onko suomessa

tai kokemusta siitä? On hirveä hyväksikäyttötrauma noussut pintaan ja terapia on auttanut niin ettei asia ole aivan kokoaikaa mielessä, mutta kun on, niin muistuma on yhä yhtä voimakas ja lamauttava. Kaikki konstit on jo kokeiltu. Pitääkö siellä jossain hypnotisoitavana käydä monta kertaa? Onko koko asia huuhaata?
7621
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

asiaan perehtyny lääkäri. Ei minun kohdallani ole ainakaan mitään huuhaata. Käyn 10 kerran satsin, takana on nyt 6 käyntikertaa, indikaatiolla BED

Äänestä
  • ja onko niillä selkeät laskutussysteemit. em. asian seurauksena moni asia on elämässä mennyt pieleen, en ole pystynyt keskittymään mihinkään jonka seurauksena mm. rahat on tiukalla, mutta tietysti sitä on valmis tinkimään muista asioista, jos vaan tietää että toivoa olisi.

    Äänestä

Suomessa kuka tahansa voi antaa tai väittää antavansa hypnoosihoitoja, joten näihin on syytä suhtautua hiukan ennakkoluuloisesti. Pahimmillaan on tullut julki hyväksikäyttöä ja psykooseja hypnotisoijien jäljiltä.

Suomessa on ainakin kaksi hypnoosiyhdistystä: Suomen hypnoosiyhdistys, jonka jäseniä on tuomittu erilaisista rikoksista ja jossa näkyy olevan jatkuvia sisäisiä ristiriitoja (ehkä porukassa on myös järkeviä, vastuullisia ihmisiä, mutta heihin en ole vielä törmännyt). Liitto on ainakin ennen järjestänyt _kolmen viikonlopun kursseja_ joista "valmistuu" "suggestioterapeutiksi". Siis jos mulla olisi rahaa (eikä moraalia) niin voisin käydä tuollaisen kurssin ja kutsua itseäni terapeutiksi.
Toinen yhdistys on Tieteellinen hypnoosi ry, jolla ymmärrettävästi on jatkuvasti napit vastakkain edellisen yhdistyksen kanssa. Nämä yrittävät hillitä täysin villiä menoa alalla, ja ovat huomattavasti tieteellisemmin orientoituneita.

Googlaamalla löytyy varmaan ihan kaikenlaista tietoa, mutta ole varovainen. Rikkinäisellä mielellä taitamattomasti leikkivä "terapeutti" voi saada paljon vahinkoa aikaan.

Äänestä
  • Jopas liippaa läheltä kunnianloukkausta!!!Omasta puolestani olen tavnnut vain asiallisia Suomen Hypnoosiyhdistyksen jäseniä, vastuullisia ihmisiä, auttavat ihmisiä heidän vaikeuksissaan.
    SITÄ PAITSI:KOULUTUS EI OLE MITÄÄN KOLMEN VIIKONLOPUN KOULUTUSTA, VAAN KESTÄÄ 2,5 VUOTTA KAIKKIAAN, ON TODELLA PERUSTEELLINEN JA MONIPUOLINEN.

    Äänestä

  • Ihan asiallinen suggestoter... kirjoitti:

    Jopas liippaa läheltä kunnianloukkausta!!!Omasta puolestani olen tavnnut vain asiallisia Suomen Hypnoosiyhdistyksen jäseniä, vastuullisia ihmisiä, auttavat ihmisiä heidän vaikeuksissaan.
    SITÄ PAITSI:KOULUTUS EI OLE MITÄÄN KOLMEN VIIKONLOPUN KOULUTUSTA, VAAN KESTÄÄ 2,5 VUOTTA KAIKKIAAN, ON TODELLA PERUSTEELLINEN JA MONIPUOLINEN.

    Olipas tyypillinen puoskarivastaus. Jos olisin puhunut kusipäälääkäreistä, kukaan tuskin olisi puhunut kunnianloukkauksesta, vaikka olisin tuonut nimiäkin esiin (kuten toimii Suomen Hypnoosiyhdistys dissatessaan Tieteellinen Hypnoosi RY:tä).

    Lähdetään käräjille vaikka heti, jos haluat.

    Äänestä

mutta huuhaata on pilvin pimein.Napit on vastakkain hypnoosiyhdistyksillä.Varovainen saa olla kaikenlaisten terapioiden ja hypnoosien suhteen,jos on pahoja traumoja ja henkisiä sairauksia.Hypnoosiyhdistyksiin kuluu myös ihan niin sanottuja oikeita psykiatreja,mutta heidän luottonsa ei ole hyvä,sillä he ovat ainoastaan kouluttautuneet tavalliseen terapian antamiseen.Hypnoosiyhdistys on vain ns. psykiatrien harrastuskerho,mutta todellisuudessa heistä hypnoositerapiaa ei anna kuin yksi tai kaksi.

Ja tulee ottaa huomioon niin tavallinen psykoterapia käyttää ns. manipulointia eli tavallaan hypnoosimuotoista "pakkomenetelmää" mm. potilaan käyntikertojen suhteen.Myöskin tavallinen psykoterapia saa aikaa potilaalle hyvän olon ja sen että hän on hyvä ihminen,koska terapeutti asettuu kaikissa asioissa potilaan puolelle.Terapeutti on potilaan vahva puoli ja kannustaa ja puolustaa potilaan heikkoa puolta.Tuolloin potilas tuntee itsensä vahvemmaksi.Tämä homma jatkuu niin kauan kunnes aktiivi terapia on käynnissä.Kun terapia loppuu tai siis lopetetaan pikkuhiljaa,niin turvamekanismit myös vähenevät,jolloin potilas luhistuu arvaamattaan.Niin käy,koska terapeutti poistuu kuvioista ja potilaan olisi pärjättävä nyt terapian loputtua heikon itsensä kanssa.

Siinä mielessä hypnoosi on huuhaata,jos joku lääkäri sitä harjoittaa,että hypnoosilla ei saada aikaan mitään utopistisia oireiden lievenemisiä.Varsinkin jos kysymyksessä on aivoperäinen mielialan häiriö tai vastaava,niin hypnoosi ei todellakaan tehoa ko. vaivoihin.Ja vielä,koska sairauksia,ovat ne sitten fyysisiä tai psyykkisiä,jos näin niitä voi erotella,ei hypnoosi voi parantaa sairauksia,koska sairauksia ei paranna edes ne monen monet lääkkeet mitä lääketehtaat syytävät liukuhihnoiltaan päivittäin.

Hyvänä esimerkkinä on potilas,joka astui ensimmäisen kerran psykiatrin vastaanotolle masennuksensa takia vuonna 1978.Nuori mies tuolloin.Hänelle määrättiin masennuslääkettä samoin kuin unettomuuteen unilääkettä.Vuosien varrella lääkkeet kehittyivät ja tuo nuori mies,joka tällä hetkellä on 58,syö päivittäin masennuslääkettä ja tarvittaessa unilääkettä.Se ero vain hänen lääkkeissään on,että ne ovat uusimpia ja kalliimpia.Mutta tärkeä asia,niin tuon miehen masennus ei ole parantunut,vaan pysynyt ennallaan.Lääkkeitä on kokeiltu jättää pois ja muuten se on hyvin onnistunutkin paitsi että masennus on iskenyt takaisin.Masennuslääke on siis aina jouduttu laittamaan uudelleen päälle.

Hypnoosi ei paranna,lääke ei paranna.Hypnoosi ei auta edes oireisiin ja on kyseenalainen hoitomuoto.Lääke määrätään oireisiin ja se auttaa,mutta lääkekään ei paranna sairautta.!!!!!!

Äänestä
  • valitessaan terapeuttia,sillä heitäkin on miljoonaan lähtöön.Yksityiset psykoterapiayksiköt kouluttavat lääkäreitä ja sairaanhoitajia psykoterapeuteiksi,jotka esim. muuhun erikoisalaan kuin psykiatriaan koulutetut osallistuvat ja harjoittavat psykoterapiaa myöskin oman erikoisalansa rinnalla.Joten kumman valitset terapeutiksesi psykiatrin tai psykologin vaiko heidän kouluttamanasa henkilön,joka on saanut yksityisesti koulutusta jonkin aikaa."Rahalla saa ja kengillä pääsee".No, kannattaa ottaa selvää kenen kanssa menee asioitaan selvittämään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hypnoosihoitoa kirjoitti:

tai kokemusta siitä? On hirveä hyväksikäyttötrauma noussut pintaan ja terapia on auttanut niin ettei asia ole aivan kokoaikaa mielessä, mutta kun on, niin muistuma on yhä yhtä voimakas ja lamauttava. Kaikki konstit on jo kokeiltu. Pitääkö siellä jossain hypnotisoitavana käydä monta kertaa? Onko koko asia huuhaata?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu