Olipa kerran

Sattui jo jonkin aikaa sitten. Pomon pikkupomon mielestä olin huono työntekijä. En kuulemma ollut tarpeeksi äänekäs, en tarpeeksi vastuullinen. Epäiltiin pärjäänkö töissäni ollenkaan. Pomo haukkui lyttyyn ja mollasi. Olin vasta valmistunut ja työkokemukseni oli vielä tuossa vaihessa mielestäni riittämätön,kun vertaa niihin toisiin työntekijöihin jotka ovat tehneet samaa duunia kymmeniävuosia, ja hallitsevat työn kiemurat. Mutta silti, olin surkimus. Iski kova vuoden mittainen morkkis.

Seuraavassa kehityskeskustelussa olin jo hieman parempi,omaa persoonaani en kyllä millään tavoin muuttanut, sitten ensimäisen kehityskeskustelun, mutta silti piti kehittää sitä ja tätä.

Ja viimeisimmässä kehityskeskustelussa aloin jo pomon ja pikkupomon mielestä olla paljon parempi.Enkä siltikään ole muuttunut persoonana. Itse olen käymistäni koko kehityskeskusteluista sitämieltä, että vasta muutaman työvuuoden jälkeen minut on vasta otettu työryhmään ja hyväksytty sellaisena kun olen, siksi olen saanut jopa jo kehuja.

Hassua tässä on se että kyseinen kehityskeskustelunpitäjä, ei itse ole edes samassa rakennuksessa töissä, saati itse nähnyt miten hoidan hommani.

Toisten työntekijöiden pikkupomon ennakkoluulot näemmä painavat näissä kehitykeskusteluissa eniten.

Uskon, kun taas uusi työntekijä tulee mukaan kuvioihin, hän kokee saman vuosien piinan ennekuin saa positiivistapalautetta osakseen.

Mielestäni kokemani kehityskeskustelut ovat olleet aivan perseestä, eivätkä parantaneet ammattitaitoani mitenkään.

Joskus keskustelu rakentavassa mielessä pomon pikkupomon kanssa on eduksi ja hyödyksi, mutta käymäni kehityskeskustelut ainakin aluksi olivat laukaista harkinnan työttömyyskassaan siirtymiseen.

Yhteenveto: Säännölliset vuoden/puolenvuoden kirjallisestikäytävät kehityskeskustelut luovat joko lisää tarmoa työskentelyyn, tai vievät mehut lopullisesti.

Kertokaapa omia kokemuksianne.