Mihin perustuu joittenkin psykiatrien ja sairaanhoitajien käsitys työn parantavasta vaikutuksesta hoidossa. Oon osittain mielenterveysongelmien takia joutunut jäämään eläkkeelle työelämästä. Sairaalassa psykiatri piti tiukkasävyisen puhuttelun, että on mentävä puutöitä tekemään yksityiseen hoitokotiin. Siellä väärästä sanasta ainakin yhtä potilasta rangaistiin työkomennuksella ja muutenkin ilmapiiri oli huono. Puutyöt ei oo koskaan kiinnostanut minua. Se on jälkikäteen aiheuttanut syvän trauman kyseistä sairaalaa ja hoitokohtia kohtaan. On aiheuttanut unettomuutta ja keskittymisvaikeudet on lisääntyneet. Oon herkkä ihminen, jota elämä on kolhinu kovalla kädellä.
Hoito
Tietoa kaipaava
1252
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
"Mihin perustuu joittenkin psykiatrien ja sairaanhoitajien käsitys työn parantavasta vaikutuksesta hoidossa."
-Ehkäpä itsekuriin, ehkä uskonasioihin.
Hoitohenkilökunta muodostuu joissain
piireissä hyvistä, pahoista ja neutraaleista hoitajista. Joskus asiat vain etenevät itselle haluamattomaan suuntaan.. vaikka kokonaisuus kuitenkin on vain hyväksi.
Hyväksi havaituista menetelmistä pidetään
monesti kiinni, vaikka ei nähdä hoidettavan
kokonaistilaa. Siellä on paljon sääntöjä,
kaavoja, jotka ovat toisille turhia, ja muille hyväksi.
Luulen että he väkisin aina tekevät asioita,
kun eivät kehtaa olla ymmärtämättä potilaan tilaa.
Jotkut ovat ylpistyneet, ja kunnianhimoisia, ja siksi eivät voi sanoa olevansa väärässä tai olla tekemättä yhtään mitään.
Ehkä juuri hoitavilla on se paniikkihäiriö, kun on pakko keksiä jotain tai jokin nimitys henkilön tilalle, kun eivät ymmärrä. Kirjoista ja kaavoista katsellaan vastauksia, vaikka tautia ei ole.
Eihän näitä asioita voi yleistämään alkaa, mutta niin monen lääkärin kohdalla on ajatus:
"minä lääkäri, minä tietää."
" Oon osittain mielenterveysongelmien takia joutunut jäämään eläkkeelle työelämästä. Sairaalassa psykiatri piti tiukkasävyisen puhuttelun, että on mentävä puutöitä tekemään yksityiseen hoitokotiin. Siellä väärästä sanasta ainakin yhtä potilasta rangaistiin työkomennuksella ja muutenkin ilmapiiri oli huono. Puutyöt ei oo koskaan kiinnostanut minua. Se on jälkikäteen aiheuttanut syvän trauman kyseistä sairaalaa ja hoitokohtia kohtaan. On aiheuttanut unettomuutta ja keskittymisvaikeudet on lisääntyneet. Oon herkkä ihminen, jota elämä on kolhinu kovalla kädellä. "
-Tietääkseni pakkotyö on suomessa kielletty.