Tuolla yhdellä hörhöllä (ja parilla muullakin) on joku vakava mielenterveysongelma, kun hän kokee aivan käsittämätöntä pakottavaa tarvetta tuhlata joka ikinen päivä tuntikausia elämästään loputtomaan inttämiseensä ihmisen aiheuttamaa ilmaston lämpenemistä vastaan. Hohhoijaa.
Jos joku haluaa oikeaa tietoa ilmastonmuutoksesta, löytyy sitä runsaasti Suomen kielellä Suomen Ilmatieteen laitoksen sivuilta:
http://www.fmi.fi/ilmastonmuutos/
Hohhoijaa
tyntyntente
14548
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Sinulla on päivästä toiseen toistaa tuota samaa. Oletko seonnut?
Hohhoijaan typerät linkit ei kerro mitään tulevaisuudesta(miten voisivatkaan), silti ilmastohihhulit pitävät ennusteita totena(hullujako)? TÄLLÄ HETKELLÄ EMME TIEDÄ: 1. Onko Kiinan hiilidioksidipäästöt v. 2030 yhtä suuret kuin koko maailman päästöt tänä päivänä. Kiinassa kytketään sähköverkkoon joka viikko kaksi uutta hiilivoimalaa! 2. Miten vaikuttaa Intian kasvava autojen valmistus, myynti ja käyttö. Viime vuonna valmistui puolitoista miljoonaa, tavoite on kolme miljoonaa vuodessa! Katumaastureiden osuus oli suurin. JOTEN: on täysin asiatonta syyllistää suomalaisia autoilijoita! Nostaa bensaveroa (ja bensan hintaa)ilmastonsuojelun varjolla tai tehdä muita kansalaisia kurjistavia päätöksiä ilmastotalkoisiin vedoten. Olisi kiva jos joku joskus laskisi (mitä miljoonas/miljardisosia) tämä viilentäisi maapallon keskilämpötilaa. 3. Miten vaikuttaa Etelä-Afrikan tuottavuuden lisäämiseen ja elintason nostamiseen tähtäävä energiastrategia (hiiltä on omasta takaa, onneksi myös uraania ydinvoiman lisäämiseen). 4. Miten vaikuttaa kaikkien kehitysmaiden yhteiset energian ja hyvinvoinnin lisäämiseen tähtäävät toimet. 5. Emme tiedä Yhdysvaltojen ja Venäjän roolia näissä globaaleissa talkoissa. 6. Toteutuuko arvioitu skenaario siitä, että koko maailman päästöt ovat 50% nykyistä suurempia vuonna 2030. (Päästö listaa voisi tietysti jatkaa loputtomiin, tässä kuitenkin oleellisimmat) 7. Emme tiedä, jatkuuko nyt todettu lämpenemisen pysähtyminen (vuonna 2007, kaikkien tiimien paitsi IPCC:n käyttämän GISS:in, pintalämpö- ja satelliittimittaukset, katso täältä). 8. Emme tiedä, tapahtuuko jopa viilenemistä. Tammikuu 2008 oli kaikkien mittaustulostensa julkaisseiden tiimien mukaan kylmin sitten 1995/1994; NASA:n aurinkotutkimuksen fyysikot,venäläiset tiedemiehet ja säätieteilijät ovat ennustelleet kylmenevää (La Nina-ilmiön johdosta). 9. Emme tiedä, kuinka suuri osuus hiilidioksidilla on viime vuosisadan maailmanlaajuiseen keskimääräiseen lämpenemiseen (emme, vaikka IPCC niin yrittää todistella toisinajattelevia tiedemiehiä syyllistäen ja halventaen). 10. Emme tiedä, kuinka suuri osuus ilmaston muutoksiin on luonnollisilla tekijöillä (tiedämme toki, että auringon aktiviteetilla on suuri vaikutus). Katso taas täältä, sivun lopussa! (Spekulointia voisi jatkaa loputtomiin, tässä kuitenkin hiukan asian tieteellisestä puolesta). ________________________________________________________________________________________ Mielenkiintoista spekulointia täällä: Kun ajatellaan elämäntapaa eri maissa, havaitaan kuinka vaikeaa on saavuttaa poliittisissa keskusteluissa julistettuja päästörajoituksia. IPCC:n, eri maiden potiitikkojen ja ilmastonmuutoksesta rummuttavan (tietämättömän ja arvostelukyvyttömän) median "tavoitemaita" ovat näköjään Haiti ja Somalia. Hyvästi lämmin suihku ja muut mukavuudet!
Eihän hohhoijaalla ole omia aivoja johdonmukaiseen ajatteluun vaan sokea usko ilmastoylipappeihin eli bisnesmiehiin ja heidän käännyttämiin "tieteilijöihin"(rahalla). Ilmaston lämpeneminen voi uhata ihmisen olemassaoloa (Helsingin Sanomat 26.03.2009, Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja ja Suomen IPCC-ryhmän puheenjohtaja Petteri Taalas). Tiedeyhteisön konsensus on siis IPCC:n propagandaa. 9. Yli 400 pätevää tieteentekijää kiistää IPCC:n konsensusväitteen (Yhdysvaltain Senaatin lista). 10. Näiden ns.skeptikoiden määrä on sittemmin lisääntynyt merkittävästi. 11. 100 tieteentekijää lähettää avoimen kirjeen YK:n pääsihteerille (allekirjoittaneet täällä). 12. Vetoomus (hyödyttömien päätösten tekemistä vastaan) on tehty aiemminkin. 13. IPCC:n käyttämien tutkijoiden ristiriitaiset mielipiteet. 14. IPCC:n vaalima myytti 2 500 konsensustieteilijästä on propagandaa. 15. Suurin osa (kohta 14) oli muita kuin ilmastotutkijoita (katso täältä). 16. Vain 52 tieteentekijää osallistui (allekirjoitti) IPCC-yhteenvetoon poliittisille päättäjille (että se siitä 2 500 konsensus ilmastotutkijasta!).
Käytänkö liikaa aikaani täällä seurassasi?
"Tuolla yhdellä hörhöllä (ja parilla muullakin) on joku vakava mielenterveysongelma, kun hän kokee aivan käsittämätöntä pakottavaa tarvetta tuhlata joka ikinen päivä tuntikausia elämästään loputtomaan inttämiseensä ihmisen aiheuttamaa ilmaston lämpenemistä vastaan. Hohhoijaa." Olen kai joskus aikaisemminkin täällä todennut, että seuraan näitä ilmastonmuuttoskeskusteluja mielenkiinnolla. Erityisesti kiinnitän huomiota siihen, miten kukin asiaansa perustelee, mikä voi vaihdella täydellisestä tietämättömyydestä opittuun, ymmärrettyyn ja syvälliseen omakohtaiseen ajatteluun perustuvaan tietoon. Toinen huomion kohteeni on on keskustelijan kielenkäyttö, mikä taas näyttää vaihtelevan sättimisestä asialliseen argumentointiin. Kolmas huomioni liittyy vakavuuteen, millä keskustelijan koen viestejään kirjoittelevan. Se taas näyttää ilmentyvän esim. siinä, pysyykö kirjoittaja yhdessä ja samassa nimimerkissä tai esittämistyylissä vai vaihtuvatko ne sen mukaan, mitä, millä tavalla ja kenelle asiaansa esittää. Asian ymmärtäminen on sitten lukijan itsensä varassa. Mutta menemättä enempää meidän kirjoittajien persoonallisiin ominaisuuksiin, voi mm. todeta, että nuo edellä luetellut seikat vaikuttavat siihen, miten uskottavaksi lukija kirjoittajan kokee. Jokaisen kirjoittajan olisi itse arvioitava, millaisen kuvan kirjoituksillaan lukijalle asiasta ja omasta itsestänsä antaa. Itse pitäisin arvossa sitä, että kaikki voisivat kirjoittaa omilla nimillään. silloin takeet hedelmällisistä keskusteluista olisivat parhaimmillaan. Nykyisellään tämän keskustelufoorumin luen hedelmällisyydessään toiseen ääripäähän.
Mutta pitää muistaa, että tämä on kuitenkin mielipidepalsta eikä oikea tiedepalsta. Jos kirjoitettaisiin omilla nimillä, niin melko hiljaista olisi. Nyt voi asioihin ottaa osaa täysin omalla mielipiteellä. Oli se mikä tahansa. Kieltämättä mielipiteiden eroavaisuudet ja varsinkin asialliset ja hyvin valmistetut perustelut ovat tervetulleita.
laitoksen aivopestyjä ilmastomuutos hörhöjä kuunnella..huh..huh
Vakava mielenterveysongelma? Minkäläista keskustelun tasoa sitten odotat kun intät täällä loputtomiin meitä hörhöjä vastaan? Suomen ilmatieteenlaitos ei ole tutkimuslaitos vaan pelkästään ja ainoastaan rekisteröimislaitos/ennustamislaitos. Sieltä ei löydy laitteistoja edes kattamaan nykypäivän suomen pinta-alaa vastaavaa lämpömäärän laskemista varten. Virallisia lämmönmittauspisteitä on maastollisiin olosuhteisiin nähden aivan liian vähän. Otan vain yhden esimerkin Suomenselän alue. Tiedät mitä tarkoitan! Muille tiedoksi 30 km:n alueella lämpötilan vaihtelu saattaa olla jopa 20 astetta. Nämä on helppo todentaa kun soittelee tuttaville ja kyselee lämpötiloja. Sattumoisin appiukko on pitänyt kirjaa lämpötiloista 60 vuoden ajan. Kirjaaminen on ollut säntillistä. Eli hörhöllä on kysymys teille "tolloille" miten taajaan mittaukseen perustuu nämä tilastot joita käytetään ilmaston lämpenemisen seurantamiseen. Älkääkä esittäkö mitään satelliittin tekemiä mittauksia..Vaan virallisten lämmönmittauspisteiden lukumäärät sekä kuinka usein mittaus suoritetaan per/vrk. Aluksi riittää kun listaatte etelänapamantereen alueen mittauspisteet ja pinta-alan jonka mittauspisteet kattavat. Sitten selitätte hörhölle miten arvioidaan niiden alueiden lämpötilat joita mittarit ei kata! "Eikä sitten mitään alapään juttuja"
IL:n mittauspisteitä liki 500 Suomessa. Maailmassa lienee ollut ~15000 raportoivaa säämittausasemaa aiemmin, nykyään niitä lienee vähemmän. Paikallisesti lämpötila vaihtelee maastonmuodoista ja mittauspaikan korkeudesta johtuen paljonkin, lämpötilahan alenee 0.6 astetta jokaista noustua sataa metriä kohden. Kehittyneet säämallit tietysti ottavat topografian huomioon, esimerkiksi alueellisia lämpösummia laskettaessa maaston korkeus ja jopa vesistöjen läheisyys ovat malleissa mukana.
Ilmastoverojavaativille vihreille, porvarihallituksen juoksupojille: Ilmaston lämpeneminen voi uhata ihmisen olemassaoloa (Helsingin Sanomat 26.03.2009, Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja ja Suomen IPCC-ryhmän puheenjohtaja Petteri Taalas(kokoomus): Auringon toiminnan hidastuminen voi viilentää maapallon ilmastoa ja siten muuttaa jo tehtyjä ilmastoennusteita. Tarkkaa tietoa Auringon toiminnassa tapahtuneiden muutosten vaikutuksesta ilmastoon ei kuitenkaan ole olemassa. - Me toivomme, että nyt voimme saada entistä paremmin tietoa siitä, miten Auringon toiminta vaikuttaa ilmastonmuutokseen, professori Kalevi Mursula Oulun yliopistosta kertoo. Ilmatieteen laitos tyrmää Oulun yliopiston fysiikan professorin Kalevi Mursulan puheet viilenemisestä. Tässä eräs osuva kommentti: Auringon säteilyaktiivisuuden muutokset näkyvät ilmastossa, mutta mitenkään dominoivia niiden vaikutukset eivät ole, sanoo Ilmatieteen laitoksen tutkimuspäällikkö Heikki Nevanlinna. Hän muistuttaa, että hiilidioksidilla ja muilla kasvihuonekaasuilla on huomattavasti suurempi vaikutus ilmastonmuutokseen. Mitähän ihmettä tämä kaveri oikein höpisee?. Jos ilmasto viilenee, silloin muiden tekijöiden vaikutuksen TÄYTYY OLLA SUUREMPI kuin kasvihuonekaasujen vaikutus. Nykyinen viileneminen todistaa sen aukottomasti. Jos kaverilla ei riitä kanttia tai älyä asian havaitsemiseen, niin hänen paikkansa ei ole ilmatieteenlaitoksella. Global cooling? Juttu ja keskustelua Auringon roolista ilmastonmuutoksessa. Tutkijoita askarruttaa, mitä tapahtuu ilmaston lämpenemiselle: Aivan viime vuosina maapallon lämpenemiskehitys on hidastunut. Jos ilmasto lähtisi nyt merkittävästi viilenemään, voitaisiin sanoa, että arviot Auringon vaikutuksesta ilmastoon ovat olleet liian vähäisiä. Sama uutinen oli Satakunnan Kansassa ja Hesarissa oli (19.3.2009) samankaltainen "viilenemisen varoitus". Uutisointi on siis ollut (jopa Hesarin!) varsin kiitettävää. Jos onkin oikea sana: Vain ja ainoastaan tulevien vuosien lämpötilojen mittaukset kertovat mihin suuntaan ilmasto on menossa. Ilmaston lämpenemiseen vaikuttavat monet tekijät: Auringon aktiviteetti, meri-ilmakehä systeemin dynamiikka ja kasvihuonekaasut, joten varmaa vastausta saamme odotella vielä vuosia. Kuitenkin, IPCC:n on otettava Auringon vaikutus huomioon ja median on lopetettava järjetön rummutus (hiilidioksidipäästöistä) ja ihmisten pelottelu. Pyrkimystä puhtaaseen teknologiaan on tietysti jatkettava, kuitenkin niin, että huomioidaan ympäristön ja ihmisen terveyden suojelu. ILMATIETEEN LAITOKSEN "KOOTUT SELITYKSET" Auringon vaikutuksesta Maan ilmastoon. (6.4.2009) Nevanlinna: Minne on kadonnut kasvihuonekaasujen (hiilidioksidin vuotuinen lisäys tällä hetkellä 3.3 prosenttia) aiheuttama lisä (noin 0.2 celsius astetta/vuosikymmen by IPCC)?? Ilmatieteen laitos jatkaa sekoilua ja tieteellisen tiedon vääristelyä. Ilmastouskovien väittämää konsensusta ei ole: John Christy, Richard Lindzen ja Nicola Scafetta: vuoteen 2100 mennessä maapallon globaali lämpötila on noin 1 celsius astetta nykyista korkeampi
Tuokin teksti kopioitu tuolta: http://www.tapionajatukset.com/59 Onko sinulla Tapiolta lupa kopioida hänen tekstejään tänne ilman lähdeviitettä? Vai oletko itse Tapio??
Suomessa tarkoittaa aluetta joka on 26 kmX26km. Harvassa on! Virhemarginaali taitaa ylittää tieteelliselle tutkimukselle asetetut vaatimukset! Maan pinta-alaan nähden taitaa olla jotain 184kmX184km, vielä harvemmassa. Eli matka joka on n Helsinki -Tampere. Paljonkohan mahtaa olla lämpötiloissa eroa?
tutustua otantateorian alkeisiin. 500:lla mittapisteellä saadaan erittäin hyvä keskimääräistieto vallitsevista lämpötiloista edellyttäen että pisteet eivät sijaitse systemaattisesti vaikkapa laaksojen pohjilla. Meikäläinen mittausverkosto on maailman mitassa riittävä ja tiheä. Koillis- ja ItäLappi samoin kuin jotkut tunturialueet vielä vaatisivat täydennystä. Säätähän ei ennusteta joka huoltoaseman tai navetan kulmalle erikseen vaan maakuntien kokoisille alueille.
Siis vain ennustetaan. Jos puhutaan 0,5-2 asteen eroista. Siinä on riittävästi virhettä ettei voida puhua faktoista. Eli kysymys on vain ennustamisesta.