särkynyt sydän ja hyväksikäytetty olo :(

Viime vuoden loppu puolella tapasin entisen poikaystäväni jonka kanssa seurustelin muutama vuosi sitten. En ollut koskaan päässyt yli tästä miehestä ja olinkin tosi ilonen ku törmäsin siihen, varsinkin kun ilta päättyi ihaniin suudelmiin.

No siinä sitten tapailtiin melkein päivittäin. Vietettiin ihania päiviä ja öitä ja uskoin jo että meitä sittenkin saattaisi odottaa yhteinen tulevaisuus. Kaikki oli niin ihanaa ja elämä hymyili. Kunnes yhtäkkiä tästä miehestä ei kuulunutkaan mitään. Yritin soittaa mutta ei vastannut..meni monta päivää ja ajattelin jo että onko sattunut jotain. No tavallaan. sain kuulla kavereiltani että olikin palannut takaisin yhteen tyttöystävänsä kanssa. Oli sen ajan käyttänyt mua tavallaan vaan hyväkseen kunnes tyttöystävä oli ottanu takas.

Tunsin ja tunnen vieläkin itteni niin tyhmäks. Miten uskoinki sen miehen juttuja, miks mä en nähny sen läpi :( olo oli kamala ja itkin monta päivää. Haluaisin nyt jatkaa elämää, mutta en tiedä pystynkö luottaan kehenkään. Tapasin kaverin luona viikonloppuna todella sulosen miehen. vaikuttaa kiltiltä ja ihanalta. Tänään se soitti ja pyys mua elokuviin ens viikolla. Mutta jotenki mua pelottaa suostua. Mitä jos seki mies on vaan yks kusipää kusipäiden joukossa. En halua kokea enää sitä tunnetta kun huomaa että on tullut täysin petetyks ja hyväkskäytetyks :( vaikka kyse nyt oliskin, ainaki näin aluks, niin vaan leffareissusta, mutta silti!! :( ..miten mä saan nää ajatukset pois mun päästä. Haluan vaan jatkaa mun elämää. Ties vaikka tää mies oliskin oikeesti mukava ja kohtelis mua hyvin... vai onko se tosiaan vaan niin et ainoo lääke on se aika?? mut en tavallaan haluis jättää tällasta tilaisuutta väliin sen takia et exä kohteli mua niin huonosti :(
5972
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

tiedän täysin tuon tunteen, itselleni on käynyt lähes samalla tavoin ja on ollut monta muutakin tapausta jotka ovat loppuneet lyhyeen tai on käytetty vain sinisilmäisyyttäni hyväksi.
Nykyinen tilanteesi on taas melko kaksipiippuinen juttu. Olet tavannut uuden mukavanoloisen miehen. Toisaalta olisi hyvä pitää vähän aikaa taukoa miehistä ja saada omat ajatukset selville niin että ei tarvitsisi enään pelätä niin paljoa joutumista uudestaan kusetetuksi. Mutta toisaalta taas ei ole hyvä jäähä suremaan menneitä ja jättää tarttumatta tilaisuuteen miehen kanssa joka jopa saattaisi olla juuri se sopiva sinulle.
Eniten tuossa tilanteessa ehkä suosittelisin miettimään nyt omat ajatukset selville että et menisi sen miehen kanssa leffaan vaan sen takia että unohtaisit sen entisen. Jos menet sen miehen kanssa leffaa jne niin älä ihastu liian nopeaa. Ota ihan rauhallisesti ja pyri näkemään ennalta mikä se mies on miehiään ennenkuin annat hänen täysin viilata sinua linssiin kun ihatuneena katselee kaikkia ruusunpunaisten linssien läpi.
Mene siis leffaan mutta älä mene heti rakastumaan. Etene hitaasti ja selvitä ajatuksesi ja kerro hänellekkin että jos teidän tilanteenne/sopivuutenne toisille vaikuttaa hyvältä niin haluat silti edetä hitaasti. Silloin näkee aika hyvin kuinka tosissaan mies on. Jos hän ei jaksa odottaa niin sillon hän olisi ollut vain se sellainen pelkkä kusipää joka ei olisi ollut rakastumisen arvoinen :)

Äänestä
  • Ole hänen kanssaan vain kaveri.

    Äänestä

kasvattavana, se vaan vahvistaa sua. Käy elokuvissa sen uuden tapaamasi miehen kaa ja kerro ettet ole vielä valmis mihinkään seurusteluun, jos entisestäkin on niin vähän aikaa.Sulla on selvästi itses kanssa läpikäytäviä juttuja vielä ,joten pyydä siltä tuttavuudeltas aikaa ja malttia sun kaa. Ihmisiä on tässä maailmassa moneen junaan, sekä hyviä että täysin läpimätiä. Jokaisessa ihmisessä on omat hyvät ja huonot puolensa. Ole vaan onnellinen, kun pääsit siitä eksästäs eroon, hän taitaa olla vaan ihmisenä heikko ja hyväksikäyttäjä.

Äänestä

ymmärrän toki mitä käyt läpi..itsekkin samassa tilanteessa ollut..

on hyvä, että säilytät terveen maalaisjärjen siinä, ettet enää liian herkästi usko kaikenmaailman lirkutuksiin, nimittäin se on yksi tapa mikä hajoittaa palasiks hyvin nopeasti..pidä siis kaikki aistisi avoinna...mutta kuten sanoin, kolikollakin on kääntöpuolensa..
nimittäin jos alat varomaan joka ikistä askeltasi ja tekemstäsi tunteista puhumattakaan, alat paeta jopa todellisuutta, ja jos siihen ryhdyt, voit olla varma että saat paeta loppuelämäsi...riskejäkin tässä elämässä täytyy ottaa melko usein..
mutta pidä mieli hyvänä,opi suodattamaan ja löydä se kultainen keskitie, niin eiköhän se siitä.

hyvää kevättä sinulle joka tapauksessa!

Äänestä

Olen tosi pahoillani puolestasi. Tiedän tismalleen tuon tunteen. Sydän on niin peloissaan. Tulee aika alhainen ja tyhmä olo toisen tekojen puolesta. Itselleni käynyt tuohontapaan aika liian monta kertaa peräkkäin. Nyt olen niin vihainen tähän maailmaan. Olen aika sosiaalinen ihminen ja aina vilpittömin mielin jaksan uskoa hyvään huomiseen. Ja mikä oudointa, monet exäni olisivat halunneet minut takaisin ja pyydelleet monta kertaa vuosien ajan. Tämä on aivan totta. Joku sanoi, että vasta menetettyään huomaa mitä on todella menettänyt. Mutta on vain niin iso mutta siinä välissä: tehtyä ei saa tekemättömäksi, sillä minä olen mennyt rikki aika monesti ja sydän itkee toistaen samaa. Ole silti rohkea, kaikilla ei ole sama kohtalo...tuntuu, että vain minulla. Olenko jotenkin kirottu, en tiedä. Nytkin on niin paha mieli ja kyyneleet valuvat tätä kirjoittaessa. Moni ei uskoisi tätä, ken minut tietää. Mutta fenix-linnun lailla nousen tuhkasta uudelleen ja uudelleen. Ehkä jokin tarkoitus, jota en vain ymmärrä. Mutta älä luovuta, tuleen ei saa jäädä koskaan makaaman !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-MitenJatkaaElämää- ?? kirjoitti:

Viime vuoden loppu puolella tapasin entisen poikaystäväni jonka kanssa seurustelin muutama vuosi sitten. En ollut koskaan päässyt yli tästä miehestä ja olinkin tosi ilonen ku törmäsin siihen, varsinkin kun ilta päättyi ihaniin suudelmiin.

No siinä sitten tapailtiin melkein päivittäin. Vietettiin ihania päiviä ja öitä ja uskoin jo että meitä sittenkin saattaisi odottaa yhteinen tulevaisuus. Kaikki oli niin ihanaa ja elämä hymyili. Kunnes yhtäkkiä tästä miehestä ei kuulunutkaan mitään. Yritin soittaa mutta ei vastannut..meni monta päivää ja ajattelin jo että onko sattunut jotain. No tavallaan. sain kuulla kavereiltani että olikin palannut takaisin yhteen tyttöystävänsä kanssa. Oli sen ajan käyttänyt mua tavallaan vaan hyväkseen kunnes tyttöystävä oli ottanu takas.

Tunsin ja tunnen vieläkin itteni niin tyhmäks. Miten uskoinki sen miehen juttuja, miks mä en nähny sen läpi :( olo oli kamala ja itkin monta päivää. Haluaisin nyt jatkaa elämää, mutta en tiedä pystynkö luottaan kehenkään. Tapasin kaverin luona viikonloppuna todella sulosen miehen. vaikuttaa kiltiltä ja ihanalta. Tänään se soitti ja pyys mua elokuviin ens viikolla. Mutta jotenki mua pelottaa suostua. Mitä jos seki mies on vaan yks kusipää kusipäiden joukossa. En halua kokea enää sitä tunnetta kun huomaa että on tullut täysin petetyks ja hyväkskäytetyks :( vaikka kyse nyt oliskin, ainaki näin aluks, niin vaan leffareissusta, mutta silti!! :( ..miten mä saan nää ajatukset pois mun päästä. Haluan vaan jatkaa mun elämää. Ties vaikka tää mies oliskin oikeesti mukava ja kohtelis mua hyvin... vai onko se tosiaan vaan niin et ainoo lääke on se aika?? mut en tavallaan haluis jättää tällasta tilaisuutta väliin sen takia et exä kohteli mua niin huonosti :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu