Mitä merkitystä sillä on millä tavalla hyvä yhteiskunta muodostuu? Joten eikö ole mahdollista, että liberalistinen ihanne yhteiskunta voitaisiin saavuttaa muillakin tavoilla, jos joku vain määrittelisi mitkä ominaisuudet siihen kuuluu? Käsittääkseni logiikka ei kuitenkaan ole ylihistoriallista, joten voimme ymmärtää vain asioita, jotka tunnemme, eli emme voi siis väittää ettei jonkinlaista synteesiä kommunistisen ja kapitalistisen ideologian välille voisi syntyä.
Eikös se kuitenkin liberaalikin yhteiskunta aseta jotain rajoja, jotenka jotain rajoja ja säätelyä tarvitaan joka tapauksessa. Eli että kovasti säädelty ratkaisu voisi ehkä mahdollisesti tuottaa silti ihan saman tuloksen, eli liberaalin yhteiskunnan, jos sen ominaisuudet olisi määritelty. Eikö myös ei-ennalta määritelty säätely eli omistajien suorittama säätely ja yhteiskunnan muokkaaminen ole säätelyä?
On tietysti totta että liberalistinen ideologia ottaa hyvin huomioon sen että ihminen osaa toimia kyllä itsenäisestikin, mutta minusta ehkä ihan turhaan poistaa tiettyjä yhteiskunnalle tärkeitä asioita, jotka eivät välttämättä vaikuta yksilön ja yhteiskunnan vuorovaikutussuhteeseen negatiivisesti. Demokratia ei kuitenkaan ole hyvä vuorovaikutusväline yksilön ja yhteisön välille, koska se ei ota huomioon sitä, että ihminen voi tahtoa myös pahaa itsellensä, ja että poliittisia päämääriä ei priorisoida millään tavalla, ja että pitkän tähtäimen poliittiset ratkaisut eivät toteudu helposti.
Kun suurin osa ihmisistä ajattelee kuitenkin himojensa kannalta asioita, joten he eivät loppuen lopuksi kykene pohtimaan muita kuin immanentteja asioita, joten suurin osa väestöä ei kykene näkemään mitään järkeä missään pitkäntähtäimen suunnitelmissa, koska ne vain haittaisivat himojen toteuttamista, mutta kuitenkin yhteiskunnan pitää valmistautua myös tulevaisuuteen välttääkseen väestön liikakasvu ongelmat tai esim. energiakriisit jne.
Kuitenkin demokratiassa vastareaktio ei-haluttuun politiikkaan on nopea, mutta äänestäjien kyky ymmärtää poliittisia päämääriä on heikko, joten tästä ei ole apua edes diktatuurin estämiseen. Tästä on kyllä kuitenkin hyötyä kaupunki/kylä tasolla, jossa kunnallispolitiikasta (tai onhan niitä kauhujuttujakin kunnallispolitiikasta kuultu) voi vastata kuntalaiset itse, kun tällaiset asiat eivät ole valtiotasolla merkittäviä seikkoja.
Toisaalta jos jokin asiantuntijaluokka koulutetaan ymmärtämään jotain poliittisien päämäärien hallintaa, niin tämä on tietyssä mielessä itsekin politiikkaa ja dogmatiikkaa. (Kriittinenkin asenne on dogmaattinen, jos oletetaan että aina pitää olla kriittinen.) Toisaalta jos näille asiantuntijoille opetetaan vain välineellistä ymmärrystä, niin silloin poliittisista päämääristä voidaan keskustella opetettujen oppien rajaamalla alueella.
Yhteiskunnassa on luokkia, itse asiassa on kolme luokkaa. Ylä-, keski- ja alaluokka. Yläluokka on se luokka, jolle poliittinen valta on annettu, keskiluokassa on kaikki korkeasti koulutetut, taiteilijat, muusikot jne. ja alaluokkaan kuuluvat fyysisentyöntekijät ja muut ei-arvostetut ihmiset. Tietysti luokat ovat jokaisessa yhteiskunnassa erilaisia, mutta edellä tehty jako kolmeen luokkaan sisältää suurin piirtein sen mitä minun tuntemissani yhteiskunnissa luokat ovat jakautuneet. Siksi tätä luokkajakoa voi pitää jonkinlaisena vakiona, jota en osaa kyseenalaistaa.
Minkälaisia luokkien sitten tulisi olla, jotta yksilö voisi toteuttaa sen mihin hän on kykenevä ilman ennalta asetettuja arvoja?
Yhteiskunnan, jotta se toteuttaisi liberaalit ihanteet (tässä en siis sano että esimerkiksi omistusoikeus on tärkeä seikka, vaan sanon että se mikä seuraa omistusoikeudesta on merkittävää), tulisi toteuttaa ihmisten vapaus suhteessa omaan tulevaisuuteensa, jokaisella tulisi olla mahdollisuus toteuttaa omia ihanteitansa, kunhan ei loukkaa toisten oikeuksia toteuttaa ihanteitaan. Yhteiskunta on luokkayhteiskunta, joten vähä-älyinen ei voi nousta teknistieteellisessä yhteiskunnassa keksiluokkaan ilman suuria ponnisteluita, koska keskiluokkaan pääsyllä on omat edellytyksensä, jotka taas määrittävät keskiluokan.
Toisaalta luokkayhteiskunta, jossa luokkarajat ovat selkeitä, voi käydä niin että ylemmät luokat alkavat puolustaa itseään alemmilta luokilta ja että alemmista luokista (esim. jos ihminen syntyy perheeseen, joka kuuluu alempaa luokkaan) ei voidakaan päästä ylempiin luokkiin.
Omistusoikeus on seikka, jonka tarkoituksena on taata yksilön oikeus tekemäänsä työhön. Kuitenkin selkeästi yhteiskunnalliset luonnonvarat ovat sellaisia joita kenenkään ei tulisi omistaa, koska kukaan ei ole niitä itse tehnyt, vaan ne ovat osa tätä maailmaa johon olemme syntyneet. On siis periaatteessa sama millä tavalla näitä luonnonvaroja hallitaan, mutta yksityisomistus mahdollistaa sen, että niitä voidaan periaatteessa käyttää mielivaltaisesti. On myös toinen ääripää, jossa diktatuuri määrää miten niitä tulee hallita. Luonnonvarat ovat kuitenkin yhteiskunnan kaikkien jäsenien ”yhteistä omaisuutta” jollain tavalla, onhan yhteiskuntamme niiden päällä, joten niiden mielivaltainen käyttäminen sortaisi toisten ihmisten oikeutta elää ”vapaasti” yhteiskunnassa.
Oikeus omaan työhön on tietysti oikeutta toteuttaa itseään yhteiskunnan asettamien sääntöjen puitteissa. Säännöt ovat hankala asia, koska ne muodostuvat aina uudelleen, eli kukaan ei voi etukäteen määrittää sääntöjä, jotka kertoisivat mitä kaikissa mahdollisissa tapauksissa tapahtuisi. Tämän takia yhteiskuntateorioiden luominen voi olla turhauttavaa, kun kaikki voikin olla vain turhaa sanahelinää loppuen lopuksi. Oma työ kohdistuu yhteiskuntaan ja/tai sen omaamiin luonnonvaroihin. Tästä yksilön pitäisi sitten saada yhteiskunnallisen säännön perusteella jokin palkkio. Täytyy ymmärtää että yksilö ei voi tehdä koskaan hirveästi eritavalla kuin muut ihmiset työtänsä, kaikkien ihmisten työ on suurin piirtein yhtä arvokasta, mikäli he tekisivät samaa työtä.
Siten on mahdotonta olettaa, että omalla työllä voisi saavuttaa suhteettoman suuria omaisuuseroja, koska loppuen lopuksi kyse onkin vain siitä, että näitä työnarvoja abstrahoidaan joksikin muuksi, eli rahaksi, jolloin katoaa se suhteellisuuden taju, että olemme kaikki ihmisiä luokasta riippumatta. Ei omaisuus meitä voi lopulta tehdä onnellisiksi, vaan yhteiskuntamme hyvinvointi on myöskin meidän omaa onnellisuuttamme. Omat halumme tulevat yhteisöstä joten ne eivät hirveästi yleisistä haluista voikaan erota, ilman että menettäisimme suhteemme yhteisöön. Yhteisö on kuitenkin kaiken ihmiselämän alku ja loppu, sitä kautta me näemme itsemme ja siksi erilaisuus voi olla vain pyrkimys poispäin tästä yhteisölle leimallisesta samuudesta.
Ainakin hyvän yhteiskunnan rakenne voidaan määrittää ennalta, mutta se ei kuitenkaan koskaan voi olla pysyvä, vaan se on jatkuvassa muutoksessa, kun ihmisiä syntyy ja kuolee koko ajan. Siispä hyvyys on jotain sellaista mikä tarvitsee aina omana aikansa vartijansa, jotka kaikista opeista huolimatta katsovat onko se ennalta suunniteltu yhteiskunta rakenne enää järkevä.
Eikös se kuitenkin liberaalikin yhteiskunta aseta jotain rajoja, jotenka jotain rajoja ja säätelyä tarvitaan joka tapauksessa. Eli että kovasti säädelty ratkaisu voisi ehkä mahdollisesti tuottaa silti ihan saman tuloksen, eli liberaalin yhteiskunnan, jos sen ominaisuudet olisi määritelty. Eikö myös ei-ennalta määritelty säätely eli omistajien suorittama säätely ja yhteiskunnan muokkaaminen ole säätelyä?
On tietysti totta että liberalistinen ideologia ottaa hyvin huomioon sen että ihminen osaa toimia kyllä itsenäisestikin, mutta minusta ehkä ihan turhaan poistaa tiettyjä yhteiskunnalle tärkeitä asioita, jotka eivät välttämättä vaikuta yksilön ja yhteiskunnan vuorovaikutussuhteeseen negatiivisesti. Demokratia ei kuitenkaan ole hyvä vuorovaikutusväline yksilön ja yhteisön välille, koska se ei ota huomioon sitä, että ihminen voi tahtoa myös pahaa itsellensä, ja että poliittisia päämääriä ei priorisoida millään tavalla, ja että pitkän tähtäimen poliittiset ratkaisut eivät toteudu helposti.
Kun suurin osa ihmisistä ajattelee kuitenkin himojensa kannalta asioita, joten he eivät loppuen lopuksi kykene pohtimaan muita kuin immanentteja asioita, joten suurin osa väestöä ei kykene näkemään mitään järkeä missään pitkäntähtäimen suunnitelmissa, koska ne vain haittaisivat himojen toteuttamista, mutta kuitenkin yhteiskunnan pitää valmistautua myös tulevaisuuteen välttääkseen väestön liikakasvu ongelmat tai esim. energiakriisit jne.
Kuitenkin demokratiassa vastareaktio ei-haluttuun politiikkaan on nopea, mutta äänestäjien kyky ymmärtää poliittisia päämääriä on heikko, joten tästä ei ole apua edes diktatuurin estämiseen. Tästä on kyllä kuitenkin hyötyä kaupunki/kylä tasolla, jossa kunnallispolitiikasta (tai onhan niitä kauhujuttujakin kunnallispolitiikasta kuultu) voi vastata kuntalaiset itse, kun tällaiset asiat eivät ole valtiotasolla merkittäviä seikkoja.
Toisaalta jos jokin asiantuntijaluokka koulutetaan ymmärtämään jotain poliittisien päämäärien hallintaa, niin tämä on tietyssä mielessä itsekin politiikkaa ja dogmatiikkaa. (Kriittinenkin asenne on dogmaattinen, jos oletetaan että aina pitää olla kriittinen.) Toisaalta jos näille asiantuntijoille opetetaan vain välineellistä ymmärrystä, niin silloin poliittisista päämääristä voidaan keskustella opetettujen oppien rajaamalla alueella.
Yhteiskunnassa on luokkia, itse asiassa on kolme luokkaa. Ylä-, keski- ja alaluokka. Yläluokka on se luokka, jolle poliittinen valta on annettu, keskiluokassa on kaikki korkeasti koulutetut, taiteilijat, muusikot jne. ja alaluokkaan kuuluvat fyysisentyöntekijät ja muut ei-arvostetut ihmiset. Tietysti luokat ovat jokaisessa yhteiskunnassa erilaisia, mutta edellä tehty jako kolmeen luokkaan sisältää suurin piirtein sen mitä minun tuntemissani yhteiskunnissa luokat ovat jakautuneet. Siksi tätä luokkajakoa voi pitää jonkinlaisena vakiona, jota en osaa kyseenalaistaa.
Minkälaisia luokkien sitten tulisi olla, jotta yksilö voisi toteuttaa sen mihin hän on kykenevä ilman ennalta asetettuja arvoja?
Yhteiskunnan, jotta se toteuttaisi liberaalit ihanteet (tässä en siis sano että esimerkiksi omistusoikeus on tärkeä seikka, vaan sanon että se mikä seuraa omistusoikeudesta on merkittävää), tulisi toteuttaa ihmisten vapaus suhteessa omaan tulevaisuuteensa, jokaisella tulisi olla mahdollisuus toteuttaa omia ihanteitansa, kunhan ei loukkaa toisten oikeuksia toteuttaa ihanteitaan. Yhteiskunta on luokkayhteiskunta, joten vähä-älyinen ei voi nousta teknistieteellisessä yhteiskunnassa keksiluokkaan ilman suuria ponnisteluita, koska keskiluokkaan pääsyllä on omat edellytyksensä, jotka taas määrittävät keskiluokan.
Toisaalta luokkayhteiskunta, jossa luokkarajat ovat selkeitä, voi käydä niin että ylemmät luokat alkavat puolustaa itseään alemmilta luokilta ja että alemmista luokista (esim. jos ihminen syntyy perheeseen, joka kuuluu alempaa luokkaan) ei voidakaan päästä ylempiin luokkiin.
Omistusoikeus on seikka, jonka tarkoituksena on taata yksilön oikeus tekemäänsä työhön. Kuitenkin selkeästi yhteiskunnalliset luonnonvarat ovat sellaisia joita kenenkään ei tulisi omistaa, koska kukaan ei ole niitä itse tehnyt, vaan ne ovat osa tätä maailmaa johon olemme syntyneet. On siis periaatteessa sama millä tavalla näitä luonnonvaroja hallitaan, mutta yksityisomistus mahdollistaa sen, että niitä voidaan periaatteessa käyttää mielivaltaisesti. On myös toinen ääripää, jossa diktatuuri määrää miten niitä tulee hallita. Luonnonvarat ovat kuitenkin yhteiskunnan kaikkien jäsenien ”yhteistä omaisuutta” jollain tavalla, onhan yhteiskuntamme niiden päällä, joten niiden mielivaltainen käyttäminen sortaisi toisten ihmisten oikeutta elää ”vapaasti” yhteiskunnassa.
Oikeus omaan työhön on tietysti oikeutta toteuttaa itseään yhteiskunnan asettamien sääntöjen puitteissa. Säännöt ovat hankala asia, koska ne muodostuvat aina uudelleen, eli kukaan ei voi etukäteen määrittää sääntöjä, jotka kertoisivat mitä kaikissa mahdollisissa tapauksissa tapahtuisi. Tämän takia yhteiskuntateorioiden luominen voi olla turhauttavaa, kun kaikki voikin olla vain turhaa sanahelinää loppuen lopuksi. Oma työ kohdistuu yhteiskuntaan ja/tai sen omaamiin luonnonvaroihin. Tästä yksilön pitäisi sitten saada yhteiskunnallisen säännön perusteella jokin palkkio. Täytyy ymmärtää että yksilö ei voi tehdä koskaan hirveästi eritavalla kuin muut ihmiset työtänsä, kaikkien ihmisten työ on suurin piirtein yhtä arvokasta, mikäli he tekisivät samaa työtä.
Siten on mahdotonta olettaa, että omalla työllä voisi saavuttaa suhteettoman suuria omaisuuseroja, koska loppuen lopuksi kyse onkin vain siitä, että näitä työnarvoja abstrahoidaan joksikin muuksi, eli rahaksi, jolloin katoaa se suhteellisuuden taju, että olemme kaikki ihmisiä luokasta riippumatta. Ei omaisuus meitä voi lopulta tehdä onnellisiksi, vaan yhteiskuntamme hyvinvointi on myöskin meidän omaa onnellisuuttamme. Omat halumme tulevat yhteisöstä joten ne eivät hirveästi yleisistä haluista voikaan erota, ilman että menettäisimme suhteemme yhteisöön. Yhteisö on kuitenkin kaiken ihmiselämän alku ja loppu, sitä kautta me näemme itsemme ja siksi erilaisuus voi olla vain pyrkimys poispäin tästä yhteisölle leimallisesta samuudesta.
Ainakin hyvän yhteiskunnan rakenne voidaan määrittää ennalta, mutta se ei kuitenkaan koskaan voi olla pysyvä, vaan se on jatkuvassa muutoksessa, kun ihmisiä syntyy ja kuolee koko ajan. Siispä hyvyys on jotain sellaista mikä tarvitsee aina omana aikansa vartijansa, jotka kaikista opeista huolimatta katsovat onko se ennalta suunniteltu yhteiskunta rakenne enää järkevä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
platonin valtio vaan pystyyn ni kyllä irtoo!