N. vuosi sitten ostin vuosikortin kuntoilukeskukseen, josta olin aluksi innoissani. Liikuin silloin kohtuullisesti (2-3 krt/viikko) ja sain aina liikunnasta hyvän mielen.
Nyt tuntemukset ovat hyvin erilaiset. Olen liikkunut viimeiset puoli vuotta melkein joka päivä, koska en ole sallinut itselleni lepopäiviä. Tiedän, että lepopäiviä pitäisi pitää, mutta tunnen huonoa omatuntoa ja ahdistusta, jollen pääse liikkumaan joka päivä. Joskus saatan vielä jumpan jälkeen lähteä lenkille tai tehdä extra-lihaskuntoa.
Viimeiset puoli vuotta olen myös tarkkaillut itseäni peilistä hyvin kriittisesti, inhoan kaikkea ylimääräistä rasvaa, jota minulla on. En ikinä ole tyytyväinen peilikuvaan. Myös tarkkailen syömisiä erittäin tarkasti, jos syön yhdenkin leivän ylimääräistä, se tarvitsee kuluttaa myös.
Viime aikoina olen huomannut, että jalkojani särkee iltaisin ja lihakset ovat ihan jumissa. Myös olen erittäin ärtynyt ja kiukuttelen ja saatan jopa yhtäkkiä itkeä.
Ajatukseni pyörii vain liikunnan ja syömisten äärellä, olen jopa perunut tapaamisia ystävieni kanssa, jotta pääsisin liikkumaan. Voisiko minulla olla jonkin sortin liikuntariippuvuus..? Luin liikuntariippuvuudestä sattumalta netistä ja "oireet" ovat ainakin samankailtaisia..
liikuntariippuvuuttako..?
himoliikkuja
2261
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Liikkuminenhan on hyvä asia ja kroppahan paremmin kertoo mitä tarvitsee kuin yksikään toinen ihminen tai minkäänlaiset taulukot. Sisälläsi taitaa asua eräänlainen perfektionisti. Peilikuvan hahmosta on päästävä eroon ja sen eteen ollaan valmiita tekemään töitä. Pidät vapaapäivän, kun siltä tuntuu. Ei sitä missään ole määrätty milloin on pidettävä. En kysy kysymyksenä vaan enemmänkin toteamuksena miten paljon sisälläsi on ilmaisemattomia tunteita/ asioita, käsittelemättömyyttä ja niihin tyytymättömyyttä. Onko mahdollista hakea täydellisen ulkomuodon puitteista korviketta kaikille ilmaisemattomille aihealueille. Voitko luottaa kaikkeen hienoon itsessäsi silloinkin, kun olet hiljainen ja paikoillasi. Ehkä et usko tarpeeksi itseesi - olet kaunis silloinkin. Joskus on kausia ja hetkiä, kun jokin vanha osa itsestä käy päälle, saa tarpeekseen siitä ja silloin tapahtuu paljon kerralla ja muu sa mennä pois tieltä. Silloin ihminen on valmis ja halukas tekemään muutoksia kulkeakseen sitä kohti, joka henkilönä haluaakin olla. Omasta mielestäni on hieno asia tietää millainen sisimmältään haluaa olla, ja on valmis etenemään. Rauhoittuminen tulee pikkuhiljaa nähdessäsi tuloksia itsessäsi, sitä myötä tulevat myös uudet sisäiset ulottuvuudet. Ihminen kasvaa kaikin tavoin eroon kuoristaan ja murtaa niiden läpi ollakseen juuri se, joka todella haluaa olla. Sentään rikkoa ei kannata itseään - jokainen rikko on takapakki ja vaikeuttaa asioita ja aiheuttaa ilmentyessään pahaa mieltä. Antaa palaa silloin, kun siltä tuntuu. Elämässä tulee myös hiljaisia aikoja, joista osaa kaiken tohinan jälkeen nauttia. Sitten, kun se hetki tulee. Kuka sanoo miten pitää olla ja käyttäytyä. Jos sydän sanoo juoksemaan, niin tossut jalkaan ja menoksi. Kaikella aikansa. Se on vissi. Lääkärit mieltävät tuon ehkä sairaudeksi, kuten niin monet asiat - minä miellän ihmiselämäksi. Elämä ei ole sairaus.
Minä olen sitä mieltä,että rauhoitteleppas vähän ja "pakota" itsesi pitämään lepopäiviä.Liikunnastasi on tullut pakonomaista,palat loppuun.Itselläni vähän samoja piirteitä ollut ja tiedän tasantarkkaan mistä johtuivat,piti aina liikkua.Läheisetkin asiasta sanoivat,mutta ei tehonnut sanomiset.Mutta sitten rupesi kremppaamaan sieltä ja täältä.Oli pakko hellittää ja ottaa lepo päiviä.Vuosikorttia ei kannata ostaa,jos ei osaa sitä käyttää,puhun itsestäni ja varmaan sinustakin.....Hyvää kevättä ja LEPOA!