Treffipalsta

huijari_!!!

Törmäsin tässä tänään erääseen asiaan..tai oikeastaan laskin hieman yks yhteen.

Viikko sitten aloin juttelemaan erään miehen kanssa Suomi24:n treffi sivuilla.Vaihdoimme siinä sitten mesetkin kun tuntui että haluamme jutella enemmän.Juttu luisti mesessäkin ja sovimme että näemme seuraavalla viikolla.Noh mies katosikin sitten seuraavana päivänä,ei ole sen jälkeen käynyt treffisivuillaan eikä meseään ole avannut.

Eilen sitten törmäsin taasen erääseen mieheen,vaihdoimme taas meset.Jutustelu oli melkein samanlaista kuin tämän jonka kanssa juttelin viikko sitten.Myöskin tämä eilinen mies käytti erästä lausetta jonka minä sanoin tälle viikkoa aikaisemmalle miehelle.Eilen en tätä asiaa kauheasti ajatellut mutta se pisti heti silmääni,koska lause on miehen suusta jotenkin erikoinen.Sanasta sanaan hän kuitenkin käytti samaa lausetta jota minä käytin "toiselle" miehelle.

Nyt tämäkin mies sitten katosi,ja molempien kanssa oli juttua että palataan juttelemaan myös huomenna uudestaan..no eipä ole näkynyt.

Molemmat miehet olivat mesekuvissa jotenkin liian "mallikelpoisia" ja kuvat oli muutenkin kuin jostain mainoslehdestä otettu..ei siis perus kuvia joita näkee ihmisillä..ymmärrättekö?

Molemmilla meseosoite on jotain @live.com,sanovat olevansa hyvissä ammateissa ja melkoisen rikkaita siis..

Ja ennenkuin minua alatte mollaamaan niin sanonpa että kerroin etten ole maineen ja mammonan perässä vaan aidosti kiinnostunut miehestä ihmisenä.Jotenkin menin vain lankaan..

Eikö tuon Suomi24:n Treffi palstan pitäisi olla sillä tavoin "aito" paikka ettei sinne tämmöisiä huijareita pääsisi?Itseäni ainakin harmittaa kun menin tuollaiseen lankaan ja luulin että nyt on miehessä luonne joka kiinnostaa minua.

Aivan käsittämätöntä ja harmittaa paljon oma tyhmyyteni.nyt jätän nettijutut kokonaan ja en enää edes yritä löytää miestä.tulkoot jos on tullakseen.eihän sitä enää voi uskoa kohta että mikä on totta ja mikä ei,kuka on sitä mitä väittää olevansa ja kuka onkin sitten joku limainen pervo,tai kenties joku katkeroitunut ihminen joka haluaa kostaa nuorille naisille tällä tavoin...en tiedä..

ajattelin vain että jos joku muu on törmännyt tälläiseen niin olisi kiva kuulla..

12

3237

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yrittää selvittää

      että oletko yhteydessä muihiin kuin häneen itseensä?

      Olen kuullut että ihmiset luovat toisia profiileja selvittääkseen tarttuuko toinen "koukkuun".

      Mukana voi olla myös huijareita (vaikkapa teini-ikäisiä) jotka leikkivät ihmisillä.

      Eihän sitä tiedä mitä noiden profiilien takana oikeasti on.

      Pitää olla varovainen.

    • ikävää.

      Tuollainen ensin "katoava" ja sitten testaava tyyppi on ärsyttävä. Vaikka olisi maailman komein. Parempi kun meneekin pois.

      Varmaan paheksuu naisen "petturuutta" oikein, luuleeko tosiaan että naisen pitäisi odottaa kiltisti hamaan maailmantappiin että herra suvaitsee ilmaantua taas.

      • huijari_!!

        Jäin itsekin miettimään tuota että jos joku minua tässä testaa,niin aivan turha on kuvitella että olisin esim sitä viikko sitten tapaamaani jäänyt sen kauempaa odottelemaan.Jos tehdään oharit niin sitten ne tehdään.Kai minulla on silti oikeus jutella muiden ihmisten kanssa ja kiinnostua heistä..kunnes nekin tekevät tämän tempun;katoavat maan alle..

        En silti tiedä onko kyseessä sama henkilö joka kanssani pilailee mutta kuitenkin.

        On siis tyydyttävä elämään yksin niin kauan että elämäni prinssi tulee oveni takaa minut hakemaan.netistä en enää viitsi miehiä etsiä,vaikkakin aluksi koin sen hyväksi tavaksi koska siinä pääsee keskustelemaan eri tavalla kuin esim kännipäissään baarissa.Baareissa en notku ja netti saa luvan jäädä..mitäpä siis yksinäinen,vasta muuttanut ihminen voikaan tehdä..istunpa siis kotona ja etsikööt huijarit sitten muita uhreja..

        Harmi sinänsä...

        "Olen aidosti kiinnostunut sinusta"

      • ollut kiinnostunut
        huijari_!! kirjoitti:

        pelkästään niistä hyvännäköisistä jne. miehistä ja joku päätti kujeilla kanssasi kun olit antanut hänelle rukkaset?

        Sitä usein saa mitä tilaa.

      • ikävää.
        huijari_!! kirjoitti:

        Jäin itsekin miettimään tuota että jos joku minua tässä testaa,niin aivan turha on kuvitella että olisin esim sitä viikko sitten tapaamaani jäänyt sen kauempaa odottelemaan.Jos tehdään oharit niin sitten ne tehdään.Kai minulla on silti oikeus jutella muiden ihmisten kanssa ja kiinnostua heistä..kunnes nekin tekevät tämän tempun;katoavat maan alle..

        En silti tiedä onko kyseessä sama henkilö joka kanssani pilailee mutta kuitenkin.

        On siis tyydyttävä elämään yksin niin kauan että elämäni prinssi tulee oveni takaa minut hakemaan.netistä en enää viitsi miehiä etsiä,vaikkakin aluksi koin sen hyväksi tavaksi koska siinä pääsee keskustelemaan eri tavalla kuin esim kännipäissään baarissa.Baareissa en notku ja netti saa luvan jäädä..mitäpä siis yksinäinen,vasta muuttanut ihminen voikaan tehdä..istunpa siis kotona ja etsikööt huijarit sitten muita uhreja..

        Harmi sinänsä...

        "Olen aidosti kiinnostunut sinusta"

        Niin, vaikea naisen on tietää milloin se "kadonnut" taas ilmaantuisi juttelemaan takaisin ja treffaamaan. Ei sillä aikaa viitsi tuppisuu olla, moni on yksinäinenkin tavallaan. Ja mitäpä huijaavan kanssa viitsii jutella, jos hän sitten taas seuraavassa kulmassa esittää seuraavat epäilyt ja "syytökset" lapsellisuuttaan. Kasvaisi ensin isoksi.

        Ehkä pitäisi jättää huijarit omaan arvoonsa tai sanoa pari sanaa aiheesta /käytöksestään että ihmettelee sitä siksi ja siksi... ja poistua. Pahoittaa kumminkin naisen mielen.

        Ja ehkä siellä joku fiksukin on, kaiken joukossa. Vaikka vaikuttaa että omituisia on riittämiin netissäkin. Olisiko joku siisti muutama "baari" jossa voi joskus istuskella hetken.

    • Miten naiset saadaan keskustelemaan. Eipä minun kanssani naiset keskustele.

    • törmättyä

      ...samanlaisiin ilmiöihin. Treffipalstalla moniprofiilisia paljon, ikänsä, tarkoitusperänsä jne. valehtelevia, ja otanta niiden ns. fiksujen ja kunnollisten joukosta.

      Sokkotreffeillä meno vielä raadollisempaa. Eräskin ihan fiksuna kaverina esiintyvä mies, on omakotitaloa, ja firmaa jne. ei osaa päättää pituuttaan esim. Se tuntuu vaihtelevan vielä 40 ikäisenäkin 175-186 cm välillä. Nimikin vaihtelee. Mutta sama tyyppi se on ja lurittelee samoja juttuja eri naisille. :D

    • Profiilin omistaja

      Mielestäni ei pidä hätiköidä vaan antaa ajan kulua, sitten vasta tavata.

      Itse en etsi ketään ja sitä paitsi käytän vain galleriaa, jossa voi kivasti heittää priva että vierasviestejä muille.

      Chattikaan ei enää kiinnosta.

      ps. livestä kuitenkin katselen sitä mitä etsin.

    • harmi 

      kun minä juuri ajelin pallitkin ihan sileäksi.

    • Nettitohtori1

      Pyydä henkilöstä vähintään 4 kuvaa ja juttele nopeasti puhelimessa.
      Siellä on paljon feikki profiileja miehien ja naisten.
      Älä jauha netissä asioita liikaa vaan pyri nopeasti tapaamaan.

    • rahikaisella

      eli itsekin tutustuin, ja mesetettiin muutaman kerran, ja sit hän katos kuin tuhka tuuleen...onhan noita jotka saa jtn sairasta tyydytystä siit et saavat kusettaa porukkaa ja naureskella sen jälkeen et : " voi kuinka hyväuskonen hölmö, täydestä meni"

      • pettynyt

        Voi, voi, voi paljon kiitoksia teille kaikille kokemuksia jakaville, niin minulle tapahtui, olen treffeissä alokas, joten olen ajatellut että vasta vain minua näin kohdellaan jopa olen poistanut profiilini kyllästyneenä flirtteihin, pyyntöihin lähetä kuvasi, kun nytkin katson mitä siellä tositarkoituksella tapahtuu

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. PropsApp Koodi

      Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset
      2
      3548
    2. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      102
      3429
    3. "Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"

      Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin
      Maailman menoa
      95
      3011
    4. Taas nuoren kuolema

      Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭
      Lapua
      74
      2719
    5. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      61
      2713
    6. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      95
      2519
    7. Ahdistelu ongelmaa vain vasemmistossa - ei oikeiston edustajissa

      Mutta demarit ovat tunnetusti sivistymättömiä, ja vähemmän fiksuja.
      Maailman menoa
      17
      2202
    8. Tehomaksu rankaisisi normaalista sähkönkäytöstä

      Energiaviraston valmistelema tehomaksumalli herättää aiheellista huolta erityisesti tavallisten kotitalouksien näkökulma
      Maailman menoa
      4
      1625
    9. Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!

      Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1474
    10. Kuinka paljon teillä

      on ikäeroa?
      Ikävä
      102
      1370
    Aihe