Mä en jaksa enää elää... Mulla on ihan oikeita ongelmia, mitkä vaikuttaa jokapäiväseen elämään. oon vasta 19 vuotias nuori nainen, mut tuntuu et elämällä ei ole enää mitään annettavaa koska en ole "normaali". Jalat ei toimi kunnolla, mutta pyörätuolissa en ole.
Toivoisin, että moni vastaisi ja kertoisi miten jaksaa päivästä toiseen. Kiitos vatauksista!!
Toivoisin, että moni vastaisi ja kertoisi miten jaksaa päivästä toiseen. Kiitos vatauksista!!
Vastaukset 3
Vanhimmat
tiedän miltä tuntuu kun elämän halu menee. Mutta sen voi saada takaisinkin! Mene lääkäriin vaikka jonkun läheisesi kanssa ja kerro tuntemuksistasi. Saat varmasti jotain lääkkeitä aluksi mielialasi kohotukseen. ja ota ne rohkeasti vastaan, niistä ei ole haittaa!!! Pyydä myös päästä terapiaan, ja joskus kun olet jo reippaampi niin ota yhteyttä vaikka netissä kaltaisiisi ihmisiin, vertaistuella on ihmeitä tekevä vaikutus. Olen kokenut tämän kaiken ja tiedän mistä puhun. Älä tee itsemurhaa, koska elämässä on paljon ihania asioita, huomaat sen kun pääset parantumisen alkuun. Mutta mene nyt heti rakas immeinen lääkäriin. Tsemppiä sulle, olen hengessä mukana!!!!
Minustakin tuntuu joskus samalta, olen 18v, terve, nuori opiskelija tyttönen.
Vaikka kuinka masentaa, älä anna sille yli otetta, vaan ajattele että elät tätä päivää, elät omaa elämääsi juuri sellaisena ja juuri niinkuin haluat ja voit.
Tee jotain, mistä nautit. Leivo, kirjoita ajatuksiasi vihkoon jne.
Kun minua surettaa, masentaa tai suoraan sanottuna vituttaa otan vihon (johon ole kirjoittanut mitä mieleen tulee) ja kirjoitan, ja yhtä äkkiä huomaan että olen saanut sen ajatuksistani. Minulle tulee paljon parempi olo.
Koita kuitenkin jaksaa, voimia sinulle!
jos haluat ruveta mailailemaan laita maili osoitteesi tänne :)!
"pieni hymy maailmalle, iso hymy ihmiselle" :)
Hei kohtalotoveri.Minulla sama ongelma kuin sinulla.Olen yrittänyt monta kertaa itsemurhaa,siinä onnistumatta mutta viime huhtikuussa se olisi onnistunut ellei läheinen olisi puuttunut väliin.Pelastuin ihmeen kaupalla.Herättyäni teholla ajattelin,että luojan kiitos olen hengissä mutta sen jälkeen olen ajatellut monta kertaa miksen saanut kuolla.Tunnen niin suurta tuskaa sisimmässäni ettei sitä ymmärrä kukaan muu kuin samoin tunteva.Sukuni oli helpottunut kun en kuollut mutta nyt olen heille niinkuin mitään ei koskaan olisi tapahtunutkaan.En saa heiltä apua enkä ymmärrystä.Minulle sanotaan vaan koita jaksaa ja elämää tää vaan on.Veljeni sanoi minulle,että masennus on itseaiheutettu sairaus.Koita tässä sitten kestää.Ymmärrän täysin tunteesi,et ole yksin.En ole saanut apua lääkkeistä,lääkäreiltä,terapeuteilta enkä osastohoidosta joten en tiedä mitä tehdä.Yritetään päivä kerrallaan.