Isaac Asimov

Sivulta 77 ......."ja sitten hänen piti läimäyttää molemmat kätensä suunsa eteen estääkseen hilpeyden puuskaa pääsemästä ulos. Athor katsoi häntä ihmeissään. "Tuntematon tekijä!" Beenay puuskahti hetken kuluttua. "Lohikäärme taivaalla! Näkymätön jättiläinen!" "Lohikäärmeitä? Jättiläisiä? Mistä sinä oikein puhut, poika?" Myöhemmin samalla sivulla. --Hän sanoi samaa kuin tekin, että kenties on olemassa jokin tuntematon tekijä-joka sekoittaa käsitystämme Kalgashin kiertoradasta. ja minä nauroin ja sanoin hänelle, että oli turhaa vetää tilanteeseen mukaan mitään tuntemattomia tekijöitä, että se olisi liian helppo ratkaisu. minä tokaisin-tietysti ivallisesti-että jos sallimme yhdenkään sellaisen hypoteesin, silloin voisimme yhtä hyvin sanoa, että Kalgashia työntää radaltaan jokin näkymätön jättiläinen, tai sitten valtavan lohikäärmeen henkäys." Alkuräjähdysteorian kannattajat havaitsivat galaksien ulkoreunojen tähtien liikkuvan aivan liian nopeasti suhteessa galaksissa olevaan massaan. Tämän havainnon olisi pitänyt kumota painovoimateoria, mutta teorian kannattajat sortuivat helppoon ratkaisuun eli tuntemattomaan tekijään joka sai nimekseen pimeä aine. Lisää laastaria kehiin ja kas, pimeä energia. Aikaisemmin tuntemattomia tekijöitä oli jo mukana laajenevan tilan, kaareutuvan tilan ja ylimääräisten tilaulottuvuuksien muodossa. On helppo ennustaa että lisää tuntemattomia tekijöitä tarvitaan, kun havainnot lisääntyvät. Tämäkö on sitä tiedettä, kysyn vaan?
4359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

"Alkuräjähdysteorian kannattajat havaitsivat galaksien ulkoreunojen tähtien liikkuvan aivan liian nopeasti suhteessa galaksissa olevaan massaan." millä sinä sen selität? Ja miten sen todistat? On täällä kummallisen itserakasta porukkaa, kun ilman mitään tähtitieteen, kosmologian ja fysiikan opintoja kuvittelevat itseään fiksummaksi kuin ko. alojen pitkään koulutetut tutkijat!

Äänestä
  • En keksisi mitään tuntematonta tekijää jolla on vetävä voima ennen kuin pystyisin ensin selittämään miten vetävävä välittyy!

    Äänestä

  • miten välittyy kirjoitti:

    En keksisi mitään tuntematonta tekijää jolla on vetävä voima ennen kuin pystyisin ensin selittämään miten vetävävä välittyy!

    miten tieteellinen tutkimus etenee? 1. Ensin on hypoteesi 2. Sitten kehitetään testit, kokeet ja muut tutkimusmenetelmät, joilla sitä voisi testata. 3. Kokeet, havainnointi ja niiden tulosten analysointi. 4. Selvitys, vastaavatko tulokset hypoteesia. 5. Jos vastaavat hypoteesin täydentäminen teoriaksi. Noin se etenee. Jos ei ole ideaa siitä, mitä tutkia, ei edes pysty tutkimaan. Sinulla ei ole.

    Äänestä

  • tiedä ollenkaan kirjoitti:

    "Luettuani huolella Tapio Puolimatkan kirjoituksen (Skeptikko 4/2008) tieteellisten käsitysten testauksesta moniäänisessä dialogissa tunsin jääneeni merkilliseen ymmärtämättömyyden tilaan. Oudolta tuntui ennen kaikkea hänen määrittelynsä tieteestä, aiheesta josta olen jotain luullut ymmärtäväni. Kaikki tieteellinen tutkimus edellyttää kokonaisvaltaista ideaa maailmankaikkeuden alkuperästä, sen yhtenäisyyden perustasta ja sen perimmäisestä järjestyksestä, sanoo Puolimatka. Itse olen aikanani tehnyt yli kahden vuosikymmenen ajan kokeellista kehitysbiologista tutkimusta ilman pienintäkään tarvetta pohtia maailmankaikkeuden alkuperää, enkä usko että siitä olisi ollut työllenikään minkäänlaista haittaa. Sama koskee Puolimatkan kahta muuta fundamentaalista kohtaa: ei niitäkään työssä tarvittu. Oikeastaan vasta nyt olen päässyt selville siitä, että työmme oli hyllyvällä pohjalla ja jopa turhaa, eikä ainakaan tiedettä, kun olen oppinut että yksilönkehitykseen ja solujen erilaistumiseen vaikuttavien seikkojen tutkimuksessa olisi tarvittu mainittuja ”kokonaisvaltaisia ideoita”. Myöhemmin olen harrastanut oppihistorian tutkimusta, mutta siinäkään en ole huomannut tarvitsevani noita ideoita. ”Totuutta etsivä ihminen ei pidä käsityksistään kiinni siksi, että ne ovat omia, vaan siksi, että ne kestävät koettelun”, Puolimatka toteaa. Oikein sanottu. Myös solujen erilaistumisongelmaa tutkittaessa on syntynyt erilaisia käsityksiä, mutta en usko että kukaan olisi pyrkinyt koettelemaan niitä muuten kuin vanhoilla koetuskeinoilla, kokeilla ja päättelyillä. Erilaistumista suuntaavista tekijöistä, solujen keskinäisestä kommunikaatiosta ja geenivaikutuksista on päästy aika paljolti selville, vaikka selvitettävää on varmaan vielä enemmän. Silti niiden testauksessa tuskin olisi paljonkaan apua erilaisista jumalakäsityksistä tai edes uskosta Jumalan olemassaoloon. Uskovaisen koetulokset ovat samanlaisia kuin ateistinkin, eikä niiden tulkintaankaan jää eroja. Tuntuu siltä, että luonnontiede yleensäkin on päässyt pitkälle juuri siksi, että luonnontutkijat eivät ole enää aikoihin sekoittaneet tieteeseensä jumalallisia vaikutuksia tai muitakaan yliluonnollisia väliintuloja. Sama koskee evoluutioteoriaa siinä kuin muitakin luonnontieteellisiä teorioita. Niiden tarkoituksena on tehdä ymmärrettäväksi luonnon toiminta, ei sen enempää eikä vähempää. Jos luonnontieteellisen teorian hyväksynnässä tai torjunnassa turvaudutaan ”moniääniseen dialogiin” tai ”erilaisiin peruslähtökohtiin”, joudutaan helposti savolaiseen postmodernismiin: ”Suattaapa tuo olla näinniin vuan suattaapa se olla myös noinnii”. Mutta tällaisella postmodernismilla ei tieteessä päästä puusta pitkään, ikävä kyllä, eikä ”totuutta etsivä ihminen” voi jättäytyä sen varaan. Anto Leikola"

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Yö saapuu kirjoitti:

Sivulta 77 ......."ja sitten hänen piti läimäyttää molemmat kätensä suunsa eteen estääkseen hilpeyden puuskaa pääsemästä ulos. Athor katsoi häntä ihmeissään. "Tuntematon tekijä!" Beenay puuskahti hetken kuluttua. "Lohikäärme taivaalla! Näkymätön jättiläinen!" "Lohikäärmeitä? Jättiläisiä? Mistä sinä oikein puhut, poika?" Myöhemmin samalla sivulla. --Hän sanoi samaa kuin tekin, että kenties on olemassa jokin tuntematon tekijä-joka sekoittaa käsitystämme Kalgashin kiertoradasta. ja minä nauroin ja sanoin hänelle, että oli turhaa vetää tilanteeseen mukaan mitään tuntemattomia tekijöitä, että se olisi liian helppo ratkaisu. minä tokaisin-tietysti ivallisesti-että jos sallimme yhdenkään sellaisen hypoteesin, silloin voisimme yhtä hyvin sanoa, että Kalgashia työntää radaltaan jokin näkymätön jättiläinen, tai sitten valtavan lohikäärmeen henkäys." Alkuräjähdysteorian kannattajat havaitsivat galaksien ulkoreunojen tähtien liikkuvan aivan liian nopeasti suhteessa galaksissa olevaan massaan. Tämän havainnon olisi pitänyt kumota painovoimateoria, mutta teorian kannattajat sortuivat helppoon ratkaisuun eli tuntemattomaan tekijään joka sai nimekseen pimeä aine. Lisää laastaria kehiin ja kas, pimeä energia. Aikaisemmin tuntemattomia tekijöitä oli jo mukana laajenevan tilan, kaareutuvan tilan ja ylimääräisten tilaulottuvuuksien muodossa. On helppo ennustaa että lisää tuntemattomia tekijöitä tarvitaan, kun havainnot lisääntyvät. Tämäkö on sitä tiedettä, kysyn vaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu