milla

Kertokaapa miten teidän mielestä älykkyys vaikuttaa koulumenestykseen ja nyt tarkoitan lähinnä kolmannen asteen koulustusta, yliopisto, amk ym. Sattuupa vain niin että fiksuin ihminen jonka tunnen (pääsi Mensaan leikiten) ei pärjää yliopistossa sitten yhtään... Viikkoja on reilusti liian vähän. Motivaation puuteko on vai haittaako liika fiksuus ihmisen elämää?

Eipä sillä että itsekkään kovin hyvin niitä viikkoja olisin saanut, en syyttele ketään tai mitään sellaista. BTW, omat aivot jaksoivat puristaa ulos vaivaisen 133 arvoisen ÄÖn, eli itsen kohdalla taitaa kyse olla ihan vaan lihan heikkoudesta eikä muusta.
6590
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ja tässä se sitten nähdään millainen on tyhmä ihminen =DD Heh heh... (Mutta ei se oo mun vika, ne systeemit oli väärinpäin, ennen se oli helpompaa!!! PerKELE!!! Olen pilkan ansainnut. Ja iiiison vodkapaukun...)

Äänestä

kun pois karsii, ei kovin paljon välttämättä jäljelle jää. Ja sitten ne näköalat koulutuksen jälkeen, riittääkö fiksuus vai pitäisikö olla suhteita? Elikkäs taitanee olla enimmäkseen motivaatiosta kiinni. Hyvä sinni ja muisti tietysti auttaisi.

Äänestä

Olen mensan jäsen, mutta en jaksanut lukea ylioopilaaksi. Koulusivitykseksijäi laajennettu keskikoulu.

Yliopistolla olen käynyt kahdesti syömässä ja olen hölkännyt Bostonissa Harwardin yliopistoalueen poikki. Kummastakaan kerrasta ei oikein tarttunut sivistystä.

Äänestä

Tunnen yhden huippuälykkään (minä), jolle kävi näin: Kun peruskoulu ja lukio oli mallikkaasti suoritettu, niin yliopisto-opiskelusta ei tullut YHTÄÄN MITÄÄN.

Jälkeenpäin ajateltuna: Käytännön elämän taitoja ei ollut kun asui eka kertaa yksin: ruuanlaitto, roskanvienti, kaupassakäynti, linja-autolla liikkuminen. Vanhemmat olivat huolehtineet näistä, eivätkä ne juuri kiinnostaneet.

Opiskelu oli tuuliajolla kun piti ITSE ottaa vastuuta: opettaja ei tarkastanut kotiläksyjä kuten yläasteella, joten mitään ei tullut tehtyä. Olisi pitänyt ITSE suunnitella opiskeluohjelma, hankkia materiaali, ottaa selvää asioista, EI ONNISTUNUT. Juoksentelin eksyneenä edestakaisin yliopiston käytäviä! Viina maistui yhä useampana iltana, koska se oli uutta ja toi hetkellisen hyvänolontunteen.

Ja tässä sitä ollaan. Juoppoeläkkeellä.

Äänestä

"Sattuupa vain niin että fiksuin ihminen jonka tunnen (pääsi Mensaan leikiten) ei pärjää yliopistossa sitten yhtään... Viikkoja on reilusti liian vähän. Motivaation puuteko on vai haittaako liika fiksuus ihmisen elämää?"

Luulisin, ettei korkeampi ÄO tee yliopisto-opiskelua juurikaan sen helpommaksi, kunhan sitä vaan on tietyn tason yli, jotta ymmärtää. Samat asiathan siellä on opiskeltava älykkäämmän ja vähemmän älykkään. Ja älykäskin voi olla laiska, joten eipä syitä opintoviikkojen vähyyteen tarvitse sen kauempaa hakea kuin muillakaan.

Itselläni on laiskuuden lisäksi se ongelma, että haluaisin tehdä paljon erilaisia asioita, en vain opiskella jotain tiettyä asiaa. Sivuaineet ja työssäkäynti onneksi vähän auttavat, mutta sopivat aika huonosti yhteen laiskuusongelman kanssa...

Äänestä
  • Itse pääsin myös Mensaan leikiten mikä nyt ei sinällään ole mikään ylpeyden aihe. Opiskelu yliopistossa on kuitenkin kovaa työtä ja riittää kun omaa Stardustinkin mainitseman riittävän kapasiteetin. Välillä sitä pettyy itseensä kun tentissä huomaa ettei ole viitsinyt opetella edes perusasioita. Stardustin ongelmien lisäksi minua riivaa vielä kylttymätön nautinnonhalu... en ole suorittaja en!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Fiksut ihmiset koulussa kirjoitti:

Kertokaapa miten teidän mielestä älykkyys vaikuttaa koulumenestykseen ja nyt tarkoitan lähinnä kolmannen asteen koulustusta, yliopisto, amk ym. Sattuupa vain niin että fiksuin ihminen jonka tunnen (pääsi Mensaan leikiten) ei pärjää yliopistossa sitten yhtään... Viikkoja on reilusti liian vähän. Motivaation puuteko on vai haittaako liika fiksuus ihmisen elämää?

Eipä sillä että itsekkään kovin hyvin niitä viikkoja olisin saanut, en syyttele ketään tai mitään sellaista. BTW, omat aivot jaksoivat puristaa ulos vaivaisen 133 arvoisen ÄÖn, eli itsen kohdalla taitaa kyse olla ihan vaan lihan heikkoudesta eikä muusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu