Tänään Mäntyvaaran reitillä kaksi teiniä rinnakkain,luistelin baanaa pitkin.Neideillä ei elettäkään siirtyä syrjään.Samalla reissulla Korkalovaaran reitillä kaksi isompaa ja kaksi pientä poikaa rinnakkain ladun leveydeltä pulkkien ja rattikelkkojen kanssa.Ladut tallataan ja tietä ei anneta hiihtäjille.Jos siellä ladulla pitää kulkea,mikä on kylläkin merkein kielletty,voisitte edes antaa hiihtäjille tietä.Vanhemmat,opastakaa lapsianne,jos ne laduilla kulkevat,miten siellä kuljetaan.Onhan siellä aikuisiakin liikkeellä,kukaan ei ymmärrä kieltomerkkiä.
Hiihtoladuilla kävelijät
14
841
Vastaukset
- ladullakävelijä
No täähän oli jo ihan asiallinen viesti tästä aiheesta. Minä ja mun lapseni kävelevät toisinaan siellä ladulla ja me väistämme kyllä. Pojat loikahtaa ihan hankeen jotteivat ole tiellä. Olen terottanut heille että ensisijaisesti ladulla hiihdetään ja muut väistää.
Ja koirakin meillä saattaa olla matkassa, mutta sen kakat kerätään ladulta pois jos sinne sattuu tulemaan.
Hyviä hiihtokelejä sulle!- AmmaMammax
Takavuosina tuli hiihdeltyä Pöyliövaarassa. Siellä sai varoa hevosia ja niiden jättämiä aukkoja latu-uraan. Vieläkö edelleen ylmielistä hevostelua ao. paikassa?
- kelkki
Jos kerran hiihtoladuilla ei saa kävellä (tai et sitä suosittele) niin sitten ei parane hiihtäjienkään kelkkareiteillä painaa.
Vaan kyllä on tällekin talvelle useita hiihtäjiä reitillä näkynyt ja oikein leviästi mennään jotta ei varmasti kelkalla pääse ohitte. annappa kun mutkassa tulee vastaan keskellä reittiä hiihtäjä. siinä ei voi tehdä mitään. ja tietenkin on kelkkailijan vika vaikka hiihtäjä ei ole tajunnut että kelkkareitti ON VAIN KELKKOJA VARTEN!
Miettimisen aihetta...- luisteleva hiihtäjä
Puhuin nimen omaan kävelijöistä hiihtoladuilla.
Kyse ei ole suosituksestani siihen kävelyyn,vaan
useassa paikassa on kieltomerkki.Itse en hiihtele
kelkkareiteillä,latu riittää minulle mainiosti.
Kyllä nuo kelkkailijat näkyvät ajelevan myös näillä
laduilla,vaikka kelkkaura menee metrin päästä.
Myös kävely/pyörätit ovat kelkkailijoiden suosiossa.
Onneksi Mäntyvaaran latuja eivät ainakaan ole
hevoset tallanneet,niillä näkyy olevan omat reitit. - vieras123
luisteleva hiihtäjä kirjoitti:
Puhuin nimen omaan kävelijöistä hiihtoladuilla.
Kyse ei ole suosituksestani siihen kävelyyn,vaan
useassa paikassa on kieltomerkki.Itse en hiihtele
kelkkareiteillä,latu riittää minulle mainiosti.
Kyllä nuo kelkkailijat näkyvät ajelevan myös näillä
laduilla,vaikka kelkkaura menee metrin päästä.
Myös kävely/pyörätit ovat kelkkailijoiden suosiossa.
Onneksi Mäntyvaaran latuja eivät ainakaan ole
hevoset tallanneet,niillä näkyy olevan omat reitit.hiihtajat kyllä törkeitä, jos kävelet reunassa niin silti huutelevat törkeyksiä. siis ihan aikuiset ihmiset. jo on kummaa käytöstä. ja turhaan tunkevat kelkkareitille tai kävelytielle, silloin sanon minä takaisin. mäntyvaarassa/korkalovaarassa joku mukavasti tehnyt kun kelkalla "tampannut" kävelyreitin meille suksettomille :)
- ONKO KETÄÄN KOTONA
vieras123 kirjoitti:
hiihtajat kyllä törkeitä, jos kävelet reunassa niin silti huutelevat törkeyksiä. siis ihan aikuiset ihmiset. jo on kummaa käytöstä. ja turhaan tunkevat kelkkareitille tai kävelytielle, silloin sanon minä takaisin. mäntyvaarassa/korkalovaarassa joku mukavasti tehnyt kun kelkalla "tampannut" kävelyreitin meille suksettomille :)
Voi voi eikö tet enään mahdu kulkemaan sovussa.Mölyt mahaan ja mahtukaa kulkemaan. Piruuttaahan se jos pilataan ladut ja kuljetaan ku euroopan omistajat. Mut se vapaa kasvatus näkyy juuri näin. Pitää kestää kun tutkijat sanoo näin
- ilmestyneet
ONKO KETÄÄN KOTONA kirjoitti:
Voi voi eikö tet enään mahdu kulkemaan sovussa.Mölyt mahaan ja mahtukaa kulkemaan. Piruuttaahan se jos pilataan ladut ja kuljetaan ku euroopan omistajat. Mut se vapaa kasvatus näkyy juuri näin. Pitää kestää kun tutkijat sanoo näin
nämä laduilla kävelijät ja moottorikelkoilla ladut paskaksi ajavat.
Kesällä ulkoilutetaan koiria vapaana pururadalla.
Sivistys on saapunut Muurolaan. - Kokenut kaiken tietää
ilmestyneet kirjoitti:
nämä laduilla kävelijät ja moottorikelkoilla ladut paskaksi ajavat.
Kesällä ulkoilutetaan koiria vapaana pururadalla.
Sivistys on saapunut Muurolaan.Silloin kerrottiin paikallisessa säätiedoituksessa seuraavaa: Kymmenen senttiä keltaista räkää hangella, tuberkeli!
Kai muistanet ne hiihtokelit silloin! Minä se vaan muistan!
- muiden käyttäjien huomiointi
pitäisi olla itsestään selvää, luisteluhiihdossa vauhti voi olla melkoinen ja jos kävelijöitä tupsahtaa eteen, voi eteen tulla vaaratilanne luistelijalle, eläimelle ja/tai ulkoiluttajalle. Ladut on kuitenkin tehty hiihtämistä varten ja nyt loppukeväällä ne ainakin joissakin paikoin alkavat olla lähes siivottomassa kunnossa koiranulosteineen ja virtsaläikkineen. Kun kävelijät ulkoilijat ja kulkijat käyttävät latuja muuhun kuin hiihtämiseen, latu-urat kärsivät siitä, ne möykkyyntyvät ja roskaantuvat. Eräänä talvena meinasin saada piipaa-autokyydin kun iltahämärissä kiidin alamäkeen kevätkelillä ja liisteröityyn suksenpohjaan tarttui ladulle heitetty talouspaperinyytti. Jos siis kuljette laduilla ilman suksia tai kuljetatte eläimiä, ottakaa ainakin roskanne mukaanne ja mielellänne myös jätökset joita eläimenne sinne pakertavat niin etteivät ne tartu suksien pohjaan ja väistäkää hiihtäjiä.
- neiti nimetön
Saman olen huomannut: latuja pitkin kävellään, potkutellaan, vedetään Stigaa, ajetaan kelkoilla jne. Ja sen huomaa! Lauhoilla keleillä nämä latua pitkin tallaavat saavat melkoista pottupeltoa aikaiseksi, kun kenkä kuitenkin uppoaa lumeen useamman sentin. Ilman pakastuessa latu sitten jäätyy juuri siihen tolaan, mihin se on tallattu, ja jälki on karmeaa. Ei ole ihan yksi tai kaksi kertaa, kun olen meinannut vetää kunnon lipat suksen tökätessä kengän painaman kuopan laitaan!
Sitten nuo koirankakat yms. roskat. Niitä riittää. Tänäänkin katsoin Alakorkalon laavulle menevän ladun perinteisen uria ja kappas, kakkaa, pillimehupurkkeja, paperia, karkkipapereita jne. oli monessa paikassa ihan siellä latu-urassakin. Minulla on itsellänikin koira enkä siis ole mikään "koiravihaaja", mutta kyllä se ärsyttää hyppiä sukset jalassa kakkaläjien yli hiihtoreissulla.
Ei varmasti ole liikaa vaadittu, että ladulla kulkijat keräisivät omat roskansa ja muut "jätökset" mukaansa. Pysyvät paikat siisitinä. Aurinkoista kevättä! - luisteleva hiihtäjä
neiti nimetön kirjoitti:
Saman olen huomannut: latuja pitkin kävellään, potkutellaan, vedetään Stigaa, ajetaan kelkoilla jne. Ja sen huomaa! Lauhoilla keleillä nämä latua pitkin tallaavat saavat melkoista pottupeltoa aikaiseksi, kun kenkä kuitenkin uppoaa lumeen useamman sentin. Ilman pakastuessa latu sitten jäätyy juuri siihen tolaan, mihin se on tallattu, ja jälki on karmeaa. Ei ole ihan yksi tai kaksi kertaa, kun olen meinannut vetää kunnon lipat suksen tökätessä kengän painaman kuopan laitaan!
Sitten nuo koirankakat yms. roskat. Niitä riittää. Tänäänkin katsoin Alakorkalon laavulle menevän ladun perinteisen uria ja kappas, kakkaa, pillimehupurkkeja, paperia, karkkipapereita jne. oli monessa paikassa ihan siellä latu-urassakin. Minulla on itsellänikin koira enkä siis ole mikään "koiravihaaja", mutta kyllä se ärsyttää hyppiä sukset jalassa kakkaläjien yli hiihtoreissulla.
Ei varmasti ole liikaa vaadittu, että ladulla kulkijat keräisivät omat roskansa ja muut "jätökset" mukaansa. Pysyvät paikat siisitinä. Aurinkoista kevättä!Sinä hevostelija,joka tänään olit ajellut Mellavaaraan menevällä hiihtoladulla kaakkisi kanssa,olitko kovinkin fiksu?Oisit edes ne paskat poiminut ladulta pois.Eikö teille riitä omat reitit hevosianne varten??Tämä on todella säälittävää touhua.
- koltta-papukaija
onneksi tulee kesä ja hullut hiihtäjät menee kesä unille... ei tarvi pelätä että ne tulee hakkaamaan koiria sauvoilla... hullujen huoneella pitäisi olla oma osasto hiihtäjille varsinki niille luistelu hiihtäjille...
- sekaan vaan
Näille kelkkailijoille ja koiran kanssa latua
tallaaville oma osasto sinne Muurolaan...
Hyvää kevättä vaan...kaikille hulluille.
- NE KÄVELEVÄTKIN
kun niillä ei ole sitä älliä päässä,eivät ole saaneet ajokorttiakaan kun eivät osaa liikennemerkkejä....jne...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874148Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283087No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760