Aromisuola

Onko aromisuola suola vai mauste? Kysynpä vain, sillä minä olen niiiin kyllästynyt mun isän tekemiin ruokiin (ja itse aromisuolan makuun). Mun isä kun on mitä ilmeisemmin kadottanut makuaistinsa ja se yrittää saada ruokiin makua lisäämällä joka ikiseen ruokalajiin kourallisen suolaa ja päälle vielä tuplasti aromisuolaa. Hänelle ei kärsi edes huomauttaa ylisuolatuista ruuista (seurauksena raivokohtaus). Joskus on kuitenkin ihan pakko huomauttaa ja jos se ukko on normaalia rauhallisemmalla päällä, raivokohtauksen sijasta saa kuulla selityksen, että aromisuola ei ole suolaa vaan maustetta, sitä on terveellistä syödä. Jostain syystä en usko että aromisuola on terveellistä. Kumpi meistä on oikeassa, isä vai minä?
134072
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

...suunnilleen 35-70 % suolaa, riippuen aromisuolasta. Aromisuola on siis parhaimmillaan suolan ja mausteiden sekoitus, pahimmillaan suolaa jossa on hieman muitakin mausteita mukana. Jos haluat parannusta tilanteeseenne, niin se ei kuitenkaan ole oleellista. Sen sijaan, että takertuisit pikkeseikkoihin ja siihen kuka on oikeassa, niin voisit ehdottaa isällesi, että kokkaisitte useammin yhdessä ja koittaisitte löytää makuja muulla tavoin kuin suolaa tai aromisuolaa lisäämällä. Kun selität rauhallisesti ja ystävällisesti, ettet pidä siitä että ruoka on kovin suolaista, ja mainitset että liika suola on myös epäterveellistä, niin uskoisin, että saatte siitä ihan asiallisen keskustelun aikaan. Lisäksi voit mainita, että suolaa voi aina lisätä ruokaan jokaisen oman maun mukaan, mutta pois sitä ei saa, joten sitä voisi mieluummin lisätä vasta omalle lautaselle. Eli älä hermostu ja reagoi ärtyneesti, vaan yritä rauhanomaista ratkaisua. Aromisuola ei tie-ten-kään ole terveellistä, mutta tokihan ihan mausteeton ruokakin on tylsän makuista, joten ehdota ihmeessä jotain sen aromisuolan tilalle sen sijaan, että vain tyrmäisit isäsi kokkaukset.

Äänestä
  • on siträ natriu7mglutamaattia, jota ei monenkaan pää enää kestä vatsasta puhumattakaan. Kaiken lisäksi se saa kaiken maistumaan samalta tuliselta mössöltä, joka on aika lähellä oksennushappojen aromia. Hyi helvetti!.

    Äänestä

  • aromisuolassa kirjoitti:

    on siträ natriu7mglutamaattia, jota ei monenkaan pää enää kestä vatsasta puhumattakaan. Kaiken lisäksi se saa kaiken maistumaan samalta tuliselta mössöltä, joka on aika lähellä oksennushappojen aromia. Hyi helvetti!.

    Mc Kormick eniten. Mc Kormick myykin tuotettaan aromisuolana, se kertoo jo paljon mistä on kyse! Jotkut näyttävät olevan allergisia jo pelkälle sanalle aromi, koska sekin saattaa tarkoittaa että tuote sisältää natriumglutamaattia, eli aromivahvennetta! Meitä kun on joka junaan! "Tuliselta mössöltä" Hahahaahaa.

    Äänestä

  • Lienee vähiten suolaa kirjoitti:

    Mc Kormick eniten. Mc Kormick myykin tuotettaan aromisuolana, se kertoo jo paljon mistä on kyse! Jotkut näyttävät olevan allergisia jo pelkälle sanalle aromi, koska sekin saattaa tarkoittaa että tuote sisältää natriumglutamaattia, eli aromivahvennetta! Meitä kun on joka junaan! "Tuliselta mössöltä" Hahahaahaa.

    Minä pidän itsestään selvänä, että "aromisuola" sisältää juuri "aromivahvennetta" (= natriumglutamaatti = MSG = monosodium glutamate = E621). http://fi.wikipedia.org/wiki/Natriumglutamaatti Tällä hetkellä maustehyllystäni löytyy aromisuolaa tuotenimellä Capsi (Prominent Food GMP Oy, Kerava). Purkki sanoo sisältävänsä "suolaa" 57 % (tarkoittanee natriumkloridia eli tavallista ruokasuolaa). Aromivahvennetta eli natriumglutamaattia (E621) siinä on 26 %. Minulla on aromisuolaan jokseenkin intohimoton suhde. En käytä sitä likimainkaan "joka ruokaan" enkä hirveitä määriä, mutta en suinkaan millään tavoin välttelekään. Ruokaa olen laittanut yli 40 vuotta. Joskus tuote on puuttunutkin hyllystäni pitkiä aikoja – ei ideologisista syistä vaan hankinta on yksinkertaisesti unohtunut. Olen sitä mieltä, että aromisuolalla on pysyvä paikkansa maustehyllystäni – ei natriumglutamaatista huolimatta vaan siitä johtuen! Terästää joidenkin ruokien makua ihan kivasti. Aineen väitetyt negatiiviset vaikutukset jätän omilla käyttömäärilläni omaan arvoonsa. Umami!

    Äänestä

  • Syömämies kirjoitti:

    Miltei puhdasta aromivahvennetta, eli juuri tuota joidenkin mielestä kamalaa myrkkyä,lähes kaikista Thai-kaupoista. Aine on valkoista jauhetta jossa ei ole suolaa laisinkaan. Suosittelen, se on edullista ja minäkin olen käyttänyt pelkästään sitä viime vuodet ja jättänyt nuo aromisuolat enempikin taka-alalle.

    Äänestä

  • Että saat kirjoitti:

    Pitääpä pitää mielessä siltä varalta, että liikun joskus Hakaniemen suunnalla... Natriumglutamaatista (E621) on varsin seikkaperäinen selonteko ruokasanastomies Jaakko Raholan sivustossa. Kehotan kiinnostuneita lukemaan: http://www.kolumbus.fi/rahola/sanastot/n.html#natr

    Äänestä

sulla ongelma enempi isäsi kanssa kun aromisuolan.

Äänestä
  • Ei ole salaisuus, että minulla ei ole positiivisia tuntemuksia isääni kohtaan ja päinvastoin. Mutta tämä on ruoka-aiheinen palsta, joten ei siitä sen enempää. Kiitokset muille aiheeseen liittyvistä vastauksista!

    Äänestä

saakinnykyäänolla 10 grammaa painokiloa kohden. Ajattele, että sadan kilon äijä voi nauttia sitä 100 grammaa. Jo on ihme, jos ei tauti iske.

Äänestä
  • mukaan glutamaatin määräksi tulee 1kg. Tuolla määrällä myrkkyä jo henkikin lähtee ja vähemmästäkin on verta paskannettu.

    Äänestä

  • Tuon matematiikan kirjoitti:

    mukaan glutamaatin määräksi tulee 1kg. Tuolla määrällä myrkkyä jo henkikin lähtee ja vähemmästäkin on verta paskannettu.

    No voi kamalaa---- en ole kyllä ikinä sitä tietääkseni käyttänyt, kun muistakin arominvahvistajista tulee aina migreeni ja kuvittelin, että ne särkylääkkeet saa ihmisille verenvuodon (niinkuin usien saakin!). Miten voitte hyväksyä tuon myrkyn kouluruuissa? Katsos:

    http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/01/kansainvaliset_sijoittajat_tahkoavat_rahaa_suomen_terveydenhoidossa_2291515.html

    Äänestä

  • lääkkeetön ja terve kirjoitti:

    on luulotautia, yhtäkään todistetta MSG:n ja sinun "oireidesi" välisestä yhteydestä ei ole. MSG ei ole myrkkyä, sitä syö miljardit ihmiset jatkuvasti, mutta silti vain pieni joukko luulotautisia väittää saavansa siitä oireita

    Äänestä

Hebamare on hyvä! Mineraalisuolavaihtoehtojakin on, mutta kokeilemissani yrtinmaku on enempi hukassa - liittyen kai valmistusmenetelmään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

-J- kirjoitti:

Onko aromisuola suola vai mauste? Kysynpä vain, sillä minä olen niiiin kyllästynyt mun isän tekemiin ruokiin (ja itse aromisuolan makuun). Mun isä kun on mitä ilmeisemmin kadottanut makuaistinsa ja se yrittää saada ruokiin makua lisäämällä joka ikiseen ruokalajiin kourallisen suolaa ja päälle vielä tuplasti aromisuolaa. Hänelle ei kärsi edes huomauttaa ylisuolatuista ruuista (seurauksena raivokohtaus). Joskus on kuitenkin ihan pakko huomauttaa ja jos se ukko on normaalia rauhallisemmalla päällä, raivokohtauksen sijasta saa kuulla selityksen, että aromisuola ei ole suolaa vaan maustetta, sitä on terveellistä syödä. Jostain syystä en usko että aromisuola on terveellistä. Kumpi meistä on oikeassa, isä vai minä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu