Pettäjä haluaa erota puolisostaan

koska ei rakasta häntä enää siksi pettää. Pettäminen on hiljainen viesti petetylle että pettäjä haluaa erota.
273061
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

ei pidä paikkaansa.en minä ainakaan halunnut,kun asia tuli tietoon silloin vasta ymmärsin miten kamalan tempun olin tehnyt ihmiselle jota rakastan.onneksi vaimoni antoi anteeksi enkä toiste mitään niin kamalaa tee,siitä on muutama vuosi aikaa ja meillä menee hyvin.

Äänestä
  • Kuin omia sanojani, paitsi etta minulla aikaa on kulunut viikko. Kuinka kauan kesti ennenkuin tuska alkoi hellittaa? Ymmarran toki ettei ole kahta samanlaista tilannetta mutta uteliaisuuttani kyselen.

    Äänestä

Jos pettäisin, se ei olisi mikään viesti vaan ainoastaan osoitus ihmisen vaihtelunhalusta.

Äänestä

että rakkaus on loppunut pettäessään.

Äänestä

vellihousu ettei saa turpaansa auki, niin kärviskelkööt sitten vaan kanssani edelleenkin. Naurettava pelle.

Äänestä

niin yksinkertaista olo. Oma mies huoras minkä kerkes ja aina väitti rakastavansa vai minua. Kulissit oli idylliset. Tapahtui pari törkeää ylilyöntiä, ihan niikuin vieraan naisen naiminen meidän sängyssä ei jo olisi ollut sitä...Sitten ajattelin, etten enää jaksa.
Otin eron,mies ei olisi halunnut erota...
Kyse ei ole enää normaalista parisuhteesta tai rakastamisesta tai toisen kunnioittamisesta tai tasavertaisena pitämisetä, jos täytyy pettää.
Luulempa ja uskon, että pettäjä pettäessään etsii jotain mitä ei itsekään tiedä. Voisin lyöfä vetoa siitä, että pettäjän taustalta löytyy jollain lailla rikkinäinen ihminen, joka hakemalla hakee vaihtelua tms elämäänsä.

Toki on niitäkin liittoja, jotka ovat yhtä helvettiä. Ei puhuta, tai ei ole mitään läheisyyttä muutenkaan jne.
Ja sitten on niitä sikoja, jotka väittää, ettei heille yksi nainen riitä.

Pettäjä joka ei uskalla jättää epätyydyttävää suhdetta on jollakin lailla riippuvainen toisesta ykkösestä ja kakkosesta. Ja yleensä myös ykkönen ja kakkonen ovat miehestä. Myönnän itse olin riippuvainen taloudellisesti helpommasta elämästä ja sosiaalisesta statuksesta.

Vaikeeta on nyt, mutta elämä on elämisen arvoista :)

Äänestä

Ei se nyt noin yksioikoista ole. Jos pettäjä haluaisi oikeasti varsinaisesti eron, hän eroaisi.

Itse väittäisin, että pettäminen on hätähuuto. Lapset oireilevat lasten tavalla, aikuiset aikuisten tavalla.

Hätähuuto voi olla sitä, että itse ei voi hyvin avioliiton tilasta huolimatta. Pettämisellä sitten yritetään hoitaa omaa mielenterveyttä vähän samaan tapaan kuin juodaan alkoholia. Aivan samalla tavalla kuin alkoholi ei poista syytä, ei poista pettäminenkään. Tällainen ihminen tarvitsisi henkistä apua, mutta ei ymmärrä, että pettämisellä pään ongelmat eivät poistu.

Pettäminen voi olla myös hätähuuto avioliiton huonon tilan johdosta. Pettäjä ei ole tyytyväinen avioliittoonsa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että välttämättä haluaisi itse eron. Pettäjä hakee vastauksia avioliiton ulkopuolelta, koska ei saa niitä avioliiton sisältä.

Veikkaan, että varsinkaan miespettäjät eivät useinkaan osaa analysoida tilannettaan, naisilla on enemmän tähän ehkä kykyä. Eivät nuo miehet vatvo samalla tavalla asioita kuin me naiset vatvomme. He pakenevat ongelmia ja pahaa oloa, mutta eivät pyri niitä pettämisellä ratkomaan.

Toki voi käydä niin, että uusi nainen löytyy, tulee ero ja uusi ihmissuhde alkaa ja ongelmat katoavat. Silloin edellinen liitto loppuu luonnollista tietä. Mutta nämä tapapettäjät voivat usein huonosti oman päänsä sisällä riippumatta siitä, mitä heidän ulkopuolellaan tapahtuu. Ja tarvitsevat apua.

No onhan olemassa laji, joka ei osaa tehdä päätöksiä. Mutta veikkaan, että nämäkin tiukan tilanteen tullessa tietävät, milloin on aika luovuttaa. Siinä välivaiheessa päätös ei ole vielä kypsynyt. Jotkun ihmiset ovat nopeampia tekemään päätöksiä, jotkut jopa liian nopeita. Toiset taas käyttävät harkintaa pitempään, mutta sitten kun päätökset on tehty, takaisin ei ole paluuta.

Mutta yhteenvetona: veikkaan, että harvoin pettämisen taustalla on tietoinen päätös halusta erota. Tilanne on tosi marginaalinen.

Äänestä
  • olin pitkässä parisuhteessa,jossa mies petti ensimmäisen kerran jo vuoden jälkeen oltuamme parisuhteessa.
    Toinen pettäminen paljastu 20v jälkeen,joka oli kestänyt vuosia jo.
    Vaikka luulin,että ei enää petä,petti kuitenkin ja siinä välissä oli muitakin,koska olin vaistonnut monta kertaa,kun kaikki ei ollut ok.
    Nyt hän on uudessa parisuhteessa saman kanssa jonka kanssa petti vuosia ennen eroamme.
    Tämä uusi sanoi,että jos häntä pettää eroaa heti.
    Miksi tämä uusi pelkää pettämistä?

    Äänestä

  • outoa käytöstä kirjoitti:

    olin pitkässä parisuhteessa,jossa mies petti ensimmäisen kerran jo vuoden jälkeen oltuamme parisuhteessa.
    Toinen pettäminen paljastu 20v jälkeen,joka oli kestänyt vuosia jo.
    Vaikka luulin,että ei enää petä,petti kuitenkin ja siinä välissä oli muitakin,koska olin vaistonnut monta kertaa,kun kaikki ei ollut ok.
    Nyt hän on uudessa parisuhteessa saman kanssa jonka kanssa petti vuosia ennen eroamme.
    Tämä uusi sanoi,että jos häntä pettää eroaa heti.
    Miksi tämä uusi pelkää pettämistä?

    kun on tuollaisen pettävän ravunsyötin saanut. Mutta jos petturista jotain oppii on se, että ei itse sekaannu koskaan varattuun. Eiks niin?

    Äänestä

tuo nyt noin yksinkertaista ole. Kaikilla on erilaiset taustat ja niiden myötä eri ongelmat. Kaikki myös ajattelevat rakkaudesta aivan eritavoin.

Useassa tapauksessa pettäjä ei ole tyytyväinen liittoonsa. Jokin tärkeä asia mättää. Ja eikä se mättäisi, jos asiasta voisi kumppanin kanssa puhua ja keksiä siihen molempia tyydyttävä ratkaisu.

Äänestä
  • selvää.Jos rakastaa niin itsetyydytystä voi käyttääpettämisen sijaan.

    Äänestä

Ei edes katsele muita, jos on rakastunut.
Itsellä ainakin näin.
En silti pettäisi, vaan lähtisin.

Äänestä
  • On eri asia olla rakastunut kuin rakastaa. Rakastuneena on koomassa, mutta rakastavana ei. Rakastuneena tuskin kukaan katselee muita, rakastavana nähtävästi kyllä. Noilla lienee hieman eroa...

    Äänestä

Niin kun joku edellä viittasi siihen jo, että jokainen rakastaa erilailla ja käsittelee asioita erilailla.

Miehet ainakin tunnetusti pystyvät unohtamaan tunteensa ja järjen kun pistää oikein panettaan. Miehet ovat hyvin erehtyväisiä.

Ja kun käry käy, niin mies itkee säälittävänä polvillaan vaimonsa edessä... Asiat eivät ole mustavalkoisia.

Äänestä
  • tuossakin voi ajatella, itkeekö mies enemmän sitä, että oikeasti katuu - vaiko sitä, että jäi kiinni. Vaiko sitä, että häneenkin sattuu, kun tapaus paljastui. On se hankala kohdata toisen tunteenpurkaukset, vaikkei oma teko sinällään edes kaduttaisi.

    Elämä onkin melkoista tasapainottelua omien ja toisten tunteiden välillä. Ei ollenkaan niin helppoa ja yksinkertaista

    Äänestä

että vieras vittu on kullin herkku. Ei sitä tarvii sen kummemmin selitellä.

Äänestä

Ja miksikähän tuo ei sitten halunnutkaan eroa kun jäi kiinni ja laitoin paperit
vetämään? Itkua, ruikutusta, anteeksi pyytelyä ja sadan sortin lupauksia ettei ikinä enää tee niin. Kolme vuotta on jo kulkenut perässä kuin kipeä kissa mutta luottamus ja ennenkaikkea kunnioitus häntä kohtaan on mennyt joten uusi paperien laitto vetämään on tiedossa.

Äänestä
  • meillä aikaa pari vuotta kun mies jäi kiinni.ei halunnut erota,meillä ei yhteisiä lapsia eikä velkaa yhdessä olemme olleet 16 vuotta.hän olisi ollut täysin vapaa lähtemään kakkosensa luo,sitä vastoin hän kuulteni lopetti suhteen vaihtoi työpaikkansa ja salaiset numerot.en sitten vaan ymmärrä että jos haluaa erota miksi ei sitten lähtenyt kakkosen matkaan

    Äänestä

  • läpikäynyt kirjoitti:

    meillä aikaa pari vuotta kun mies jäi kiinni.ei halunnut erota,meillä ei yhteisiä lapsia eikä velkaa yhdessä olemme olleet 16 vuotta.hän olisi ollut täysin vapaa lähtemään kakkosensa luo,sitä vastoin hän kuulteni lopetti suhteen vaihtoi työpaikkansa ja salaiset numerot.en sitten vaan ymmärrä että jos haluaa erota miksi ei sitten lähtenyt kakkosen matkaan

    oma ukko pettänyt ja laittanut eropaperit vetämään, mun analyysi on, että jätkällä on identiteettikriisi. on aikaisemminkin elämässään laittanut kaiken uusiksi, ei tosin parisuhderintamalla mutta muuten. nytkin ilmeisesti ajattelee että vaihtamalla paranee.

    meillä on ollut hyvä liitto, tosin ainahan jotain ongelmia on mutta ei mitään niin vakavaa ettei siitä puhumalla olisi selvitty. mutta nyt jätkä haluaa omien sanojensa mukaan vaikka muuttaa alaskaan jos uusi onni sitä vaatii...

    sen pitää kapinoida nyt mua vastaan kun on ilmeisesti jäänyt teinarina kapinat käymättä vanhempia kohtaan. eihän se edes uskaltanut myöntää isälleen, että polttaa. ja jätkä on kolmekymppinen!

    Äänestä

  • kaiken takana kirjoitti:

    oma ukko pettänyt ja laittanut eropaperit vetämään, mun analyysi on, että jätkällä on identiteettikriisi. on aikaisemminkin elämässään laittanut kaiken uusiksi, ei tosin parisuhderintamalla mutta muuten. nytkin ilmeisesti ajattelee että vaihtamalla paranee.

    meillä on ollut hyvä liitto, tosin ainahan jotain ongelmia on mutta ei mitään niin vakavaa ettei siitä puhumalla olisi selvitty. mutta nyt jätkä haluaa omien sanojensa mukaan vaikka muuttaa alaskaan jos uusi onni sitä vaatii...

    sen pitää kapinoida nyt mua vastaan kun on ilmeisesti jäänyt teinarina kapinat käymättä vanhempia kohtaan. eihän se edes uskaltanut myöntää isälleen, että polttaa. ja jätkä on kolmekymppinen!

    Ihastus,huono liitto,kotona ei saa seksiä,kiusaus,kosto ,geenit,jopa paratiisin käärmeen syytä koko juttu ,blaa blaa.On parempi päättää ensin vanha suhde ennenkuin hyppää uuteen,ei sekään helppoa ole,mutta monin verroin helpompaa kuin kärsiä syyllisyyttä pettämisestä saatikaan muista seurauksista mitä se voi aiheuttaa.Pettämisenkin voi antaa anteeksi ,mutta ei sitä voi unohtaa.

    Äänestä

erikoisia syitä. Huvittaa toisaalta lukea mitä erikoisempia arvailuja pettämisen syistä. Tietysti jokainen tapaus on erilainen, henkilöistä ja taustoista riippuen. Sen vuoksi en aio selittää omaa pettämistäni huonolla suhteella, halulla erota, avunhuudolla, seksin puutteella tai millään muullakaan vastaavalla syyllä. Itselläni on takana suhteellisen pitkä parisuhde. Tämä henkilö jonka kanssa pettäminen tapahtui/tapahtuu on tuttu pitkältä ajalta. Kiinnostus/ihastuminen välillämme on ollut molemmin puolinen, ja intiimiksi tuttavuus muuttunut vasta viimeaikoina. Omassa parisuhteessani asiat ovat käytännössä katsoen hyvin, välitän miehestäni todella paljon. Joten sieltä on turha etsiä syitä pettämiseeni. Ainoa syy on järjetön ihastuminen ja vetovoima tätä toista miestä kohtaan. En voisi nyt, enkä tulevaisuudessa kuvitella hyppiväni sängystä toiseen, mutta hänessä on jotain... ainutlaatuista, jota en pysty selittämään. En ole edes koittanut järkeillä asiaa mielessäni ja voin rehellisesti myöntää etten kadu hetkeäkään pettämistäni.

Äänestä
  • naurattaa toi sun viestis, joko olet tunnevammainen tai sitten et vain vielä ole tajunnut että jonakin päivänä kadut tekojasi. ehkäpä siinä vaiheessa kun miehesi tajuaa tilanteen ja lähtee vetämään - uups, se oletkin sinä joka siinä menettää jotain kallista...

    Äänestä

  • katumus joskus kirjoitti:

    naurattaa toi sun viestis, joko olet tunnevammainen tai sitten et vain vielä ole tajunnut että jonakin päivänä kadut tekojasi. ehkäpä siinä vaiheessa kun miehesi tajuaa tilanteen ja lähtee vetämään - uups, se oletkin sinä joka siinä menettää jotain kallista...

    Voihan se olla niin että, tulen olemaan pahoillani toisen loukkaamisesta. Mutta kadu en, enkä tule katumaan. Jos ja kun asia paljastuu ja mies lähtee "vetämään" en aio rukoilla anteeksi antoa ja jäämään. Minun maailmani ei siitä kaadu.
    Hieman ikävästi sanottu.. totta, mutta minun ajatukseni toimii näin, jonkun toisen toisella tavalla. En tuomitse muita, enkä välitä juuri muiden mielipiteistä. Itse tiedän syyt omaan toimintaani ja omiin valintoihini. Valitettavasti näin.

    Äänestä

  • tunnevammainen.. kirjoitti:

    Voihan se olla niin että, tulen olemaan pahoillani toisen loukkaamisesta. Mutta kadu en, enkä tule katumaan. Jos ja kun asia paljastuu ja mies lähtee "vetämään" en aio rukoilla anteeksi antoa ja jäämään. Minun maailmani ei siitä kaadu.
    Hieman ikävästi sanottu.. totta, mutta minun ajatukseni toimii näin, jonkun toisen toisella tavalla. En tuomitse muita, enkä välitä juuri muiden mielipiteistä. Itse tiedän syyt omaan toimintaani ja omiin valintoihini. Valitettavasti näin.

    Näin meillä katui, ruikutti ja soitti että kuulin kakkoselle että haluaa yrittää vielä kotona. Ystävilleenkin kertoi kuinka katui ja kuinkas kävikään sama peli jatkui, niin että kyllähän siitä sitten ero tuli. Nyt ymmärrän, että jos oikeasti toista rakastaa, ei kyllä petä. Niin ja vieläkin eron jälkeen ruikuttaa ja yrittää samoilla vanhoilla selityksillä takaisin, luulisin että suurin osa pettäjistä ovat tällaisia. On niin vaikea päästää siitä tutusta ja turvallisesta kuitenkaan irti, eihän sitä voi tietää onko se uusi yhtä suvaitsevainen ja anteeksiantavainen kun vanha.

    Äänestä

  • pettäjä silti kirjoitti:

    Näin meillä katui, ruikutti ja soitti että kuulin kakkoselle että haluaa yrittää vielä kotona. Ystävilleenkin kertoi kuinka katui ja kuinkas kävikään sama peli jatkui, niin että kyllähän siitä sitten ero tuli. Nyt ymmärrän, että jos oikeasti toista rakastaa, ei kyllä petä. Niin ja vieläkin eron jälkeen ruikuttaa ja yrittää samoilla vanhoilla selityksillä takaisin, luulisin että suurin osa pettäjistä ovat tällaisia. On niin vaikea päästää siitä tutusta ja turvallisesta kuitenkaan irti, eihän sitä voi tietää onko se uusi yhtä suvaitsevainen ja anteeksiantavainen kun vanha.

    pettäjäkin väsyy pettämiseen ja haluaa jäädä kiinni, haluaa stopin tilanteeseensa. Tietyllä tavalla avaajan otsikko osuu oikeaan. Ei se pettäjäkään onnellinen ole, tuntee omantunnontuskia ja on ristiriitaisessa tilanteessa. Jos tunteet aviopuolisoa kohtaan ovat sammuneet, ja yrittää silti olla avioliitossa, ei se pidemmän päälle onnistu pettäjältäkään. Varsinkin aviossaolevat pettävät naiset ovat onnettomia. 80% avioliitoista, joissa nainen pettää, päättyvät avioeroon eli neljä viidestä. Miesten kohdalla luku varmaan paljon pienempi, miehillä yleensä pettämisen syy lisäseksin tarve.

    Äänestä

  • Miestäsi, niin kerro totuus hänelle,jos uskallat,mutta taidatkin rakastaa enemmän itseäsi.Noista syistä,eikös toi ihastuminen ole se yleisin syy pettämiseen.Ihastumisessa ,niin ihana tunne kuin se onkin tuppaa meneen ohi melko nopeasti ja sitten astuu kuvaan arki.Viimeistään siinä vaiheessa voi kaduttaa ,kun ihastus on hiipumassa ja käy vielä käry pettämisestä.

    Äänestä

  • Rakastat kirjoitti:

    Miestäsi, niin kerro totuus hänelle,jos uskallat,mutta taidatkin rakastaa enemmän itseäsi.Noista syistä,eikös toi ihastuminen ole se yleisin syy pettämiseen.Ihastumisessa ,niin ihana tunne kuin se onkin tuppaa meneen ohi melko nopeasti ja sitten astuu kuvaan arki.Viimeistään siinä vaiheessa voi kaduttaa ,kun ihastus on hiipumassa ja käy vielä käry pettämisestä.

    ohi melko nopeasti"... eipä taida omalla kohdallani mennä noin.
    Useampi vuosi on jo asian, tämän ihastuksen takia "kärsitty". Eli ei ole kyse mistään hetken huumasta, kuten monet tuntuvat kuvittelevan.
    Usein olen jopa toivonut sen ohi menevän, mutta koko ajan tuntuu vain voimistuvan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pettäessään kirjoitti:

koska ei rakasta häntä enää siksi pettää. Pettäminen on hiljainen viesti petetylle että pettäjä haluaa erota.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu