Kulttuurit eivät olisi kulttuureja, jos niistä voisi poimia erilleen jonkin ominaisuuden tai tekijän, jota voisi sitten itsenäisesti hyödyntää. Millään yksittäisellä tekijällä - älykkyyden laadulla, keksinnöillä, teknisillä ratkaisuilla, tms - ei ole käyttöä kuin siinä sisäänsulkeutuvassa todellisuudessa, jonka kulttuuri muodostaa. Kiinalaiset keksivät ruudin vain ilotulitteitaan varten. Kulttuurit ovat vaikuttavia kokonaisuuksia, ja sellaisina realiteetteja, vaikka niiden vertaileminen keskenään onkin miltei mahdotonta - johtuen juuri siitä että ne ovat itseensäsulkeutuvia maailmoita, joita ei voi toinen toistensa käsitteistöillä tyhjentävästi määritellä.
Monen viisaan ajattelijan valaisemana minulla on sellainen vahva käsitys, että se tieteen, tekniikan ja talouden yhteenliittymä, teknosysteemi, joka meillä länsimaalaisilla on nyt projektinamme, on noin kolmen- neljänsadan vuoden historiallinen trendi, jonka noususuhdanne on jo auttamattomasti ohi. Sen sisäinen dynamiikka on laatuaikansa elänyt, ja jäljellä on enää määrällistä jälkilämpöä. Tekniseen kehitykseen liitetyt inhimillisesti korkeat tavoitteet, joita varsinkin sodanjälkeisinä vuosikymmeninä toivorikkaasti korostettiin, ovat jo osoittautuneet utopioiksi. Atomivoimalat eivät ratkaisseetkaan energiaongelmiamme tuottamalla kaikille sähköä niin halvalla ettei sitä kannata edes laskuttaa. Yleinen optimismi ei lunastanut lupauksiaan. Jäljellä on vain raadollista taloudellista eduntavoittelua, jota enää ei normaaliyhteyksissä edes yritetä peitellä. -- Sentään vielä USA:n ryöstöretki arabimaailmaan tarvitsee tekopyhät perustelut.
Mikään tuleva tekninen kehitys ei enää toteudu muutoin kuin uudeksi maailmanuskonnoksi nousseen talouden ehdoilla. Kasvutalouden ehtoihin käytännössä elimellisesti kuuluu, että myös elintasoerot jatkuvasti kasvavat. Tätä ei pystytä systeemissä estämään. (Siihen tarvittaisiin aivan eri premisseiltä lähtevää talousajattelua.) Teknisestä kehityksestä muodostuu yksi osa sitä kulissia, jäävuoren pintaa, joka hämää meitä ja estää meitä näkemästä miten yhteiskuntia koossapitävät pinnanalaiset tekijät, kuten yhteisöllisyydelle ominaiset strong-evaluation -moraalikoodit, hajoavat. Yhä useampi markkinatalousmaa seuraa Yhdysvaltojen jäljissä yhteiskunnallisen hajoamisen tiellä.
On turhaa elätellä kuvitelmia, että tekninen edistys yleensä tai jotkut suuretkaan tekniset läpilyönnit voisivat vaikuttaa siihen, että oma länsimainen kulttuurimme jotenkin muuttaisi suuntaa nykyisestä hajoamistilastaan. Historiallisesti ottaen tekninen edistys on vain mitalin toinen puoli. Mitä enemmän siihen keskitymme, sitä huonommalle hoidolle on jäänyt yhteisöllisyys. Yhteisöllisyyden ensisijaista merkitystä ei enää käsitetä. On paljon niitäkin, jotka sokeina tuijottavat Edistykseen (kuten marxilaiset tekivät) ja ovat "valmiita maksamaan Edistyksestä sen inhimillisen hinnan jonka se maksaa". Jotkut jopa tunnustavat asettavansa Edistyksen ihmisarvonkin edelle.
Sinänsähän tällaisilla teknouskovaisten ja uusliberalistien asenteella ei ole merkitystä kuin heille itselleen - kyynisyys on kaikenlaisten poliittisiin ideologioihin hurahtaneiden uskovaisten ehtymätön voimavara. Valitettavasti vain asiat todellisuudessa toteutuvat muiden kuin poliittisten käsitteiden kuvaamalla tavalla. Länsimainen kulttuuri on historiallisesti ollut se tekijä, joka on mahdollistanut teknisen edistyksen. Mutta mitä enemmän tätä puolta on painotettu, sitä enemmän on syöty maata yhteisöllisyyden alta. Ruusujen aika on ollut, tästä eteenpäin näkyville nousee vain piikkejä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kieltämättä eräänlainen vaihtoehtonäköalattomuus vaivaa, mutta tietoisuus siitä, että kaikki on korvien välissä vapauttaa. Ei kaiken katoavaisuuteen maksa elinvoimiansa uhrata. Pirstaleisuus ja siitä säkenöivä uusi elämän voima tulevat taas kerran yllättämään.