Yksinäinen, ujo ja vaativa... vittu....

paskaks män mut mänköön kirjoitti:

Miksi on niin hankala nähdä ihminen (vastakkainen sukupuoli) sellaisena että häneen voisi todella ihastua. Ekana minä kiinnitän huomiota onko hänellä kauniit kasvon piirteet ja vähän sitä että onko ihan hirveesti (siis jottain paino in. 40-...) ylimääräistä rasvaa, kun on hyvät elämäntavat niin se on pelkkää plussaa (itse juoksen, uin, käyn punttisalilla, pyöräilen kun en omista autoa ja syön terveellisesti). Seuraavaksi katson onko hänellä sormusta ja tarkkailen kaikkia mitä hän sanoo asioista jotka voisi millään tavalla viitata että hänellä on joku, ja jos en havaitse tällaista niin yleensä olen sössiny koko paskan sillä että en ole sanonut sanaakaan (kyse olisi ryhmä tilaisuudesta ei yksin koska sillon on aina pakko puhua jottain) koko ruokailun taikka tilaisuuden aikana hänelle, vaan olen tuijjottanu ja nauranu hänen jutuille. Sitten minä todennäköisesti totean (tämä koskee jokaista ihmistä jonka minä tapaan, ja ihan oikeesti minä tapaan aivan järkyttäväsi varattuja ihmisiä) tilaisuuden päätyttyä että tämäkin seurustelee... ehkä minä vain odotan että tällaiset tilanteet joissa ihmiset kerääntyy vaikka illaliselle taikka on kokoontuminen saunan ja oluisten/siidereitten kanssa, saisivat ns. elokuvamaisen lopun -> poika ihastuu tyttöön ja pelataan kuumaa silmäily ja kysymys peliä kahestaan, nauretaan ja nautitaan.... minä visiin kulutan siihen miettimiseen liikaa energiaa että koko homma leviää käsiin ku ahaneen paska... Lopuksi minä lohdutan itteäni että onneksi minulla on edessä menestyksekäs ulkomanura joka ei olisi ikinä mahdollista jos seurustelisin, on se vain niin helppo lähteä muualle kun ei ole mitään ankkuria tässä maassa. Yksinäistähän tämä on isolla Y:llä mutta jos joku on jolle jutella vaikka kallonkutistaja niin siinähän on tarpeeksi ukkoa/vaimoa, on joku joka kuuntelee niin senkin virka on täytetty.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä