Mitä tarkoittaa

kaamosmasennus ja onko siihen hoitoa?Jos niin millaista?
3518
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Google on oikein kiva kaveri;)

wikipediasta:
Kaamosmasennus (lat. depressio hiemalis) on oireyhtymä, johon yleensä yhdistetään masentuneisuus, ahdistuneisuus ja yleinen alavireisyys, ja joka johtuu auringonvalon puutteesta talviaikaan pohjoisilla leveyspiireillä. Ihmisillä ja eläimillä on havaittu tutkimuksissa muutoksia käytöksessä, aineenvaihdunnassa sekä yleisessä mielenvireessä eri vuodenaikoina. Joillakin oireet saattavat esiintyä niin voimakkaina, että ne vaikuttavat hankaloittavasti jokapäiväiseen elämään.

Oireina mm.unihäiriöitä,ylensyöntiä,masennusta,häiriöitä sosiaalisessa elämässä yms.

Äänestä
  • Niin ja hoitona:

    Jollekin auttaa jo kun puhuu ystävillensä asiasta,harrastaa liikuntaa,syö monimuolisesti kaikkia vitamiineja ja ruoka-aineita.

    Ja sitten on olemassa sellaisia kirkasvalolamppuja,joiden ääressä tulisi olla sellaset kolme varttia päivässä ja se tavallaan kompensois sitä menetettyä auringonvaloa.Solarium sopii tähän kanssa,mutta siitä saa tosin rusketusta ja se ei ole suositeltavaa päivittäin(max 10x vuodessa).

    Jos oireet vain jatkuvat,niin on hyvä hakeutua mahdollisesti ihan ammattilaisen apuun ja ehkä takana on jotain muutakin kuin pelkkää kaamosmasennusta?

    Äänestä

  • Törmäsin pitkästä aikaa pariin tuttuun joiden tiedän kärsivän tästä. Viimeksi nähtiin syksyllä, ja ero oli melkoinen. Molemmille tullut aika lailla lisää pyöreyttä poskiin ja takin napit kiristi. Paska homma jos eivät saa kesällä pudotettua niitä ekstroja. Eli jos oireilee sinne ylensyönnin suuntaan niin se kannattaa ainakin tiedostaa. Ehkä se jo vähän hillitsee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hevari.s.t. kirjoitti:

kaamosmasennus ja onko siihen hoitoa?Jos niin millaista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu