YLE ERIKOISLÄHETYS:
Tiedotus: ympäristöministeriö on saanut varoituksen Grölannin eläkärjen tapahtumista. Tänään suomenaikaa 13.20.00 tapahtui grölannissa valtaisia jäävyöry joka romahti mereen saaden aikaan ainakin 300m korkean aallon. Vajavaisten tietojen perusteella voidaan olettaa,että noin puolet jääkentästä olisi suistunut mereen.
Norjassa,Tanskassa,Englannissa ja euroopassa on annettu yleinen hätätila ilmoitus ja evakointi on aloitettu.
Ensimmäinen jäämurska-aalto on iskemässä kohta Norjan rannikkolle ja hieman myöhemmin Englantiin tänään iltapäivällä. Laivoja on informoitu vaarasta.
Vielä ei voida sanoa miten katastrofi vaikuttaa suomen rannikkoon. Mutta Tanskan ja ruotsin välinen liikenne on pysäytetty.
EUn viranomaiset ponnistelevat ydinvoimaloiden sulkemisen aloittamiseksi. Liikenneruuhkat ovat pysäyttäneet moottoritie liikenteen lähes täysin keskieuroopassa ja ihmisiä pyydetäänkin pysymään kotonaan ja välttämään puhelimen käyttöä.
Myös lentoliikenne on ohjattu itäeuroopan kentille.
YLE . 2.erikoislähetys.
Tiedotus. Islannista saatujen tietojen mukaan Islantia on järisyttänyt erittäin voimakas maanjäristys,
Suomen meteorologian laitos arvioi järistyksen voimakkuudeksi 9.1 richteriä. ...TIETOA ,LIITTYYKÖ JÄRISTYS GRÖLANNIN TAPAHTUMIIN,EI VIELÄ OLE.
EnneUniko ????
Schwarzseher
14594
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kyllä taitaa olla kuitenkin niin, että olet lukenut liikaa katastrofeihin liittyvää uutisointia jne.. ja sitä kautta alitajunta tekee siis sen kaltaisia unia mitä enimmäkseen pohdiskelet. Kannattaa varmaan elää ihan rauhassa olla pohtimatta liikaa moisia asioita.
Kuinka luetaan liikaa uutisointia, moneen kertaanko?
Jos tarkkoja ollaan niin sanotaan sitten uutisointeja / aiheeseen liittyviä kirjoituksia. Soita esim. iltalehteen, että olet nähnyt moisen enneunen..heh heh Ei vaan HERÄTYS, jos esim. unissasi kirjoittelet. Mieti nyt vähän liittyykö enneunet tälle osastolle!!
Jos ne liittyy ilömastonmuutokseen. Nekin johtuvat ilmastonmuutoksesta.
KYLLÄ enneunet kuuluvat tänne, jos ne käsittelevät ilmastonmuutosta(onhan esitetty,että ilmastonmuutoksen miettiminen aiheuttaa mielenterveysongelmia) Mielenterveys ja hikoilu ilmastonlämpenemisen takia koskettaa henkilökohtaisesti ihmistä. Uhrin kannalta on yhdentekevää,murhataanko hänet järjettömästi tai järkevästä syystä.
Näin unta, että usea kivannäköinen nainen halusi tutustua minuun lähemmin...
Kaikki ilmastojutut ovat ekonomien JOHDATELTUJA ARVAUKSIA. Joten enneunet aivan yhtä pitäviä todisteita, samoin sammakkomiehen ennustukset. Ilmastonmuutos on USKONTO, ei tiedettä!!!
"Ilmastonmuutos on USKONTO, ei tiedettä!!" Ei, vaan se on tieteellinen näkemys: http://en.wikipedia.org/wiki/Scientific_opinion_on_climate_change Tiedeuskonto on oxymoroni. Jos ihminen luottaa uusimpaan tieteeseen, siinä ei ole mitään uskonnollista.
Tuc on vielä pikkupoika USKONTOINEEN. Ennustaminen ja arvailu eivät ole tiedettä vaan USKONTOA, ja sieltä pahimmasta päästä. Ekonomien arvaukset "tiedettä", ha,hah,haaaaaa..
"ilmastonmuutos on tieteellinen näkemys" ja yksi osoitus tieteellisestä näkemyksestä oli tämän ketjun aloittajalla, niinkö?
Niin, siis ilamstonmuutos on joidenkin ukkojen arvailua, miten hommat saattaa mennä. Heidän NÄKEMYKSENSÄ. Tämän narun nokkaan sitten kaikki kytketään.
TÄMÄ ON ALKUA... http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1677723
Mount Everestin sortunut jääseinämä aiheuttaa massiivisern hyökyaallon, joka pyyhkii ihan kaiken tieltään. Kyllä me nyt kuollaan, se on ihan varma.
--luulin,että elän ikuisesti!