Olen ollut avohoidossa yli vuoden ja tilanteeni on parantunut lähtöpisteestä huomattavasti. Pidempiä selittämättä, nautin elämästäni tällä hetkellä paljon ja kaikki tuntuu luistavan. Tätä "parannusta" on jatkunut nyt yli puoli vuotta.
Kuitenkin lääkärien mielipiteet minusta ovat täysin päinvastaiset ja avohoidossa juokseminen alkaa stressaamaan minua todella kovasti. Olen melkein tahallani negatiivinen kaikkea tuohon liittyvää kohtaan, kun en yksinkertaisesti vain jaksa enää kuunnella jatkuvaa minun mollaamista siellä käydessäni. Meidän näkemyksemme psykologin kanssa eroavat toisistaan todella paljon enkä usko enää pystyväni muuttamaan hänen ajatuksiaan minusta.
Tämän ko. psykologin kirjoittamassa hoitopalautteessa oli esimerkiksi merkintä, jossa luonnehdittiin minun olevan luonteeltani kylmä ja kieltäväni tosiasioita, nostavani itseni muiden yläpuolelle ja pelkääväni käsitellä tunteita. Tämä kun ei taas vastaa minun käsityksiä itsestäni laisinkaan.. Joten ymmärtänee yskän. Monet psykologin lausunnot siis ovat huomattavassa ristiriidassa omien tuntemuksieni kanssa enkä koe että minua kuunneltaisiin jatkossakaan.
Miten voin lopettaa hoitosuhteen? Olen yhä alaikäinen ja alaikäisen itsemääräämisoikeudet tällaisissa asioissa on usein olemattomat. En voi myöskään vedota vanhempiini sillä suhteet heihin eivät ole hyvät.
Lisäksi pelkään että tästä jäävät merkinnät potilastietoihin aiheuttavat minulle niin lähitulevaisuudessa kuin myöhemmässä elämässäni ongelmia.. En halua että otsaani jää ikuinen "sairas" leima.

Vastaukset 6
Vanhimmat
tuntuu.
Haluan myös lopettaa avohoito(ko?)/"avohoito"suhteen koska siitä ei ole ollut mitään apua, päinvastoin. Mustakin ollaan tehty yleinen mielipide ja "totuus" joka ei oo totta, yleisen mielipiteen mukaan oon tosi sairas, on kuulemma ihmeellistä että mulla on tunteet ja omatunto! Kun sain kuulla ne kommentit suutuin niin että haluan vaihtaa nyt terapeuttia.
Oon myös alaikänen, eikä mua millään jätetä rauhaan, vaikka mun päällimmäinen toive on että minut jätettäisiin rauhaan. Muakaan ei kuunnella. Oon täydellisesti vastaan koko tota auttamis(ko?)hommaa. Minullekin tehtiin leima. Mut leimattiin mielisairaaksi, itken melkein joka päivä tuon ns. hoidon takia. Minäkin yritän muuttaa vääriä ajatuksia ja näkemyksiä minusta, mutta se on mahotonta.
Annan semmosen neuvon että odota siihen asti kunnes täytät 18, silloin ne jättää kuulemma rauhaan. Minäkin odotan koko ajan sitä hetkeä milloin täytän 18. Ei kannata välittää mitä ne sanoo, minäkään en välitä enää. Ne ei sano välttämättä todellisia asioita, ei ne sano minustakaan.
Kun täyttää 18, ne jättää rauhaan, odotetaan siihen asti, kyllä asiat muuttuu parempaan suuntaan kun täyttää 18.
Ei kai se ikä niin tärkeä kaikissa asioissa ole.
ettetkö voi lopettaa hoitoasi.Sinulla on itsemääräämisoikeus ja voit lopettaa terapiat ja hoidot vaikka juuri nyt.Terapiaan,psykiatrille tai psykologille ei viedä panta kaulassa,ei niin ei.Kuka sinua sinne hoitoihin pakottaa. Ihminen joutuu pakkohoitoon psykiatriseen sairaalaan iästä riippumatta vasta sitten,kun lääkäri on todennut hänet muille tai itselleen vaaralliseksi. Hoitomerkinnät nyt jäävät papruihin,mutta kuka niitä papruja tarvitsee ????Ei kukaan.Jos olet käynyt yksityisellä hoidossa,niin sinun ei ole pakko kertoa yhdellekkään ihmiselle maan päällä,missä sinä olet hoitosi saanut.Poikkeus on sitten,jos menet samaan hoitopaikkaan uudelleen.Älä anna ajtustesi askarrella tollasten paperien parissa.Hoitavat henkilöt tekevät niitä itseään varten ihan siksi,koska heillä ei ole supermuistia.
että pykologien ja psykiatrien antama palaute ja kirjalliset tuotteet saattavat jättää traumoja.Ei kannata jatkaa jos tunnet että sinua mollataan.Ovat sitten väärällä alalla.Aloita elämäsi omin jaloin.
Kiitos. Tuo auttoi hieman uskomaan että selviän tästäkin :) Ja ikääni kysyneelle, olen 15 vuotias.
Psykologia ei ole pakko tavata.
Psykiatrin vastaanotolle hakee tarvittaessa poliisi.