Perinteinen pasha

Tein ns. perinteisen pashan tarkasti googlen reseptin mukaan. Ihmetytti se lämmittämisjuttu lopussa. Seos meni ihan juoksevaksi kuin hyvin vatkattu kakkutaikina, mutta ei siis juoksettunut. Sitten jäähdytin ja laitoin valumaan. Ja edelleen on pasha samaa kakkutaikinaa, ei siis yhtään tiivistynyt. Osaako kukaan sanoa, missä vika?
4988
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

En osaa sanoa missä vika, mutta pashasta tulee vallan hyvää lämmittämättäkin. Sinuna tekisin huomenna uuden, lämmittämättömän version ;)

Äänestä

Ensimmäisenä VALUTAN rahkan viileässä paikassa (ainakin 24 h) sieltä irtoaa aika paljon heraa. Siten laitan kattilaan kaikki muut aineet ja valutetun rahkan, jossa kuumennan liemen kiehumapisteeseen, jossa lämmössä pidän sitä n. 15 min. kokoajan sekoittaen. Kaadan taikinan pashamuottiin, kun se on jäähtynyt. Aina on hyvin onnistunut, ja säilyvyys on ollut kuumentamisen johdosta hyvä, ainakin viikkon säilyy kylmässä. En laita myöskään sukaattia, kirsikoita tai muita hedelmiä, koska ne aiheuttavat käymistä. Luulen että vika on ollut siinä, että et ole valuttanut rahkaa kunnolla. Seoksen kuuluukin mennä juoksevaksi, kun sitä kuumennetaan. Se kovetuu kyllä jäähtyessään ja valuessaan pashamuotissa painon alla. ohjeeni 5 dl maitorahkaa, 3 keltuaista, 2 dl sokeria, 100 g voita, 2 dl kermaa, vaniljatanko raaputettuna. 1. Vatkaa keltuaiset ja sokeri kattilassa kuohkeaksi. Lisää valutettu rahka, pehmeä voi, ja avattu vaniljatanko. (Vanilja sokeria käytettäessä vasta valmis pashaseos maustetaan). 2. Kuumenna seos kiehumapisteeseen, kokoajan sekoittaen n.15 min. Massa ei saa päästä kiehahtamaan, muuten se juoksettuu. 3. Siirrä kattila jäähtymään, Poista vaniljatangon kuori, mutta rapsuttele siemenet pashamassaan. Kaada jäähtynyt massa sideharsolla vuorattuun pashamuottiin tai pyöreään siivilään. 4. Pane paino päälle (n.1/2 - 1 kg) valuta pari päivää, kumoa kiinteä pasha sitten tarjoiluvadille.

Äänestä
  • Se onnistui sittenkin kertomallani tavalla. Piti vain valuttaa ja pitää kylmässä yli 12 tuntia. Seuraavaksi kokeilen Sinun ohjettasi. Kiitos

    Äänestä

  • Ei-kokki kirjoitti:

    Se onnistui sittenkin kertomallani tavalla. Piti vain valuttaa ja pitää kylmässä yli 12 tuntia. Seuraavaksi kokeilen Sinun ohjettasi. Kiitos

    Voi on siis suolatonta. Kohta 4. Pane paino päälle (n.1/2 - 1 kg) valuta pari päivää viileässä (jääkaappi, kellari, parveke) kumoa kiinteä pasha sitten tarjoiluvadille. Hyvää seuraavaa pääsiäistä :-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Menikö pilalle kirjoitti:

Tein ns. perinteisen pashan tarkasti googlen reseptin mukaan. Ihmetytti se lämmittämisjuttu lopussa. Seos meni ihan juoksevaksi kuin hyvin vatkattu kakkutaikina, mutta ei siis juoksettunut. Sitten jäähdytin ja laitoin valumaan. Ja edelleen on pasha samaa kakkutaikinaa, ei siis yhtään tiivistynyt. Osaako kukaan sanoa, missä vika?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu