytyy se, mihin olematon kilpailu pahimmillaan johtaa.
Leivän hinta on noussut kaksi kertaa nopeammin kuin muiden elintarvikkeiden.
Suomessa on vain muutama suuri mylly.
Vähittäiskauppa on kahden suuren taistelutanner.
(kartelli, oma lisäys)

Suomessa hintaa selitetään pienillä markkinoilla, pitkillä kuljetusetäisyyksillä ja ankarilla energiakuluilla ja leipä leivotaan kalliilla työvoimalla.

Kuinka siis voi olla mahdollista, että kun menee Lidliin, voi ostaa Saksasta tuodun tuoreen ruisleivän puolta halvemmalla ?
Joku senkin on leiponut, paistanut sähköuunissa ja ja kuljettanut tänne Itämeren yli tuoreena myytäväksi asiakkaalle.

Leipävilja on vuosia tuotettu ulkomailta, ei enää ole edes suomalaista ruisleipää, joten on ihan sama, missä on tehty.

Yksi on varma: Hinta nousee jatkuvasti tuplasti verrattuna muihin elintarvikkeisiin.

Onneksi on LIdl.
Jotain järkeä ja kilpailua on tultava.
81020
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mielellään antas työtä suomalaisille, mut kun eläkkeestä jää vuokran jäläkeen 450€ jalanterä vie kummasti Liidliin.

Äänestä
  • Vähittäiskaupassa liikkuu siinä 1 euro/kilo.
    Ruisleipään tarvitaan jauhoja hiivaa,suola ja vettä.
    Kone veibvaa kaiken taikinaksi ja jauhoista ei leipuri maksa läheskään samaa mitä me kauppiaalle.
    Lepomo painaa leipiä tuhansittain, käsityötä on lähinnä pakkaajilla. Leivän hinta on valmiina puolenkilon pusissa euron ja 70 senttiä.
    Siis meidänkin ostamalla jauhokilon hinnalla pitäisi saada kaksi pussillista valmista leipää, eli
    3 euron 40 sentin edestä. Kohtuullinen kate jää leipurille, sillä tämä hinta on leipomon omasta myymälästä, ei vähittäiskaupasta.

    Äänestä

ja letuilla.

Äänestä
  • Lidl.
    Sähkölaskuakaan ei tule uunin pitämisestä kaksi tuntia päällä.

    Äänestä

  • Teen itse tölkkiin tällaisen miksin ja siitä sitten paistelen aamulla vohvelin tai kaksi - joskus myös päivällä ja illalla, kun oikein nuukaksi menee. Tässä on vähän ajateltu terveellisyyttäkin - ei pelkkää vehnäjauhoja. Jokainen voi varioida makunsa ja mieltymyksensä mukaan, mutta perusjuju on tämä:

    MIX
    1 dl pellavan siemeniä
    1 dl kauraleseitä
    1 dl ruisleseitä
    2 dl kaurahiutaleita
    1 dl ruisjauhoja
    1 dl täysjyvävehnäjauhoja
    3 dl valkeita vehnäjauhoja

    - sekoitetaan tölkissä

    Vohveleita paistettaessa (sähköinen vohvelirauta)

    1 dl mixiä
    2 dl punaista maitoa tai vettä
    1 rkl voisulaa/rypsiöljyä
    1/4 tl merisuolaa

    - sekaisin ja annetaan turvota
    - tästä paistaa kaksi vohvelia

    Valmistuu suihkussa käynnin ja kahvinkeiton lomassa.

    - Voi käyttää ihan leivän tyylisesti.
    - Väliin vaikka kinkkua, juustoa, salaattia, ketsuppia,.. tai ihan pelkästään.

    Varmasti et saa mistään näin tuoretta, hyvää ja halpaa aamuleipää mistään!

    Äänestä

  • halvin on kirjoitti:

    Lidl.
    Sähkölaskuakaan ei tule uunin pitämisestä kaksi tuntia päällä.

    Katso winkki alla.

    Äänestä

Leipä on kallista ja mietipä tuota kaupan leivän laatua. On painon suhteen kovin kevyen tuntuista verrattuna jos leivot itse. Kaupan leipiin on pumpattu ilmaa tuotantoprosessissa ja niissä on aika lailla säilöntä ja lisäaineita.

itse teen kaiken leivän itse leipäkoneella. voin valmistaa siten terveellistä, edullista ja hyvää leipää.

Äänestä

Meillä myyvät kaikki S-ryhmän kaupat, niin Prisma kuin S-marketit ja Saletkin heidän oman leipomonsa ruisleipää jonka nimi on euron leipä.
Paremman makuista ruisleipää saa etsiä (mut ei välttämättä löydä).

Sille tulee kilohinnaksi 2 e joka on mielestäni ihan kohtuullinen kunnollisesta paperipussileivästä.

Nuoriso meillä joskus haluaa puikuloita tai reissumiehiä mutta omasta mielestäni ne maistuvat happaman nahkealta. Ja ovat törkeän kalliita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmetyttää kirjoitti:

Lainaan pelkistetysti Kauppalehteä:
Leivän hinnassa kiteytyy se, mihin olematon kilpailu pahimmillaan johtaa.
Leivän hinta on noussut kaksi kertaa nopeammin kuin muiden elintarvikkeiden.
Suomessa on vain muutama suuri mylly.
Vähittäiskauppa on kahden suuren taistelutanner.
(kartelli, oma lisäys)

Suomessa hintaa selitetään pienillä markkinoilla, pitkillä kuljetusetäisyyksillä ja ankarilla energiakuluilla ja leipä leivotaan kalliilla työvoimalla.

Kuinka siis voi olla mahdollista, että kun menee Lidliin, voi ostaa Saksasta tuodun tuoreen ruisleivän puolta halvemmalla ?
Joku senkin on leiponut, paistanut sähköuunissa ja ja kuljettanut tänne Itämeren yli tuoreena myytäväksi asiakkaalle.

Leipävilja on vuosia tuotettu ulkomailta, ei enää ole edes suomalaista ruisleipää, joten on ihan sama, missä on tehty.

Yksi on varma: Hinta nousee jatkuvasti tuplasti verrattuna muihin elintarvikkeisiin.

Onneksi on LIdl.
Jotain järkeä ja kilpailua on tultava.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu