Seitsemännen päivän adventistit

Jari Juhani

Olen kääntymässä adventistiksi!

Käyn lauantaisin adventtikirkossa/sapattikoulussa. Adventismi ei sinänsä kiellä lihan syömistä, monet heistä syövät esim. kalaruokia.

Seitsemännen päivän adventistit syövät vain kasvisravintoa. Ellen G White kirjoitti 1800-luvulla, että adventistin ruokapöydässä ei saa olla lihaa, kananmunia eikä voita. Kahvi, tee ja tupakka ovat myös haitallisia ja kiellettyjä. No itseasiassa en koskaan edes osta voita tai kananmunia, koska niitä saa muiden ruokien yhteydessä. Täysin raitis olen ollut v. 2006 lähtien ja inhoan tupakansavua.

Kävin jo nuorena adventistien tilaisuuksissa ja monia heidän kirjekursseja. Isäni äiti ja sisko olivat adventisteja ja olen elänyt asian "keskellä." Tätini kanssa, joka asuu Hollannissa, olen käynyt siellä ja Suomessa paljon keskustelua adventtikirkosta.

Raamatussa Vanhassa Testamentissa on lueteltu "saastaiset eläimet", joita ei tule syödä (sika ykkösenä). Silti Uuden Testamentin evankeliumissa Jeesus on sanonut, että lihan, kalan, simpukoiden, jäniksen yms. syöminen on sallittua.

Minulla on ollut pari vuotta vatsa melkein joka päivä kipeä. Jos syön pelkästään kasvisruokaa enkä nauti kahvia tai teetä niinkuin tänään, niin vatsani on ollut levollinen ja saan kasvisravinnosta tasapainoisen terveellisen olon!

Huomenna aion syödä kolme kalapuikkoa ja muutaman siivun kalkkunaleikkelettä. Loput leikkeleestä menee sitten kääpiöhamstereilleni.

En todellakaan halua ostaa enää mitään lihaa, kalaa tai lintua. Simpukoita (sinisimpukka) olen syönyt välillä pitsassa.

Haluan tuon pahan olon sammuttaa. Odotankin kutsua sisätautitutkimuksiin. Voi olla, että vatsakipu on ollut psykofyysistä jännittämistä esim. työpaikalla.

En tule liha- tai kalaruoista yhtään sen kylläisemmäksi. Päinvastoin haluan siirtyä kokonaan kasvisruokaan.

En valmista itse ruokaa ollenkaan. Syön ravintolassa ja valmiita, pakasteita, vihanneksia, hedelmiä yms. Esim.parsakaaliakin syön raakana, että saa enemmän vitamiinejä yms.

Kun olen käynyt meidän luterilaisessa kirkossa vastaanottavaisella mielellä, niin aina olen ollut hämmästynyt siitä, miten vähän sieltä saa mitään. "Kaikille vähän jotakin, mutta ei kenellekään tarpeeksi pelastumiseksi."

Omatuntoni kieltää menemästä ehtoolliselle ev.lut. kirkossa.

Adventtikirkossa kuulee voimallisia saarnoja, hyvä musiikki ja elämäniloisia ihmisiä. Kun siirryn kokonaan adventistiksi, niin eroan ev.lut. kirkosta.

www.adventtikirkko.fi

14

6500

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kosteuttaja

      Jäi vain mietityttämään, että millaisia naisia siellä Adventtikirkossa on. Uskontokunta kannattaa valita sen perusteella, missä käy eniten nuoria vapaita naisia. Naiset yleensä ovat monta kertaa uskonnollisempia kuin miehet, ja seurakuntien veto miehiä kohtaan johtuukin usein siitä, että sieltä miehet tietävät saavansa hyvän vaimon itselleen, kun miehistä niissä on usein pula.

      Samoin kannattaa kääntyä kasvissyöjäksi, sillä kasvissyöjistä on valtaosa naisia, ja kasvissyöjämiehistä on pulaa.

      Voipi olla, että joudut siellä sitten tönimään rumempia naisia loitommalle.

      • vege vege

      • aloittaja

        No ihan tavallisia luonnonmukaisia naisia. Aitous, välittömyys ja ennenkaikkea keskusteluhalukkuus on päällimmäisenä vaikutelmana.

        Totta on, että monissa seurakunnissa käy enemmän naisia kuin miehiä. Viime lauantaina adventtikirkossa oli suunnilleen puolet naisia ja puolet miehiä. Keski-ikä oli n. 40 v, muutama vanhus ja n. viisi lasta.

        Kaikille tiedoksi, että adventistit ovat yleisesti, "virallisesti" hyväksyttyjä kristittyjä, seurakunnan nimellä, ei siis mikään lahko tai harhaoppi.

        Kasvisruokavalio ja lauantai pyhäpäivänä saattaa olla tunnustukselliselle adventistille todella tärkeitä. Kaikista tärkeintä on usko Jeesukseen Kristukseen vapahtajana ja Hänen sanomansa sisäinen ymmärtäminen.

        Katolisen kirkon sivulta löysin tiedon, että Rooman vallan aikana v. 371 jKr. keisari Konstantinus muutti lepopäivän sapatista eli lauantaista sunnuntaihin tavallaan "väkisin." Sunnuntai, engl. "Sunday", nimi on johdettu pakanallisesta auringon-jumalasta.

        Monelle adventistille sunnuntain viettäminen pyhäpäivänä sapatin eli lauantain sijaan edustaa "pedon merkkiä." (Katsokaapa ympärillenne, näitä pedon merkkejä on joka puolella. Tietokoneet, mikrosiru, iltapäivälehdet ym. ym.) Niin vähän on elämässä tärkeää, kumpa saisimme siitä otteen!

        Olen ostanut apteekista Multivita-plus monivitamiinia 200 tabl, jota otetaan 1/päivä sekä Kalcipos 500 mg myös 1/päivä.

        Osaisitteko neuvoa, mitä muuta lisävitamiinia ja/tai hivenainetta tarvitsee, kun siirtyy kokonaan kasvissyöjäksi?! Kun siis syö monipuolisesti terveellisiä kasviksia, vihanneksia, hedelmiä sekä lähinnä ruisleipää. Maitoa menee hyvin vähän, juustoa ei ollenkaan eikä kananmunia. Liha-/kala-/kana-tuotteita ei ollenkaan. Ei silti elävän ravinnon eli itujen syöjäksi ole tarkoitus ryhtyä, vaan vegetaristiksi. Takana vasta pari päivää kasvissyöjänä, mutta vakaa tarkoitus kasvaa "hyväksi, kokonaisvaltaiseksi kasvissyöjäksi."


      • järki päähän
        aloittaja kirjoitti:

        No ihan tavallisia luonnonmukaisia naisia. Aitous, välittömyys ja ennenkaikkea keskusteluhalukkuus on päällimmäisenä vaikutelmana.

        Totta on, että monissa seurakunnissa käy enemmän naisia kuin miehiä. Viime lauantaina adventtikirkossa oli suunnilleen puolet naisia ja puolet miehiä. Keski-ikä oli n. 40 v, muutama vanhus ja n. viisi lasta.

        Kaikille tiedoksi, että adventistit ovat yleisesti, "virallisesti" hyväksyttyjä kristittyjä, seurakunnan nimellä, ei siis mikään lahko tai harhaoppi.

        Kasvisruokavalio ja lauantai pyhäpäivänä saattaa olla tunnustukselliselle adventistille todella tärkeitä. Kaikista tärkeintä on usko Jeesukseen Kristukseen vapahtajana ja Hänen sanomansa sisäinen ymmärtäminen.

        Katolisen kirkon sivulta löysin tiedon, että Rooman vallan aikana v. 371 jKr. keisari Konstantinus muutti lepopäivän sapatista eli lauantaista sunnuntaihin tavallaan "väkisin." Sunnuntai, engl. "Sunday", nimi on johdettu pakanallisesta auringon-jumalasta.

        Monelle adventistille sunnuntain viettäminen pyhäpäivänä sapatin eli lauantain sijaan edustaa "pedon merkkiä." (Katsokaapa ympärillenne, näitä pedon merkkejä on joka puolella. Tietokoneet, mikrosiru, iltapäivälehdet ym. ym.) Niin vähän on elämässä tärkeää, kumpa saisimme siitä otteen!

        Olen ostanut apteekista Multivita-plus monivitamiinia 200 tabl, jota otetaan 1/päivä sekä Kalcipos 500 mg myös 1/päivä.

        Osaisitteko neuvoa, mitä muuta lisävitamiinia ja/tai hivenainetta tarvitsee, kun siirtyy kokonaan kasvissyöjäksi?! Kun siis syö monipuolisesti terveellisiä kasviksia, vihanneksia, hedelmiä sekä lähinnä ruisleipää. Maitoa menee hyvin vähän, juustoa ei ollenkaan eikä kananmunia. Liha-/kala-/kana-tuotteita ei ollenkaan. Ei silti elävän ravinnon eli itujen syöjäksi ole tarkoitus ryhtyä, vaan vegetaristiksi. Takana vasta pari päivää kasvissyöjänä, mutta vakaa tarkoitus kasvaa "hyväksi, kokonaisvaltaiseksi kasvissyöjäksi."

        ja lopeta tuo horhötys. ota vaikka ekana se salaatti niin pääset taivaaseen.

        lauantai SAATTAA olla adventistille tärkeä ?
        sunnuntai on pedon merkki ?
        lisävitamiiniä ?
        pari päivää takana vegetarisminä ?

        Lähet nyt kävelemään sieltä lestadiolaisista,
        otat polvisusukat pois jalasta ja menet vaikka
        uimahalliin.

        Siellä näet ihan normaaleita ihmisiä.
        Voit vaikka saunan lauteilla kysesksellä kuinkas
        moni teistä on adventisti ?

        ULOS SIELTÄ; NYT !

        Tue ei ole mitään seurakuntaelämää vaan körttiläisyyttä.


    • Onnittelut uskonelämästä. Ei usko ole syömistä ja juomista, mutta terveyskasvatusta on tehty 1800 luvulta ja tähtäin siinä on ollut kokonaisen kansan ruokaremontti lopun ajan eläintautien- saasteiden- ja sairauksien vuoksi. Terveyskasvatusta tehdään työväenopistoissa, kouluissa, terveyslaitoksissa, niin miksi ei kirkossa opetettaisi huolehtimaan Pyhän Hengen temppelistä hyvin. 1 Kor 3:16-17. Ravintoasioista voisin kirjoittaa vaikka kuinka paljon. Ravintoremontti ei ole mikään hetken juttu vaan vuosikausien homma, ja kannattaa kuunnella siinä kehoa ja kun ihminen kiinnostuu itsensä huolehtimisesta alkaa automaattisesti pitämään terveellisistä asioista. Ruoansulatusentsyymit muodostuvat pilkkomaan sitä ravintoa mitä ihminen syö, ei pidä mennä kaatamaan yhtäkkiä rajusti muuta. Vatsakipuja voi siis saada siitäkin. Erilaisia ruoka-aineallergioita on olemassa ja kaikille ei kaikki ruoka sovi, hyvä että tutkitaan. Kovatkin kivut voivat olla aivan viaton juttu ja asia voidaan huolehtia, on keliakiaa, yms. Minun ruokaremontti tapahtui aivan kirjaston kirjojen perusteella. Luin paljon terveysalan kirjallisuutta. Kirjoja tehdään myyntitarkoituksessa myös vouhtouksia, mutta kun paljon lukee oppii löytämään ja erottamaan järkevät asiat. Terveystohtorit kuten Tolonen ovat lukemisen arvoisia, he kantavat lääkärin moraalin ja osaavat asiat kokonaisvaltaisesti. Tolosella on joku ruotsalainen kollega, ja puhuvat yhtä. Adventikirkossa olen kuullut vain yhdestä vegaanista, ilmiö on tavallisempi muualla, esim. luonnonsuojeluaktivistien keskuudessa, mutta lakto-ovo-vegetaristeja on semivegetaristeja. Kirkossa ei ole annettu koskaan ruokamääräyksiä, kyse on siis terveyskasvatuksesta, Jumalan terveysneuvot 3 Moos 11 kerrotaan, sillä puhdas liha on ravintoketjun ensimmäisiä, eli eivät kerää syömällä muita eläimiä ja raatoja eli kerää sitä kautta saasteita tauteja. Eläimet eivät ole miksikään muuttuneet Mooseksen ajoista. Muista että Raamattu on oppi pelastuksesta, Jeesuksesta, ei ravinto-opin kirja. Liialla innokkuudella voi helposti loukata ja antaa väärää kuvaa ymmärtämättömille asiassa. Jeesusta Raamatusta ja vaikka Toloselta terveydestä. EGW:n maininnat lihoista ja munista tarkoittaa vain tätä: - Alueittain lopunh aikana joudutaan hylkäämään joitakin ravintoaineita saasteiden ja tautien vuoksi. Ellen GW näki asian jo 1800 luvulla. Liha ja munat ja muukin on ravintoa ajan loppuun saakka, ei kiellettyjen listalla eikä kieltoja annettu ole, mutta jotakin kertoo profetian viisaudesta että 1800 luvulla ravintosuositukset ja terveyskasvatus vastasi tässä asiassa samaa kuin terveystohtoreilla tänään. Advanttikansa elää 7-8 vuotta pidempään kuin muu väestö. Kokonaisen kansan ruokaremontti piti alkaa 1800 luvulla koska se vie vähintään sata vuotta. Jos sanot lehmää hevoseksi, niin 3 sukupolven kuluttua asia jo uskotaan jos niin on opetettu. Heh. Kasvissyöjä eläimille syötetään eläinperäisiä rehuja joka on väärin, ja sieltä kautta voi tauteja tulla, nyt oli salmonellaa kanaloissa, sisävesikaloja ei syödä noin vain joka päivä, hullunlehmäpommi voi olla kytemässä lähisukulaiseni kuoli 10 vuotta sitten siihen, tauti itää kymmeniä vuosiakin mutta on vielä harvinainen. Uusia tauteja tulla voi varmasti. Muista yksi vanhan neuvo: - Vastakääntyneet ovat palavia rakkaudessa ja luottavat ihmisiin seurakunnassa. Muista että ihmiset ovat aina ihmisiä joka paikassa. Eivät jumalolentoja ja enkeleitä. Joukossa on viileitä ja haaleita, vehnää ja rikkaviljaa. Todellisiä pyhittyneitä ja muitakin. Ota tämä vakavasti: -Älä koskaan katso ihmiseen. Katso vain Kristukseen ja nauti Jumalan rakkaudesta. Ihmisiin pettyy aina, eikä kukaan vooi vastata toisen odotuksiin koskaan aina. Älä koskaan loukkaannu ihmiseen! Kristillisyys edellyttää noyryyttä ja rakkautta, riitoihin ei ole varaa eikä sellaista saisi tapahtua. Viittaa aina kintaalla jos tulet loukatuksi ja riipu vain Kristuksessa. Minä en ota osaa toistaiseksi srk elämään. Älä katso minuunkaan, vaan Kristukseen. Niin minäkin teen. Siellä missä on ihmisiä ei voi koskaan välttyä pikku hämmingeiltäkään kun yhdessä ollaan. Älä koskaan loukkaannu keneenkään. Muista tämä. Varoitan neuvolla Sinua siksi rakkaudessa että loukkaantumisien myötä tulee myös uskosta luopumista. Itte perkele on aiheuttamassa eripuraa myös uskovien keskuudessa että maailma saisi nauraa uskovien kommelluksille. He ovat ihmisiä, eivät jumalolentoja ja enkeleitä. Jokainen joutuu käymään uskontaistelunsa itse henkilökohtaisesti. Älä anna kenenkään uskoa lannistaa. Ihmiset voivat viedä kaiken muun ihmiseltä, tehdä ja aiheuttaa pahaa, mutta Kristusta ja uskoa Sinulta ei voi kukaan viedä kun siinä itse päätät riippua aina joka hetki, niin että Kristus on ensisijainen määräävä tekijä kaikessa tekemisissä elämässäsi. Hebr 12:14. Älä päästä mielialaasi matalalle, silloin saatana iskee kun ihminen on heikko. Eli ei itseaiheutettuja bourn outeja, ja lippu korkealle, mielialaa on pidettävä korkealla tänään, maailma on rankka. Jos sairastut vakavasti, muista että elämä on lyhyt vaikka se olisi pitkäkin ikuisuuden rinnalla. Turva ja varmuus Herrassa, niin ei ole hätää koskaan vaikka henki olisi katkolla. http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli Jumalan runsasta siunausta jari laurila

    • 34712

      Terveysperiaatteet ovat toki hyvä ja myönteinen asia. Varo, ettei "terveyssanomasta" tule liian tärkeä. Se ei saa olla ykkösasia. Ei kukaan taivasten valtakuntaan mene terveellisellä ruokavaliolla, vaan Jeesuksen Kristuksen kautta. "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani." Hän on todellinen elämän leipä, jonka syöminen pelastaa. Hänen verensä pelastaa. Hän on Jumalan karitsa.
      Tunnen adventisteja, jotka menevät liiallisuuksiin terveyskiihkoilussa ja jotka valitettavasti unohtavat tärkeimmän. Tärkein on usko. "Uskosta vanhurskas saa elää", kuten kirjoitettu on. Paavalin mukaan "Jumalan valtakunta ei ole syömistä eikä juomista, vaan vanhurskautta, rauhaa ja iloa, jotka Pyhä Henki antaa. Joka tällä tavoin palvelee Kristusta, on Jumalalle mieleen ja saa ihmistenkin arvonannon."

      Joh 14:6
      Room 1:17; 14:17

    • Myös maitoa!

      Ei seitsemännen päivän adventistit ole vegetaristeja, vaan Lacto-Ovo-vegetaristeja. Näin ainakin adventismin syntymaassa, Amerikassa.

      Siellä olevat adventistit noudattavat kasvisruokavaliota TÄYDENNETTYNÄ maitovalmisteilla kananmunalla.

      Heidän keskuudessaan tehty tutkimus on todistanut oikeaksi, että se on ihmisen terveyden kannalta paras ruokavalio. Tästä aiheesta voi käydä hakamessa tietoa mm. käypähoito-sivustola sekä muista virallisista terveydenalan tiedostoista. Eli tutkimus on faktaa ainakin Suomen lääkäreiden mielestä.

      Ja mitä tulee vegaanien ruokavalioon, niin on totta että, koska eivät käytä maitotuotteita heillä on todellinen vaara aliravitsemukseen mm. b12-vitamiinin suhteen. Mutta nykyään heidän suosimaan soijamaitoon on lisätty b12-vitamiinia.

    • Lihaa ja maitoa...

      "Vegetarismi ei ole seurakuntaan kuulumisen ehto. Monet uskolliset adventistit eivät ole kasvissyöjiä"
      (Raamatun sanoma, "terveys ja parantuminen", Kirjatoimi, 2010, s. 87.)

      "Pääkonferenssin ravitsemusneuvoston kannanotto Vegetarian Dietary Guidelines vuodelta 2006: "Suosittelemme runsasta täysviljan, kasvisten, meijerituotteiden (tai ravintoarvoltaan yhtä hyvien vaihtoehtojen) käyttöä, palkokasveja, pähkinöitä ja siemeniä ja hyvin rajoitettua sellaisten ruokien käyttöä, jotka sisältävät runsaasti tyydyttyneitä rasvoja, kolesterolia, sokeria ja suolaa." "

      (Raamatun sanoma, "terveys ja parantuminen", Kirjatoimi, 2010, s. 89.)

    • mie

      Kalkkunan syöntiäsi en voi käsittää. Niiden tuotanto tapahtuu ahtaasti, koiraskalkkunat survotaan itseään puolta pienempiin häkkeihin jopa 12 tunnin ajaksi teuraskuljetuksissa. Adventismiin ei eläinrääkkäyksen tukeminen kai kuulu?

    • that´s all

      Päästään viurahtanut kaheli.

    • hallelujjaaaa

      Pitäskähä perustaa ihan uusi uskonlahko vaikka yhdkensännen päivän ydventistit ja keksiä niille sitten kaiken maailman sääntöjä. Lauantaina ei katella itään ja sunnuntaina ei länteen. Kaikki vaatteet pitää olla pellavaa. Koraania tavataan aamuneljästä lähtien. Naisiin / miehiin ei ees vilkasta. Savupiippu talon katolla on paholaisen symboli. Kookaupan mainokset, syntiä hyi, poltetaan roviolla. Lastenrattaista kielletään sininen väri. Greippi ja omena ei saa olla lautasella vierekkäin. Kaupan kärryyn vain suomen kolikko. Olitpa missä hyvänsä polvistu klo 16.02. Kunn näet taksin ,peitä silmät. Polvisukkia käytetään 21.6 asti ja 2.7 jälkeen, sekä miehet että naiset. Uima asut ehdottomasti KIELLETTY. Samoin valokuvaaminen, tv, dvd, radio, internet, sähkö tai bensiinikäyttöiset koneet, polkupöyrän ketjujen rasvaus ja hevosen kengitys. Hiuksia ei leikellä, ei myöskään nurmikkoa, viljaa tai kukkia.

      Tässä säännöt teille hörhöt.

    • Hellaristi

      Jopas on sekalaista seurakuntaa ja sekaisin olevaa.

    • villiviini

      Onko nämä 7. päivän adventistit jollain tasolla eläinsuojelijoita? Saako adventisti pitää lemmikkiä saatika tuotantoeläimiä elinkeinotarkoituksissa?

      Miten tämä kahvi/ tee on jotenkin pahe? Onko ne nautintojuomia? Ei ainakaan pahimmasta päästä.

      Jeesus söi opetuslapsien kanssa kalaa ja joi viiniä? Mikä kalassa on ettei sallita? Viini on ehtoollisen symboli.

      Raamatussa mainitaan että ihminen saa käyttää ravinnokseen karjaa ja villieläimiä. Tuo lihansyönnin kieltäminen ei ole raamatussa.

      Lisäksi raamatussa mainitaan että sellaiset uskonnot joissa on ihmisen keksimiä sääntöjä ( niinkuin edellä), ne ihmiset eivät ole muita parempia vaikka niin väittävät Toki kun syö puhtaammin, elää puhtaasti ja on kunnioittava muita ihnisiä kohtaan niin toki se on iso arvo. Kun vaan pystyisi samaan.

    • ihanitsepäätän

      Jonkun uskonnon, vakaamuksen tai uskomuksen mukana tulevat ravintorajoitteet ovat täysi keinotekoisia vallankäytön välineitä - alistetaan ihmisiä. En vain jaksa ymmärtää miksi jonkun muu pitäisi päättää siitä mitä minä syön. Minä itse päätän omista lähtökohdistani mitä milloinkin syön.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      66
      1582
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      162
      1349
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1192
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      118
      1169
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      38
      1020
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      67
      818
    7. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      805
    8. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      89
      686
    9. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      182
      676
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      634
    Aihe