Köyhät ritarit

Onko niiden pullan-/leivänpalojen tarkoitus kastua ihan märäksi, vai ainoastaan vain pinnan?
Minun tekeleet jää jostain syystä ikävän taikinaiseksi keskeltä, liikaa kostutettuja sitten kai..

Entä tuleeko tuoreesta pullasta "huonompia" ritareita kun kuivasta, ja jos niin miksi?

Hyvä reseptikin kelpaisi, kiitos! :)
265286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Köyhät ritarit tehdään hiukan kuivahtaneesta pullasta luultavasti juuri siksi, että jos tuoretta pullaa uittaa munamaidossa, tulos on turhan vetelä. Kuivemmista pullaviipaleista tulee miellyttävämpää syötävää, ainakin jos et unohda niitä pitkäksi aikaa kostutusliemeen.

Ne on tarkoitus todellakin vain käyttää siinä, ajatuksena ei ole imeyttää kaikkea nestettä pulliin, vaan vähän pehmentää niitä ja antaa makua.

Muista myös, että jos sanot ritareitasi köyhiksi, ne nautitaan pelkän hillon kanssa. Jos lisäät annokseen kermavaahtoa, ruuan nimi onkin "Rikkaat ritarit".

Äänestä
  • Minun äitini paistoi 1950-luvun puolivälissä minulle köyhiksi ritareiksi kutsumiaan arkiherkkuja, jotka oli tehty edellispäivän ranskanleivästä siivutettuna ja pelkkään maitoon kastettuina ja sitten paistettuna. Päällä oli mansikka- tai vadelmahilloa ja reilu nokare kermavaahtoa.

    Äänestä

  • vaihtelevat kirjoitti:

    Minun äitini paistoi 1950-luvun puolivälissä minulle köyhiksi ritareiksi kutsumiaan arkiherkkuja, jotka oli tehty edellispäivän ranskanleivästä siivutettuna ja pelkkään maitoon kastettuina ja sitten paistettuna. Päällä oli mansikka- tai vadelmahilloa ja reilu nokare kermavaahtoa.

    Penikoille vanhasta leetasta (pullapitko) köyhät ritarit, kastelemalla nisusiivut munamaitoon ja paistoi ne pannulla. Päälle mansikkahilloa ja kermavaahtoa. Rikkaista ritareista ei oltu kuultukaan!

    Äänestä

  • Teki meille kirjoitti:

    Penikoille vanhasta leetasta (pullapitko) köyhät ritarit, kastelemalla nisusiivut munamaitoon ja paistoi ne pannulla. Päälle mansikkahilloa ja kermavaahtoa. Rikkaista ritareista ei oltu kuultukaan!

    Ilmeisesti minun kotini sitten oli niin köyhä, että meillä tehtiin ero rikkaiden ja köyhien ritareiden välillä. Kermavaahtoa en muista nähneeni montakaan kertaa lapsuuteni aikana (50-60-luvun kaupunkilaiskodissa).

    Rikkaista ritareista ei yleensä puhuta, se on totta. Minun sanakirjassani kermavaahto tekee ritareista rikkaita.

    Äänestä

  • Panhandle kirjoitti:

    Köyhästä perheestä, sillä minäkin olen 7-lapsisesta perheestä jossa isä kävi sahalla töissä, mutta kyllä meillä oli siitä huolimatta niinä kertoina kun äiti köyhiä ritareita teki kuivuneesta pullaleetasta niiden päällä myös hillon kera kermavaahtoa, vaikka kahviin tai sikuriin laitettiinkin atlantaa. Muistoni ovat sota-ajan jälkeisiä neljäkymmentäluvun lopulta niin ikään kaupunkilaiskakaroita oltiin.

    Äänestä

  • Todellakin ollut kirjoitti:

    Hei, kaikella sympatialla ja ystävyydellä. Ei näillä palstoilla ole tarvis avautua ja kertoa taustojaan. Ihan samalla tavalla, kuin kerroit, tehtiin köyhiä ritareita, joiksi niitä myös nimitettiin, myös meillä. Muistoni ovat tosin 50-60-luvulta, mutta perinteet ovat näköjään jatkuneet. Parhailta ne maistui isoäidin laittamina, jostain kumman syystä.
    Ajattelin itse asiassa kokeilla näiden muistojen innoittamana, josko onnistuisin taikomaan jotain yhtä hyvää. Tai sitten tyydyn vaan paistamaan lettuja...

    Äänestä

  • Mistä ja miksi näitä munaohjeita nyt alkanut tööttäämän joka tuutista?

    Äänestä

  • ei munaa jokapaikkaan kirjoitti:

    Mistä ja miksi näitä munaohjeita nyt alkanut tööttäämän joka tuutista?

    Itse usein kastan pelkkään maitoon.
    Munamaitoa käytetään varmaan siksi että se ei niin herkästi imeydy pullasiivuun, eli ei vetelöitä sitä niin kuin pelkkä maito.
    Lisäksi munamaidolla saa kauniimman paistopinnan.

    Äitini teki ruuat vähän ronskin "malaisesti" kuten minäkin ja munamaito oli turhaa hienostelua jota meillä ei harrastettu.
    Kermavaahtoa ei ritareiden eli ritsujen kanssa käytetty. Ainoastaan vain kotitekoista hilloa.

    Äänestä

  • ei munaa jokapaikkaan kirjoitti:

    Mistä ja miksi näitä munaohjeita nyt alkanut tööttäämän joka tuutista?

    Tuo munan käyttö tässä taitaa olla peräisin amerikkalaisista filmeistä, joissa tekevät iän ikuista sotkuansa nimeltä "French Toast" (= "ranskalainen paahtoleipä"), joka tosin on täysin tuntematon käsite Ranskassa (paitsi tietysti samojen USA-filmien kautta).

    Ehkä siitä se on levinnyt Ystävänpäivän ja Halloweenin vieton myötä junttisuomalaisille.

    Äänestä

  • Miksi tämä elintasovertailu kirjoitti:

    Hei, kaikella sympatialla ja ystävyydellä. Ei näillä palstoilla ole tarvis avautua ja kertoa taustojaan. Ihan samalla tavalla, kuin kerroit, tehtiin köyhiä ritareita, joiksi niitä myös nimitettiin, myös meillä. Muistoni ovat tosin 50-60-luvulta, mutta perinteet ovat näköjään jatkuneet. Parhailta ne maistui isoäidin laittamina, jostain kumman syystä.
    Ajattelin itse asiassa kokeilla näiden muistojen innoittamana, josko onnistuisin taikomaan jotain yhtä hyvää. Tai sitten tyydyn vaan paistamaan lettuja...

    No se köyhyys tuli tietysti ruokalajin nimestä, köyhistä ritareista, eikä ollut niin vakavasti otettavaksi tarkoitettu. Lähes kaikkihan olivat nykyoloihin verrattuina köyhiä 50-luvun Suomessa.

    Kaupunkilaisuuden mainitsin siksi, että oletin kermavaahdon tai kerman yleensäkin olevan tavallisempaa maalaistaloissa, joissa sitä sai omasta takaa.

    Mitä tulee kananmunien käyttöön, minulla on kyllä sellainen mielikuva, että ne olisivat olleet mukana jo 50-luvun ritareissa. Ei se ole mitään amerikkalaisista elokuvista opittua Halloween-hapatusta.

    Äänestä

  • Meilläpäin sanotaan kyllä rikkaiksi ritareiksi niitä pullasta tehtyjä ja köyhiä ritareita on leipäviipaleista tehdyt.

    Äänestä

Paasivaaran markariinissä paistettu vaalea leipä.

Äänestä
  • Ei tarvinnut oikeastaan lisätä mitään. Siinä oli jo kissat ja ketutkin mukana rasvoineen!
    Pannulle vaan ja ruskistamaan pottuja!

    Äänestä

Älä nyt suotta anteeksi pyytele vaikka täällä
riehuu palstarasisti jos toinenkin. Ei ole sinun ongelma !

Niitä puolikuivia pullasiivuja vaan pyöräytetään
maidossa,tai sokerimaidossa.
Tuoreesta pullasta ei tule niin hyviä; ne tahtoo jäädä keskeltä mössöisiksi.
Voithan sinä ritareita varten viipaloida pullaa;
jättää yöksi lautasen reunalle ja sitten paistella.

mutta hyvää on, pullava-pullapitkosta tehtynä ainaskin

Äänestä
  • Miksi teette pullasta? Minulla ei ikinä ole pullaa kotona (kun en moista kammotusta syö), mutta teen köyhät ritarit edellispäivän ranskanleivästä, jonka kastan nopeasti maitoon (tai kermaan) ja ruskistan voissa paistinpannulla. Päälle mansikkahilloa ja kermavaahtoa.

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Miksi teette pullasta? Minulla ei ikinä ole pullaa kotona (kun en moista kammotusta syö), mutta teen köyhät ritarit edellispäivän ranskanleivästä, jonka kastan nopeasti maitoon (tai kermaan) ja ruskistan voissa paistinpannulla. Päälle mansikkahilloa ja kermavaahtoa.

    Paremmalta kuin veteen leivottu ranskis, siinä syy
    sulle senkin kammotus!

    Äänestä

  • Koska se maistuu kirjoitti:

    Paremmalta kuin veteen leivottu ranskis, siinä syy
    sulle senkin kammotus!

    Häpeällistä!

    Äänestä

  • Minun lapsuudenkodissa Turussa, köyhät ritarit tehtiin ranskanleivästä (mielellään vanhasta). Leipäsiivut kastettiin munamaitoon ja paistettiin kullanruskeiksi. Päälle hilloa ja kermavaahtoa. Pullapitkosta tehtyjä ritareita kutsuttiin rikkaiksi ritareiksi. Keittokirjassa, "Keittotaito", painos v.1966 on myös näin, mutta eihän se nyt niin tärkeää ole tämä erottelu, kunhan vaan hyvää tulee.

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Miksi teette pullasta? Minulla ei ikinä ole pullaa kotona (kun en moista kammotusta syö), mutta teen köyhät ritarit edellispäivän ranskanleivästä, jonka kastan nopeasti maitoon (tai kermaan) ja ruskistan voissa paistinpannulla. Päälle mansikkahilloa ja kermavaahtoa.

    No ranskanleipä se vasta KAMMOTUS on! Sen takia en tee ranskanleipään, koska meillä ei sellaista ikinä syödä, eihän se edes maistu miltään.

    Äänestä

  • rivalinda kirjoitti:

    Minun lapsuudenkodissa Turussa, köyhät ritarit tehtiin ranskanleivästä (mielellään vanhasta). Leipäsiivut kastettiin munamaitoon ja paistettiin kullanruskeiksi. Päälle hilloa ja kermavaahtoa. Pullapitkosta tehtyjä ritareita kutsuttiin rikkaiksi ritareiksi. Keittokirjassa, "Keittotaito", painos v.1966 on myös näin, mutta eihän se nyt niin tärkeää ole tämä erottelu, kunhan vaan hyvää tulee.

    Turuus!

    joka söi/syö pullapitkoa ja tekee siitä ritarinsakin. Leipänä työläiset söivät/syövät hapanleipää.

    Keskiluokka (ja siitä ylöspäin) söi/syö ranskanleipää (nykyään myös vehnäpatonkia) (baguette), ja teki ritarinsakin ranskiksesta.

    Siinä kohtaa "köyhyys" ja "rikkaus" siis heittivät keskenään häränpyllyä...

    Äänestä

  • oli se porukka kirjoitti:

    Ei siihen muuta tarvita kuin vettä, vehnäjauhoja, voita ja suolaa. Päälle sokeria.

    Äänestä

  • Tulipa hyvä vastaus, kiitos :)
    Teen jatkossa ritarit kuivemmasta pullasta/leivästä.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Tulipa hyvä vastaus, kiitos :)
    Teen jatkossa ritarit kuivemmasta pullasta/leivästä.

    voiko köyhiä ritareita tehdä tummasta leivästä?

    Äänestä

  • T.R. kirjoitti:

    voiko köyhiä ritareita tehdä tummasta leivästä?

    No jos tykkää ruisleivästä ja mansikkahillosta niin mikäs siinä, mutta teki ne mistä leivästä tahansa niin tärkeää on käyttää paistamisessa voita, siis oikein voimakassuolaista voita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kiitos ja anteeksi kirjoitti:

Onko niiden pullan-/leivänpalojen tarkoitus kastua ihan märäksi, vai ainoastaan vain pinnan?
Minun tekeleet jää jostain syystä ikävän taikinaiseksi keskeltä, liikaa kostutettuja sitten kai..

Entä tuleeko tuoreesta pullasta "huonompia" ritareita kun kuivasta, ja jos niin miksi?

Hyvä reseptikin kelpaisi, kiitos! :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu