STS-125 Atlantis

4339
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Poika popsi marjoja ja hän tuli niin paksuksi että hänet jouduttiin lähettämään raketilla avaruuteen, mutta poika painoi niin paljon ettei rakettikaan jaksanut sitä nostaa, niinpä pojasta tehtiin marjasosetta ja puolukat otettiin talteen.

Äänestä
  • tästä suivaantuneena puolukat päättivät vallata mustikoitten maan jota hallitsi pullea mansikka, pulleasta mansikasta tehtiin marmeladia ja mehut otettiin talteen..

    Äänestä

Hubbleahan on käyty huoltamassa aikaisemmin jo joitakin kertoja, mutta sukkulaonnettomuuksien jälkeen kyseisiä keikkoja alettiin pitää erittäin vaarallisina.Onnettomuuksien jälkeen on mennyt huomattavan pitkään ennenkun uuteen huoltokeikkaan ryhdyttiin. Nytkin suoritettavalle lennolle on toinen sukkula lähtöalustalla valmiina mahdollisiin pelastustoimiin. Nyt suoritettava huolto on viimeinen Habblelle tehtävä ja sittenhän jäädään odottamaan sitä uutta avaruuskaukoputkea sinne tosi kaukaiselle radalle.

Äänestä
  • Discovery vasta laskeutui ja on lennon jälkeisissä huolloissa, joten ei se ole "lähtöalustalla valmiina mahdollisiin pelastustoimiin". Jos homma kusee, niin Atlantis on kyllä hyvin pitkälti omillaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hubblen huoltokeikka kirjoitti:

Avaruusteleskoopin huoltomissio STS-125 seitsemällä astronautilla seuraavaksi lähtövuorossa.

http://www.youtube.com/watch?v=TVy1ggS5QkY

http://www.nasa.gov/mission_pages/shuttle/shuttlemissions/hst_sm4/index.html

http://www.spaceflightnowplus.com/index.php?k=STS-125&s=date&t=Shuttle Mission STS-125

http://www.spacetelescope.org/about/history/future_servicing_missions.html

Atlantis has completed 29 flights, spent 220.40-days in space.

http://en.wikipedia.org/wiki/Space_Shuttle_Atlantis

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu