Mikä on mielestänne tärkeintä tai hyödyllisintä filosofiaa? Tarkoitan ennen kaikkea filosofian alaa, vaikka luokittelurajoja voikin ehkä asetella monin tavoin, vai voiko?
Oma vastaukseni on tieto-oppi eli epistemologia.
Oma vastaukseni on tieto-oppi eli epistemologia.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Jos logiikka voidaan laskea filosofian alaksi, niin ehdottomasti se.
Mikä tämän arvohierarkian, jota tässä selvittelet, tarkoitus sitten on?
Kaipa filosofiassa on juuri se ongelma että siinä ei ole hirveästi mitään pysyvää, jos sitä verrataan vaikka tieteisiin, joilla on selkeästi ennalta asetetut päämäärät. Jotkut filosofit ovat olleet hulluuden rajoilla, kun he ovat pohtineet filosofisia ongelmia ja jotkut ovat tulleetkin hulluksi. Niin että kai se on sitten niin, että filosofeilla on paljon suuremmat paineet olla luovia, kuin muilla ns. akateemisilla aloilla. Minä ainakin olen huomannut että sellaista matemaattista varmuutta, joka on luonnontieteille ominaista, niin ei ole ainakaan ihmisen elämässä eikä filosofiassa.
Niin.
Tarkoitan siis, että etiikka on hyödyllisintä. Aloituksessa luki tärkeintä tai hyödyllisintä.
Ajatus etiikan hyödyllisyydestä perustuu varmaankin siihen, että etiikka kertoisi meille, miten pitää (jossakin pulmallisessa tilanteessa) toimia. Mutta onko tämä etiikan kohteena? JOS kyse on "yhteisistä" eli yhteiskunnan hyväksymistä toimintasäännöistä, silloinhan on selvästi ensinnäkin lainopillinen. Esim. rikoslaki mutta myös vaikkapa kauppaoikeus on täynnä tämän kaltaisia käyttäytymissääntöjä. Tai tarkemmin ottaen oikeastaan sääntöjä siitä, mitä sitten tapahtuu, jos taustalla olevia sääntöjä ei noudateta (esim. murhaamista ei ole rikoslaissa muodollisesti kielletty, mutta säädetty kyllä seuraamus tästä teosta. Voisi kuitenkin sanoa, että laki tätä kautta asettaa myös käyttäytymissäännöt). No hyvä, lainsäädäntö ulottuu aika pitkälle, mutta ei kaikkialle. Soveltamiskäytännössä esiintyy monenlaisia "yleisiä periaatteita", joilla lain kontrollia voidaan ulottaa selvästi sanamuotoa laajemmalle. Monet näistä periaatteista on nykyään kirjattu ns. perusoikeuksiin (esim. yksityisyyden suoja). Jopa laki syrjääntyy tarvittaessa näiden edessä (kts. perustuslain 107 §).
Suurin osa yhteiskunnan toimivuuden kannalta (= ihmisten kannalta) välttämättömistä toimintasäännöistä on kirjattu kaikkien noudatettavaksi yllä olevalla tavalla. Määrittelemättä tarkemmin, mitä "hyödyllisyydellä" tarkoitettaisiin, yhteiskunnan järjestäytymistä voidaan varmaan pitää ainakin välinneelisesti hyödyllisenä.
No niin, edetäänpä kauemmaksi laisäädännön alueelta. Seuraavaksi tultaneen moraalin alueelle. Sen voisi määritellä yhteiskunnassa vallitseviksi kirjaamattomiksi normeiksi. Ehkä kannattaisi rajata laisäädännön tulkinnassa sovelletut "yleiset periaatteet" tai perusoikeudet jonkinlaisena harmaana alueena mieluummin institutionaalisen normiston alueelle. Moraali on siten aika lähellä "naapurin muijan ääntä", sanoakseni sen yhteisöllisen lähtöhdan hyvin lyhyesti. Oleellista on moraalisääntöjen suhteellisen yleinen hyväksyntä, ts. yhteisö ikään kuin asettaa ne tätä kautta, vaikkakin ilman mitään institutionaalista menettelyä.
Moraali on varmaan usen "hyödyksi", mutta ei suinkaan aina. Esim. joku vanhentunut ja ahdas moraalinormi voi hyvinkin olla "haitallinen" sanan jossakin mielessä. Sitä paitsi moraali on yhdelle yhtä ja toiselle toista.
Mutta onko eettinen hyvä ollenkaan tällä alueella? Eipä näytä olevan, ainakin jos sitä lähestyy kantilaisesta näkökulmasta. Etiikassa kun ei ole kyse "naapurin muijan äänestä" vaan omasta sisäisestä äänestä. Tämän eron tekeminen on äärimmäisen vaikeaa, eivätkä filosofit juurikaan edes yritä pitää erossa arvoteoreettista hyvää ja eettistä hyvää.
Entäpä sitten "hyöty" ? Se on selvästi arvoteorian puolelle kuuluva asia. Laki ja moraali näyttävät hyödyllisiltä. Eettisyys eräänlaisena sisäisenä (mutta silti hyvinkin eri ihmisille samana tai analysoitavana) asiana ei juurikaan näytä samassa mielessä "hyödylliseltä" kuin nämä kaksi muuta aluetta.
Onpa virkistävää saada välillä asiallinen vastaus :-) Näkökantani vaatii kieltämättä perusteluja.
"Ajatus etiikan hyödyllisyydestä perustuu varmaankin siihen, että etiikka kertoisi meille, miten pitää (jossakin pulmallisessa tilanteessa) toimia."
Etiikkahan tutki ainakin alunperin kysymystä "kuinka elää hyvä elämä?" Näin ollen sen hyödyn käytännön elämässä pitäisi kaiken järjen mukaan olla suuri, jos sitä vaan harjoittaa. Myöhemmin etiikka tosin on määritelty moraalia tutkivaksi tieteeksi, varmaankin juuri Kantin virheellisen moraaliteorian ansiosta. Moraalin tutkimuksena etiikalla ei ole juuri mitään virkaa, sen myönnän. Siksi en yhdy tähän uudempaan määrittelyyn.
"JOS kyse on "yhteisistä" eli yhteiskunnan hyväksymistä toimintasäännöistä, silloinhan on selvästi ensinnäkin lainopillinen."
Ota huomioon, että filosofian rooli on ollut äärimmäisen tärkeä esimerkiksi juuri mainitsemiesi lainsäädännön ja perusoikeuksien kehittämisessä, samoin kuin vaikkapa valtiomuotojen, talousjärjestelmien ja jopa kristinuskon kehityksessä. Nämä kaikki perustuvat suurelta osin filosofian haaraan nimeltä etiikka, kuten myös sellaiset uudemmat jutut kuin luonnonsuojelu, ihmisten ja eläinten oikeudet, tasa-arvo jne.
"Moraali on varmaan usen "hyödyksi", mutta ei suinkaan aina. Esim. joku vanhentunut ja ahdas moraalinormi voi hyvinkin olla "haitallinen" sanan jossakin mielessä. Sitä paitsi moraali on yhdelle yhtä ja toiselle toista."
Tästä olen aivan samaa mieltä, katso loppuosa eräästä aikaisemmasta viestistäni, http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=681&posting=22000000001513214 , jos kiinnostaa.
Moraali on siis mielestäni täysin kulttuuri-, uskonto-, perimä- ja kokemusriippuvaista. Sillä ei siis ole etiikan kanssa muuta yhteistä kuin tavoite, eli hyvä elämä. Moraali ei myöskään ole järjen kanssa missään tekemisissä, vaan esimerkiksi perimästä riippuva moraali on kehittynyt evoluution myötä, kulttuurista riippuva "kulttuurievoluution" myötä, uskonnollinen lähinnä pappien mielipiteiden perusteella ja kokemusperäinen taas yksilön omien kokemusten ansiosta.
Jos henkilö harrastaa eettisiä pohdintoja ja sisäistää niiden tulokset, niin silloin, ja vain silloin, henkilökohtaisella moraalilla on suoranainen yhteys etiikkaan, muutoin sillä on yhteys etiikkaan vain edellämainittujen kautta, jos ollenkaan.
"Mutta onko eettinen hyvä ollenkaan tällä alueella? Eipä näytä olevan, ainakin jos sitä lähestyy kantilaisesta näkökulmasta. Etiikassa kun ei ole kyse "naapurin muijan äänestä" vaan omasta sisäisestä äänestä."
Tästä taas en ole samaa mieltä, koska etiikka sellaisena kuin miksi se alussa määrittelin, ei ole henkilökohtainen asia, vaan yhteinen. Koska elämme yhdyskunnassa ja yhteiskunnassa, niin etiikka, joka ei ota kantaa yhdessä elämiseen, on aika turhaa. Ja mikä on järjellä perusteltavissa itselle, voidaan järjellä perustella myös muille, toisin kuin moraali. Haluaisinpa tosiaan nähdä, kun joku perustelee toiselle moraalisen sääntönsä tukeutumatta raamattuun, lakiin, yleiseen mielipiteeseen tai johonkin muuhun ulkoiseen auktoriteettiin...
"Entäpä sitten "hyöty" ? Se on selvästi arvoteorian puolelle kuuluva asia. Laki ja moraali näyttävät hyödyllisiltä. Eettisyys eräänlaisena sisäisenä (mutta silti hyvinkin eri ihmisille samana tai analysoitavana) asiana ei juurikaan näytä samassa mielessä "hyödylliseltä" kuin nämä kaksi muuta aluetta."
Alussa olevan määritelmän mukaisena siitä on henkilökohtaista hyötyä, kuten myös lainsäädännöstä ja muusta sellaisesta.
Kuten tästä pohdinnasta huomaa, etiikan ja moraalin hyödyllisyys riippuu täysin niiden määrittelystä. Inhoan määrittelyihin puuttumista, varsinkin kun en ole mikään kielitaituri, mutta tehdään niin nyt kuitenkin. Ainakin Platonin filosofiassa lähdettiin liikkeelle juuri määritelmästä.
Mielestäni koituu paljon enemmän ongelmia, jos nämä asiat määritellään toisella tavalla. Jos moraali perustuu järkeen ja on näin ollen universaali, kuten Kant väittää, niin miksi se sitten ei ole universaali? Pitäisi siis kehittää jokin uusi sana tälle epäuniversaalille, yksilölliselle moraalille. Jos määrittelemme moraalin joksikin järjelliseksi, niin mitä etiikka sitten on? Jos moraali on jo itsessään järjellistä, niin miksi ihmeessä se tarvitsisi toisen järkiperäisen tutkimushaaran, etiikan, tutkimaan itseään? Jos etiikka tutkii moraalia, niin miksi sitten kutsumme sitä alaa, joka tutkii alussa mainittua kysymystä, eli "miten elää hyvä elämä?" Jos tämä kerran oli etiikan alkuperäinen määritelmä, niin miksi muuttaa sitä myöhemmin?
Jos siis määrittelemme nämä asiat Kantin tavalla, tarvitsisimme kaksi kokonaan uutta sanaa, puhumattakaan muista ongelmista. Näitä sanoja Kant ei tietääkseni anna, sen paremmin kuin ratkaisuja ongelmiin, joten se siitä. Jos aikoo muuttaa asioiden merkityksiä, niin pitäisi miettiä asia loppuun asti, jotta jälkipolville ei tulisi ongelmia.
Myönnän, että edellinen oli osittain subjektiivista tekstiä, mutta kyllä nuo mainitut ongelmat ovat silti todellisia. Jos siis oma määritelmäni näistä asioista kuulosti järkevältä, sitä kannattaa suosia, jos taas ei, niin sitten ei. Sen olen kuitenkin itse valinnut järkevimpänä vaihtoehtona ja oikeastaan myös ainoana millään tavalla kehityskelpoisena ja hyödyllisenä.
keskusteltaessa olisi varmaan asioille eduksi jos käytettäisiin käsitteitä selvästi pysyen niille yleisimmin vakiintuneissa merkityksissä.
Tietääkseni sanaa 'moraali' käytetään silloin kun tarkastelut lähtevät liikkelle yksilöstä, hänen tuntemuksistaan ja käsityksistään. Kun 'moraalisuudesta' puhutaan yleisemmässä merkityksessä, silloinkin tarkoitetaan ihmisen tajuamaa, kokemaa ja käsitteellistämää hyvää ja pahaa.
Ihminen on epäilemättä moraalinen olento.
'Etiikalla' taas tarkoitetaan yleisiä opillisia näkemyksiä moraalin perusteista ja sen ilmenemisestä. Filosofiassa on vakiintunut kahtiajako normietiikkaan ja seuraamusetiikkaan. Karkeasti sanoen edellisen mukaan teot (ja käyttäytyminen) ovat määriteltävissä hyväksi tai pahaksi, eli hyvä ja paha ovat olemassa. Jälkimmäisen mukaan kaiken arvioinnissa pitää ottaa huomioon ensisijassa se mitä käyttäytymisestä seuraa, jolloin hyvän ja pahan suhteellisuus korostuu. Utilitar(ian)ismi on opillista seuraamusetiikkaa.
Näistä lähtökohdista on sitten mahdollista suorittaa persoonallisia arviointeja. Ulkopuolisen on melko mahdotonta seurata ajatuskehittelyjä, jollei voi olettaa niiden takana olevan edes jossain määrin vakiintuneen tavan käyttää peruskäsitteitä.
Jos esimerkiksi Kantin siveysopista puhutaan, ajatuskehittelyt tuskin onnistuvat, jos Kantin filosofoinnissaan käyttämät erityiset käsitteet, kuten termiin 'kategoria' sisältyvä normatiivinen sävy niin tieto- kuin siveysopissa, eivät ole ymmärrettyjä, vaan ne korvataan vaikkapa sanakirjasta etsityllä kategorian merkityksellä. Kantin 'kategorinen imperatiivi' oli tieto-opillisesti perusteltua (muodollista) normietiikkaa, jonka yksi erityispiirre näkyy siinä, että Kant ilmeisesti kuitenkin koki tämän muodon välttämättä johtavan tiettyjen tekojen määrittymiseen hyviksi ja pahoiksi.
Kiitos hyvästä vastauksesta. Saisinko kysyä, että kuinka hyvin olet perehtynyt näihin asioihin, eli voinko luottaa määritelmiesi yleisyyteen? Itse en nimittäin tiedä juuri mitään näistä asioista, siksi minulla ei ole käsitystä vakiintuneista merkityksistä. Mutta kiinnostaisi kyllä tuntea ne. Selvästi minulla on joitakin väärinkäsityksiä termien käytöstä, jotka olisi syytä korjata. Mutta pidemmittä puheitta niihin ongelmiin. Joudun tekemään oletuksia joistakin käsityksistäsi, joten älä pahastu niistä. Korjaa, jos olen väärässä.
Mainitsemasi normietiikka sisältää oletuksen siitä, että hyvä ja paha ovat olemassa myös jotenkin muuten kuin ajattelevien olentojen erilaisina tavoitteina ja päämäärinä. Tähän en itse usko, joten normietiikka menee siis kokonaan metafysiikan puolelle minun maailmankatsomuksessani. Uskon toki silti hyvään ja pahaan, sikäli kun hyvä on jotakin, mikä edistää ajattelevan olennon tavoitetta, ja paha (tai huono) jotakin, mikä vastustaa sitä.
Voin yhtyä mainitsemaasi seuraamusetiikkaan. Teon seurauksia ei voi tietää varmasti etukäteen, siksi ne on arvioitava. Tätä arviointia olen aina pitänyt juuri etiikkana, en moraalina. Sinunkin mukaasi se on ainakin etiikan osa-alue, itse olen pitänyt sitä koko etiikkana. Moraali taas on minun mielestäni valmis käyttäymissääntö, jota voidaan eettisen arvioinnin pohjalta tarvittaessa muuttaa tai rikkoa. Sinun mielestäsi se on ilmeisesti käyttäytymissääntö yli päätään. Ilmeisesti oma käsitykseni asiasta on siis väärinkäsitys. Olen nimittäin pitänyt etiikkana juuri näitä järkeilyn perusteella muodostettuja optimaalisia toimintasääntöjä.
Ensimmäinen ongelma liittyy siihen, että etiikka olisi moraalitutkimusta. Jos etiikka käsitetään näin, ei voida puhua henkilön etiikasta tai eettisyydestä, ellei sitten puhuta henkilön moraalitutkimuksesta tai sen tasosta. Ei voida myöskään puhua tietyn toimintatavan eettisyydestä, koska eihän toimintatapa voi tutkia moraalia. Mielestäni etiikka-sanaa käytetään yleisesti molemmissa yhteyksissä. Tämä ongelma ei kuitenkaan ole itse määrittelyssä, vaan sanojen vakiintuneessa käyttötavassa.
Toinen ongelma sisältyy määrittelyysi:
Ensinnäkin sanot, että etiikka on opinala, joka tutkii moraalia, eli sen perusteita ja ilmentymiä. Yhdyt varmaan myös siihen, että moraalia voi olla parempaa tai huonompaa, seurausten mukaisesti. Näin ollen on siis olemassa kaksi selvästi toisistaan erotettavaa asiaa, joista molemmista käytetään sanaa moraali: ensinnäkin yksilön henkilökohtainen moraali, eli yksilön henkilökohtaisesti omaksumat toimintasäännöt ja toisaalta optimaalinen moraali, eli optimaaliset toimintasäännöt eri tilanteisiin. Näistä jälkimmäiset ovat mahdollisesti saavutettavissa järjen avulla, seuraamuksia arvioimalla. Sanot kuitenkin, että etiikka nimen omaan tutkii moraalin ilmentymiä ja perusteita. Tässä kohtaa tulee vastaan ongelma. Tarkoitatko siis optimaalista vai henkilökohtaista moraalia?
1. Jos tarkoitat optimaalisen moraalin perusteita, niin silloin etiikka tutkii samalla myös sitä, kuinka elää ja toimia hyvin ja oikein, mikä oli omakin määritelmäni. Sanot kuitenkin, että etiikka tutkii myös moraalin ilmentymiä, mutta on vaikea kuvitella optimaalisen moraalin vielä ilmentyneen, ellemme sitten oleta absoluuttisen moraalista jumalaa, jonka toimia voisimme tutkia. Tuskin kuitenkaan tarkoitat tätä.
2. Jos taas tarkoitat, että etiikka tutkii henkilökohtaista moraalia, silloin etiikka ei voi mitenkään olla henkilökohtaisen (tai sen paremmin optimaalisen moraalin) perustana, koska silloin oikeita moraaleja olisi suuri määrä ja ne kaikki olisivat tasavertaisia keskenään. Näitä ilmentymiä voisi kuitenkin tutkia mielin määrin, mutta tällöin etiikka olisi vain luonnonilmiöiden tutkimusta, ottamatta mitään kantaa niiden keskinäiseen paremmuuteen. Koska puhuit hyvästä ja pahasta ja utlitarismista yhtä aikaa etiikan kanssa, niin luulen ettet tarkoita myöskään tätä.
3. Tuskinpa etiikka tutkii henkilökohtaisen moraalin perusteita ja optimaalisen ilmentymiä, sillä kumpikin on jokseenkin hyödytöntä ajanhukkaa, kuten edellisistä kohdista käy ilmi.
4. Tarkoitko siis, että etiikka tutkii optimaalisen moraalin perusteita ja henkilökohtaisen ilmentymiä?
Kohta neljä on mielestäni kaikin puolin järkeenkäypä määritelmä ja voisin itse sen hyväksyä. Mielestäni kuitenkin nuo kaksi sanaa, optimaalinen ja henkilökohtainen on välttämättä lisättävä määritelmään, sillä muutoin se puhuu itseään vastaan. Samasta syystä välttäisin kokonaan puhumasta pelkästä moraalista, koska silloin ei voi mitenkään tietää, kummasta moraalista on kyse. Näin käy, ellemme oleta, että on olemassa aiemmin mainitsemani absoluuttinen moraali, josta voitaisiin käyttää sanaa moraali ilman tarkenteita. Tämä kuitenkin edellyttäisi nähdäkseni sen, että optimaalinen moraali ja kaikki henkilökohtaiset moraalit olisivat sama asia, mitä tuskin voidaan hyväksyä, ne kun ovat selvästi erilaisia.
Yksi mahdollisuus olisi kai se, että emme pitäisi moraalia ollenkaan toimintasääntöinä (kuten me kaksi kai pidämme), vaan jonakin toimintasääntöjen kohteena. Tällöin moraali olisi jonkinlainen päämäärä, ei itse sääntö. Mutta jos näin on, niin kuinka voisimme tutkia tätä päämäärää tai saada siitä tietoa? Ei toimi...
---
Konsultoin muutamaa henkilöä tästä aiheesta ja tulin seuraavaan tulokseen: Moraali on (henkilökohtainen) käsitys oikeasta ja väärästä. Näin siis moraalinen henkilö valitsee käsityksensä mukaan oikean, epämoraalinen käsityksensä mukaan väärän vaihtoehdon. Moraalitonta ei ilmeisesti voisi vähempää kiinnostaa koko asia. Tämä on määritelmä moraalille on mielestäni varsin onnistunut. Siitä kun edelleen johtuu se, että moraalinen ja epämoraalinen ei ole missään suorassa yhteydessä hyvään ja pahaan. Nimittäin oikea tarkoittaa käsittääkseni yhtenevää jonkin tietyn kanssa, kun taas väärä tarkoittaa epäyhtenevää jonkin tietyn kanssa. Moraalinen teko on siis yhtenevä moraalisäännön kanssa, epämoraalinen ei.
Näin ollen moraalisääntöni voisi vaikkapa kuulua, että "älä lyö", joten jos en lyö, olen moraalinen, jos lyön olen epämoraalinen. Toisaalta sääntöni voi kuulua myös, että "tottele upseeria", jolloin moraalisesti oikea valinta on totella, ellei jokin vahvempi sääntö satu sitä estämään. Moraali on tällöin yhteydessä hyvään ja pahaan (lopputulokseen) vain epäsuorasti. Esimerkiksi pienenä lyötyämme toista saatamme tuntea empatiaa parkuvaa kaveria kohtaan ja pitää sen jälkeen lyömistä vääränä, koska seuraukset olivat huonot. Toisaalta taas saatamme pitää asiaa vääränä vain siksi, että pappi on saarnastuolistaan niin julistanut. Tämä määritelmä sopisi siis hyvin yhteen maailmankuvani kanssa.
Jos nyt sanomme, että etiikka tutkii vain moraalin perusteita ja ilmenemistä, menetämme kokonaan tutkimuksen hyvästä ja pahasta/huonosta. Perusteet kun ovat itse kullakin henkilöllä erilaiset ja ilmeneminen myös, eivätkä suoranaisessa yhteydessä hyvään tai pahaan. Jos kuitenkin pitäydymme siinä, että etiikka tutkii myös valintojen ja tekojen seurauksia, niin tällöin ongelmaa ei ole. Itse ainakin haluaisin tutkia juuri tätä hyödyllisenä asiana. Moraalin tutkimus on mielestäni hyödyllistä vain tiettyyn rajaan asti, eikä oikeastaan hyödytä yhtään mitään ilman tätä toista etiikan puolta. Hyväksyisin siis sen, että etiikka tutkii moraalia ja etsii hyvää moraalia.
Olisi kiva kuulla myös muiden mielipiteitä ja kommentteja etiikka- ja moraali-sanan käytöstä, sillä olisi kiva olla edes jotensakin samalla aallonpituudella keskustelukumppaniensa kanssa. Jos nyt joku jaksoi näin pitkän viestin edes lukea ;-)
että semanttiset määritelmät ovat normatiivisia, sillä semanttiset määritelmäthän lyövät niiden määrittämän merkityksen lukkoon. Tosin tuollainenkin ajattelu lyö jotain lukkoon. Hmm, sekavaa.
Käsitteiden moraali ja etiikka käyttö on sillä lailla vakiintunutta, että otatpa käsiisi minkä tahansa filosofian sanakirjan tai vaikkapa lukion filosofiakirjan, löydät pienin variaatioin samat määritelmät. Jos minä otan hyllystäni aakkosjärjestyksessä ensimmäisen sanakirjan (Ahlberg: Filosofiskt lexikon) niin kohdasta ”Moraali” luen:
”Moraali (latinan sanasta moralis, eli se joka liittyy mores, tapoihin)... Moraalinen aisti, mieli, synnynnäinen tunne moraalisista arvoista... Moraalifilosofia, sama kuin etiikka.” Ja hakusanan ”Etiikka” kohdalta löydät kahtiajaon tekoja (ja niiden seurauksia) kuvailevaan etiikkaan ja normatiiviseen, tekoja hyvinä tai pahoina arvottavaan etiikkaan.
Vastaava on esitetty mielestäni kaikissa tarjolla olevissa lukion filosofian oppikirjoissa, joista oman käsitykseni mukaan tällä hetkellä selkein ja suositeltavin on (outoa kyllä uskonnollisystävällisen kustantamon julkaisema) Ahokallion - Tiilikaisen ”Filosofia Prima”, kun taas sekavin Airaksisen - Kuuselan ”Lukion filosofia”.
Pyrkimyksessä käsitteelliseen selvyyteen käsitteiden sisällön määrittely ja käsitteiden käyttäminen todellisuuden ja ilmiöiden kuvailuun ja selitykseen ovat kaikki siinä mielessä eri asioita, ettei näillä operaatioilla voi korvata toinen toistaan. On virhe ottaa käsite ”annettuna” niin että siihen sisältyy jo lähtökohtaisesti totuutta. On virhe ettei käsitteen sisältöä muilla käsitteillä täsmennetä. On virhe kuvitella että nimen antaminen ilmiölle selittäisi ilmiön. (Selittäminen on filosofisesti kinkkinen asia.)
Kun yritän ymmärtää sinua, törmään siihen että ajattelusi on aika luoksepääsemätöntä. Keskeiset merkitykset elävät vain omassa käsitemaailmassasi ja on vaikea sanoa, mitä niistä jää käteen jos ne ”käännetään” sellaiselle kielelle jota itse ymmärtäisin. Pitkät pohdiskelusi näyttävät minusta olevan seurausta siitä että sisällytät käsitteisiin lähtökohtaista totuutta ja uskot, että erittelyt täsmentävät tämän totuuden. Käsitteet voisi kuitenkin ottaa myös sopimuksina, toimia sopimuksenvaraisesti: sanoessani näin tarkoitan sitä että... ja se mitä haluan sanoa on... Nyt eksyt pitkiin, mutta tyhjiin ja väsyttäviin jäsennyksiin, joissa käsitepyörittelyn määrällä tavoitellaan täydellisyyttä. Emme kuitenkaan voi viedä määrittely-yrityksiä äärettömyyksiin, vaan alunalkaen parempi tapa on, että suunnilleen sovitulta pohjalta kehitämme käsitteille omia tarkoitusperiämme palvelevan käytön.
Minusta vaikuttaa siltä, että haluaisit sanoa moraalisten tuntojen olevan harhaa ja että oikea käyttäytyminen ja elämä on rakennettavissa järjen varaan. Jotenkin olen aistivinani, että tähän näkemykseesi sisältyy myös tiedonfilosofinen aspekti ja kannanotto: väheksyt sitä mikä on henkilökohtaista, subjektiivista, tuntemuksiin ja kokemukseen perustuvaa, tai uskomusta, sen sijaan tavoittelet jotain joka olisi yleisesti määriteltävissä, objektiivista, järkeen perustuvaa ja kiistämätöntä. Jos sopisimme että etiikka on pyrkimystä määritellä hyvä moraali, sinä nähdäkseni toisit mukaan hyvät tiedon ja totuuden kriteerit. Kuvittelen, että tekstisi voisi lukea sen tarkoituksia vääristämättä vaikka käyttämäsi sanan ‘optimaalinen’ korvaisi sanalla ‘objektiivinen’.
Omasta puolestani en usko että tuntemuksia voisi pelata ulos, mutta en myöskään usko että niiden huomioonottaminen johtaisi subjektivismiin. Koen että ihminen on moraalinen mutta myös vahvasti sosiaalinen olento, ja että moraalisuus ja sosiaalisuus jossain syvällä sisässämme omaavat yhteisen alkupisteen. Tästä johtuu jotain yleispätevää, meitä kaikkia koskevaa. Mitä se on, en osaa määritellä, enkä tiedä kannattaako edes yrittää. Ainakin yksittäisten tekojen arviointi ja lokerointi on minusta mieletöntä, tapahtuipa se millaisin kriteerein - normietiikan tai seurausetiikan kannalta, tuntemuksiin tai järkeen perustuen - tai miten tahansa. Ehkä moraali on oikealla tavalla olemassa vain elävässä esilläolevassa tilanteessa - vähän samaan tapaan kuin Wittgenstein sanoo ilmausten saavan merkityksensä vain siinä tilanteessa jossa niitä käytetään.
Voi olla että kaikki on normatiivista, jos sen niin ottaa. Normien mukainen nukkumaanmenoaika?
Joissain tapauksissa yksi asia voi olla yhtä aikaa 2 tai useampaan filosofian alaan kuuluvaa. Lisäksi se voi vielä olla matematiikkaakin. Kaiken lisäksi se voi olla jopa tietotekniikkaa. Tekoälyyn liittyvä tieto-oppi ja tietojenkäsittelyteoria liittyy tietotekniikkaan tai on tietotekniikkaa kaiken muun ohella.
Tietotekniikkaa on varsinkin sellainen filosofia joka on välttämätöntä oikeasti älyllisen ja luovan koneen ohjelmoinnissa, vaikka tietokoneita ei edes mainittaisi teorian yhteydessä. Koneälyn teoreettinen pohja luodaan filosofian piirissä. Matematiikka ja ohjelmoijat jatkavat siitä mihin filosofia jättää.
"Koneälyn teoreettinen pohja luodaan filosofian piirissä."
Niin, tai jää luomatta.
Filosofin tehtävänä on myös huomauttaa silloin kun ajattelu on harhaisella pohjalla tai sisältää käsitesekaannuksia. Mitä tarkoittaa esim. "oikeasti älyllinen ja luova kone"?
Käsitettä 'tietoisuus' ei voida pelata ulos kun puhutaan aivojen toiminnasta ja ajattelusta. Kun yhtäältä ihmisen aivoista voidaan leikata puolet pois, ja silti se mitä nimitämme 'tietoisuudeksi´säilyy yhä kokonaisena, ja kun toisaalta yhteenkasvaneiden, yhdet aivot omistavien siamilaisten kaksosten aivoissa on kaksi täysin erillistä 'tietoisuutta', joilla ei ole mitään suoraa kokemusta toisistaan, miten näitä tosiseikkoja kuvataan ilman jotain niitä kuvaavaa erityistä käsitettä, olipa tämä käsite sitten 'tietoisuus' tai mikä tahansa.
Toisaalta tekoälyn kehittelijöistä voidaan sanoa, että heidän filosofiset resurssinsa ovat kovin kapea-alaisia. En usko että toteamus "matematiikka ja ohjelmoijat jatkavat siitä mihin filosofia jättää" kuvaa keinoälyn rakentelijoita. Esim. Daniel Dennett filosofoi varsin mielellään, mutta valitettavasti hänen filosofointinsa on varsin naiivia.
"En usko että toteamus "matematiikka ja ohjelmoijat jatkavat siitä mihin filosofia jättää" kuvaa keinoälyn rakentelijoita."
Tarkoitatko ettei ohjelmoijat lue filosofiaa? Kyllä ainakin jotkut varsinkin tekoälypiireissä lukevat ja seuraavat filosofiaa. Onhan usenetissa sellainen ryhmäkin kuin "comp.ai.philosophy". Se löytyy esim. googlen kautta "keskusteluryhmät" osasta, jos ei ole nntp systeemiä itsellä.
Ei ainakaan niillä Iranilaisilla siiamilaisilla ollut aivot yhdessä _tietojenkäsittelyn_ kannalta, vaikka verenkierto olikin yhteinen.
Jos puolet aivoista menee pois, voi kuolla tai tietoisuus ainakin vähenee ja moni toiminto vaikeutuu ja asioita unohtuu.
"comp.ai.philosophy"
Se on ihan hyvä, mutta sfnetin "sfnet.keskustelu.filosofia" lienee monille lukijoille parempi. Siellä on asiaa myös tekoälystä, jota tosin on usein vaikea tunnistaa otsikoiden perusteella.
Uskoisin, että tärkein filosofian ala on ainakin alussa ollut metafysiikka, sillä se on saanut ihmisiä tutkimaan maailman todellista olemusta. Siitä on seurannut fysiikan, kemian, biologian...jne. synty. Toisaalta metafysiikka on vain laajemmassa mittakaavassa tärkein. Yksilönkannalta on tärkeintä ehkä tieto-oppi.
Loppujenlopuksi filosofia ei ole kovinkaan käytännönläheinen tiede, mutta mielestäni filosofian tarkoitus onkin kyseenalaistaa ja näyttää, että kaikki meidän itsestäänselvyytenä pitämät asiat eivät välttämättä olekaan itsestäänselvyyksiä.
Inhimillisen subjektiivisesti ajateltuna eksistentialismi, ehdottomasti. Muuten tarkastelu on mieletön.
Tärkein filosofian ala on ehdottomasti etiikka; kaikkien muiden alojen saavutukset tulee tehdä etiikan asettamien rajoitusten sisällä.