lanttulaatikko

Olin lukenut monta viesiä, joissa kehuttiin valmiita laatikkoja. Joten ostin HK:n lantulaatikon, varalle, jos omatekoinen loppuisi ennen aikojaan. Maistoimme molemmat kerran, ja loput menivät kompostiin. En tiedä oliko vika minunlaatikossani, vai onko HK:n ohjeessa jokin vika. Syötäväksi se laatikko ei kelvannut.
HK:n laatikko oli ainoa valmisruoka, joka täälläpäin oli myynnissä. Jos muitten tekemät ovat parempia, niin pilasi suomalaisen lanttulootan maineen ainakin meidän kaupungissamme.
101643
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

valmiista lanttu/porkkanalaatikoista on parhaita saarioisten laatikot,en oo ostanut hk:n laatikoita koskaan mutta atrian ja saarioisten oon ja saarioisten minusta huippuhyviä

Äänestä

Saarioisten laatikot on parhaita, jos valmiita ostettava.

Äänestä
  • Olisin ostanut Saarioiten laatikon, jos se olisi ollut ostettavissa. Mutta ei ollut.

    Äänestä

  • amatörköksa kirjoitti:

    Olisin ostanut Saarioiten laatikon, jos se olisi ollut ostettavissa. Mutta ei ollut.

    Vinkkaisepas ensi syksynä hyvissä ajoin kauppiaallesi, että tilaa Saarioisen eineksiä jouluksi. Tai jos jostain toisesta kaupasta löydät, niin pakasta.

    Äänestä

  • Lanttu kirjoitti:

    Vinkkaisepas ensi syksynä hyvissä ajoin kauppiaallesi, että tilaa Saarioisen eineksiä jouluksi. Tai jos jostain toisesta kaupasta löydät, niin pakasta.

    Tuli paripäivää vapaata, joten päätin kirjoittaa sinulle.
    Miksi ostat valmiita tuotteita, kun osaat tehdä ne itsekkin. Mainitsemasi tuote (lanttulaatikko), oli jo -90 luvulla vetistä. Joskin ehkä syötäväksi kelpaavaa. En tiedä, mitä se nykyään on? Itsetehdystä lanttulaatikosta saa niin mukavan joulun tuoksun. Se sopii myös pakastamiseen. Toisin kuin valmiit laatikot, jotka ovat jo olleet pakkasessa. Ainakin usein miten. Uutena laatikkona tein punajuurisinihomejuusto laatikkoa. Superhyvää. Jos tykkää sinihomejuustosta. Muutenkin tein kaikki laatikot itse. Tällä kertaa en käyttänyt mitään mittoja, arvelin vain että tuo riittää, jn. Hyvältä maistuivat. Luota vain itseesi, niin laatikot paranee.

    Äänestä

  • auflauf kirjoitti:

    Teinhän minä itsekin laatikoita ja hyviä olivat. Tuon valmiin ostin ihan kokeillaksi. Monet ruotsalaiset vieraat kun ovat aina kehuneet meillä syömiänsä jouluruokia, joita eivät osaa itse tehdä, vaikka saisivat ohjeenkin mukaansa. Ihan siksi ostin valmislaatikon. Jos olisi ollut hyvä, olisin suositellut sitä laatikoista pitäville viereilleni. Nyt teen päin vastoin, varoittelen ostamasta.

    Äänestä

Olis hyvä saada oikein hyvä lanttulaatikon ohje.
Tein ekakerran lanttulaatikon tönö jouluna itse ja laitoin siihen varmaan liikaa inkivääriä ja tuli mieleen että onkohan tarpeen laittaa noin paljon korppujauhoakaan.
Hyvää se ei ollut,eikä lantunmakua siinä ollut liioin vaikka sen keittokirjasta katsoin.

Äänestä
  • en muista mista taman reseptin olen bongannut, mutta aloin valmistamaan tata joku vuosi sitten.
    mausteiden kanssa kanssa taytyy olla varovainen, silla niiden maku voimistuu kypsennyksen aikana, muskottipahkina ainakin jos sellaista kaytat.

    lanttulaatikko

    1.5 kg lanttua
    1.5 dl korppujauhoja
    2 dl kermaa
    1-1.5 dl siirappia
    1.5 tl suolaa
    muutama ripaus jauhettua valkopippuria

    pinnalle 1/2 dl korppujauhoja

    paloittele kuoritut lantut vahassa vedessa hyvin kypsiksi. saasta 3-4 dl keitinlienta. soseuta lantut, lisaa muut aineet.
    keitinlienta en ole kayttanyt aina koko maaraa, olen lisannyt sita lopuksi.
    ripottele pinnalle korppujauhoja ja tee lusikalla kuvioita. paista voidellussa uunivuoassa 150 asteessa 2-3 tuntia.

    lanttulaatikostasi sait varmasti mauttoman siksi, etta keitit lanttuja liian paljossa vedessa.
    kokeile talla reseptilla ja kerro milta maistui :)

    Äänestä

  • lacey kirjoitti:

    en muista mista taman reseptin olen bongannut, mutta aloin valmistamaan tata joku vuosi sitten.
    mausteiden kanssa kanssa taytyy olla varovainen, silla niiden maku voimistuu kypsennyksen aikana, muskottipahkina ainakin jos sellaista kaytat.

    lanttulaatikko

    1.5 kg lanttua
    1.5 dl korppujauhoja
    2 dl kermaa
    1-1.5 dl siirappia
    1.5 tl suolaa
    muutama ripaus jauhettua valkopippuria

    pinnalle 1/2 dl korppujauhoja

    paloittele kuoritut lantut vahassa vedessa hyvin kypsiksi. saasta 3-4 dl keitinlienta. soseuta lantut, lisaa muut aineet.
    keitinlienta en ole kayttanyt aina koko maaraa, olen lisannyt sita lopuksi.
    ripottele pinnalle korppujauhoja ja tee lusikalla kuvioita. paista voidellussa uunivuoassa 150 asteessa 2-3 tuntia.

    lanttulaatikostasi sait varmasti mauttoman siksi, etta keitit lanttuja liian paljossa vedessa.
    kokeile talla reseptilla ja kerro milta maistui :)

    anteeksi virhe :(

    Äänestä

  • tämä taisi olla tämänvuorinen lanttulaatikkoni ohje:

    8-10 annosta
    ·   1 kg pakastelanttusosetta tai vastaava määrä tuoretta kuorittua lanttua kuutioituna
    ·   2 dl kuohu- tai kevytkermaa
    ·   2-2 ½ rkl korppujauhoja
    ·   noin ½ dl siirappia
    ·   ½ tl suolaa
    ·   ¼ tl inkivääriä
    ·   ripaus valkopippuria
    ·   ripaus muskottia
    ·   1-2 kananmunaa
    Pinnalle
    ·   margariini- tai voinokareita
    ·   korppujauhoja
    siirappia

    Ja hyvää oli.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

amatörköksa kirjoitti:

Olin lukenut monta viesiä, joissa kehuttiin valmiita laatikkoja. Joten ostin HK:n lantulaatikon, varalle, jos omatekoinen loppuisi ennen aikojaan. Maistoimme molemmat kerran, ja loput menivät kompostiin. En tiedä oliko vika minunlaatikossani, vai onko HK:n ohjeessa jokin vika. Syötäväksi se laatikko ei kelvannut.
HK:n laatikko oli ainoa valmisruoka, joka täälläpäin oli myynnissä. Jos muitten tekemät ovat parempia, niin pilasi suomalaisen lanttulootan maineen ainakin meidän kaupungissamme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu