Miten kertoa läheiselle ulkoasun merkityksestä työnhaussa

Tarvitsen neuvoa miten toimia ja neuvoa tuttavaani?
Tuttavani on 55 vuotias nainen ja hakee uutta työpaikkaa jouduttuaan työttömäksi. Nainen on fiksu, osaava ja koulutettu ja erittäin nuorekas. Tuttavana ja ystävänä uskonkin naisen koulutuksensa ja osaamisensa puolesta saavan työtä, mutta yksi asia mättää ja se on repsahtanut ulkonäkö. Henkilö pitää ulkonäköaisoita ns. toisarvoisina asioina, eikä pahemmin panosta ulkoasuun ja vaatetukseen. Olen kierrellen ja kaarrellen yrittänyt vihjailla ulkoasusta, vaatetuksesta, hiuksista ja hänestä lähtevästä pistävästä tupakanlöyhkästä ym. Mutta vaikea sitä on läheisellekkään suoraan sanoa, että ulkonäkö pettää, eikä vakuuta.

Nainen on ollut jo monessa työhaastattelussa, mutta aina vaan joku mättää. En tiedä miten sanoa, että tupakoinnin lähes mustiksi värjäämät hampaat pitäisi valkaista, meikin pitää olla asiallinen ja siisti, puketumisen siisti, vaatteiden moitteettomat ja tyylikkäät ja hiukset hoidetut. Ja siinä järkyttävässä ja pistävässä tupakanlöyhkässä ei todellakaan kannata marssia haastatteluun. Joten miten kerron koko totuuden? Nainen ei taatusti tule itse ajatelleeksi koko ulkonäköaisaa, vaikka valitettavasti se nykypäivänä on aika lailla vaikuttava tekijä työnhaussa. Miten saan viestini kerrottua?
5645
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sano suoraan vaan jos olet oikeasti sitä mieltä.
Taitaa pomot olla aikamoisia persläpiegoisteja sillä alalla.

Äänestä

Jos vihjailut eivät mene perille niin sitten täytyy sanoa suoraan. Nuo mainitsemasi asiat ovat kuitenkin ihan huomioon otettavia, valitettavasti moni tulee sokeaksi omalle ulkonäölleen ja omille hajuilleen...

Äänestä

tilanteessa. tosin pukeuduin "uskomusteni" mukaan silloin. anoppi siitä oli sanonut toisille ja kiertoteitä kuulin asian-otin itseeni. vieläkin 20 vuotta tapahtuneen jälkeen muistan asian. mielestäni toisen ulkonäköön ei voi puuttua, se on sama kuin puuttuisi toisen persoonaan. toinen asian on se miten asia saatetaan ihmisen tietoon, jos olisin nuorena saanut jonkun työnhakuoppaan käteeni olisin ymmärtänyt tilanteen. tupakanhajusta voi mielestäni tosin sanoa. siitä en olisi itsekään loukkaantunut ymmärrän miltä tupakka haisee varsinkin tupakoimattoman nenään. hampaista en kellekään ihan heti sanoisi mitään.

Äänestä
  • Olen kanssasi samoilla linjoilla. Minulla ei tulisi mieleenkään lähteä ehdottelemaan kenellekään ystävälleni ulkonäköön liittyviä muutoksia, ellei hän sellaisia ehdotuksia itse pyytäisi - kerran on yksi pyytänyt. Minulle ystävät ovat kauniita ja arvokkaita sellaisenaan.

    Jos olet todella huolestunut ystävättäresi huonosta työnhakumenestyksestä, niin voit toki etsiä artikkeleita tms., joissa on vinkkejä myös koskien hakijan ulkonäköä, ja antaa niitä hänen luettavakseen. Toisaalta voisit myös kehottaa ystävääsi tiedustelemaan, miksi hän ei saanut hakemaansa paikkaa.

    Äänestä

...on väliä ?

Työvoimaviranomaisten virallinen kanta toimepiteistä päätellenhän on se, että kaikki työttömyys on kiinni vain omasta osaamisesta, tarkemmin ottaen sen puutteesta.

Mitäs pukeutumisella on tämän kanssa tekemistä ?

Tai sillä, onko edes vapaita työpaikkoja ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mapje kirjoitti:

Tarvitsen neuvoa miten toimia ja neuvoa tuttavaani?
Tuttavani on 55 vuotias nainen ja hakee uutta työpaikkaa jouduttuaan työttömäksi. Nainen on fiksu, osaava ja koulutettu ja erittäin nuorekas. Tuttavana ja ystävänä uskonkin naisen koulutuksensa ja osaamisensa puolesta saavan työtä, mutta yksi asia mättää ja se on repsahtanut ulkonäkö. Henkilö pitää ulkonäköaisoita ns. toisarvoisina asioina, eikä pahemmin panosta ulkoasuun ja vaatetukseen. Olen kierrellen ja kaarrellen yrittänyt vihjailla ulkoasusta, vaatetuksesta, hiuksista ja hänestä lähtevästä pistävästä tupakanlöyhkästä ym. Mutta vaikea sitä on läheisellekkään suoraan sanoa, että ulkonäkö pettää, eikä vakuuta.

Nainen on ollut jo monessa työhaastattelussa, mutta aina vaan joku mättää. En tiedä miten sanoa, että tupakoinnin lähes mustiksi värjäämät hampaat pitäisi valkaista, meikin pitää olla asiallinen ja siisti, puketumisen siisti, vaatteiden moitteettomat ja tyylikkäät ja hiukset hoidetut. Ja siinä järkyttävässä ja pistävässä tupakanlöyhkässä ei todellakaan kannata marssia haastatteluun. Joten miten kerron koko totuuden? Nainen ei taatusti tule itse ajatelleeksi koko ulkonäköaisaa, vaikka valitettavasti se nykypäivänä on aika lailla vaikuttava tekijä työnhaussa. Miten saan viestini kerrottua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu