Mitäs se

Ei pilkun pilkkua kuukauteen Auringossa!
16370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat
  • Olen huomannut, että on syytä suhtautua kriittisesti myös siihen, mitä ilmatieteenlaitoksemme aurinkoasiantuntija Heikki Nevanlinna lausuu.

    Joulukuussa 2007 muistan hänen jo sanoneen, että silloin esiintyneet auringonpilkut voisivat jo olla merkki uuden pilkkujakson alkamisesta. Tämä kai voi olla eräs esimerkki siitä, että tietomme ylipäätään Auringosta ovat puutteellisia, myös sen nykyiseen lämpenemiseen vaikuttavien tekijöiden osalta.

    En usko, että Heikki Nevanlinnakaan tietää enempää kuin IPCC:kään arvioissaan: auringon säteilypakote perustuu 'matalaan tieteelliseen ymmärtämiseen'.

    Äänestä

  • vakiokamaa! kirjoitti:

    Olen huomannut, että on syytä suhtautua kriittisesti myös siihen, mitä ilmatieteenlaitoksemme aurinkoasiantuntija Heikki Nevanlinna lausuu.

    Joulukuussa 2007 muistan hänen jo sanoneen, että silloin esiintyneet auringonpilkut voisivat jo olla merkki uuden pilkkujakson alkamisesta. Tämä kai voi olla eräs esimerkki siitä, että tietomme ylipäätään Auringosta ovat puutteellisia, myös sen nykyiseen lämpenemiseen vaikuttavien tekijöiden osalta.

    En usko, että Heikki Nevanlinnakaan tietää enempää kuin IPCC:kään arvioissaan: auringon säteilypakote perustuu 'matalaan tieteelliseen ymmärtämiseen'.

    Aurinkoa tarkkailee jatkuvasti useampikin satelliitti, ja mittaa sen säteilytehoa tarkasti. Tulevaisuutta ei voida tietenkään muuta kuin arvailla, mutta auringon tähänastiset vaihtelut ja niiden vaikutus ilmastoon tunnetaan varsin tarkasti.

    Äänestä

  • rbrtbwrbr kirjoitti:

    Sitä olen edellisellä viestilläni pyrkinyt sanomaan.

    Äänestä

  • ei tunneta kirjoitti:

    Sitä olen edellisellä viestilläni pyrkinyt sanomaan.

    Kyllä tunnetaan ihan riittävästi. Maksimissaan noin yhden promillen vaihtelut auringon säteilytehossa eivät vaikuta paljoakaan maapallon ilmastoon, vain noin 0,1 asteen verran.

    Äänestä

  • rtbwrbwr kirjoitti:

    "Maksimissaan noin yhden promillen vaihtelut auringon säteilytehossa eivät vaikuta paljoakaan maapallon ilmastoon, vain noin 0,1 asteen verran. "

    Kannattaa muistaa että tuo luku on vain teoreetisesti laskettu arvio, ei todella mitattu arvo. Joten todellista vaikutusta ei tunneta.

    "Kyllä tunnetaan ihan riittävästi. Maksimissaan noin yhden promillen vaihtelut auringon säteilytehossa eivät vaikuta paljoakaan maapallon ilmastoon, vain noin 0,1 asteen verran."

    Tämä käsityshän perustuu juuri siihen 'matalaan tieteelliseen ymmärtämiseen'.

    Koko nykyisen Holoseenin ajan ilmasto, havaintojen mukaan, on ollut kytköksissä Auringon aktiivisuusmuutoksiin. Sitä ei mitätöi sekään, että vaikutusmekanismi on vasta selvittelyjen alaisena.

    Äänestä

  • pelkkä arvio kirjoitti:

    Auringon säteilytehoa on mitattu tarkasti satelliiteilla 1970-luvun loppupuolelta. Sitä aikaisemmat vaihtelut on pystytty selvittämään kohtuullisen tarkasti muilla menetelmillä. Eli kyseessä ei todellakaan ole mikään "teoreettisesti laskettu arvio".

    Äänestä

  • tieteellinen ymmärtäminen' kirjoitti:

    Loputtomalla hörhöilylläsi ei ole mitään vaikutusta siihen faktaan, että auringon aktiivisuus ei ole noussut viimeiseen 50 vuoteen, mutta maapallon keskilämpötila on noussut.

    Äänestä

  • retbrwtbrw kirjoitti:

    Auringon säteilytehoa on mitattu tarkasti satelliiteilla 1970-luvun loppupuolelta. Sitä aikaisemmat vaihtelut on pystytty selvittämään kohtuullisen tarkasti muilla menetelmillä. Eli kyseessä ei todellakaan ole mikään "teoreettisesti laskettu arvio".

    Hohhoijaan tyhmyys ei pitäisi enää olla kenellekään yllätys mutta taas onnistuit yllättämään.

    Opettele lukemaan. Sanoin että tuo 0,1 asteen vaikutus maapallon keskilämpötilaan on teoreettisesti laskettu arvio.

    En siis puhunut säteilytehon arvosta. Yritätkö tahallasi sotkea asioita vai oletko todella täysin luku-ja ymmärrystaidoton idiootti?

    Taidat vain itse olla idiootti. Sinulle myös tiedoksi, että loputtomalla hörhöilylläsi ei ole mitään vaikutusta siihen faktaan, että auringon aktiivisuus ei ole noussut viimeiseen 50 vuoteen, mutta maapallon keskilämpötila on noussut.

    Tästä linkistä näet syyt lämpenemiseen, joita ei suinkaan ole vedetty hatusta:

    http://data.giss.nasa.gov/modelforce/

    Tietenkään lukemat eivät ole absoluuttisen tarkkoja, mutta riittävän tarkkoja. Sillä ei ole merkitystä onko aurinko nostanut lämpötilaa 100 vuoden aikana 0,1 vai 0,2 astetta, kun se on noussut lähes yhden asteen. Eli ihan muut tekijät vaikuttavat paljon enemmän kuin pienet auringon vaihtelut.

    Äänestä

  • ervevqrev kirjoitti:

    Loputtomalla hörhöilylläsi ei ole mitään vaikutusta siihen faktaan, että auringon aktiivisuus ei ole noussut viimeiseen 50 vuoteen, mutta maapallon keskilämpötila on noussut.

    "Kyllä tunnetaan ihan riittävästi. Maksimissaan noin yhden promillen vaihtelut auringon säteilytehossa eivät vaikuta paljoakaan maapallon ilmastoon, vain noin 0,1 asteen verran."
    "Loputtomalla hörhöilylläsi ei ole mitään vaikutusta siihen faktaan, että auringon aktiivisuus ei ole noussut viimeiseen 50 vuoteen, mutta maapallon keskilämpötila on noussut."

    Katso esimerkiksi Mursula:
    "Auringon nykyinen aktiivisuustaso on suurinta lähes 9000 vuoteen." ...
    "Ilmaston kaksi päätekijää ovat muuttaneet ilmastoa samaan, lämpenevään suuntaan viimeisen sadan vuoden ajan. Auringon kaikkia ilmastovaikutuksia ei vielä tunneta riittävästi.
    Säteilymäärän muutos ei selitä viimeaikaista ilmastokehitystä. IPCC on tässä oikeassa. Mutta: Auringon muiden vaikutusten pitkäaikaismuutos on merkittävän samanlainen ilmaston muutoksen kanssa. Näitä ei mukana IPCC-arviossa !" http://thule.oulu.fi/suomi/tutkimus/tiedepv2008/Mursula.pdf

    Kuten täälläkin on esitetty, ilman hiilidioksidipitoisuudenkin nousu mitä ilmeisimmin on auringon aktiivisuusmuutoksista johtuvaa. Asiaa vaan on puutteellisesti tutkittu!

    Äänestä

  • yksinkertaista kirjoitti:

    "Auringon nykyinen aktiivisuustaso on suurinta lähes 9000 vuoteen."

    Voi ollakin, tai ainakin 1000 vuoteen, mutta vaihtelu sinä aikana ei ole ollut paria promillea suurempaa.

    "Kuten täälläkin on esitetty, ilman hiilidioksidipitoisuudenkin nousu mitä ilmeisimmin on auringon aktiivisuusmuutoksista johtuvaa."

    Täällä on esitetty kaikenlaisia muitakin hassuja teorioita, mutta ei se niistä tosia tee. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kasvu johtuu siitä, että ihmiskunta tupruttelee hiilidioksidia ilmakehään.

    Äänestä

  • evervqev kirjoitti:

    "Voi ollakin, tai ainakin 1000 vuoteen, mutta vaihtelu sinä aikana ei ole ollut paria promillea suurempaa."

    Koettaisit nyt vain peneutua siihen, mitä esimerkiksi mursula sanoo.

    "Täällä on esitetty kaikenlaisia muitakin hassuja teorioita, mutta ei se niistä tosia tee. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kasvu johtuu siitä, että ihmiskunta tupruttelee hiilidioksidia ilmakehään."

    Tiedän kyllä viestiesi perusteella, että sinun on vaikea tällaisiin asioihin paneutua.

    Äänestä

  • 'eväät syöty' kirjoitti:

    Tutustuin Mursulan sanomisiin. Eipä hänkään kiellä ihmisen aiheuttaman kasvihuoneilmiön voimistumisen vaikutusta ilmastoon. Joten mitä ihmettä hörhöilet?

    Äänestä

  • eqveqrveqr kirjoitti:

    Tutustuin Mursulan sanomisiin. Eipä hänkään kiellä ihmisen aiheuttaman kasvihuoneilmiön voimistumisen vaikutusta ilmastoon. Joten mitä ihmettä hörhöilet?

    Tiedät kyllä, että ihmisen vaikutus on sitä vähäisempi, mitä suurempi osa todelliseksi Auringon vaikutukseksi osoitetaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

meinaa? kirjoitti:

Ei pilkun pilkkua kuukauteen Auringossa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu