Ylpeyden vaikutuksen alaisena ihminen ongemissaan turvautuu viinaan tai muihin päihteisiin.
Koska koittelisi ylpeyttä pyytää joltakin apua tai kääntyä Jumalan puoleen vaatii vähemmän nöyryyttä dokaaminen mutta se taas ei auta.
Ylpeys voi aikaansaada myös sen että sen sijaan että hakisi apua ihminen purkaa pahan olonsa toisiin ihmisiin.
Ylpeys saattaa saada myös ihmisen uskomaan olevan parempi kuin muut.Tai saattaa aikaansaada anteeksiantamattomuutta ja sitä kautta katkeruutta.
Myöskin hengellinen ylpeys voi toisinaan olla rasittavaa.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Oletko milloinkaan pohtinut miten ihminen tulee ylpeäksi? Onko se luonnostaan ihmisen ominaisuus? Vai kehittyykö se iän myötä? Mulla on teoria, mutten tiedä pitääkö tämä paikkansa: Kun pientä lasta ei arvosteta eikä kunnioiteta lapsena, vaan jatkuvasti mitätöidään ja hylätään, niin lopulta lapsi hylkää itsensä ja Jumalan (luullen, ettei ole arvokas kenellekään). Tämän hylkäämisen seurauksena lapsi rakentaa ympärilleen ylpeyden muurin peittääkseen sen, että on mitätöinyt itsensä. Kun lapsesta kasvaa aikuinen, hän edelleenkin luulee olevansa mitätön ja hyljeksitty, kunnes joku kertoo Jumalasta ja Hänen rakkaudestaan. Kun aikuinen alkaa ymmärtämään, että Jumala ei koskaan hylkää eikä jätä, alkavat lapsena koetut mitätöimiset parantua. Haavat ovat syvät, mutta Jumalalle kaikki on mahdollista! Kun haavat paranevat, ei aikuinen enää hylkää itseään, vaan ymmärtää, että on arvokas Jumalalle. Näin ihminen opettelee avun pyytämistä toisilta jne. eli ei hylkää eikä mitätöi enää itseään. Miltä kuulostaa? Voisiko olla totta, että ylpeyttä edelsi hylkäämisiä ja mitätöimisiä?
Voi pitää hyvin paikkansa monen kohdalla, me ihmisethän olemme yksilöitä. Mutta kyllä minun mielestäni hylätyksi tullut ihminen tarvitsee toisen ihmisen hyväksyntää kasvaakseen terveeksi aikuiseksi. Usko Jumalan rakkauteen ei yksin riitä koska rakkaus koetaan täällä maan päällä lähimmäisten taholta tai sitten ei. Jos rakkaus jää pelkäksi uskon asiaksi, on se mielestäni hyvin surullista.
Tottahan se on, ettei yksin eläminen kanna kauaksi. Tuon eheytymisen aikana alkaakin tulemaan ihmisiä... osoittamaan hyväksyntää ja "huolenpitoa". Jumalan rakkaus konkretisoituu siinä, että joku tulee ja kohtelee hyvin eikä huonosti. PS. Mulle itselleni kävi noin kuten kerroin: löysin mitätöimisen ja ylpeyden, mutta myös Rakkauden ja toiset ihmiset. Toki vieläkin tulee vastaan ihmisiä, jotka purkavat pahaa oloaan sanallisesti, mutten ota sitä enää henk.koht. loukkauksena, vaan ymmärrän.
kerrankin olemme samaa mieltä.