Voisitko seukata ruman naisen kaa?

NIIIIN!?
15340
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

No en ikinä voisi. Kyllä jo tavis ja siitä kauniimmat kelpaa. Niin eikä naisen tarvitse olla sentään mikään malli. Kunhan on sopusuhtainen ja söpön näköinen.

Äänestä

Menehän jo räkänokka onanoimaan itsesi uniisi..

Äänestä

-EN.. Siis mikäli nainen olisi omasta mielestäni "ruma"...

Äänestä
  • Mikä saa itsensä pinnistelemään vapaa-aikansa lihasmassansa kasvattamisen eteen? Tunnen yhden mitoissasi olevan ja kaveri sanoo, että syy on kilpailuvietti. Entäs sinä? Koska eihän siitä suoranaista hyötyä ole kellekään, ei edes itselleen. Tai no terveys, muttei sekään vaadi lihasmassan tuplaamista, väitti lekuri.

    Äänestä

  • ratikkakuski kirjoitti:

    Mikä saa itsensä pinnistelemään vapaa-aikansa lihasmassansa kasvattamisen eteen? Tunnen yhden mitoissasi olevan ja kaveri sanoo, että syy on kilpailuvietti. Entäs sinä? Koska eihän siitä suoranaista hyötyä ole kellekään, ei edes itselleen. Tai no terveys, muttei sekään vaadi lihasmassan tuplaamista, väitti lekuri.

    Oma motivaatio on kamppailutaidon kehittäminen ja parantaminen ja samalla voiman ja lihasmassan lisäys. Tämän elämäntavan olen valinnut jo alle 10 vuotiaana.. Enkä kilpaile..muuta kuin itseni kanssa. ;) Ja hyöty siitä, että osaa tehokkaasti puolustaa itseään ja että on reilusti keskiverto jamppaa vahvempi, on omalla kohdallani osoittautunut hyödylliseksi kymmeniä kertoja! Yleensä työn puitteissa.. Riittikö vastaus? =)

    Äänestä

  • abdul.mahdi kirjoitti:

    Kiitos! Nyt on tämäkin mysteerio selvinnyt. ;-) Ps. Minä puolustan itseäni ylensä joko hakemalla portsarin paikalle tai juoksemalla karkuun. Joskus tekisi mieleni suomeksi sanottuna vetää turpaan, mutta seuraamusten pelko estää. Että hyvästi luolamiesaika. :-(

    ..harvoin on se oikea ratkaisu. Mutta joskus se on välttämätön ratkaisu..

    Äänestä

  • abdul.mahdi kirjoitti:

    ..harvoin on se oikea ratkaisu. Mutta joskus se on välttämätön ratkaisu..

    puhumalla selviää lähes kaikesta. punttiennosto on lisäksi minusta sikäli huonoa treeniä että sillä tulee hitaaksi.

    Äänestä

  • ______.....::..::.:: kirjoitti:

    puhumalla selviää lähes kaikesta. punttiennosto on lisäksi minusta sikäli huonoa treeniä että sillä tulee hitaaksi.

    vai onko sun mielestä esim ufc:n jampat ja painijat hitaita?

    Äänestä

  • ______.....::..::.:: kirjoitti:

    puhumalla selviää lähes kaikesta. punttiennosto on lisäksi minusta sikäli huonoa treeniä että sillä tulee hitaaksi.

    ..sillä et selvästikkään tiedä mistä puhut.. Puntinnosto EI hidasta kun muistaa pitää reenin monipuolisena ja vaihtelevana. Itse jo yli 20 vuotta kamppailulajeja reenanneena ja punttia yli 15 vuotta, ni voin todeta et ne kulkee ERITTÄIN hyvin käsikädessä. ;) Ja kun pitää sen intensiteetin tuolla räjähtävän voiman puolella, ni ei hidastumisesta ole tietoakaan...päinvastoin!

    Äänestä

Moroooo! Hähä! xD

Äänestä

Mutta ei se ois mun mielestä ruma, ainakaan enää siinä vaiheessa kun jo seurusteltais. Tutustumisvaihe ois varmaan selvästi pidempi kuin kauniin naisen kanssa. Täyden kympin luonne antaa paljon anteeksi ulkonäöllisiä "puutteita/virheitä".

Äänestä
  • Älä nyt kaikille kerro.

    Äänestä

  • ratikkakuski kirjoitti:

    Älä nyt kaikille kerro.

    ...kun jono oven takana on alkanut lyhenemään.

    Äänestä

  • richartti kirjoitti:

    ...kun jono oven takana on alkanut lyhenemään.

    No sitten... ;-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ruma nainen kirjoitti:

NIIIIN!?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu