Vanilja vs. vanilliini

Matkaltajatar ja minä söimme neljättä vuotta sitten kultamakrillia (dolfiinikalaa, engl. dolphin, polynesialaisittain mahi mahi, lat. Coryphaena hippurus) ravintelissa tällaisessa: http://www.xroy.com/islv/marinaiti.htm Kala tarjottiin vaniljakastikkeen kera (!) ja se oli uskomattoman herkullista.

Tuo Tahaan saari Ranskan Polynesiassa on kuuluisa nimenomaan vaniljaviljelmistään. Yhdellä sellaisella tuli vierailluksikin; mukaan tarttui pullo vaniljauutetta ja jonkinmoinen puntti vaniljatankoja.

Kalaa on tullut sittemmin maustetuksi kotonakin vaniljalla. Yksi suosikkimme on kalavartaat: ruodottomat kalapalat (esim. lohta ja kuhaa, miksipäs ei vaikka tuoretta tonnikalaakin jos sattuu kaupan kalatiskistä löytymään) marinoidaan sitruunamehupohjaisessa marinadissa, jossa on valkosipuli- ja inkivääriviipaleita. Grillataan (nopeasti – ei missään nimessä kuivaksi!!) ja tarjotaan vaniljalla maustetun kastikkeen ja riisin kera. Voi tuntua äkkiseltään oudolta, mutta kehottaisin kokeilemaan rohkeasti!

Noihin vanilliini- ja vaniljasokeriin en ota niinkään kantaa; niillä on ollut keittiössämme jokseenkin vähän käyttöä.

Hei,
erohan on ihan yksinkertainen. Kuumennettaessa vanilliinisokeri hieman kitkeröityy, joten se kannattaa lisätä esim. kiisseleihin loppuvaiheessa. Aito vanilja kestää hauduttamisen. Vaniljan kalleuden vuoksi käytän aitoa vähän, vain erikoistapauksissa. Vaniljasokeria kyllä kuluu herkkuihi.

Itse olen kokeillut molempia ja päätynyt vanilliinisokerin puoleen, siis kun puhutaan vain sokerista.

Pettymys oli karvas, kun kerran ostin vaniljasokeria eikä se ollut sen kummoisempaakaan kuin vanilliinisokeri.

Näin ollen olen päätynyt vanilliinisokeriin, tosin sitä kuluu paljon.

Esim. korvapuusteissa se on ehdoton tarveaine, samoin kiisseleissä ja ja kastikkeissa, siis jälkiruokakastikkeissa :).

Lämpöisiin ruokiin vanilliinisokeri lisätään aina viimeksi.