Kvarkit ja spinit eivät Hawkings raukkaa pelasta eikä teoriat. Miksi niinsanotusti tiedetään niin paljon materiaalista silti osaamatta parantaa yksinkertaisia sairauksia
Hawkings teholla
Kuinka käy
3011622
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
vai miksi kyselet
Varmaankin nirri lähtee. Lääketiede huonosti osaa korjata vaikeita sairauksia. Solu vanhenee ja vie omistajansa mukanaan. Solu lisääntyy mieeluummin kuin havittelee ikuista elämää. Lisääntymisessä on mahdollisuus muutokseen, jota ikuinen elämä ei anna. Näin vain ovat luonnossa näppylät.
On ihme, että Hawking on ylipäätään elänyt niin kauan. ALS yleensä hajottaa ihmisen aika tehokkaasti, että hämmästelen tuota korkeaa ikää. kymmeniä vuosia sairastusta!! Toisaalta Hawkingille on varmaan aina tarjottu ihan työpaikan puolesta hyvä hoito.
Ihmeen pitkään jaksanut. ALS on sairauksista pahimpia, elintavoilla ei voi vaikuttaa mitenkään saidauden puhkeamiseen ja mitään parannuskeinoa ei ole.
-On ihme, että Hawking on ylipäätään elänyt niin kauan. ALS yleensä hajottaa ihmisen aika tehokkaasti Nuorena saatu ALS-diagnoosi tarkoittaa yleensä että tauti etenee hitaasti. Vanhemmalla iällä puhjennut ALS etenee nopeasti.
hänen nimensä on Hawking! Ei ole s:ää lopussa eikä ole koskaan ollutkaan.
kun huippuälykkäät aivot on kahlittu riutuvaan kroppaan.
Ei se aina ulospäin näy mitä on sisälläpäin ihmisellä. Huippuälykäs tutkija,on paljon valaissut tietouttamme.
Jokainen saa jossakin vaiheessa vastauksen suurimpaan kysymykseen ja olisihan se Hawkininkin jo aika päästä riutuneen ruumiin vankeudesta vapauteen.
täältä pois.
se on tilastollinen fakta... jopa Newton, Galilei, Arkimedes ja Einstainkin kuolivat aikoinaan. Heidän nimensä ovat jääneet jokaisen mieleen. Tosin ameriikan keskilännen punaniskafarmarista en nyt menisi takuuseen..
Luulisi että kun Hawkins on n. puolet elämästään viettänyt kyborgiasteella, koneiden tukemana, hän myös haluasi kokeilla viimeisenä vaihtoehtona kryoniikkaa: kehon vesi korvataan pakkasnesteillä ja sitten koko kroppa laitetaan nestemäiseen typpeen odottamaan aikoja parempia. http://www.kryoniikka.fi/Home
Nasautetaan sinut jäähän ja herätellään ensi vuoden syksynä, kun talous on ehkä noususuunnassa. Ei tarvitsisi Hawkingin testata, jos vaikka ei herääkkään.
jo 5 vuodessa. FALSia sairastava on saattanut elää paljon kauemmin. http://www.msnbc.msn.com/id/30308676/ Stephen Hawking rushed to British hospital Cosmologist had been fighting a chest infection for several weeks LONDON - Stephen Hawking, the British mathematician and physicist famed for his work on black holes, was rushed to a hospital Monday and was seriously ill, Cambridge University said. Hawking has been fighting a chest infection for several weeks and was being treated at Addenbrookes Hospital in Cambridge, the university city northeast of London, the university said. Professor Hawking is very ill, said Gregory Hayman, the universitys head of communications. He is undergoing tests. He has been unwell for a couple of weeks
Vaimoni veli kuoli ALSiin kolme vuotta sitten. Eli tunnen taudin. Sitä ei voi vielä parantaa, mutta ehkä hyvinkin pian voi. Jos vaihtoehtoina on varma, lopullinen kuolema ilman optiota jatkoajasta, järkevä hyvä hyväksyy sen toisen, kryoniikan option, vaikka sitä voi verrata lottoamiseen (ehkä todennäköisyys on selvästi parempi). Kuolema on useimmissa tapauksissa minuutteja vievä prosessi joka voidaan kliinisen kuoleman (lääkärin määrittelemä) jälkeen pysäyttää ensin jäähdyttämällä keho lähelle nolla-astetta ja kohtuullisen pian sen jälkeen suorittamalla radiaalimpia toimenpiteitä, päätyen lopuksi nestemäisen typen lämpötilaan. Tervettä ihmistä ei ole tietenkään järkevää säilöä, mutta kuolemaa jo tekevä kyllä, koska hävittävää ei ole, vain voitettavaa. On mahdollista että esim muutamien kymmenien vuosien kuluttua potilas (ei kuollut, kuolema "keskeytettiin") voidaan joko "reanimoida", herättää ja parantaa, tai sitten aivojen informaatosisältö voidaan skännätä ja taltioida virtuaalielämää varten. Viimeksimainittuun vaihtoehtoon kuluu todennäköisesti kauemmin kuin tavallisiin sairauksiin kuolleiden reanimointiin. Tällä hetkellä osataan säilöä ja palauttaa joitakin ihmiselimiä, esim munasarjat. Tekniikka kehittyy koko ajan. Ei kyseessä ole uskonasia vaan todennäköisyyksien hallintaa.
sinnehän me kaikki tavallisesta kylähullusta -huippukylähulluun.Se on ollut "aikojen alusta" luontoäidin hittituote.
100% jopa tämän typerän viestiketjun aloittajalle!!!
Mutta asian ydin oli se että vaikka tiedetään niin paljon ja meillä on kvanttifysiikka sekä hienot törmäyttimet niin ihminen on silti voimaton molekyylille pystymättä korjailemaan luonnon toimintaa. Luonto vs. ihminen 6-0 edelleen ja aina.
kuolleisuus on n. 50% eli tällä hetkellä on ihmisiä elossa yhtä paljon kuin ihmisiä on ollut olemassa. Jos nyt tulis maailmanloppu ja kaikki ihmiset kuolisi, silloin kuolleisuus olisi 100%. Prosentit on tärkeitä niiden ymmärtäminen vielä tärkeämpää!
Mielestäni luin joskus, että maapallolla olisi nykyihmiset mukaan luettuna elänyt noin 100 miljardia ihmistä. Nyt siis elossa on n. 6,5 mrd. elikkäs kuolleisuus olisikin noin 93,5%. Nojaa, arviot arvioina.
Ei aina, sinä kapea katseinen umpelo.
tieteenhaara, joka pyrkii ehkäisemään ja parantamaan sairauksia.
lääketieteestä?
=] Harmi vaan, että lääkeyhtiöt koostuvat enemmän oireiden hoidosta kun varsinaisen taudin parantamisesta. Siinähän menee hyvät rahat hukkaan jos vaikeat ja monioireiset sairaudet pystyttäisiin parantamaan helposti ja halvalla. Vuosikausien mittaisella oireiden hoidolla tienaa paljon enemmän. Toivottavasti lääkeyhtiöiden moraali nyt ei oikeasti ihan näin retuperällä ole, vaikka itselläni nyt on vähän usko päässyt välillä hiipumaan.
..vain poistaa oireita, itse sairauksiin harvemmin pyritään etsimään lääkitystä. Se on ne suuret voitot jotka on tavoitteina, ja kroonisuus tuottaa paremmin kuin sairauksien parantaminen. Sitä kapitalismia.
typerys, joka ei tiedä yhtään mitään lääketieteestä. Mutta onhan se helppoa papukaijan lailla toistaa homeopaattien ja muiden huuhaa-"hoitajien" mantroja. Pääsetkö noilla nirvanaan?
Hawkings on jo WANHA mies, ainakin tavallista ihmisikää katsottaessa.
Ja SE SAMA MEIDÄT KAIKKI MUUTKIN TAPPAA, joten ihan sama sairaus meilläkin.
Paskaakaan ei tiedetä kvarkista ja yhtä vähän tautien hoidosta. Siinä sulle vastaus. Kyllä ne kaikki kukkoilee palkkapussilla ja muilla mölyestraadeilla, mutta että joku saisi jotain oikeasti aikaiseksi?!?! ÄLÄ UNTA NÄE!
Koska yksinkertaista sairautta ei ole.
Hawking on sairastanut ALS- tautia hyvin pitkään. Pitempään kun pitäisi olla mahdollista.
(Ehkä kvanttien, kvarkkien ja muiden hitusten intensiivinen ajattelu on sittenkin auttanut.)
Tässä sairaudessa ei kuitenkaan ole mitään yksinkertaista. Hermoratojen myeliinituppi kato on hyvin monimutkainen juttu. Eihän edes kaljuuntumista osata parantaa - jotenkin estää.
Hermoratojen toimintoja ei vaan tunneta tarpeeksi hyvin. Niiden tutkiminen on vaikeampaa kun atomien.
Toivottavasti Hawking jaksaa sinnitellä vähän pitempään.
( Hawking- säteilylle on löydetty joitain sovelluskohtia.)