Yleensä sanotaan, että suomen kieltä lausutaan niin kuin sitä kirjoitetaan, mutta havaitsin juuri, että vokaalit lausutaan eri tavalla riippuen sanasta. Sanokaapa vaikka ääneen sana "puhelin". Ja sitten sana "elin". Jälkimmäisessä "e" -kirjaimen lausunnassa suu joutuu venymään paljon leveämmäksi ja vokaalisointu on erilainen. Kuulostaisi oudolta sanoa "elin" siten, että "e" ääntyisi siinä samalla tavalla kuin sanassa "puhelin". Myös "l" -kerake kuulostaa "puhelin" -saanassa paksummalta kuin "elin" -sanassa. Muitakin esimerkkejä löytyy. Kommentteja?
Vokaalien ääntämyksestä kysymys
4
463
Vastaukset
- Nimi.M.Erkki
"Suomessa sanan pääpaino on aina ensimmäisellä tavulla. Toinen ja viimeinen tavu ovat aina painottomia. Sivupaino on tavallisesti kolmannella tavulla, jos sana on neli- tai useampitavuinen, ja sen jälkeen aina joka toisella tavulla. Sivupaino voi olla joskus neljännellä tavulla, erityisesti jos kolmas tavu on lyhyt ja neljäs pitkä. Joskus ensimmäinen sivupaino voi olla vasta viidennellä tavulla."
"Ng" äänteet myös. - Konso N. Antti
Suomen äng-äännehän ääntyy jotenkin aika luonnollisesti, esimerkiksi sanassa "sangon".
Mutta, kun n ja g ovat päinvastaisessa järjestyksessä (gn), niin miten sana silloin oikeaoppisesti kuuluu lausua?
Otetaan esimerkkinä vaikka nimet Signe ja Ragni.
Lausutaanko nimet Singne ja Rangni vai ihan Signe ja Ragni?- Aloittaja
Ensimmäiseen kommenttiin totean, että se on totaalisesti asian vierestä. Painotuksella ei ole mitään tekemistä havaitssemani vokaalin äänneasun erilaissuuden kanssa.
Toiselle kommentoijalle totean, että ainakin sanassa "magneetti" äännetään ensin "äng"-äänne ja sen perään "n".
- Esimerkkejä
"Perille" -sanassa lausutaaan "e" eri tavalla kuin "perälle" -sanassa. Myös siinä on suun asento leveämmin levällään ensimmäisen sanan kyseessä ollessa. "Perille" -sanan "e" on "i" -voittoisempi kuin "perälle" -sanan "ä" -voittoisempi vokaali. Tietysti eri murteissa on myös vaihteluja. Ilmeisesti tällaiseen ilmiöön ei kuitenkaan ole juuri koskaan kiinnitetty huomiota.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1064612Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293423No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452390- 491484
- 361373
- 381216
- 141112
- 1591026
- 271008
- 6944