Highlander-teoria

kun stressinsietokyky ylittyy, (ihmisten rajat ja syyt erilaisii) yksi reagoimistapa on psykoosi, jossa voi olla haavemaailma, joka kokijalle totta, ulkomaailmalle harhaa ja tilanneyhteyksien puuttuminen lauseista siinä tilassa aiheuttaa ympäristössä kummastelua, mikä on selvää. yleensä kemiallisesti ajatellen kyseessä on aivojen välittäjäaineiden toimintahäiriö, tai oloa voisi verrata vähitellen jumittavaan tietokoneeseen, ja joskus toinen voi kokea että sairastuneelta on musiikillisesti ajatellen jäänyt "levy" päälle. lääkkeet ovat nykyään tehokkaita, sivuvaikutuksia on vähän, ja yleensä akuutti psykoosi kestää muutaman viikon, jonka jälkeen palaa vähitellen reaalimaailmaan. tässä on vain pintapuolista kuvailua mutta käytin sanaa highlander-teoria lähinnä erään vanhan elokuvan juonenkulun mukaan, jossa tarina ei edennyt kronologisessa aikajärjestyksessä, kuten elokuvat yleensä koska leffan päähenkilö muisteli paljon, ja tapahtumat nivottiin toisiinsa, joskus melko huvittavan kekseliäästi. tässä esimerkki palautuvasta tilannetajusta, eli siirrytään psykologiasta leffa-arvosteluun. kuitenkin kun ihmisen mieli voi syystä tai toisesta sekoittua, niin mieli tavallaan parantumisprosessin aikana kasaantuu uudella tavalla, kuin palapeli, toivottavasti kertojalla enemmän kuin 4 palaa, riippuen jaottelusta, tässä itse käytän termiä Kristus-keskeinen paraneminen koska Jumala on terapoinut minua omalla tavallaan ja parempaa terapeuttia en tiedä. eikä edes ota maksua. kattoo nyt mitä Se musta sitte aikoo. prosessi vielä kesken.
6352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tunnistin itseni tekstistäsi,jotain 4 vuotta sitten kaikki asiat alkoi mennä liian vaikeaksi,enkä osannut ajatella silloin mitään elämästä jne,kaikki vaan kerääntyi aivankuin jyrkäänteelle ja sitten jossain vaiheessa kaikki putosi alas eikä osunut pohjaan vaan jatkui ja jatkui putoomista,olin aivan sekaisin en enää luottanut kehenkään/mihinkään mikään ei tuntunut todelliselta,menin sekaisin ja yhä sekavaisemmaks koko ajan ja ainakun yritin jollain tapaa pyytää apua joltain kysymyllä asioita mitä pyöri milloinkin mielessä niin kaikki vaan tuntui nauravan mulle,aloin kuvittelemaan kaiken laisia salaliitto teoriota jne kuuntelin ihmisiä ja aina tuntui että niissä on joku koodi kieli tai jotai että minä en ymmärtäisi heitä tai jotai .. no sitten kun en enää pystynyt hallitsemaan itseäni aloin käydä agressiiviseks niinkuin olinkin ennen koko tapahtumaa ja kaikki tuntui taas pelkäävän minua,aivan kuin ennen tätä sekavuutta, mutta minä tiesin silloin että en pysty jatkamaan niin vaan pyrin pois kaikkien seurasta ja vaivuin jonkinlaiseen uneen,nyt olen ollut yksinäisyydessä jotai 4 vuoden pintaan,kaikki minussa/minua koskevat asiat on muuttunut,tuntuu että minussa on kaksi eri ihmistä tai jotain sinne päin ..
Tämä uusi minä on valtaosana päivääni,opettelee kaiken uusiksi,en sano että se ois huono asia että alottaisi elämän uusiksi mutta silti tunnen että minä en ole tämä henkilö vaan minussa on jotain muutakin vaan en saa kunnollista kosketusta siihen..¨
Käyn psykiatrillakin mutta en saa oikein keskustelua käyntiin kun en osaa kertoa tilannettani hänelle...lääkkeet kuitenkin määrättiin ja noin viikon epäilyksien jälkeen aloin syömään niitä "Remeron",unta parantavaa mieliala lääke,jotenkin tämä lääke on rauhoittanut mieltäni ja saanut ajattelemaan ehkä selvemmin kuin aikasemmin.
Kysymykseni: osaatko sanoa mitä tämä kaikki on ja mitä minun pitäisi tehdä asian kanssa?

Äänestä
  • yksi vaihtoehto on, että sinulla voisi olla joku kipeä muisto jonka olet torjunut jollakin tavalla, ja yhtäkkiä joku ympäristöstä tuleva ärskyke laukasee jonkun reaktion, esim. biisi, tietyn henkilön lause jossakin tilanneyhteydessä, joku haju, samankaltainen aikaisemmin toistunut tilanne...jne. asia on tiedostamattomassa muistissa mutta sattuu liian paljon käsitellä ja hyväksyä että niin on tapahtunut. kun ensi kertaa sairastuin, silloinen tyttöystäväni meni shokkiin sekavista puheistani ja tietysti jätti minut. vuosia myöhemmin törmäsin samannäköiseen tyttöön jolla samat eleet ja tuli itselle jonkinmoinen paniikkikohtaus, hylätyksi tulemisen muisto kun kaikki palautui mieleen. kun asian pystyi hyväksymään, jotenkin pahasta muistosta pääsi irti. joskus voi tuntua että elämä pyöri jonkinlaista silmukkaa tai 8:kkoa ja palautui aina samaan kohtaan, kuin labyrintissä tai jotain. hyökkäsin vanhoja pelkoja päin harjoittelemalla jutui joihin oli ennen vaikee tarttua kiinni, kuten kaikki sosiaaliset tilanteet joissa joutus myöntämään tietämättömyytensä jostain aiheesta mutta silti halusi mahollisesta ivasta huolimatta tehdä parhaansa, aivan itsensä takia. sitten kun mielessään voitti jonkun pelon, se oli kuin olisi ampunut kaksi pientä maailmankaikkeutta erilleen, vähän kuin olisi tilannut Legolaan jousineen paikalle, voin kirjoittaa numeroilla 818 tämän. 1 on tässä se ammuttu nuoli. eka 8 oli vanha minuus ja oikeella puolen oleva 8 se uusi minuus, tai kehitysaste. eräs sielunhoitaja kuvaili juttuja myös vertailemalla matrix-leffan maailmaa jossa ruudulla näytössä näkyy vain numerosarjoi ja vaikka vain yksi 0 tai 1 olisi "väärässä" paikassa kok systeemi on sekasin. minulta meni vuosikausia hakea oikeat lääkkeet, nyt deprakine ja seroquel toimii mutta rajat yleensäkin ottaen psykologian aluella mielen häiriöissä ovat hyvin liukuvat. jos ihminen on jostakin syystä maanisella päällä eli toukukas ja vilkas, ympäristö varmasti reagoi, kuten sanoit ihmisten pelkäävän. on myös mahdollista että on jotenkin rakentanut elämänsä tiedostamattomasti tiettyjen mallien varaan, miten asioiden pitäisi toimia ja sujua ja kun se ei menekeään suunnitellusti, kaikki sortuu, tekee hätäisiä ratkaisuja ja tulee kuin tetris-pelissä muisti-häiriöitä ja aukkoja. kerroit kokeneesi salaliitojutui eli pskykologian termeissä lievää paranoidisuutta. itsellä samassa vaiheessa kuvittelin kadullakulkijoiden esim naureskelevan JUURI minulle vaikka ei se olisikaan pitänyt paikkaansa, joskus toisaalta ne ihmetteleekin koska en pahemmijn välitä mitä toiset ajattelee piilo-opetellessani urheilulajiin liittyviä jutui. sinulla on "salaliitto"-vaiheessa ilmeisesti ylittynyt stressikynnys ja jos se liittyy johonkin piirteeseesi johon et ole tyytyväinen, asia korjaantuu kun hyväksyt itsesi sellaisena kuin olet.
    aggressiivisuutesi voi olla seurausta siitä, että olet sulkenut tietyn mielen alueen ja olet voinut esimerkiksi liian paljon niellä ilkeyksiä tai et ole juuri tilanteessa, jossa täysi oikeus ilmasta närkästyneisyytensä avannut sanaista arkkuasi. sanotaan että älkää antako auringon laskea vihanne yli tai jotai...kun menet kuvailemaasi unitilaan, se on selvä masennus joka saa sinut tuntemaan usein ettei ole mitää kunnon syytä nousta petiltä uuteen päivään. on myös ihmisiä jotka vaan jossakin vaiheessa elämää vaikka kaikki ulkoiset puitteet kunnossa , alkavat etsiä syvempää takoitusta. kaikki on jo koettu. silloin itse aloin etsiä Jumalaa, mutta minulta oli viety kaikki. oli itsariyritys jo takana. kuvailit että sinussa tuntuu olevan kaksi eri ihmistä. toinen tarttuu innolla asioihin, tai ihanneminä johon pyrit, toinen taas vähän piilossa. joku lienee miettiny laulua lululla oli kolme mieltä, mutta tää ei oikein ole verrastettavissa. hmmm. voisi löytyä netistkäkin psykologian sivuilta hakusanalla sivupersoonallisuus, en varma, vain lukio-psyka ja empiirinen kokemus taustalla. merkityskokemusten ja koodikielijuttujen kans olen sitä mieltä että joku on kertonut esim ulkopuolisen tahon yrittävän jollakin tavalla äänistä johonkin muuhun syöttää vierasta dataa päähän ja siten saada toisen toimimaan haluamallaan tavalla. kyseessä ei kuitenkaan ole nyt sentään armeija. kysyit lopussa, mitä tämä kaikki on? en tiedä sitä mitä koulukuntaa psykiatri jolla käyt, edustaa ja he ovat joskus aika ylimalkaisia, mutta jospa vaikka listaisit koko elämäsi lyhyesti paperille lapsuudesta alkaen, erityisesti ne muistot elämässä mitkä oli mieleen jäävän onnellisia ja mitkä sattui paljon, ja mikä tuntui siltä normaalilta elämältä. jotenkin saat sitten kokonaiskuvan paremmin parin sivun elämänkerralla jotta voit työstää juuri asiat mitkä oikeesti meni pieleen ja miten olisi mennyt jos kyseessä olisi ollut toiminta-leffa, jossa olet pääosassa.Minun näkökulmasta tämä on kaikki koko ajan yhtä "leffaa" jota "kuvataan" taivaasta käsin, mutta uskon myös tohon ristin tuomaan delete-nappulaan, joten vähän helpompaa jo hengittää kun osaa ottaa huumoria elämään. Sanoin tuolle taivaan Soturille että auttaisi sinut jaloillesi.
    Sami

    Äänestä

  • R'Salogel kirjoitti:

    yksi vaihtoehto on, että sinulla voisi olla joku kipeä muisto jonka olet torjunut jollakin tavalla, ja yhtäkkiä joku ympäristöstä tuleva ärskyke laukasee jonkun reaktion, esim. biisi, tietyn henkilön lause jossakin tilanneyhteydessä, joku haju, samankaltainen aikaisemmin toistunut tilanne...jne. asia on tiedostamattomassa muistissa mutta sattuu liian paljon käsitellä ja hyväksyä että niin on tapahtunut. kun ensi kertaa sairastuin, silloinen tyttöystäväni meni shokkiin sekavista puheistani ja tietysti jätti minut. vuosia myöhemmin törmäsin samannäköiseen tyttöön jolla samat eleet ja tuli itselle jonkinmoinen paniikkikohtaus, hylätyksi tulemisen muisto kun kaikki palautui mieleen. kun asian pystyi hyväksymään, jotenkin pahasta muistosta pääsi irti. joskus voi tuntua että elämä pyöri jonkinlaista silmukkaa tai 8:kkoa ja palautui aina samaan kohtaan, kuin labyrintissä tai jotain. hyökkäsin vanhoja pelkoja päin harjoittelemalla jutui joihin oli ennen vaikee tarttua kiinni, kuten kaikki sosiaaliset tilanteet joissa joutus myöntämään tietämättömyytensä jostain aiheesta mutta silti halusi mahollisesta ivasta huolimatta tehdä parhaansa, aivan itsensä takia. sitten kun mielessään voitti jonkun pelon, se oli kuin olisi ampunut kaksi pientä maailmankaikkeutta erilleen, vähän kuin olisi tilannut Legolaan jousineen paikalle, voin kirjoittaa numeroilla 818 tämän. 1 on tässä se ammuttu nuoli. eka 8 oli vanha minuus ja oikeella puolen oleva 8 se uusi minuus, tai kehitysaste. eräs sielunhoitaja kuvaili juttuja myös vertailemalla matrix-leffan maailmaa jossa ruudulla näytössä näkyy vain numerosarjoi ja vaikka vain yksi 0 tai 1 olisi "väärässä" paikassa kok systeemi on sekasin. minulta meni vuosikausia hakea oikeat lääkkeet, nyt deprakine ja seroquel toimii mutta rajat yleensäkin ottaen psykologian aluella mielen häiriöissä ovat hyvin liukuvat. jos ihminen on jostakin syystä maanisella päällä eli toukukas ja vilkas, ympäristö varmasti reagoi, kuten sanoit ihmisten pelkäävän. on myös mahdollista että on jotenkin rakentanut elämänsä tiedostamattomasti tiettyjen mallien varaan, miten asioiden pitäisi toimia ja sujua ja kun se ei menekeään suunnitellusti, kaikki sortuu, tekee hätäisiä ratkaisuja ja tulee kuin tetris-pelissä muisti-häiriöitä ja aukkoja. kerroit kokeneesi salaliitojutui eli pskykologian termeissä lievää paranoidisuutta. itsellä samassa vaiheessa kuvittelin kadullakulkijoiden esim naureskelevan JUURI minulle vaikka ei se olisikaan pitänyt paikkaansa, joskus toisaalta ne ihmetteleekin koska en pahemmijn välitä mitä toiset ajattelee piilo-opetellessani urheilulajiin liittyviä jutui. sinulla on "salaliitto"-vaiheessa ilmeisesti ylittynyt stressikynnys ja jos se liittyy johonkin piirteeseesi johon et ole tyytyväinen, asia korjaantuu kun hyväksyt itsesi sellaisena kuin olet.
    aggressiivisuutesi voi olla seurausta siitä, että olet sulkenut tietyn mielen alueen ja olet voinut esimerkiksi liian paljon niellä ilkeyksiä tai et ole juuri tilanteessa, jossa täysi oikeus ilmasta närkästyneisyytensä avannut sanaista arkkuasi. sanotaan että älkää antako auringon laskea vihanne yli tai jotai...kun menet kuvailemaasi unitilaan, se on selvä masennus joka saa sinut tuntemaan usein ettei ole mitää kunnon syytä nousta petiltä uuteen päivään. on myös ihmisiä jotka vaan jossakin vaiheessa elämää vaikka kaikki ulkoiset puitteet kunnossa , alkavat etsiä syvempää takoitusta. kaikki on jo koettu. silloin itse aloin etsiä Jumalaa, mutta minulta oli viety kaikki. oli itsariyritys jo takana. kuvailit että sinussa tuntuu olevan kaksi eri ihmistä. toinen tarttuu innolla asioihin, tai ihanneminä johon pyrit, toinen taas vähän piilossa. joku lienee miettiny laulua lululla oli kolme mieltä, mutta tää ei oikein ole verrastettavissa. hmmm. voisi löytyä netistkäkin psykologian sivuilta hakusanalla sivupersoonallisuus, en varma, vain lukio-psyka ja empiirinen kokemus taustalla. merkityskokemusten ja koodikielijuttujen kans olen sitä mieltä että joku on kertonut esim ulkopuolisen tahon yrittävän jollakin tavalla äänistä johonkin muuhun syöttää vierasta dataa päähän ja siten saada toisen toimimaan haluamallaan tavalla. kyseessä ei kuitenkaan ole nyt sentään armeija. kysyit lopussa, mitä tämä kaikki on? en tiedä sitä mitä koulukuntaa psykiatri jolla käyt, edustaa ja he ovat joskus aika ylimalkaisia, mutta jospa vaikka listaisit koko elämäsi lyhyesti paperille lapsuudesta alkaen, erityisesti ne muistot elämässä mitkä oli mieleen jäävän onnellisia ja mitkä sattui paljon, ja mikä tuntui siltä normaalilta elämältä. jotenkin saat sitten kokonaiskuvan paremmin parin sivun elämänkerralla jotta voit työstää juuri asiat mitkä oikeesti meni pieleen ja miten olisi mennyt jos kyseessä olisi ollut toiminta-leffa, jossa olet pääosassa.Minun näkökulmasta tämä on kaikki koko ajan yhtä "leffaa" jota "kuvataan" taivaasta käsin, mutta uskon myös tohon ristin tuomaan delete-nappulaan, joten vähän helpompaa jo hengittää kun osaa ottaa huumoria elämään. Sanoin tuolle taivaan Soturille että auttaisi sinut jaloillesi.
    Sami

    Kiitoksia vastauksestasi!!
    Kipeitä muistoja on enemmän kuin hyviä mutta on kuitenkin niitä hyviäkin,ne vaan ei ole mielessä niin paljoo kuin ne kipeät ja ehkä olen kasvanut ja toiminut niitten kipeitten muistojen pohjalta ja sillä tavoin saanut väärät kuvat paljosta,vaikka kuinka nyt yrittäisin ajatella niitä hyviä muistoja ne eivät enää tule edes mieleeni vaan käy nopeasti jonkinlainen tunne kuohu sisälläni ja häviää.
    Osaan nyt ehkä paremmin hahmottaa mitä minulle tapahtui ja että miksi kaikki minussa meni niin sekaisin ja nyt tiedän että maailmasta on parempikin puoli!
    Tällä hetkellä on hyvä olo :] ja tuntuu että kun on selvinnyt tähän päivään asti pahoista kokemuksista joille itse ei välttämättä voinut mitään silloin,nyt yritän elää päivän kerralla ja oppia jotain joka päivä ja ehkä jonakin päivänä minusta tulee parempi ja rakastavempi ihminen.

    Äänestä

  • some1 kirjoitti:

    olet jo parempaan suuntaan menossa. sit kun kääntää katseen eteenpäin, on taas elämä edessä. joskus voi toistaa itsepintaisesti samoja virheitä lyöden kaikki aivan läskiksi, kun joku sana-nuoli jonkun sanomana esim. väärässä tilanteessa puolivitsillä heitetty "älä vain kämmää" aiheuttaa vuosia myöhemmin turhaantuneisuuden tilassa tekoja jolla voi saada vähän kyseenalaista julkisuutta siellä täällä. sanoit että pahoja muistoja paljon, mutta tuntuu että jotakin kautta menneisyydenkin haavat kääntyy vielä hyväksi ja vaikka sinusta ehkä tuntuu että olisi mennyt paljon vuosia tavallaan hukkaan, niin masennus,viha ja muut jokaselle ihmiselle tyypilliset tunnetilat voivatkin purkautua vaikkapa luovuutena tai löytää itsestään uusia positiivisia puolia tai kykyjä joista ei ennen tiennytkään. jos tulee vastaan joku maailmankiertäjä joka luettelee sinulle mantereista alkaen vierailupaikkansa ja jos hän pitää vähän matkustaneita ihmisiä metsäjunttilaisina niin voihan tyynesti todeta, että hän on kiertäny maita ja mantuja mutta sinä sentään olet käynyt kuussa ja ruotsissa, tunnetilan voi tietää moni muukin. (lain.hector) Tuhlasin elämästäni 10 vuotta vihaan ja katkeruuteen, olo on kuin puulla jossa 1/3 vuosirenkaista täysin mätiä, mutta se pilaantunut kohta poistuu. kuitenkin taas versoo uusi verso tai bonsai ja tuleekin aivan uutta tilalle. mitä voimattomampi ja heikompi on ihminen itsessään, sellaisessa Jumala on vahva. yleensä ammattiauttajat välttelee uskonasioita mutta en itse halua tai pysty pitämään enää sisällä, kuinka suuri muutos tapahtuu. aito persoonallisuus ihmisellä säilyy ja inspiraatiota tulee paljon lisää, jotenkin asioiden arvojärjestys alkaa vaihtaa paikkaa ja naurattaa jopa selvin päin. Sinulla on ne pahat muistot vielä kummittelemassa ja sanoit että ehkä joskus voit olla rakastavampi ihminen, mutta sitten voi välittää muistakin kun oppii välittämään myös itsestään ja arvostamaan itseään terveellä tavalla
    jos joku asia valtaa kaikki ajatukset pakkomielteenomaisesti, se voikin olla selvitettävissä miettimällä vaikka että kyllä tuo muisto oli ikävä painuma ajatus-tapetin alla mutta revipä koko tapetti seinältä päreiksi, kittaa (ei välttämättä bissellä, kuten itse yritin, kyseinen kohta ja heitä uusi tuore ajatustapetti päälle. toinen juttu voi olla hämäys. asia tuntuu läpipääsemättömältä mutta tapahtumasta niin paljon aikaa että se onkin vain kulissi-seinä mikä estää näkemästä taas tulevaisuuteen ja sen voi vaikka huutaa kumoon, kuten poliisiopistoleffan ent. jengipomo zack tai siihe suuntaan. varmasti löydät balanssin ja oli hvyä että kirjoitit yleensä. voihan olla paljon ihmisiä mitkä miettii jutui mutta niistä vaikee puhua ja sit vaan liekki ajatus-sytkäriin ja muut alkaa keskustelun käyttäen omia ajatusvertauksia. multa on tarpeeksi monta ystävää kuollut viereltä ties mistäkin syystä ja tullut raja vastaan. jos kyseessä mielen ahdistus niin pidän huolta omalta osaltani että itsari-ajatukset loppuu tutuilta ja tuntemattomilta NYT.

    moi taas en tiijä vieläkö eksyt tänne mut pakko vaan purkaa jonnekkin..
    kaikki on taas päin P:tä ,psykiatri katkas terapian koska en oo ollut jokaisella ajalla,erinäisten syitten takia mutta kuiteskin halusin käydä siellä ja se lääke mitä käytin tuntui et alko tehota mutta nyt taas sekin on silleen et en ota enää lääkkeitä vaikka kuinka tyrkytettäs en taija enää jaksaa edes mennä minnekkään,kysyivät että haluisinko avohoitoon koska heidän mielestä tarvitsen apua mut kieltäydyn.
    sitten sain maksettua just viimeset sakot ni tulla räpsähti 800 eura lisää eka erä 6 kuukauden erissä 50 euroo ja sitte en tiijä prkles tää alkaa mennä yli mun sietokyvyn,oon vasta 21 ja ongelmia on nii että ei kykene vaikka kuinka yrittäisin,ei oo vaa voimaa yrittää enää,kun ois niin paljo henkisiä ongelmiakin ja niitä kun pyrkii ratkomaan niin kasahtaa kaikki muu samalla niskaan.
    harrastksia oon alkanut soittaa kitaraa ja nopeasti jopa oppinut jotain mut nyt menny into siitäkin..
    Niin tahtoisin alottaa puhtaalta pöydältä mutta mahollisuudet on aika vähissä,tuntuu että vois lähtee kävelemään auringon laskuun soittaen kitaraa ja hyvästellä tämä mailma..

    Äänestä

The Highlander on kaikkien aikojen paras elokuva!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

R'Salogel kirjoitti:

kun stressinsietokyky ylittyy, (ihmisten rajat ja syyt erilaisii) yksi reagoimistapa on psykoosi, jossa voi olla haavemaailma, joka kokijalle totta, ulkomaailmalle harhaa ja tilanneyhteyksien puuttuminen lauseista siinä tilassa aiheuttaa ympäristössä kummastelua, mikä on selvää. yleensä kemiallisesti ajatellen kyseessä on aivojen välittäjäaineiden toimintahäiriö, tai oloa voisi verrata vähitellen jumittavaan tietokoneeseen, ja joskus toinen voi kokea että sairastuneelta on musiikillisesti ajatellen jäänyt "levy" päälle. lääkkeet ovat nykyään tehokkaita, sivuvaikutuksia on vähän, ja yleensä akuutti psykoosi kestää muutaman viikon, jonka jälkeen palaa vähitellen reaalimaailmaan. tässä on vain pintapuolista kuvailua mutta käytin sanaa highlander-teoria lähinnä erään vanhan elokuvan juonenkulun mukaan, jossa tarina ei edennyt kronologisessa aikajärjestyksessä, kuten elokuvat yleensä koska leffan päähenkilö muisteli paljon, ja tapahtumat nivottiin toisiinsa, joskus melko huvittavan kekseliäästi. tässä esimerkki palautuvasta tilannetajusta, eli siirrytään psykologiasta leffa-arvosteluun. kuitenkin kun ihmisen mieli voi syystä tai toisesta sekoittua, niin mieli tavallaan parantumisprosessin aikana kasaantuu uudella tavalla, kuin palapeli, toivottavasti kertojalla enemmän kuin 4 palaa, riippuen jaottelusta, tässä itse käytän termiä Kristus-keskeinen paraneminen koska Jumala on terapoinut minua omalla tavallaan ja parempaa terapeuttia en tiedä. eikä edes ota maksua. kattoo nyt mitä Se musta sitte aikoo. prosessi vielä kesken.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu