1-vuotiaan

ruoka; kaupansoseita?

Hei, antaako kukaan muu 1 vuotiaalle kaupansoseita lounaaksi ja päivälliseksi? Meillä syödään vaan kaupan ruokaa. Tosin välipaloilla hedelmiä, leipää ja yogurttia. Aamuisin ja iltaisin puuro. Olen tuntenut piston sydämessä kun en ole ehtinyt tehdä omatekoista ruokaa. Muutaman kerran yrittänyt esim. omatekemää spagettia tai lihapulla perunamuussisekoitusta olen yrittänyt antaa mutta ei ole oikeen maistunut ja olen sitten jatkanut kaupanruoilla. Olisi kiva kuulla miten muiden 1-vuotiaiden ruokailu, onko muita joille maistuu kaupanruoat paremmin kuin omatekemät? Otan mielelläni myös helppoja ja nopeatekoisia ruokavinkkejä vastaan jos vaikka pikkuhiljaa koittaisi siirtyä kotiruokaan.

8

2272

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Isä 03/08

      Meidän 1-vuotias syö melkeinpä samoja ruokia kuin me. Tehdään ruuat ilman suolaa (lisätään suoraan omiin annoksiin), muita mausteita toki käytetään normaalisti. Tosin silloin kun syömme jotain einesruokia niin silloin tehdään pojalle esim. oma sose.
      Meillä on pakkasessa vihannes/kasvissekoituksia ja pakastettua paistettua jauhelihaa. Niistä on tosi kätevä tehdä aina annos kerrallaan.
      Kaupan purkkiruokaa annetaan oikeastaan vaan jos ruoka-aikaan ollaan esim. jossain julkisessa paikassa kuten kaupungilla tms. Kylässä myös käytetään kaupan ruokia. Kaikki kyllä kelpaa mitä vaan annetaan =)

    • 1v.

      meillä poika 1v. syö pääasiassa kaupan soseita, koska en ennen neuvolassa käyntiä tiennyt miten ton suolan kanssa tulee toimia, paljonko sitä saa olla. Mutta siellä selvisi ja kun en itse kamalasti suolaa käytä omassa ruuassa, niin olemme alkaneet syödä pojan kanssa samaa sapuskaa, sillon kun itselle satun ruokaa tekemään:) hirvipullia, lihapullia, karjalanpaistia, makaroonilaatikkoa..se suolan saantisuositus on puoli teelusikallista päivässä tollaselle leikki-ikäiselle ja jos vaikka karjalanpaistiin tulee koko satsiin 2tl suolaa ja perunat keittelee ilman suolaa, niin ei varmasti saanti ylity :) Ei kai reseptejä erikseen ole helpoista ruuista, mutta kannattaa muistaa käyttää paljon kasviksia, höyrytellä, keittää, tai vaikka porkkanaa makaroonilaatikkoon ym. Noissa purkkiruuissa on paljon kasviksia ja ne tahtoo unohtua kun siirtyy itte tehtyyn ruokaan. Ja meillä oli suuri suosikki raejuusto! Ainiin, ja meillä ei siis oo ollu ongelmia ruuan kanssa, kaikki menee, kotiruoka ja purkkiruoka, mutta jannu on pääasiassa purkkiruualla kun en itelle paljon ruokaa tee.

      • 5+10

        muistaa, ettei se saantisuositus ole kuitenkaan puoli teelusikallista LISÄTTYÄ suolaa. Piilosuolaa on monessakin paikassa, joten kannattaa olla varovainen.


    • senjorita89

      Mun yks vuotiaat tytöt on syönyt aina omatekemää ruokaa.Kerran annoin kaupan ruokaa,jonka tuloksena oli se että tytöt sylki pois ei siis ollut hyvää.Aina kun ollaan taas kaupungilla niin oat ruuat on sielläkin ollut mukana.

    • tuna80

      Sama vika täällä. En osaa jotenkin selittää, että miksi olen aina antanut vaan kaupan ruokaa..kai se jotenkin tuntu helpommalta antaa niitä ja uskoo että niissä on varmasti kaikki tarvittava. No nyt lapsi on 1v ja syö edelleen purkkeja.
      Kokeilin kaikkia omia ruokia, mutta kaiken sylkee pihalle ja varsinkin jos yhtään sapuskassa on ns.sattumia. kaikki ruoka pitää olla tosi sosetta. 8kk ikäseten purkitkin joudun vetäöä sauvalla soseeks..niin syö.
      Kokeilin jauhelihakeittoa ja makkarakeittoa joita teen muulle perheelle niin sauvasekoittimella vaan niin soseeks kun menee ja ihan samoilla mausteilla kun muillekkin niin syö!!! keitot saa liemen takia kosteeks ja ehkä siksi syö niitä paremmin. Muuten tyttö syö ihan kunnolla ja hyvin, mutta purkit tuntuu menevän helpommin. En tiedä sitte vaan, kun tekisi niin, että kaikki purkit pois ja antais vaan omia ruokia...kyllä se lapsi syö, kun on nälkä ja muutya ei oo.... :) taidan ite vaan olla niin laiska ja mennä sieltä mistä aita on matalin.

      • meillä maistui omat

        Meillä meni kyllä omatekoiset ihan alusta lähtien. Esikoinen ei tykännyt kaikista hedelmäjutuista mitä tein, mm. mango oli inhokki, eikä nyt isonakaan tykkää hilloista tai marjoista, sanoo niiden olevan happamia. Omena menee, porkkana, ja ruisleipä pieninä puikkoina. Ruisleivän natustelu teki hyvää silloin kun hampaita puhkesi, meillä kolmas ja neljäs hammas puhkesi vasta kun 1 v oli täytetty.
        Soseutin nuo ekat soseet ihan tasaiseksi, sitten vähän myöhemmin sottasin haarukalla lautasella samaa ruokaa kuin meille aikuisille, ilman suolaa tietysti. Leivänkin leivoin ilman suolaa, ei ollut kovin hyvää.
        Hyvin meni lihat ja varsinkin kalat, allergioita ei ole kummallakaan ollut, ja lihat hienonsin aluksi Bamixilla ihan pieneksi silpuksi, myös broilerin saa sillä tosi hienoksi. Purkkiruokaa tarjosin vain reissuilla tai kaupungilla ollessa, yleensä siitä ei tykätty niin kuin omatekemästä.


      • kotiruuan kannattaja
        meillä maistui omat kirjoitti:

        Meillä meni kyllä omatekoiset ihan alusta lähtien. Esikoinen ei tykännyt kaikista hedelmäjutuista mitä tein, mm. mango oli inhokki, eikä nyt isonakaan tykkää hilloista tai marjoista, sanoo niiden olevan happamia. Omena menee, porkkana, ja ruisleipä pieninä puikkoina. Ruisleivän natustelu teki hyvää silloin kun hampaita puhkesi, meillä kolmas ja neljäs hammas puhkesi vasta kun 1 v oli täytetty.
        Soseutin nuo ekat soseet ihan tasaiseksi, sitten vähän myöhemmin sottasin haarukalla lautasella samaa ruokaa kuin meille aikuisille, ilman suolaa tietysti. Leivänkin leivoin ilman suolaa, ei ollut kovin hyvää.
        Hyvin meni lihat ja varsinkin kalat, allergioita ei ole kummallakaan ollut, ja lihat hienonsin aluksi Bamixilla ihan pieneksi silpuksi, myös broilerin saa sillä tosi hienoksi. Purkkiruokaa tarjosin vain reissuilla tai kaupungilla ollessa, yleensä siitä ei tykätty niin kuin omatekemästä.

        Voi tätä uusavuttomuutta... miten kuvittelet, että lapsesi edes oppii syömään muuta kuin kaupan ruokaa jos et opeta häntä syömään kotiruokaa. Meillä lapset on jo isoja, mutta einekset ei maistu, koska äidin ruoka on paljon parempaa. Ja mikäs sen parempi palkinto, kun että teini kiittää äidin hyvästä ruuasta.
        Toki sitä itsekin syötti purkkiruokaa, kun lapsi oli vauva, mutta heti, kun mahdollista aloin tehdä omia soseita ja opettaa "kaupan ruuan" ohella kotiruuan makuun.
        Tee aluksi vaikka niin, että survot pelkkää perunaa siihen purkkiruuan sekaan ja pikkuhiljaa vähennät purkkiruuan osuutta...no tietenkään ei pelkkää perunaa voi syöttää, mutta mielikuvitusta peliin.


      • hrrr

        Älä survo 8kk ikäisten purkkiruokia. Tilsi haarukalla, jos pakko on soseuttaa enemmän. Meidän lapsi teki samaa sylkemistä aluksi kun siirryttiin 8kk ruokiin. Sitä kesti pari viikkoa, ja kun vain itsepintaisesti niitä syötti soseuttamatta lapsi tottui siihen et ruoassa on paloja.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      570
      1957
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      93
      960
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      947
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      826
    5. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      777
    6. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      739
    7. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      69
      728
    8. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      668
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      553
    Aihe