Lopetin jokin aika sitten ryhmäterapian paikkakunnalta muuton vuoksi. Muuton syynä oli työpaikka, en olisi ko. kaupungista enää voinut saada ammattiani vastaavaa työtä. Koin erittäin epämiellyttävänä sen, että ryhmä ja terapeutti jankuttivat vastaan asiassa, heidän mielestään minun olisi hammasta purren pitänyt jäädä terapian (1 krt viikossa) vuoksi paikkakunnalle. Tämä siitä huolimatta, että ilmaisin haluni jatkaa terapiaa jossain muussa muodossa uudella asuinpaikkakunnallani.
Onko kellään samanlaisia kokemuksia ryhmä- tai psykoterapian lopettamisesta? Nykyinen ryhmäni on yksityinen, mikä entisestään lisää epäilyksiäni. Myöntävätkö terapeutit tai ryhmäläiset KOSKAAN, että henkilö on valmis lopettamaan terapian?
Onko kellään samanlaisia kokemuksia ryhmä- tai psykoterapian lopettamisesta? Nykyinen ryhmäni on yksityinen, mikä entisestään lisää epäilyksiäni. Myöntävätkö terapeutit tai ryhmäläiset KOSKAAN, että henkilö on valmis lopettamaan terapian?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ryhmäterapian voima piilee ryhmän jäsenissä ja ryhmä on aina osiensa summa. Jos ryhmästä joku lähtee pois kesken terapian, ryhmän dynamiikka muuttuu ja parantava voima heikkenee. Käsittääkseni sinäkin olet aikoinasi voimakkaasti sitoutunut ryhmään ja sitoutumisesi astetta on myös pyritty kartoittamaan?
.. minun piti terapian alussa sitoutua olemaan mukana ainakin tietty aika (tässä tapauksessa vuosi), ja olinkin, mutta en koskaan luvannut olla ryhmässä lopunikääni (päinvastoin kerroin heti alkuun työtilanteestani ja siitä, että voin joutua lähtemään) eikä semmoista mielestäni voi vaatiakaan. Ryhmässä oloaikanani kyllä muita ihmisiä tuli ja lähti. Monien sitoutuminen ei näyttänyt olevan kovin tiivistä.
Ainakin tässä maassa (Iso-Britannia) niin yksityiset kuin julkisetkin ryhmät toimivat sillä periaatteella, että ihmisiä tulee ja menee tarpeen mukaan (ja sama "ryhmä" on olemassa vuosikausia, mutta jäsenet saattavat vaihtua), ei siis niin että tietty ryhmä aloittaa ja lopettaa yhdessä. Ehkä näin olisi optimaalista, mutta käytännössä varmaan täysin mahdotonta.
Ja edelleen: en kiellä terapian hyödyllisyyttä, mutta mikäli kaikki muut elämänalueet uhrataan sen alttarille alkaa se lähinnä muistuttaa fanaattista uskonlahkoa...
en oikein ymmärrä mitä tarkoitat tuolla ryhmän parantavan voiman heikkenemisellä. Siis tietysti liika vaihtuvuus aiheuttaa häiriötä ja sitä pitäisi sinänsä välttää, mutta yksittäisiä ryhmän jäseniä ei voi mitenkään pitää vastuullisina muiden paranemisesta. Terapiaan mennään oman itsen takia ja sen takia siellä myös pysytään jos pysytään, vaikka kyse olisi ryhmäterapiastakin. Jos ihminen joku (joko hyvästä syystä taikka omista ongelmistaan johtuen) ei ryhmässä voi käydä ei häntä pidä siihen painostaakaan.
Minun tapauksessani en kyllä muista, että tuota ryhmädynamiikan häiriintymistä olisi esitetty syynä siihen, etten saisi poistua ryhmästä.
Tyyppitilanne siitä, miten terapia nousee itseisarvoisksi tuo vaatimus jatkamisesta muutosta ja työpaikan vaihtamiseta huolimatta. Ikään kuin ihmisellä ei olisi muuta -ainakaan tärkeämpää- kuin terapia!!!
Olet oikeassa, kellään ei voi olla vastuuta muusta kuin omasta tileanteestaan. Vaatimus jatkaa voi myös perustua siihen ns. eroahdistukseeen, joka tällaisessa tilanteessa tulee, mutta se ei ole syy "vangita" jäsentä. Toisaalta ryhmään jäävillä voi olla toivomus, että hekin voisivat jo lopettaa, mutta kun eivät voi niin kukaan ei saisi lähteä. Ja teithän asiasi selväksi jo varhain.
Tämä "veto" toimii myös alkoholistiporukoissa niin, että jos joku yrittää raitistua, hänet vedetään takaisin:"eikö porukka kelpaa"-tyyliin. Kysymys on ennen kaikkea siitä, että kukaan ei saisi raitistua kun itse en siihen kuitenkaan pystyisi.
hohhoijaa se terapeuttis kattoo vaa omaa napaansa, se muuttais mukanas jos se sust välittäis ei ne 99% tapauksissa välitä paskaakaa "asiakkaista" nii että siltee, älä välitä niistä verenimijöistä, ne aivopesee ihmisiä sairaiksi..