Tunteiden sanallistaminen vähentää tunnetta

Blixa Bargeld

Mitä mieltä olette? Käsittääkseni tuo on jopa yleisessä tiedossa, ja ainakin joissain tapauksissa pitää paikkaansa, mutta onkohan se aina noin? Itse ainakin luulen juuri löytäneeni olennaisimman syyn siihen, etteivät parisuhteet ikinä kestä (melkein ikinä). Rakkaus yritetään muuttaa kommunikaatioksi, sanoiksi ja teoiksi. Todellisuudessa rakkaus on –tunne-, ei teko, ja ne ovat täysin eri asioita. Kun tunne yritetään muuttaa joksikin muuksi, itse tunne vähenee ja se muuttuu joksikin tekojen sekasotkuksi. Asiaa ei helpota se että esim. parisuhteessa toinen osapuoli kaiken lisäksi odottaa toisen nimenomaan ILMAISEVAN rakkautta. Kaikki ne ilmaisut ovat vain yrityksiä kuvata, materialistaa, sanallistaa rakkautta, ja ihmisten odotukset eroavat siinä, miten sitä pitäisi yrittää ilmaista, eikä ihme että tulee ristiriitoja. Monet ajattelevat että rakkaus on tunteen lisäksi tekoja. Minun mielestäni rakkaus on sitä aidompaa mitä enemmän se pysyy pelkästään tunteena ja tunne on aidoimmillaan juuri silloin kun se on alitajuista. Jos ajattelee tunteitaan, ja ajattelee mitä tuntee, niin ne eivät enää välttämättä ole tunteita vaan tunteet on siirretty ajatuksiksi ja itse tunne korvautuu niillä ja katoaa. Hyvä esimerkki tästä on vaikkapa viha. Kuolukiusatun pikkulapsen viha tai surun ja vihan välimuoto voi olla alitajuista, mutta kun hän alkaa tiedostaa sitä paremmin, hän alkaa yhä enemmän ”tuntea ajattelemalla”. Mieli ei tarvitse liiemmin tunteita jos on niitä vastaavia ajatuksia. Henkilö joka on lopulta kehitellyt vihastaan jonkinlaisen ”aatteen” tuskin TUNTEE enää aitoa alkuperäistä tunnevihaa, käytännöllistä vihaa. Tunteiden sanallistaminen/ ajatuksellistaminen kuuluukin defenssimekanismeihin. Mietin vain että jos rakkauskin yritetään ajatuksellistaa, sanallistaa tai muuttaa yhdessäoloksi, niin ehkä siitäkin aito tunnerakkaus katoaa ennen pitkää.

4

513

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Keijunlilja

      Terapeuttini on kertonut minulle, että kaikki tunteet laskevat ajan funktiona. Tuosta tuli puhe, kun muuan läheiseni oli silmittömän vihainen ja itsetuhoinenkin ja olin aivan ymmällä hänen vuokseen, miten selviydyn siitä tilanteesta, miten hän selviytyy. Samassa yhteydessä terapeuttini sanoi, että kaikki tunteet laskevat, myös rakastumisen ja onnen tunteet, ajan myötä. Itse en ole tunteita juuri yhtään, vaan niitä koetetaan vähitellen ja hitaasti palauttaa.

      Olen elänyt mieheni kanssa yli kaksikymmentä vuotta. Sitä aikaa kukaan ei pysty olemaan rakastumisen huumassa, vaan yhdessäoloon on muita syitä. Suhde muuttuu ajan myötä ja sanoisin, että se vain muuttuu paremmaksi, kun se syvenee. Itsekin kypsyy ja viisastuu (toivottavasti), ja aivan muut asiat ovat tärkeitä kuin ohimenevä ja latistuva tunnehuuma. Paljon mieluummin elän tätä hetkeä kuin suhteemme alkua. Niin monta tilannetta ja ongelmaa olemme yhdessä selvittäneet ja ratkaisseet. Ne ehkä ovat olleet parhaita yhteisiä hetkiämme.

    • Eikä rakkautta saa

      poistettua ajattelemalla.

    • äyäy

      Ihminen, joka laskee kaiken, lopulta menettää kaiken, jollei yhtään ole impulsiivinen ja salli tunteita, sitäkö tarkoitit?

    • "Tunteiden sanallistaminen vähentää tunnetta" Mielestäni on päinvastoin: jos ihminen torjuu rakkautta, niin sen vahvuutta usein vakuutetaan sanallisella ilmaisulla. Jos rakkaus on aitoa se näkyy ihmisestä eikä sitä tarvitse vakuuttaa. Ystäväni kertoi, että avioliittonsa alkuaikoina molemmat vakuuttivat toisilleen rakkauttaan. Avioliitto päättyi eroon, vaimon löytäessä uuden miehen. "Todellisuudessa rakkaus on –tunne-, ei teko, ja ne ovat täysin eri asioita." Mielestäni rakkaus näkyy hyvinä tekoina rakkauden kohdetta kohtaan. Näet rakkauden hyvin kapeana. Suomalainen ei helposti ilmaise sanallisesti tunteitaan. Rakkaus voidaan nähdä hyvin laajasti. Jos yhdistetään Aristoteleen ja Kristinuskon näkemykset: rakkaus on puhdasta toimintaa, toimintaa totuudéssa, kauneudesa ja hyvyydessä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      124
      5958
    2. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      57
      4326
    3. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      58
      2751
    4. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      28
      2558
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      1855
    6. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      15
      1524
    7. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      34
      1382
    8. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      24
      1341
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      26
      1167
    10. T, miten mun pitäis toimia

      Olen niin toivottoman ihastunut suhun...ollut jo liian,monta,vuotta. Lähestynkö viestillä? Miten? Sun katse...mä en kest
      Ikävä
      43
      1111
    Aihe