Ei suomalaista

mutta onhan meillä eurooppalaisia astronautteja. http://www.youtube.com/watch?v=okpNcG3vu_E Ei pidä myöskään unohtaa Ruotsin Christer Fuglesang'ia http://en.wikipedia.org/wiki/Christer_Fuglesang Mikä on eurooppalaisen astronautin nimi, astro- kosmo- vai taikonautti? Jos hän menee sinne venäläisellä raketilla, niin lienee hän kuitenkin enemmän kosmonautti?
7367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Väitetään, että kirjailija Rainer Granit olisi ollut lähellä tulla lähetetyksi avaruuteen. Ainakin hänen kuvauksensa astronauttien koulutuksesta vastaa aika tavalla the European Astronaut Centreä. Se taas on Kölnin liepeillä.

Äänestä

Astronautti olisi päässyt avaruuteen jo 80-luvulla venäläisten lennoilla ja venäläisten piikkiin, mutta sitä pidettiin silloin poliittisesti epäsopivana, olimmehan lännettymässä, joten ruotsalaisetkin ehättivät ensin.

Äänestä

Nimike ei tulle sen mukaan millä avaruuteen matkustaa, vaan sen mukaan onko ns. länsimainen- venäläinen vai kiinalainen- nautti. Eli siis eurooppalainen on asrtonautti.

Äänestä
  • Englanninkielisissä teksteissä kiinalaiset nimittävät omia avaruuslentäjiään astronauteiksi. "Taikonautti" on vain idioottimaisten toimittajien keksimä hörönlörö-nimike jota ei pitäisi käyttää. Jos suomalaiset ampuisivat kirjailija Rainer Granitin raketilla aurinkoon (kuten ehdottomasti pitäsi tehdä), niin tuskin kukaan olisi vaatimassa, että oikea nimitys olisi "avaruusnautti" tai että myös muiden kuin suomalaisten pitäisi käyttää suomenkielistä "avaruuslentäjä" sanaa.

    Äänestä

  • offmind kirjoitti:

    Englanninkielisissä teksteissä kiinalaiset nimittävät omia avaruuslentäjiään astronauteiksi. "Taikonautti" on vain idioottimaisten toimittajien keksimä hörönlörö-nimike jota ei pitäisi käyttää. Jos suomalaiset ampuisivat kirjailija Rainer Granitin raketilla aurinkoon (kuten ehdottomasti pitäsi tehdä), niin tuskin kukaan olisi vaatimassa, että oikea nimitys olisi "avaruusnautti" tai että myös muiden kuin suomalaisten pitäisi käyttää suomenkielistä "avaruuslentäjä" sanaa.

    Onko jollakin suomalaisella jotain tekemistä Solar Orbiterin kanssa? Tarkkoittiko tuo aurinkoa koskeva heitto sitä, että Rainer Granit on mukana SOLA-projektissakin? Tiedätkö vai luuletko? Jos niin, kyllä häiskä ehtii joka paikkaan!

    Äänestä

  • on arsenautti.

    Äänestä

varmaan sen takia ei oo suomalaista astronauttia ku sitä hommaa ei voi tehä työllistämistuella :) ja toi sana "nautti" on varmaan hiukan vaarallinen suomalaiselle ku siel avaruutessa pitäs olla suht selvinpäin kuiteski

Äänestä

Kommentoi aloitusta


astronauttia, kirjoitti:

mutta onhan meillä eurooppalaisia astronautteja. http://www.youtube.com/watch?v=okpNcG3vu_E Ei pidä myöskään unohtaa Ruotsin Christer Fuglesang'ia http://en.wikipedia.org/wiki/Christer_Fuglesang Mikä on eurooppalaisen astronautin nimi, astro- kosmo- vai taikonautti? Jos hän menee sinne venäläisellä raketilla, niin lienee hän kuitenkin enemmän kosmonautti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu