Suomessa ei ole mitään järkeä pitää enää tuotantoa. Joululahjaksi ilmoitan yt-neuvottelujen aloituksesta.
Riskit ovat liian kovat, pitäähän yrittäjän ajatella myös itseään ja perheen kotia ja omaisuutta. Me olemme sijoittaneet aikoinaan koko omaisuutemme toiminnan vakuudeksi.
Tervetuloa Viro ja muut ystävälliset maat !
Riskit ovat liian kovat, pitäähän yrittäjän ajatella myös itseään ja perheen kotia ja omaisuutta. Me olemme sijoittaneet aikoinaan koko omaisuutemme toiminnan vakuudeksi.
Tervetuloa Viro ja muut ystävälliset maat !
Vastaukset 6
Vanhimmat
Pienet yritykset, joissa yrittäjällä on myös muuhun omaisuuteen kuin sijoitettuun pääomaan liittyvä riski, eivät työllistä muita kuin yrittäjän itsensä ja yleensä vain perheenjäseniä.
Osakeyhtiömuotoiset yritykset, joissa yleensä on palkattuja työntekijöitä, ei yrittäjällä ole muuta riskiä kuin sijoitettu pääoma. Varsin usein ei ole edes sitä riskiä, koska pääoma on kerätty esimerkiksi riskisijoittajilta.
Höpinät "koko omaisuuden" sijoittamisesta ovat siis aika kummallisia.
Tervemenoa Viroon vaan. Siellä mafiapojat keräävät suojelurahoja kymmenkertaisesti Suomen verotukseen verrattuna. Mutta tärkeintähän on, että rahat eivät mene veroihin!!!!
Hyvin kirjoitit!
Hieno homma että maa on täynnä tällaisia asiantuntijoita... jos olisi penniäkään kiinni missään systeemissä mikä riippuu tällaisista tampioista niin kyllä huolettaisi.
Olen perustanut useamman firman, ja ollut monessa muussa mukana ja töissä. Ja poikkeuksetta näissä on yrittäjä niin suurella henkilökohtaisella riskillä mukana kuin ikinä vain voi olla.
On tietysti totta että osakeyhtiö muotoisessa entiteetissä riskit rajoittuvat sijoitettuun pääomaan. Mutta: yritäppä perustaa firma tyhjästä. On varsin mahdollista että aikaa kuluu vuosi, kaksi tai kolme ennenkuin voittoa alkaa tulemaan, ja tämän ajan tuotantoa pitää pyörittää jollakin rahalla. Mistä luulet että se tulee? Lainaamalla. Millä luulet että lainat taataan? Yleensä omakotitalolla...
Samoin saattaa mennä kuukausia (tai vuosia) ennenkuin yrittäjä voi saada palkkaa yrityksestä (em. syistä). Tämän ajan yli eletään lainalla.
Äläkä tule selittämään mitään riskisijoittajista jollet ole koskaan saanut riskirahaa... Viime vuonna suomessa tehtiin hieman toistakymmentä riskisijoitusta... ei aivan riitä kaikille yrittäjille. Sitäpaitsi, en ole koskaan (!) nähnyt riskisijoitusta firmaan johon yrittäjä ei itsekin sijoita (yleensä laina)rahaa. Mieti nyt vähän: miksi joku sijoittaisi sinun firmaasi jos et usko siihen sitä vähää että sijoitat itsekin?
BM
...selittävät kaikennäköistä.
Tosin pääasia unhottui. Ja muutama muukin fakta.
Yrittäjälainat, TEKES-rahoitus ja monet, monet muut yrittäjän tuki- eli loisavustukset ovat olleet kuppaamassa suomalaisen veronmaksajan tilipussia vuosikymmeniä.
Tottahan toki on, että kaikki eivät noita rahoja saa. Suhteilla ja supliikilla niissäkin pelataan. Hyvä sisko -verkot vievät rehellisiltä tuhkatkin pesästä.
Mutta se pointti. Se taisi olla väite siitä, että "yrittäjät" joutuvat sijoittamaan muka "kaiken omaisuutensa", mikä osoittautui kusetukseksi jo alkuunsa. Samaa kusetuslinjaa ovat nämä höpinät Viroon muutosta. Maitojunassa ovat sieltäkin tulleet takaisin ne kovaäänisimmät lähtijät. On alkanut puntti tutista heti kun haulikkomiehet ovat käyneet suojelurahoja perimässä. Mutta eiväthän menneet ne rahatkaan sentään veroihin, vai mäk?
en taida jaksaa lähteä väittelemään jonkun työttömän vätyksen kanssa... tahkoan mieluummin hyvinvointia itselleni ja siinä samalla muille kuin ruikutan keskustelupalstoilla.
Koirat haukkuu, mutta karavaani kulkee :)
Burger
OY:n saa perustettua vajaalla kymppitonnilla ja kun sen rahan oikein kierrättää niin tuolla kymppitonnilla saa samantien pystyyn viisi kuusikin firmaa,joita voi sitten käyttää miten haluaa,eli ajaa yhden konkurssiin ja lypsää siitä tarvittavat varat noihin päätoimialan vaatimiin sijoituksiin.
Muutenkaan yritystä ei kannata perustaa ilman varasuunnitelmaa että mitä tekee jos firma lähtee alta,osa sumplii omille muksuilleen hallintaoikeuksia tai vastaavia turvaverkkoja mutta osa on niin perusrehellisiä että kaatuvat firmansa mukana,mikä on ainakin minusta hölmöä ja kansantaloudellista tuhlausta,koska pienikin yrittäminen nostaa kaikkien elintasoa.