Psykoanalyysissä väitetään kaiken liittyvän lapsuuteen ja tiedostamattomaan mieleen. Tämän pointin vielä jotenkin pystyy ymmärtämään, vaikka olenkin kehitys- ja kognitiivisen psykologian kannalla. Analyysiteoriat silti kiinnostavat, mutta en todellakaan haluaisi uskoa kaikkia niitä. Alitajunnan ajattelen kuitenkin olevan olemassa. Hävitysyrityksistä huolimatta mieleeni on jäänyt pyörimään myös todella outoja psykoanalyyttisiä väitteitä (luettuani pari kirjaa) ja olen huomannut, että olen alkanut suhtautua pääni sisälle ihmisiin (varsinkin miehiin) erilailla.
Luin joululomalla kirjan Tyttö, nainen, naisellisuus (anteeksi, etten muista toimittajan nimeä). Kirjassa oli eri analyytikoiden pitkiä esseitä. Siinä selitetään koko ajan etovia juttuja, ja nyt tuon teoksen luettuani olen alkanut ihmetellä, kuinka psykoanalyysiä voidaan mitenkään pitää suhteellisen kunnollisena ja uskottavana tieteenä. Mielestäni monet sen jutuista (oikeastaan ainakin kaikki seksuaalisuuteen liittyvät) tuntuvat pelkästään ihmisten mielen sekoittamiselta ja professorien pervoilulta. Haukkukaa konservatiiviseksi ääliöksi, mutta miettikääpä seuraavaa:
Kirjassakin oli paljon juttuja tyyliin "Pikkutyttö huomaa isänsä vallan ja päättelee sen johtuvan hänen falloksestaan, koska äidillä ei tällaista elintä ole. Tyttö haluaa tulla osalliseksi vallasta (perheessä, tyttö haluaisi siis hurmata ja valloittaa rakkaan äitinsä) ja päästyään yli falloskateudesta alkaa suunnata toiveitaan isänsä penistä kohtaan. Hän päättääkin siis äitinsä hurmaamisen sijasta olla äiti. Seuraava paha pulma pikkutytölle on se, että eihän yhdyntä ole mahdollinen: isän suuri fallos rikkoisi hänet..."
Siis mitä helvettiä! Tuollaista kinkystooria tieteellisillä nimillä verhoiltuna eivät voi kirjoittaa muut kuin ongelmalliset muka-järkevät professorit varmasti runkaten ja nauttien ihmissuhteiden muka-perimmäisestä vammaisuudesta!!!
Psykoanalyysiin pitäisi suhtautua enimmäkseen hupailuna, sillä se kyllä sekoittaa pään ja positiivisen suhtautumisen toisiin ihmisiin. Minua ainakin vainoavat ajatukset kaikkien salaisesta ja mitä luultavammin aika perverssistä, insestisestä alitajunnasta. Yööks.
Ja ärsyttää muuten sekin, että psykoanalyysi kuvittelee voivansa määritellä sukupuolen ainoan oikean luonteen sen perusteella, mitä alapäästä löytyy. Eli siis kaikkien kunnon naisten täytyisi keskittyä vain lempeään äidillisyyteen, hoivaamiseen, ei olla niin aktiivisia ja voimakkaita, jne. Tuskinpa vain. Ei terveen ihmisen luonne oikeasti voi olla perusteltavissa millään kikkeleillä, kohduilla ja niiden tarkoituksella. Ihmisellä on hieman muutakin elämää kuin paneminen ja suvun jatkaminen. Kyllä sitä esimerkiksi syödäkin pitää. Ja miljoonia vuosia sitten naisetkin saattoivat hyvin toimia aktiivisesti ja jopa metsästäen ravinnon hankkimisen hyväksi. Eli miksei tästä muka olisi jäänyt jäänteitä ihmisten alitajuntaan?! Mielestäni minulla siis on ihan 100% oikeus olla aika voimakas ja ei pelkästään äitiyttä ajatteleva, ja silti täysin normaalipäinen nuori nainen, vaikka kuinka joku mestari-psykoanalyysi-professori yrittäisi vastaan väittää (pitää minua siis vain surullisena tapauksena, joka on epäonnistunut oidipaalivaiheessa ja joka yhä vielä yrittää hurmata äitinsä miehisyydellä. Näinhän se joo menee...)
Psykoanalyysi on turha tiede. Oikeastaan siihen uskovat ihmiset ärsyttävyytensä lisäksi surettavat syvästi, sillä analyysiteoriat tuntuvat olevan joku sairas yritys rakentaa uusi jumaluus. "Uskokaamme mahtavaan alitajuntaan ja siihen, että haluamme mielemme syvyyksissä pelkästään paneskella ja ottakaamme todesta sekin, että alitajunnassa lojuu toive harrastaa seksiä perheenjäsenten kanssa..." Vau, todella tieteellistä ja ihmismielen toimintaa valaisevaa. Yhtä järkevältä kuulostavaa kuin "Mahtavat tähdet ohjailevat meitä. Kerron luonteesi syntymäajastasi! Soita 0600-1234323!" Kuka psykoanalyysiä harrastava ja varsinkin siinä professoroiva voi oikeasti tuntea olevansa kokonainen ja järkevä persoona...?!
Luin joululomalla kirjan Tyttö, nainen, naisellisuus (anteeksi, etten muista toimittajan nimeä). Kirjassa oli eri analyytikoiden pitkiä esseitä. Siinä selitetään koko ajan etovia juttuja, ja nyt tuon teoksen luettuani olen alkanut ihmetellä, kuinka psykoanalyysiä voidaan mitenkään pitää suhteellisen kunnollisena ja uskottavana tieteenä. Mielestäni monet sen jutuista (oikeastaan ainakin kaikki seksuaalisuuteen liittyvät) tuntuvat pelkästään ihmisten mielen sekoittamiselta ja professorien pervoilulta. Haukkukaa konservatiiviseksi ääliöksi, mutta miettikääpä seuraavaa:
Kirjassakin oli paljon juttuja tyyliin "Pikkutyttö huomaa isänsä vallan ja päättelee sen johtuvan hänen falloksestaan, koska äidillä ei tällaista elintä ole. Tyttö haluaa tulla osalliseksi vallasta (perheessä, tyttö haluaisi siis hurmata ja valloittaa rakkaan äitinsä) ja päästyään yli falloskateudesta alkaa suunnata toiveitaan isänsä penistä kohtaan. Hän päättääkin siis äitinsä hurmaamisen sijasta olla äiti. Seuraava paha pulma pikkutytölle on se, että eihän yhdyntä ole mahdollinen: isän suuri fallos rikkoisi hänet..."
Siis mitä helvettiä! Tuollaista kinkystooria tieteellisillä nimillä verhoiltuna eivät voi kirjoittaa muut kuin ongelmalliset muka-järkevät professorit varmasti runkaten ja nauttien ihmissuhteiden muka-perimmäisestä vammaisuudesta!!!
Psykoanalyysiin pitäisi suhtautua enimmäkseen hupailuna, sillä se kyllä sekoittaa pään ja positiivisen suhtautumisen toisiin ihmisiin. Minua ainakin vainoavat ajatukset kaikkien salaisesta ja mitä luultavammin aika perverssistä, insestisestä alitajunnasta. Yööks.
Ja ärsyttää muuten sekin, että psykoanalyysi kuvittelee voivansa määritellä sukupuolen ainoan oikean luonteen sen perusteella, mitä alapäästä löytyy. Eli siis kaikkien kunnon naisten täytyisi keskittyä vain lempeään äidillisyyteen, hoivaamiseen, ei olla niin aktiivisia ja voimakkaita, jne. Tuskinpa vain. Ei terveen ihmisen luonne oikeasti voi olla perusteltavissa millään kikkeleillä, kohduilla ja niiden tarkoituksella. Ihmisellä on hieman muutakin elämää kuin paneminen ja suvun jatkaminen. Kyllä sitä esimerkiksi syödäkin pitää. Ja miljoonia vuosia sitten naisetkin saattoivat hyvin toimia aktiivisesti ja jopa metsästäen ravinnon hankkimisen hyväksi. Eli miksei tästä muka olisi jäänyt jäänteitä ihmisten alitajuntaan?! Mielestäni minulla siis on ihan 100% oikeus olla aika voimakas ja ei pelkästään äitiyttä ajatteleva, ja silti täysin normaalipäinen nuori nainen, vaikka kuinka joku mestari-psykoanalyysi-professori yrittäisi vastaan väittää (pitää minua siis vain surullisena tapauksena, joka on epäonnistunut oidipaalivaiheessa ja joka yhä vielä yrittää hurmata äitinsä miehisyydellä. Näinhän se joo menee...)
Psykoanalyysi on turha tiede. Oikeastaan siihen uskovat ihmiset ärsyttävyytensä lisäksi surettavat syvästi, sillä analyysiteoriat tuntuvat olevan joku sairas yritys rakentaa uusi jumaluus. "Uskokaamme mahtavaan alitajuntaan ja siihen, että haluamme mielemme syvyyksissä pelkästään paneskella ja ottakaamme todesta sekin, että alitajunnassa lojuu toive harrastaa seksiä perheenjäsenten kanssa..." Vau, todella tieteellistä ja ihmismielen toimintaa valaisevaa. Yhtä järkevältä kuulostavaa kuin "Mahtavat tähdet ohjailevat meitä. Kerron luonteesi syntymäajastasi! Soita 0600-1234323!" Kuka psykoanalyysiä harrastava ja varsinkin siinä professoroiva voi oikeasti tuntea olevansa kokonainen ja järkevä persoona...?!
Vastaukset 11
Vanhimmat
samaa mieltä asiasta!! ei muuta.
Ei kai perinteisiä puhtaita psykoanalyytikkoja nykyään edes ole. Puhut teoriasta, joka oli siihen viime vuosisadan alun psykologian ja psykoanalyysin syntyajan luonteeseen kuuluvaa. Se oli silloin uutta ja "oikeampaa" mielen tulkintaa, jota vain harvat ja lukeneet saivat harjoittaa. (nykyäänhän psykologiaa voi lukea kuka tahansa ja samalla kriittisiä keskusteluja ja arvosteluja voi käytännössä tehdä kuka tahansa asiaan perehtynyt -ja pitääkin!).
Sairaalta tuo minustakin on aina kuulostanut, samoin kuin monet muutkin "entisajan" psykologisoinnit ja kokeet, kuten esim. pikku Hans, jota peloteltiin tahallaan ja siitä tehtiin johtopäätöksiä..
Onneksi tämäkin ala on hiukan kehittynyt ja jatkaa kehittymistään, nuori kun on. Kognitiivinen henki taitaa olla myös valtavirta ja ehkäpä se on se "kaikista oikeimmaksi todettu" -itse olen sitä mieltä, että väittämiä täytyy aina pystyä jotenkin todentamaan (ei behavioristisesti tietenkään) ja asioista pitää olla konkreettista näyttöä.
Voi yrjö!!! Mä tiedän ton teorian ja ajattelin ihan samalla tavalla!! Noiden teorioiden kirjottajat varmaan tumputtaa samalla, kun kirjottaa!ei tota voi vakavissaan kutsua tieteeksi...
Taitaa olla Mannisen toimittama kirja, jos oikein muistan. Itsekin olen joskus lukenut, enkä tiedä, olisiko pitänyt ärsyyntyä vai nauraa...
Jos haluat ihmetellä lisää psykoanalyysiä (joka ei missään nimessä ole tiede, vaan teoria), niin lue saman tekijän teos Tyydytys ja tyytymys. Siitä löytyy muun muassa Jeesuksen psykoanalyysi! ;)
Entä jos alitajunnassa oikeasti onkin insestifantasioita ja ne tuntuvat iljettäviltä torjuntamme takia?
Puhuisin nyt toisesta asiasta, ulosteista. Myös ne herättävät hyvin voimakasta inhoa meissä. Mutta ajatellaan pieniä lapsia, heistähän uloste on aivan luonnollinen asia. Jokainen äiti ja isä tietää, kuinka mielellään 2-vuotias lapsi leikkisi ulosteillaan. Työtäisi kätensä potassa olevaan ulosteeseen ja tahraisi sillä mielin määrin.
Lapsi kuulee kuukaudesta ja vuodesta toiseen, että ulosteet ovat iljettäviä. Ja niin tuo tahraamisen halu muuttuu lopulta inhoksi. Psykoanalyytikot selittävät, että se johtuu torjunnasta. Eikö ole aika jännä juttu, että oman ulosteen haju ei tunnu läheskään niin epämiellyttävältä kuin toisten?
Voisikohan tällä olla jotain tekemistä noiden lapsuusajan tapahtumien ja torjunnan kanssa? Voisikohan sittenkin olla myös niin, että alitajunnassamme on myös insestifantasioita ja ne tuntuvat meistä iljettäviltä siitä samasta syystä kuin ulosteet?
Psykoanalyysi perustuu suurelta osin siihen mitä on havaittu itse terapiaprosessissa. Ihminen, joka ei itse ole käynyt omaa psykoanalyysiä läpi, ei voi mitenkään ymmärtää tiedostamattoman ja lapsuuden seksuaalisuuden merkitystä psyykkisten häiröiden syntymisessä. Moni hämmästyy ja joutuu nielemään sanansa siinä vaihessa kun itse kokee nämä asiat omassa terapiassaan. En kyllä yhtään ihmettele miksi maallikot, jotka eivät ole käyneet omaa terapiaan läpi, krisoivat psykoanalyysiä. Tuskin on mitään tieteenhaaraa jota tavallinen kadunmies ymmärtäisi syvällisesti. Totuus on tarua ihmeellisempää.
"ei mitenkään voi ymmärtää" on jo hätävarjelun liiottelua, mone psykologiaa koskaan lukemattomat ovat parempia ihmistuntijoita ja auttajia kuin yksikään teoriaan hukkunut. Itse olen psykologi, ja voin omasta kokemuksesta sanoa, että analyytikkoni tärveli koko analyysin omalla manipuloivuudellaan, joka ei saisi olla mahdollinen mutta 4 viimeistä vuotta mentiin niin, että minä yritin sovittaa sanani hänen julkituomiinsa periaatteisiin. Meni 9 vuotta vapautua tästä pakkopaidasta´, tosin se tapahtui itseanalyysilla.
Kirjoituksesi kuvaa muutamalla rivillä kaiken oleellisen asiasta.
Oman tiedostamattoman löytäminen ja sen merkityksen ymmärtäminen omassa tietoisessa toiminnassa ovat asioita, joita ei voida siirtää muille ihmisille. Ei kirjoissa, ei puheissa, ei mitenkään. Vaan ne on koettava henkilökohtaisesti.
Jos tuota henkilökohtaista psykoanalyyttistä kokemusta ei ole, koko psykoanalyyttinen kirjallisuus ja koko psykoanalyysin teoria tuntuvat hyvin helposti täydeltä huuhaalta.
Mutta jos tuo henkilökohtainen kokemus on, psykoanalyysin teoria ja psykoanalyyttinen kirjallisuus avautuvat aivan uudella tavalla. Totuus on tarua ihmeellisempää, kuten sanoit.
Eli "maallikko" ei voi ymmärtää hahmoterapiaa, kognitiivis-tyyppisiä teorioita ym. ym. jolleivät niitä itse koe? Onhan se todettu, ettei psykoanalyysi ole paras terapiamuoto, voihan sitä kritisoida, vaikkei sitä itse olekaan kokenut, niinhän niitä muitakin teorioita voi.
Ilman muuta teorioita saa ja tulee kritisoida. Siihenhän tiede perustuu: avoimuuteen, kritiikkiin, jatkuvaan iterointiin. Sillä tavallahan tiede menee eteenpäin!
Toinen asia on sitten se, kenellä on valmius esittää asiaankuuluvaa kritiikkiä. On paljon uskonnollisia ryhmittymiä, jotka kieltävät evoluutioteorian. He ovat esittäneet kritiikkiä tuota teoriaa kohtaan, mutta onko heillä valmiutta siihen? Sama asia on psykoanalyysissä: kritiikkiä esitetään vaikka kuinka paljon. Psykoanalyysin tapauksessa asiaankuuluvan kritiikin esittäminen edellyttää valitettavasti tuota kokemusta, mistä puhuimme.
Psykoanalyytikkojen välillä on hyvinkin voimakkaita erimielisyyksiä psykoanalyysin teoriasta. Se ei todellakaan ole mikään "yhtenä rintamana" seisova joukko. Psykoanalyysissä on olemassa eri koulukuntia, Suomessakin niitä on kaksi. Ne painottavat asioita hieman eri tavalla. Mutta sillä tavallahan tiede menee eteenpäin.
Kokonaan toinen asia on, onko psykoanalyysi hyvä terapiamuoto. Joillekin se on ehdottomasti paras, joillekin se on täysin sopimaton.
Hyvin kommentoitu! Yhdyn viimeisimpään.