Ruokolahden leijonasta

Fabricius

Ruokolahdessa kesällä 1992 havaittu leijona oli nähtävästi karannut sirkuksesta itärajan takana. Tuli kuitenkin mieleen, että suuret kissapedothan vaeltavat toisinaan hyvinkin pitkiä matkoja ja levittäytyvät siksi laajoille alueille. Esim. puumaahaan tavataan miltei kaikkialla Pohjois- ja Etelä-Amerikassa ja tiikerit elävät Aasiassa suurella levinneisyysalueella (joka tosin viime aikoina on kaventunut paljon). Liikkuessaan ne myös pääsääntöisesti karttavat ihmistä. Vielä antiikin aikaan leijonat elivät Euroopassa luonnossa. Voisiko siis teoriassa olla mahdollista, että yksi kulkeutuisi Afrikasta aina tänne asti?

15

948

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • leijonaa ei

      tietenkään ollut. Kyse oli vartiossa nukkuneen aliupseerioppilaan fantasioinnista, joka sai mediassa tyypillisen mätäkuun jutun aikaan.Minkäänlaista havaintoa leijonasta tai muustakaan eläimestä ei ollut. Varusmies sanoi nähneensä jonkin kissapetoa muistuttavan otuksen liikkuvann hämärässä. Ei löytynyt jälkiä, ei ulosteita, ei mitään.Juttu eli elämäänsä - ja typerykset uskoivat.

      • Fabricius

      • .......

      • juttu ilman

    • persona non grata

      Kissapetojen leviämiselle nykyaikana on pahana esteenä ihmisten laaja asutus. Suotuisaa rauhallista ihmiskäden koskematonta vaellusaluetta runsaine riistoineen ei oikein ole jäljellä. Euroopalla yleisesti ottaen on aina ollut ongelmana jakomielitautinen maantiede: milloin on edessä laaja sisämeri, milloin ylittämätön vuoristo. Amerikoissa taas voi Kanadan korkeudelta tallustella aina Andeille asti ilman, että eteen tulee merkittävämpää estettä. Tämä on usein tehnyt temput lajien leviämiselle tällä puolella Atlanttia. Sinänsä aikoinaan leijonille kelpasi kyllä asuinalueeksi Eurooppakin. Afrikasta tulleet muinaisleijonat hallitsivat koko Euraasiaa jääkauden ajan, leviten myös Amerikkoihin Beringin kannasta pitkin. Tosin leviäminen lähti alkuun paljon lämpöisempänä kautena - sellaisena joka meitäkin tiemmä odottaa vuosisadan lopulla. Vastikään oli tutkittu, että siperiantiikeri (tai oikeammin amurintiikeri) on samaa lajia kuin kadonneeksi katsottu kaspiantiikeri. Jossain vaiheessa tikrut siis olivat vaellelleet ihan Euroopan rajoilta kaukoitään. Jos maailman kissapedot eivät olisi niin ahtaalla ihmisten takia, voisi melkein odotella tiikereiden tekevän ajoittaisia ekskursioita Suomenkin rajojen sisälle.

      • Fabricius

        villejä leijonia päästettäisiin vapaaksi Suomen luontoon? Pystyisivät varmaan käyttämään täkäläistä riistaa ravinnokseen, mutta kuolisivatko kaikki talvella? Britanniassahan on tehty luonnossa havaintoja suurista kissaeläimistä, mutta ne ovat luultavasti omistajilta pakoon päässeitä tai vapauteen päästettyjä "kesyjä" lemmikkieläimiä.


      • ihme juttuja
        Fabricius kirjoitti:

        villejä leijonia päästettäisiin vapaaksi Suomen luontoon? Pystyisivät varmaan käyttämään täkäläistä riistaa ravinnokseen, mutta kuolisivatko kaikki talvella? Britanniassahan on tehty luonnossa havaintoja suurista kissaeläimistä, mutta ne ovat luultavasti omistajilta pakoon päässeitä tai vapauteen päästettyjä "kesyjä" lemmikkieläimiä.

        Kyllä Britanniassa jotain liikkuu:

        http://www.iltalehti.fi/hullumaailma/2012082716006358_hu.shtml


      • C.S.


      • C.S.
        Kollimaattori kirjoitti:

        Ammutaanhan nautoja ja ihmisiäkin hirvinä. Amerikoissa on poliisipartio ajanut autolla takaa Venus-planeettaa: UFO.

        Sattuuhan näitä. Eikä millään venäläiseltä sirkukseltakaan mitään leijonaa ollut karkuun päässyt.

        Mielestäni nuo mainitsemasi erehdykset ovat uskottavampia kuin kissan luuleminen leijonaksi. Koska ainakin minun tietääkseni kissa ja leijona ovat hieman eri kokoisia. Jos täällä tai briteissä näkee kissamaisen olennon luonnossa, niin kai sitä nyt ensisijaisesti uskoo aina kissaksi?


    • abcd efgh
      • mätäkuun juttu

        Ja nyt mätäkuun aikana juttu kaivettiin esiin.


    • Toinen totuus

      Ruokolahden leijona putkati helteen ja viinan pehmentämästä päästä kesän uutispulaa potevaan iltapäivälehtien viidakkoon. Silloin ei nimittäin vielä ollut nykyistä kestouutista EU:n kriisistä.

    • Jellona huuui!

      Jos kerrankin Suomen vaakunaeläin kulkee Suomen luonnossa niin täytyyhän se kiireesti tappaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      89
      2558
    2. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      201
      1632
    3. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      116
      1560
    4. Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!

      Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois
      Suomalaiset julkkikset
      41
      1441
    5. Olen miettinyt pitkään miksi hän ei uskalla

      Hän kyllä yrittää tiedän sen ja olen yrittänyt olla helposti lähestyttävä ystävällinen lempeä jne. mutta silti hän yhä v
      Ikävä
      64
      1182
    6. Juhannusterveiset kaivatulle

      Onko teillä yhteisiä juhannuksia vietettynä ja millaista juhannusta viettäisit kaivattusi kanssa juhannuksena 2025? 🌻
      Ikävä
      73
      963
    7. Kaupunki osti Absin

      Nyt vaan yrittäjiä kaivataan
      Haapavesi
      56
      949
    8. Sä oot kyllä

      Aika erikoinen nainen
      Ikävä
      45
      837
    9. Rakastan sinua

      Kohta sanon tämän livenä, älä pelästy.
      Ikävä
      63
      829
    10. Millaistakohan

      Sun kanssa suhde olisi?
      Ikävä
      61
      815
    Aihe